Eräänä yönä seuraavalla viikolla kello kahdentoista aikaan heräsi
kapteeni Shadrach, joka kuorsasi kovasti mukavassa vuoteessaan, siitä,
että hänen toverinsa tuli huoneeseen kantaen lamppua kädessään.
Kapteeni räpytti silmiään, kohosi kyynärpäänsä varaan, katsoi
kelloonsa, joka oli tuolilla hänen päänaluksensa vieressä, ja kuiskasi
sitten melko kiukkuisesti:
»Mitä tulimmaista sinä hiiviskelet huoneeseeni tähän aikaan yötä?
Toivoakseni et halua puhella noista pirullisista laskuista, luotosta
etkä muustakaan sellaisesta. Mitä sellaisesta on apua? Puhuminen ei
auta ketään! Tulimmainen sentään, menin vuoteeseen voidakseni unhottaa
ne, ja olin juuri nukahtanut, kun sinä —»
Zoeth kohotti kätensä. »Ssh!» hän kuiskasi. »Ssh, Shadrach! En tullut
puhumaan sellaisista asioista. Shadrach, parhaillaan tapahtuu jotakin
omituista. Nouse ja pue yllesi.»
Kapteeni hyppäsi vuoteestaan silmänräpäyksessä.
»No mitä nyt?» hän kysyi kuiskaten. »Mitä omituista nyt tapahtuu?»
»En tiedä oikein tarkasti. Kuulin jonkun laskeutuvan alakertaan ja —»
Shadrach murahti. »Isaiah!» hän huudahti. »Hän kävelee jälleen
unissaan. Uskallan dollarin, että olen oikeassa.»
»Ei, ei! Isaiah nukkuu. Hän ei ole kävellyt unissaan sitten kuin
lapsena.»
»No, mutta hän on hyvin lähellä toista lapsuuttaan nyt ainakin niistä
teoista päättäen, joita hän suorittaa silloin tällöin. Tietysti se on
Isaiah. Kuka muu voisi laskeutua alakertaan tähän aikaan yöstä?»
»Niin minäkin ajattelin ja senvuoksi menin katsomaan. Shadrach,
kulkija oli Mary-'Gusta. Ssh! Anna minun kertoa sinulle. Hän puki
päällysvaatteet ylleen, hatun ja kaikki, otti lyhdyn seinältä, sytytti
sen ja meni ulos.»
»Ulosko?»
»Niin ja sitten kadulle. Nyt on meidän —»
Vastauksen asemesta meni Shadrach ikkunaan, veti verhon syrjään
ja katsoi ulos. Hän huomasi kujalla tulen, joka heilui edetessään
kaupunkia kohti.
»Tuolla hän nyt menee», hän mumisi. »Hän on jo ehtinyt melkein
nurkkaukseen. Mitä maailmassa hänellä mahtaneekaan olla mielessä? Mihin
hän on menossa kahdentoista aikaan yöllä?»
Zoeth ei vastannut. Hänen toverinsa kääntyi katsoen häneen.
»Hm!» hän huudahti. »Miksi et kerro minulle koko asiaa, vaikka sen
tiedät? Salaat minulta jotakin. Anna vain kuulua! Tiedätkö, minne hän
on menossa?»
Zoeth näytti huolestuneelta ja syylliseltä. »No, no, Shadrach», hän
änkytti, »en tiedä, vaan epäilen kumminkin. Katsohan, hän menetteli
samoin viime yönäkin.»
»Menettelikö? Miksi et ole puhunut minulle siitä sanaakaan?»
»En ymmärtänyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Kuulin hänen menevän,
jolloin katsoin ikkunasta ja huomasin hänet. Hän palasi takaisin tuossa
kolmen ajoissa. Luulin varmasti, että hän kertoo sen meille tänä
aamuna, mutta hän ei kertonutkaan ja —. Pidin varani jälleen tänäkin
iltana ja, Shadrach, hän otti mukaansa kaupan avaimet. Ne ovat kaikissa
tapauksissa hävinneet naulasta.»
Kapteeni siveli otsaansa. »Hän on siinä tapauksessa mennyt kauppaan»,
hän mumisi. »Tulimmainen sentään! Se on kumminkin jonkunlainen helpotus.
Pelkäsin jo, kun en tiennyt —. Huh, en tiedä sitäkään, mitä en tiedä!
