Kun auto säksytti South Harnissin pääkatua eteenpäin, näytti katu aivan
luonnolliselta. Maryn viimeisestä käynnistä siellä ei kyllä ollut
kulunut vielä kuin muutamia kuukausia, mutta tuo aika tuntui kumminkin
hänestä paljon pitemmältä. Hän tunsi olevansa paljon vanhempikin kuin
joululoman aikana. Kun Hamilton ja Kumppanin kauppa tuli näkyviin,
painautui hän auton nurkkaan, jottei häntä nähtäisi. Hän tiesi, että
enot ovat melkein varmasti kaupassaan, ja halusi puhutella Isaiahia
ennenkuin heitä.
Kun hän aukaisi oven, seisoi Isaiah keittiössä hellan vieressä. Isaiah
kääntyi, huomasi hänet ja seisahtui kuin kivettynyt paikoilleen.
Mary tuli sisään ja sulki oven. Silloin oli Isaiahkin jo tointunut
melkoisesti mykkyydestään.
»Tulit oikeaan aikaan!» hän huohotti. »Minut saadaan hirttää, ellei tuo
ole Mary!»
Mary nyökäytti päätään. »Isaiah», kysyi hän nopeasti, »oletteko yksin?
Ovatko molemmat enoni kaupassa?»
Mutta kokki ja stuuartti ei ollut vielä täydellisesti tointunutkaan
hämmästyksestään, vaan tuijotti Maryyn yhä.
»Sinä kai se sittenkin olet, vai mitä?» hän änkytti. »Uskon nyt, että
olet tullut kotiin, kuten pyysinkin.»
»Tietysti olen tullut! Miten maailmassa voisin olla täällä, ellen
olisi tullut? Älkää tuijottako minuun noin avoimin suin kuin — turska.
Sanokaa minulle nyt, ovatko Shad- ja Zoeth-eno kaupassa?»
»Ovat, luullakseni. Ei kumpikaan heistä ole vielä tullut syömään
päivällistä. Odotan kumminkin toista minä hetkenä hyvänsä. Juoksen
hakemaan heidät tänne. Sano, juoksenko? Miten maailmassa olet voinut
tulla tänne tähän aikaan päivästä?»
»Kerron teille sen heti. En halua, että haette enoni tänne, sillä
haluan puhutella teitä ensin. Istuutukaa nyt, Isaiah, tuolle tuolille.
Tahdon, että kerrotte minulle avoimesti, miten huonolla kannalla asiat
ovat. Kertokaa minulle kaikki mitä tiedätte, älkääkä koettakokaan
kuvailla tilannetta paremmaksi kuin se on.»
Isaiah oli aivan ymmällä, mutta hän istuutui kumminkin. Kuultuaan, että
hänen piti kiiruhtaa, hermostui hän niin että, vaikka hän puhuikin
tarpeeksi mitä mutkallisimmankin tilanteen kuvailemiseksi, hänen
puheensa oli hyvin epäjohdonmukaista ja Maryn oli pakko keskeyttää
hänet silloin tällöin täyden selvyyden saamiseksi. Hänen kertomansa
uutiset eivät kumminkaan olleet mitään ratkaisevia. Kaikki kaupungin
asukkaat tiesivät, että myynti kaupassa oli supistunut hirveästi viime
aikoina. »Kaikki ostavat nyt noista uusista kaupoista, joissa hinnat
ovat alhaisemmat, joissa on enemmän nykyaikaista tavaraa ja joiden
myyntitavat ovat paljon muodinmukaisemmat kuin Hamilton ja Kumppanin»,
sanoi Isaiah ja jatkoi:
»Sellaiset ostajat kuin Rastus Young ja muut hänen laisensa ovat
ainoat, jotka eivät muuta meiltä pois», selitti Isaiah. »He eivät
poistu mistään hinnasta, koska he eivät tavallisesti maksakaan
ostoksiaan.»
Toverukset eivät olleet puhuneet Isaiahille huolistaan, mutta puhuminen
olikin tarpeetonta, sillä Isaiah oli kuullut ja nähnyt tarpeeksi.
»He ovat juuri joutumaisillaan tyrskyihin, jotka paiskaavat heidät
kallioita vasten», vaikeroi hän. »Zoeth on murtunut ja laihtunut niin,
että sairas nuori kanakin näyttää häntä lihavammalta, ja kapteeni Shad
kulkee edestakaisin kädet housujensa taskuissa ja —»
»Missä?»
»Housujensa taskuissa puhumatta tuskin sanaakaan moneen tuntiin.
