Hän kääntyi nyt — kääntyi ja katsoi ja nousi seisoalleen. Hänen
kasvonsa kalpenivat ensin, punastuivat sitten ja kalpenivat jälleen.
»Ah!» hän huohotti.
Crawford Smith seisoi siinä hänen edessään. Hänen kevyt päällysnuttunsa
— se ei ollut mikään sadetakki — oli likomärkä, kuten hänen kädessään
oleva hattukin.
Hän seisoi siinä paikoillaan katsoen, veden tippuessa hänen
vaatteistaan.
»Mary!» hän sanoi jälleen.
Mary veti syvään henkeään melkein nyyhkyttäen.
»Sinä!» hän huudahti. »Sinä! Ah, miten sinä voitkaan? Miksi olet tullut
tänne?»
Crawford astui askeleen häntä kohti. »Senvuoksi, että minusta se tuntui
melkein pakolliselta», hän sanoi. »Minun piti tulla. Tulin katsomaan
sinua vielä kerran. Sinun pitää antaa minulle anteeksi.»
Kun Mary ei vastannut, jatkoi hän:
»Sinun pitää antaa tämä tänne tuloni minulle anteeksi», hän sanoi
jälleen. »On olemassa muudan kysymys, jonka minun pitää tehdä ja johon
ainoastaan sinä voit antaa vastauksen. Se ei ole ollenkaan tuollainen
samanlainen kysymys, jonka tein kerran ennen, vaikka se ehkä —. Mutta
ensin on minun kerrottava sinulle, Mary, että isäni on kuollut.»
Mary nyökäytti päätään. Hän uskalsi tuskin puhua, mutta hän koetti
kumminkin.
»Niin, niin», hän änkytti. »Tie—tiedän sen.»
»Tiedätkö?»
»Tiedän, sillä herra Keith kertoi sen meille tänä aamuna. Hän sanoi
tavanneensa sinut Bostonissa.»
»Aivan niin. Olin unhottanut sen kokonaan.»
»Senvuoksi tiedän. Ah, Crawford, olen niin pahoillani sinun vuoksesi!
Kirjoitin sinulle. Mutta miksi tulit tänne jälleen? Tämä muuttaa kaiken
vielä vaikeammaksi meille molemmille.»
Mutta Crawford ei vastannut tuohon kysymykseen. »Tiesit siis, että
isäni on kuollut», hän sanoi jälleen. »Ihmettelenpä», hän puhui
hitaasti katsoen Marya koko ajan silmiin, »kuinka paljon enemmän
tiedät.»
Mary peräytyi. »Kuinka paljon —» hän toisti. »Kuinka paljon enemmän —.
Ah, mitä tarkoitatkaan?»
»Tarkoitan, että kuinka paljon tiesit isästäni ollessamme yhdessä — kun
tulin tänne pyytämään sinua vaimokseni?»
Mary siveli kädellään kurkkuaan. »Ah!» huudahti hän huohottaen, »sinä
tiedät siis! Hän on kertonut sinulle!»
»Niin, Mary, hän kertoi minulle. Ennen kuolemaansa kertoi hän minulle
kaiken. Ja sinä tiesit sen! Tiedän nyt, miksi et halunnut mennä
kanssani, varkaan pojan kanssa, naimisiin.»
Mary katsoi häneen tuskallisesti hämmästyneenä kyynelien ilmestyessä
hänen silmiinsä. »Voi, miten sinä voitkaan!» hän huudahti. »Kuinka
voitkaan sanoa noin minulle? Kuinka voit ajatellakaan sellaista?
Niinkuin se nyt voisi aiheuttaa minkäänlaista erotusta! Sain sattumalta
tietää isäsi oikean nimen ja mitä hän oli tehnyt. Se tapahtui
tulopäiväsi edellisenä yönä, mutta se ei voinut muuttaa päätöstäni.
En välitä itsestäni ollenkaan, mutta —. Voi, Crawford, kuinka voit
luullakaan minun tehneen sen senvuoksi, että isäsi oli ollut sellainen?»
Crawfordin silmät loistivat.