Mutta mitä maailmassa hänellä on tekemistä kaupassa? Sanoit, että hän
kävi siellä viime yönäkin.»
»Niin. Shadrach, olen miettinyt sitä enkä voi ymmärtää muuta kuin —»
»No, mitä sitten?»
»— kuin että hän aavistaa, miten hullusti asiamme ovat. Hän on ruvennut
jotenkin epäilemään ja mennyt nyt kauppaan ottaakseen —»
»Ottaakseen mitä? Heitä se laidan yli! Etkö voi sanoa sitä? Ottaakseen
mitä?»
»— ottaakseen selville kirjoista, miten asian laita todellisuudessa
on. Muistat kai, että hän osaa avata kassakaapin lukon?»
Kapteenin suu ja silmät aukenivat samalla kertaa. Hän ojensi kätensä
makuuhuoneen seinällä olevaa naulakkoa kohti.
»Voi tulimmainen sentään!» hän ähki. »Anna minulle vaatteeni.»
Puoli tuntia myöhemmin olisi joku utelias — ja puhuaksemme rehellisesti
olisi joka toinen Harnissin asukas ollut utelias, jos hän olisi
tiennyt, mistä oli kysymys — ja tietysti häikäilemätön ihminen nähnyt
omituisen näyn, jos hän olisi hoksannut tirkistää sälekaihtimien
alitse Hamilton ja Kumppanin kauppaan. Tuo henkilö olisi nähnyt, miten
nuo pari vanhahkoa miestä, joista toinen istui tuolilla ja toinen
muutamalla puulaatikolla, näyttivät rikollisilta, melkeinpä noloilta,
erään nuoren naisen seisoessa heidän edessään, puhuessa heille ja
tehdessä henkilökohtaisia huomautuksia.
Seurattuaan holhokkiaan kauppaan olivat kapteeni Shadrach ja Zoeth
kurkistaneet ikkunasta ja huomanneet hänen istuvan tiskin ääressä.
Kassakaappi oli auki ja hän oli avannut eteensä liikkeen kirjat ja
muut paperit. Muudan kuistin lattialankku narahti kapteenin raskaan
painon alla, jolloin Mary katsoi ylös ja huomasi heidät. Ennenkuin
he ennättivät peräytyä ja päättää, millaisiin toimenpiteihin heidän
pitäisi ryhtyä, juoksi Mary ovelle, aukaisi sen ja käski heidän tulla
sisään. He eivät voineet sillä hetkellä vastata kieltävästikään.
Varmuus, että Mary tiesi sen, jota he olivat koettaneet niin
huolellisesti salata, tukki heidän suunsa.
»Tulkaa sisään vain», toisti Mary. »Tulkaa sisään ja sulkekaa sitten
ovi.»
He tulivat sisään ja kapteeni Shadrach sulki ovenkin. Hän ei olisi
voinut sanoa, miksi he tottelivat niin vastustelematta. Heidän
holhokkinsa antoi heille niin vähän ajattelemisen aikaa.
»En oikeastaan osannut odottaakaan teitä», sanoi Mary, »vaan
itse asiassa olen kumminkin iloinen, että tulitte. Istuutukaahan
nyt molemmat ja kuunnelkaa, mitä sanon. Mitä oikeastaan olette
tarkoittaneetkaan kaikella tällä?»
Zoeth ei vastannut sanaakaan. Shadrach koetti kumminkin heikosti
vastustella.
»Mitäkö me olemme tarkoittaneet kaikella tällä?» hän toisti. »Mitä
sinä tarkoitat puheellasi ja käytökselläsi? Hiivit tänne keskiyöllä
sanomatta sanaakaan Zoeth-enollesi ja minulle, avaat sitten kassakaapin
ja —»
Mutta Mary keskeytti jälleen.
»Ole nyt jo vaiti, Shad-eno!» hän komensi. »Istuudu tuolle laatikolle
ja kuuntele minua. Kas niin. Sanokaa nyt minulle, miksi olette
syöttäneet minulle pajunköyttä melkein vuoden ajan? Vastatkaa minulle,
miksi?»
Zoeth katsoi Shadrachiin ja viimeksimainittu katsoi Zoethiin.
»Pajunköyttäkö?» änkytti herra Hamilton. »Miten voitkaan sanoa niin,
Mary-'Gusta?»