He valvovat melkein joka yö tarkastellen kirjojaan ja kirjoitellen
kirjeitä. On aivan selvää, mikä tässä on tulossa. Kaikki kaupunkilaiset
ymmärtävät sen jo. Käväisin tuolla kaupassa muutamia päiviä sitten ja
istuuduin lopulta portaille levähtämään. Silloin tuli Ab Bacheldor
juttelemaan kanssani. Hän vihaa kapteeni Shadia enemmän kuin mitään
muuta, kuten tiedät. 'Halloo, Isaiah!' hän sanoi minulle ja lisäsi:
'No näkeehän tuota sinuakin vielä joskus.' 'No mitenkäs?' sanoin minä.
'Oletko luullut minun kuolleen?' 'Luulin sinua ensin sheriffiksi', hän
sanoi. 'Ymmärrän, että hän odottelee jotakin juuri näinä päivinä.'
Zoeth oli silloin niin lähellä, että hän kuuli Abin puheen.»
»Ah!» huudahti Mary vihaisesti.
»Niin hän juuri sanoi», jatkoi Isaiah. »Mutta silloin sanoin minäkin
jotakin puolestani. 'Sheriffillä ei ole varmaankaan milloinkaan asiaa
sinun taloosi, Ab, vai mitä?' kysyin. 'Saat lyödä vaikka vetoa, ettei
hänelle ole', sanoi hän. 'Jos hänen pitäisi odottaa siellä, kuolisi
hän varmaankin nälkään', sanoin minä. He, hee, hänen vaimonsa on Cape
Codin ahnein ihminen, kun ruoan valmistaminen on kysymyksessä. Kerran
hän aikoi ruveta tarjoilemaan ruokaa ruokavieraille, ja Henry Ryder,
tuo hedelmien kaupustelija, rupesi syömään siellä. Hän ei kestänyt
kumminkaan kuin pari päivää. Ensimmäisenä päivänä sai hän ruoakseen
keitettyjä munia ja toisena munankuorista keitettyä lientä. Ehkä se
ei olekaan totta, sillä Henry on hirveä valehtelemaan, mutta kaikissa
tapauksissa —»
»Viis Henry Ryderistä ja Abner Bacheldorista myöskin!» keskeytti Mary.
»Kuinka tulitte ajatelleeksi kirjoittaa minulle, Isaiah?»
»Se tapahtui melkein itsestään, kuten ehkä sanoisit. Kun huomasin,
mihin päin asiat alkoivat olla kallellaan, väsyin ja huolestuin yhä
enemmän ja rupesin toivomaan sinua tänne, jotta minulla ainakin
olisi joku, jonka kanssa voisin puhua asioista. Mutta en uskaltanut
kirjoittaa ja kun olit täällä kotona joululomalla, en uskaltanut kertoa
sinulle mitään, koska kapteeni Shad uhkasi antaa minulle selkään, jos
kerroin sinulle jotakin näistä kotihuolista. Kaiken tämän kestäessä
ovat he kaikin keinoin koettaneet olla huolestuttamatta sinua. 'Meidän
on salattava häneltä kaikki, jotta hän pysyisi rauhallisena', sanoo
Zoeth ja kapteeni on aivan samaa mieltä kuin hänkin. He rakastavat
sinua äärettömästi, Mary-'Gusta.»
Mary ei uskaltanut katsoa Isaiahiin.
»Tiedän sen», hän sanoi. »Jatka, Isaiah.»
»No niin, minä ajattelin ja ajattelin, ja eräänä päivänä viime viikolla
Ezra Hopkins, tuo voinkuljettaja, ja minä keskustelimme, jolloin hän
sanoi: 'Liike ei näytä olevan kovinkaan vilkasta tuolla kaupassa, vai
mitä? Kaikki sanovat, ettei se ole.' 'Kun kaikki tietävät niin paljon,
niin miksi kyselet minulta?' sanoin siihen. 'No, älähän nyt suutu
sentään', sanoi hän. 'Sanon sinulle kumminkin sen, Isaiah, että jollei
Mary-'Gusta Lathrop olisi mennyt tuohon joutavaan kouluun Bostoniin,
olisivat Hamilton ja Kumppanin asiat aivan erilaisella kannalla. Hän
on teräväjärkinen tyttö ja taitava liikenainen. Luulen, että hän olisi
voinut pelastaa nuo molemmat vanhukset.' Mietin sitten hänen sanojaan
ja kirjoitin vihdoin sinulle. Älä Herran nimessä ilmaise Shadille äläkä
Zoethille, että olen kirjoittanut sinulle, vaikka olenkin iloinen, että
tein sen. En tiedä, kykenetkö kaikkeen enemmän kuin muutkaan, mutta
olen kumminkin hyvin iloinen, että olet tullut, Mary-'Gusta.»