»En minä ole sitä luullutkaan!» huudahti hän riemuiten. »En ole
milloinkaan uskonut sitä, Mary. Uskoin saatuani sen kuulla, niin, olen
uskaltanut olla siinä luulossa, että lähetit minut senvuoksi pois, että
tahdoit suojella minua pettymyksiltä. Olit saanut selville, kuka isäni
oikeastaan on ja mitä hän on tehnyt, minun tietämättä noista asioista
mitään. Pelkäsit, että jos menisit kanssani naimisiin, salaisuus ehkä
paljastuisi, minä häpeäisin, urani keskeytyisi ja muuta tuollaista.
Olen uskaltanut olla siinä luulossa, ja nyt olen tullut kysymään
sinulta, onko se totta. Etkö nyt ymmärrä? Minun oli pakko tulla. Onko
se totta, Mary?»
Hän tuli lähemmäksi. Mary olisi juossut tiehensä, jos hän vain olisi
voinut, mutta siinä ei ollut tilaa, mihin juosta.
»Katso minuun, Mary», hän komensi. »Katso minuun ja sano minulle, ettet
lähettänyt minua pois senvuoksi, ettet rakasta minua. Se ei ollut
todellinen syy, vai oliko? Sano minulle totuus. Katso minuun nyt ja
sano se minulle.»
Mary koetti katsoa ja puhua, mutta hänen katseensa harhaili ja painui
maahan Crawfordin katseen edessä eikä hän saanut sanaakaan suustaan.
Hän tunsi veren syöksyvän kasvoihinsa. Hän nosti kätensä vastustavasti
puhumatta mitään, mutta tuo vastustus ei tehonnut. Crawford kiersi
käsivartensa hänen ympärilleen, suuteli hänen huuliaan ja kertoi
hänelle nuo asiat, joista puhutaan tällaisissa tilaisuuksissa. Mary
ei taistellut enää vastaan, vaan mukautui kuuntelemaan, uskomaan ja
hyväksymään, hän salli tuon ihmeellisen rakkauden ja onnen virran viedä
hänet mukaansa, jota vastaan hän oli taistellut niin kauan.
Mutta tuo taistelu ei ollut kumminkaan kokonaan loppunut.
»Voi, Crawford!» hän huudahti hetkistä myöhemmin. »Voi, Crawford
rakkaani, tämä ei ole oikein! Se ei voi eikä saakaan olla? Etkö
ymmärrä, ettei se saa? Olemme unhottaneet Zoeth-enon. Hän ei tiedä,
kenen poika sinä olet. Jos hän kuulee sen, tuo se takaisin hänen
mieleensä tuon vanhan tapauksen ja nuo vanhat huolet. Hän ei ole terve.
Järkytys voisi tappaa hänet.»
Mutta Crawford vain hymyili.
»Hän tietää sen, Mary», hän sanoi. »Isä kirjoitti hänelle. Kerron
sinulle koko jutun, kuten isä kertoi sen minulle. Taivas tietää, ettei
se ollut hänen pojastaan mitään hauskaa kuunneltavaa, mutta olin
kumminkin iloinen saatuani sen tietää. Hänen menneisyytensä oli ollut
kurja, mutta se oli kumminkin ollutta ja mennyttä. Sinulla ja minulla
on tulevaisuus hallussamme, ja jos Jumala antaa minulle voimia, koetan
tehdä sen puhtaaksi ja onnelliseksi meille molemmille.»
Shadrach kääntyi juuri silloin ravintolaan vievälle tielle taluttaen
Isaiahta käsivarresta. Isaiah seurasi niin vastahakoisesti kuin häntä
olisi viety mestauslavalle tahi ainakin johonkin hyvin vaikeaan
kuulusteluun.
»Pane nyt», komensi Shadrach, »tuo sateenvarjo kokoon ja tule tuonne
sisälle kanssani. Haluan sinun sanovan Mary-'Gustalle, että olet
kertonut minulle koko jutun Ed Farmerista ja hänen konnantöistään.
Sitten saat poistua, koska haluan puhella hänen kanssaan sitten itse.»
Hän aukaisi oven ja pitäen vieläkin vankiaan käsivarresta kiinni astui
hän huoneeseen. Mutta sitten hän seisahtui kuin naulattu paikoilleen
voimatta muuta kuin tuijottaa.
Crawford ojensi kätensä ja kapteeni huomasi pudistavansa sitä
lämpimästi.