»Niin, pajunköyttä juuri! Voisin käyttää vieläkin voimakkaampaa sanaa,
enkä sittenkään liioittelisi. Olette uskotelleet minulle, että liike
menestyy hyvin, ja sanoneet, että liikevaihto on ainakin yhtä hyvä,
ellei parempi, kuin minun ollessani täällä kanssanne. Olen kysynyt
sitä teiltä lukemattomia kertoja ja te olette vastanneet minulle aina
samoin. Mutta nyt minä tiedän, ettette koko tuon ajan kuluessa ole
ansainneet senkään vertaa, että tulot ja menot olisivat menneet tasan.
Olette huolehtineet itsenne sairaiksi, ettekä —»
Mutta nyt ei kapteeni Shad voinut sietää enempää.
»Emmekä ole!» hän sanoi. »En ole ollut terveempi milloinkaan
elämässäni. En ole ollut lääkärin avun tarpeessa moniin vuosiin, ja
silloinkin kutsuin hänet luoksemme vain hevosen vuoksi — tarkoitan
nimittäin eläinlääkäriä. Mistä sinä nyt oikeastaan puhutkaan? Kuka
tässä on sairas? Jos tuo Isaiah onneton vain on —»
»Lopeta jo, Shad-eno! Minähän käskin sinun kuunnella. Sinun ei tarvitse
koettaakaan eksyttää minua eikä sanoa, etten tiedä, mistä puhun.
Tiedän sen varmasti. Ja mitä uskotteluun tulee, on tässä jo uskoteltu
tarpeeksi. Mitä tarkoititte — sinä ja Zoeth-eno — lähettäessänne minut
kouluun ja Eurooppaan ja sanoessanne minulle jyrkästi, ettette ole
apuni tarpeessa täällä kotona?»
»Emme sinua tarvinneetkaan, Mary-'Gusta», vaikeroi Zoeth. »Tulimme
kyllä alussa toimeen sinuttakin. Halusimme, että menisit kouluun, ja
soimme sinulle sydämestämme tuon Euroopan matkan. Katsohan, olemme
ylpeitä siitä, että tyttösemme saa hienon kasvatuksen ja saa nähdä
maailmaa. Hän on sen täydellisesti ansainnut, ja me olemme hirveästi
mielissämme, tietäessämme, että hän saakin sen.»
»Ja mitä taasen tähän kauppaan tulee», sanoi kapteeni, »olet
luullakseni selaillut noita kirjoja niin paljon, että olet joutunut
aivan pyörälle päästäsi. En ihmettele sitä ollenkaan, kun otetaan
huomioon, mikä aika vuorokaudesta nyt on. Hamilton ja Kumppanin
liike on vakavalla pohjalla. Olemme ehkä jättäneet muutamia laskuja
maksamatta, mutta — mutta —. Älä katso minuun noin, Mary-'Gusta. Miksi
noin tuijotat? Lopeta se, ole niin hyvä.»
Mutta Mary pudisti päätään.
»En, Shad-eno», hän sanoi, »en lopeta sitä ollenkaan, tiedän ehkä
paremmin kuin te, millainen Hamilton ja Kumppanin liikkeen tila nyt
on. Tämä on jo viides yö, joka minulta on mennyt noiden kirjojen
tarkastamiseen, ja vihdoinkin on minulla kaikki selvillä.»
»Viides yökö? Tarkoitatko, että —»
»Tarkoitan tienneeni sen, ettette halua kertoa minulle, mitä halusin
saada selville. Senvuoksi oli minun pakko tarkastaa nuo kirjat
yksinäni, mutta en voinut tehdä sitä muulloin kuin öisin. Se on
kumminkin yhdentekevää nyt», hän lisäsi. »Puhumme siitä myöhemmin,
sillä on muita tärkeämpiäkin asioita olemassa. Shad- ja Zoeth-eno, en
tiedä ainoastaan Hamilton ja Kumppanin liikkeen tilaa, vaan minulla on
myöskin selvillä omat raha-asiani.»
Zoeth kumartui eteenpäin ja tuijotti häneen. Hän tuntui ymmärtäneen
huomautuksen merkityksen, koska hän näytti pelästyvän. Kapteeni
Shadrach näytti vain hämmästyneen.
»Mitä sinä sanoit tietäväsikään, Mary-'Gusta», änkytti Zoeth.