Mary huokasi. »Minäkin iloitsen tulostani tänne, Isaiah», hän myönsi,
»vaikka en tiedäkään, voinko tehdä mitään. Mutta», hän lisäsi
vakavasti, »minä koetan kumminkin parastani. Nyt emme saa antaa
Shad- emmekä Zoeth-enon aavistaakaan, että olen kuullut puhuttavan
heidän huolistaan. Meidän pitää uskotella heille, että olen saanut
ylimääräistä lomaa käydäkseni täällä kotona. Silloin voin tarkastella
asioita ja ehkä keksiä jonkun suunnitelmankin. Kun olen valmis
ilmaisemaan, mitä aion tehdä, voin ilmaista loputkin. Ssh! Tuolla
tulee nyt toinen heistä. Zoeth-eno luullakseni. Olkaa nyt iloisen
näköinen, Isaiah! Kuuletteko? Tehän olette sen näköinen kuin olisitte
tukehtumaisillanne. — No, Zoeth-eno, ettekö hämmästynyt nähdessänne
minut?»
Hämmästynyt hän todellakin oli eikä voinut aluksi käsittää sen enempää
kuin Isaiahkaan äsken, että Mary todellakin seisoi siinä hänen
edessään. Sitten hän halusi luonnollisesti tietää, miksi Mary oli
tullut. Mary koetti vastailla kysymyksiin niin hyvin kuin hän vain
osasi, ja Zoeth, joka oli yhtä viaton ja luottavainen kuin ennenkin,
hyväksyi epäilyksettä hänen epämääräisen selityksensä, että hänelle
oli sattunut sopiva tilaisuus matkustaa kotiin lyhyeksi ajaksi heidän
luokseen. Päivällinen tuotiin pöydälle ja sitten kiiruhti Isaiah
kauppaan vapauttamaan Shadrachia, jotta toverukset ja Mary voisivat
syödä yhdessä.
Kapteeni saapuikin muutamia minuutteja myöhemmin punastunein poskin
äänekkäänä ja iloisena.
»No mutta!» hän huudahti, puristi Maryn syliinsä ja suuteli häntä
niin äänekkäästi, että se kuului varmasti Abner Bacheldorin pihalle.
»Olipa tämä iloinen yllätys! Zoeth sanoikin tänä aamuna, että hänestä
tuntuu kuin jotakin tulisi tapahtumaan, ja silloin juuri kaatoi Isaiah
teekattilan sisällön molemmille jaloilleen, jolloin sanoin, että minun
luuloni mukaan se jo tapahtuikin. Mutta nyt se ei näytä kumminkaan
siltä. Tuntuu niin sanomattoman hauskalta katsella sinua taasen,
Mary-'Gusta! Miten sinulle sopi tulla tänne tähän aikaan vuodesta?
Onko koulurakennusta kohdannut joku onnettomuus?»
Mary toisti saman jutun, jonka hän oli syöttänyt herra Hamiltonillekin,
ja se riitti. Toverukset olivat niin onnellisia saatuaan hänet
luokseen, etteivät he udelleet sen tarkemmin hänen tulonsa syitä.
Kapteeni Shad puhui, laski leikkiä ja nauroi, ja Zoeth nyökäytteli
päätään ja hymyili tyyneen tapaansa. Ellei Mary olisi tiennyt heidän
salaisuuttaan, ei hän olisi voinut arvatakaan sitä, mutta koska hän
tiesi sen, huomasi hän, miten kalpealta herra Hamilton näytti ja miten
kapteeni aina silloin tällöin vaipui ajatuksiinsa, joista hän heräsi
ponnistamalla voimiaan, katsahti sitten Maryyn ja alkoi puhua ja nauraa
äänekkäämmästi kuin milloinkaan ennen. Kerran Mary uskalsi kysyä, miten
liike menestyi, ja olisi ollut melkein hullunkurista, ellei samalla
olisi ollut niin surullistakin katsella sitä nopeutta, millä molemmat
toverukset vakuuttivat, ettei se ollut juuri siitä muuttunut.
Päivällisen jälkeen hän ilmoitti aikovansa lähteä kauppaan. Toverukset
katsahtivat toisiinsa ja Zoeth sanoi:
»Miksi sinne tulisit, Mary-'Gusta? Tällaiset kauniit päivät viettäisin
minä ulkosalla sinun sijassasi. Emme tarvitse sinua ollenkaan siellä,
vai tarvitsemmeko, Shadrach?»