»Kapteeni Gould», hän sanoi, »tiedän nyt, mitä en tiennyt pari viikkoa
sitten. Tiedän, miten hirveästi isäni teki teille ja tovereillenne
vääryyttä. Tiedän koko tuon surkuteltavan jutun. Mutta huolimatta siitä
olen tullut tänne, koska rakastan Marya ja haluan mennä naimisiin hänen
kanssaan. Hän on myöntänyt rakastavansa minua. En tiedä, miltä se
teistä tuntuu, mutta toivon —»
Kapteeni keskeytti. »Odota nyt hieman!» hän määräsi. »Käännä tuuleen
ainakin minuutiksi, että saan tässä suuntani selville. Nuori mies, jos
aiot aina pudota pilvistä niskaamme näin odottamatta, niin —. Huh!» Hän
odotti hetkisen ja lisäsi sitten:
»Mary-'Gusta, tulehan tänne.»
Hän levitti käsivartensa. Mary tuli hänen luokseen ja painautui hänen
syliinsä.
»Onko asia niin?» kysyi kapteeni. »Rakastatko tuota nuorukaista
tarpeeksi voidaksesi suostua siihen? Rakastatko, Mary-'Gusta?»
Hän pisti sormensa Maryn leuan alle ja nosti hänen päätään voidakseen
katsoa häntä silmiin. Maryn kasvot olivat aivan tulipunaiset.
»Rakastatko, Mary-'Gusta?» hän toisti.
Mary katsoi häneen kostein silmin ja hymyillen.
»Rakastan, Shad-eno», hän sanoi. »Teen sen, luullakseni.»
»Haluat siis risteillä hänen seurassaan koko ikäsi, vai mitä?»
»Kyllä, Shad-eno, mutta en, jollette te, sinä ja Zoeth-eno, siihen
suostu.»
Kapteeni kumartui ja suuteli häntä.
»Jumala siunatkoon kultaista sydäntäsi, rakkaani. Kaikki on hyvin.
Keskustelin Zoethin kanssa tästä asiasta vähän aikaa sitten. Haluatko
kuulla, mitä hän sanoi? No, kuuntele sitten: 'Se, joka tuhosi elämämme
kolmekymmentäviisi vuotta sitten, ei saa turmella noiden kahden elämää,
jos minä vain voin sen estää. Jos Mary-'Gusta rakastaa häntä ja hän
Mary-'Gustaa, pitää heidän saada toisensa ja tulla onnellisiksi. Ja
me tulemme myöskin onnellisiksi katsellessamme heidän onneaan.' Niin
hän juuri sanoi. En muista tarkasti, sanoinko siihen 'Amen', mutta
ajattelin sitä kumminkin. Jumala sinua siunatkoon, Mary-'Gusta. Nyt
pitää teidän mennä ilmoittamaan tämä Zoeth-enolle. Hän on kotona.
Rientäkää nyt sinne nopeasti kertomaan tästä.»
Mary kääntyi nyt Isaiahiin päin.
»No, Isaiah», hän sanoi, »eikö teillä ole minulle mitään sanottavaa?»
Isaiah katsoi Crawfordiin ja sitten häneen.
»Mielestäni pitäisi teidän molempien mennä heti jonnekin saamaan kuivaa
yllenne», hän sanoi. »Hänen päällysnuttunsa on likomärkä eikä sinun
puserosikaan ole paljon paremmassa kunnossa. En ymmärrä, millaiset
onnentoivotukset, tahi miksi niitä nyt sanotaankaan, minun pitäisi
lausua, mutta toivon kumminkin sinun tulevan äärettömän onnelliseksi,
Mary-'Gusta.»
»Kiitoksia, Isaiah», sanoi Mary-'Gusta nauraen.
»Ei ansaitse. Mutta nyt haluan puhutella kapteeni Shadia minuutin
verran.»
Hän pyörähti kantapäällään ja kun hän katsoi kapteeniin, oli hänen
riemunsa täydellinen.
»Kapteeni Shad Gould», raakkui hän, »olette sanonut minua usein näiden
viimeisten vuosien kuluessa houkkioksi senvuoksi, että olen vihjaillut
jostakin tällaisesta. Mutta entä nyt? Mitä teillä nyt on sanomista?
Kuka tässä nyt on houkkio? Sanokaa nyt, kuka?»