»Tarkoitatko —?»
»Tarkoitan», jatkoi Mary, »että tiedän, mistä nuo rahat ovat tulleet,
joilla on maksettu kouluni, vaatteeni, matkani ja kaikki muukin.
Tiedän, keiden rahoilla on maksettu kaikki menoni aina siitä asti, kun
olin seitsenvuotias.»
Shadrach nousi tuoliltaan. Hän oli nyt yhtä peloissaan kuin Zoethkin.
»Mistä sinä nyt oikeastaan puhutkaan, Mary-'Gusta Lathrop?» hän
huudahti. »Sinä tiedät! Sinä et tiedä mitään! Sinun pitää vaieta
sellaisista asioista. Miksi et käske häntä olemaan hiljaa, Zoeth
Hamilton?»
Mutta Zoeth ei voinut sanoa sanaakaan, ja Mary jatkoi kuin ei
keskeytystä olisi tapahtunutkaan.
»Tiedän», hän sanoi, »ettei minulla ole penniäkään omaa rahaa eikä ole
milloinkaan ollutkaan. Tiedän, mitä olette tehneet hyväkseni. Tiedän
sen nyt vihdoinkin.»
Jos nuo molemmat vanhukset olisivat joutuneet kiinni varkaudesta, eivät
he olisi voineet olla syyllisemmän näköisiä. Jos heitä olisi syytetty
siitä, että he ovat tuhlanneet holhokkinsa rahat sen sijaan, että heitä
muistutettiin siitä, että heidän holhokkinsa on tuhlannut heidän
varojaan, eivät he olisi voineet tulla enemmän järkytetyiksi eivätkä
nolatuiksi. Kapteeni Shad seisoi Maryn edessä punastunein poskin
ja koettaen turhaan sanoa jotakin, vaikka hänen suunsa avautuikin
ja sulkeutui yhtämittaa. Zoeth, joka oli ojentanut rukoilevaisesti
kätensä, sai kumminkin sanotuksi:
»Mary-'Gusta», hän änkytti, »älä puhu niin. Älä nyt viitsi.»
Mary hymyili. »Puhun varmasti, Zoeth-eno», hän sanoi. »Aion tehdä
muutakin kuin puhua, tästä alkaen, mutta minun on puhuttava hieman
ensin. En aio koettaakaan ilmaista teille, miltä minusta tuntuu
saatuani nyt lopultakin näiden kaikkien vuosien kuluttua selville, että
olen kiitollisuuden velassa teille kaikesta, mitä minulla on ollut,
kodista, ylellisyyksistä, kasvatuksesta ja tilaisuuksista. Totean nyt,
millaisia suuria uhrauksia teidän on pitänyt tehdä ja —»
»Emme ole uhranneet kumpikaan mitään!» raivosi kapteeni hurjasti
vastustaen. »Sanon sinulle, ettemme ole! Joku on valehdellut sinulle,
eikö olekin, Zoeth?»
»Hsh, Shad-eno! Kuten jo alussa sanoin, olen kuullut hätävalheistanne,
mutta kukaan ei voi syöttää minulle sellaisia enää. Tiedän totuuden
kokonaisuudessaan, tiedän, miten isäni menetti omaisuutensa ja —
Shad-eno, mihin aiot nyt lähteä?»
Kapteeni Shad oli jo melkein ovella. Hän vastasi olkansa yli.
»Menen kotiin», hän vaikeroi, »ja päästyäni sinne muuraan Isaiah Chasen
kirotun leipälaukun kiinni ikuisiksi ajoiksi. Sitten kuin olen tehnyt
sen, haluan jutella kanssasi.»
Mary juoksi hänen jälkeensä ja tarttui hänen käsivarteensa.
»Tule takaisin, Shad-eno!» hän määräsi. »Tule takaisin, istuudu äläkä
ole tyhmä. En halua kuunnella juttujasi ollenkaan. Aion puhua sinulle,
enkä ole vielä päässyt puoliväliinkään. Isaiah ei sitäpaitsi ole
kertonutkaan minulle, vaan tuomari Baxter.»
»Tuomari Baxterko? Voi tuota vanhaa parantumatonta juoru —»
»Hsh, hän ei voinut sille mitään, sillä pakotin hänet siihen. Olkaa nyt
aloillanne, siivosti molemmat, niin kerron teille kaikki.»