»Ei enemmän kuin kala on kylpypuvun tarpeessa», sanoi kapteeni
jyrkästi. »Sinun pitää mennä tapaamaan tovereitasi, Mary-'Gusta, ja
pitämään hauskaa.»
Mutta Mary kieltäytyi kumminkin menemästä kenenkään luokse. Hänellä
on hauskempaa siellä kaupassa kuin missään muualla, selitti hän. Hän
tulikin kauppaan ja kulutti koko iltapäivän siellä kuunnellen ja
tarkastellen. Siellä ei ollut kyllä paljonkaan katseltavaa, sillä
kaupassa ei käynyt koko aikana kuin muutamia ostajia, joiden tekemät
kaupat olivat hyvin mitättömiä. Tukalimmalta tuntui hänestä katsella,
kuinka innokkaasti enot koettivat olla jokaisen ostajan mieliksi
ja kuinka levottomasti kumpikin piti silmällä toisen ponnistuksia
ja tulosta. Hänestä tuntui yhtä vaikealta katsella tiskin vieressä
seisovaa Zoethia, joka tuijotti hyllyihin vapisevin huulin ja
kynää pitelevin tärisevin käsin, kuin kapteeni Shadrachiakin, joka
synkin ilmein käveli kädet housujen taskuissa takaovelta ikkunan
luo, pysähtyi, katsahti kadulle, veti syvään henkeään, melkein kuin
vaikeroiden, kääntyi ja palasi takaisin.
Kello kuuden aikaan Mary, jolla oli omat syynsä, miksi hän halusi jäädä
kauppaan yksikseen, ehdotti, että hän jäisi sinne niin kauaksi aikaa
kuin enot viipyivät illallisella. Mutta kumpikaan ei suostunut, joten
hänen oli pakko lähteä kotiin itse ja lähettää Isaiah vielä kerran
hoitamaan kauppaa. Mutta kello yhdentoista aikaan sinä iltana, kun
toveruksien huoneista kuuluvat selvät äänet ilmaisivat, että Hamilton
ja Kumppanin molemmat omistajat olivat vaipuneet unen helmoihin,
laskeutui hän varpaisillaan alakertaan, puki nutun ja hatun ylleen,
otti kaupan avaimet naulasta, johon Zoeth ne aina ripusti, ja meni
ulos. Hän ei palannut ennen kuin kello kolmen aikana.
Seuraavan päivän vietti hän melkein kokonaan kaupassa. Hän kirjoitti
monta kirjettä ja huolimatta enojensa vastustuksesta palveli monta
ostajaa. Sitten illalla, kun hän istui tiskin takana mietteissään,
hyökkäsi muudan poika, jonka kapteeni tunsi Zenas Atkinsin nuorimmaksi
vesaksi, huohottaen kauppaan ja ilmoitti hengästyneenä, että
Mary-'Gusta Lathropia pyydetään puhelimeen. »Meille on melko pitkä
matka, ja teidän on kiiruhdettava, koska ei puhelua katkaista ennen
tuloanne», lopetti poika. Mary kiiruhti puhelimeen. Hän ei ennättänyt
vastata Shadrachin kysymykseenkään, kuka tuo soittaja hänen luulonsa
mukaan mahdollisesti on. Hän ei sitä tietystikään tiennyt, mutta hän
epäili kumminkin, ja vaikka hän olikin kylmäverinen nuori liikenainen,
joka oli karkoittanut mielestään kaikki muut ajatukset, paitsi
sellaiset, jotka koskivat liikettä, sykki hänen sydämensä kumminkin
hämmästyttävän nopeasti, kun hän tuli kamariin, joka sai toimittaa
jonkunlaisen puhelinkioskin virkaa, ja tarttui kuulotorveen. Hänen
äänensä oli kumminkin tyyni, kun hän sanoi tuon tavanmukaisen »Halloo!»
Puhelin humisi ja vihelsi, hän kuuli katkelmia keskustelusta ja sitten
vihdoin äänen, jota hän oli odottanutkin, mutta jota hän kumminkin
jollakin tavoin pelkäsi. Ääni kysyi: »Halloo, onko neiti Lathrop
puhelimessa?»
»On. Crawford?»
»Mary, sinäkö siellä olet?»
»Niin.»