Hän kertoi sitten heille aloittaen tutustumisestaan herra Greeniin
Howen päivällisillä ja lopettaen käyntiinsä Ostablessa tuomari Baxterin
luona.
»Kuten nyt tästä näette, olen saanut kaiken selville», hän sanoi.
»En koeta kiittääkään teitä, sillä en voisi, vaikka yrittäisinkin,
vaan aion puolestani ruveta työskentelemään ja otan osani huolista
kannettavakseni. Ymmärrätte kai sen, että ensimmäiseksi työkseni
lopetan koulunkäyntini Bostonissa ikuisiksi ajoiksi?»
Toverukset vastustivat tietysti kiihkeästi ja äänekkäästi, mutta Mary
ei ollut kuulevinaankaan heidän käskyjään eikä kehoituksiaan.
»Lopetan sen varmasti», hän sanoi. »Jään tänne auttamaan teitä. Olen
vain tyttö enkä ehkä voi saada paljoakaan aikaan, mutta luullakseni
voin kumminkin tehdä jotakin. Olen jonkunlainen mykkä osakas nyt,
ymmärrätte kai sen?»
Shadrach näytti epäilevältä ja levottomalta.
»Jos saisin määrätä», hän sanoi, »käskisin sinun mennä heti takaisin
tuonne kouluun ja olla siellä niin kauan kuin me voimme kerätä sen
verran rahaa, että voimme maksaa puolestasi sinne. Tiedän Zoethinkin
ajattelevan samoin.»
»Varmasti», sanoi Zoeth.
Mary nauroi hiljaa. »Mutta teilläpä ei nyt olekaan määräysvaltaa, kuten
näette», hän sanoi. »Te olettekin saaneet määrätä hirmuisen kauan,
mutta nyt aionkin minä ottaa ohjakset haltuuni. Uusi mykkä osakkaanne
aikookin ruveta komentelemaan teitä.»
Shadrach hymyili nyt ensimmäisen kerran tulonsa jälkeen kauppaan sinä
yönä. Hymy ei ollut kumminkaan leveää eikä iloistakaan, vaan se oli
kuitenkin hymyä.
»Vai niin», hän sanoi venytellen. »Haluaisin kumminkin tietää erään
asian, Mary-'Gusta. Olen kyllä jo melko vanha, mutta muistini ei ole
vielä sanottavasti huonontunut. Jos voisin muistaa ainoankaan sellaisen
päivän, tunnin tahi minuutin siitä alkaen, kun Zoeth ja minä nostimme
sinut vanhoihin ajopeleihimme tuodaksemme sinut Ostablesta tänne, niin,
jos muistaisin ainoankaan sellaisen minuutin tuosta ajasta, jolloin
et ole komennellut meitä, kirjoitan sen hetken laivan päiväkirjaan
ja vedän punaisen renkaan sen ympärille. Ei, neitiseni. Olet ollut
kapteenimme alusta asti.»
Zoethkin hymyili nyt ja Mary nauroi ääneen.
»Mutta tehän ette ole vastustelleet ettekä ole — miten sen nyt
sanoisinkaan — paenneet minua, vai kuinka?» hän kysyi.
Kapteeni nauroi. »Vastustelleetko?» hän huudahti. »Huh! Emme ole
paheksuneet sitä muulloin kuin näiden parin vuoden kuluessa, jolloin
olemme saaneet tulla toimeen ilman sitä. Kaipasimme sitä ja senvuoksi
olimme pahoillamme.»
»No, nyt ei teidän tarvitse kaivata sitä enää. Auttakaa nyt minua
näiden kirjojen sijoittamisessa takaisin kassakaappiin, jotta pääsemme
lähtemään kotiin. Niin, kotiin juuri! Huomenaamulla — ei kun tänä
aamuna, tarkoitan — sitten keskustelemme ja minä ilmaisen teille
muutamia suunnitelmiani. Juuri niin! Minulla on suunnitelmia ja toivon
niiden saavan suuria aikaan Hamilton ja Kumppanin asioissa. Älkäämme
kumminkaan keskustelko enää tänä yönä. Muistakaa, että kapteeni on
palannut laivaan.»
Ja he menivätkin kotiin nukkumaan kapteenin ja herra Hamiltonin
vastustuksesta huolimatta.