»Kävin juuri rouva Wyethin luona ja kuulin sinun matkustaneen. Olen
hirveästi pettynyt. Lähden kotiin huomenna, mutta toivoin kumminkin,
että saisin tavata sinua ennen matkustamistani. Miten voitkaan lähteä
sanomatta minulle sanaakaan?»
»Eikö rouva Wyeth ole kertonut sinulle?»
»Hän kertoi minulle paljonkin, mutta haluan kuulla vielä lisää. Onko
tuossa enojasi koskevassa huhussa perää?»
»Pelkään olevan.»
»Suuri Jumala, sepä on ikävää! Olen hyvin pahoillani kuullessani sen.
Kuulehan nyt, enkö voisi auttaa sinua jollakin tavoin? Ovatko he —»
»Ssh, emme voi puhella siitä näin puhelimessa. Et voi tehdä mitään
hyväkseni. Minulla on omat suunnitelmani osittain valmiina ja ne
kelpaavat ehkä johonkin. Älä viitsi kysellä mitään erikoiskohtia nyt.»
»Ymmärrän, enkä kyselekään, mutta enkö saa tulla käymään luonasi? Voin
matkustaa Länteen ylihuomennakin yhtä hyvin, ja niin ollen saan aikaa —»
»Ei, Crawford, ei mitenkään. Et saa tulla.»
»Kiellostasi huolimatta haluttaa minua kumminkin suuresti.»
»Jos tulet, en halua tavata sinua, en nyt enkä vastaisuudessakaan.
Mutta et suinkaan sinä tulekaan, kun kiellän?»
»En, Mary, en uskalla. Se on kumminkin hyvin vaikeaa.»
Ehkä se tuntui yhtä vaikealta Marystakin, joka ei kumminkaan vastannut.
»Lupaatko kirjoittaa minulle joka päivä?» hän jatkoi. »Miksi et vastaa?»
»Ajattelin juuri, mikä on mahdollisesti parasta minulle», Mary sanoi,
»tarkoitan, parasta meille molemmille. Kirjoitan sinulle varmasti
ainakin yhden kirjeen.»
»Yhdenkö vain?»
»Niin, varmasti. Haluan, että käsittäisit, mitä tuloni tänne tarkoittaa
ja miten se mahdollisesti vaikuttaa tulevaisuuteeni. Sinulla on oikeus
saada se tietää. Riippuu sitten asianhaaroista, kirjoitanko sinulle
enää.»
»Riippuu! Tietysti sinun pitää kirjoittaa minulle. Mistä se riippuu?»
»Siitä, mikä minusta tuntuu oikealta sitten kuin olen ajatellut asiaa
tarpeeksi ja sitten kuin sinä olet puhutellut isääsi. Nyt minun on
pakko lopettaa, Crawford. Kiitoksia, että muistit minua. Teit minut
oikein iloiseksi. Hyvästi!»
»Odota nyt hieman. Mary, et saa vielä mennä. Salli minun sanoa, että —»
»Voi, älä nyt, Crawford! Haluan mieluummin, ettet sano mitään enää.
Olen varma, että ymmärrät syyni. Toivotan sinulle hauskaa kotimatkaa.
Toivottavasti on isäsi jo paljon parantunut taudistaan. Hyvästi!»
Hän ripusti kuulotorven paikoilleen ja kiiruhti takaisin kauppaan.
Shadrach ja Zoeth katsoivat häneen kysyvästi. Vihdoin sanoi edellinen:
»Oliko se jotakin merkityksellistä, vai mitä?»
»Ei, Shad-eno, ei hyvinkään.»
»Vai niin.»
Seurasi lyhyt väliaika ja sitten:
»Rouva Wyethkö soitti?»
»Ei, Shad-eno.»
Shadrach ei kysellyt enempää eikä Zoeth tehnyt ainoatakaan kysymystä.
Ei kumpikaan puhunut enää milloinkaan koko puhelinkeskustelusta,
ei hänelle eikä toisilleen. Ei Marykaan maininnut siitä enää ikinä.
Hän oli luvannut Shadrach-enolle, kun eno viime vuonna oli kysellyt
Crawfordista, että hän kertoo enolle kaikki sittenkuin hänellä on
jotakin kertomista. Mutta oliko tässä nyt mitään kerrottavaa? Ottaen
huomioon työnsä, jonka hän oli ottanut tehdäkseen, ja odottavan
epävarmuuden tunsi hän, ettei siinä ollut. Vaikeneminen kiusasi häntä
kumminkin. Aina näihin aikoihin asti ei enojen ja hänen välillään ollut
ollut minkäänlaisia salaisuuksia, mutta nyt oli olemassa salaisuuksia
kummallakin puolella.