Kevätlukukausi oli hyvin mielenkiintoinen koulutyöhön nähden, ja sitten
oli Maryllä vielä muitakin harrastuksia. Crawford kävi vieraisilla
yhä useammin ja tutkintosuunnitelma oli melkein ainoa aihe, josta
keskusteltiin. Maryn halu järjestellä tuli nyt, tahi olisi ainakin
pitänyt tulla, tyydytetyksi, sillä hänen taitoansa tarvittiin
alituisesti. Sam Keith, joka tavattuaan Maryn serkkunsa talossa oli
aluksi näyttänyt olevansa hyvin mieltynyt sukulaisensa seuraan, tuli
nyt harvemmin vieraisille. Hän oli nyt kaunis-tyttö-sairauden toisessa
asteessa, kuten hänen tätinsä oli sanonutkin, kuume ja hourailu olivat
jo haihtuneet ja hän oli nyt jäähtymäisillään. Kukaan ei voinut
sanoa, että tuota kuumetta olisi millään tavalla kiihoitettu. Kun hän
tuli vieraisille, oli Mary iloinen ja miellyttävä, mutta ei halunnut
kohdella Samia kuin uskottua eikä kuin ystävää. Hän hylkäsi kaikki
hänen kutsunsa tanssiaisiin ja teatteriin eikä halunnut keimailla
hituistakaan. Tämä viimeksimainittu seikka oli mitä epätyydyttävin
ilmiö, koska tuo tunteellinen Sam piti hyvin paljon hakkailusta
ja onnistuikin tavallisesti pitämään voimassa kolme sellaista
suhdetta samalla kertaa. Senvuoksi olikin tuo kylmenemisprosessi
tässä tapauksessa nopeampi kuin tavallisesti. Samin vierailut ja
päivälliselletulot olivat vähentyneet parista tahi kolmesta kerrasta
viikossa epävarmaan yhteen parin viikon kuluessa. Mary huomasi sen
tietysti, mutta se ei pahoittanut ollenkaan hänen mieltään. Samin
huonetoveri, Crawford, huomasi kai sen myöskin, mutta jos hän oli siitä
pahoillaan, onnistui hän kätkemään tunteensa melko hyvin.
Toukokuun alkupuolella tuli kapteeni Shadrach kaupunkiin ostamaan
kesätavaroita kauppaan. Hän kieltäytyi jyrkästi ottamasta päämajakseen
rouva Wyethin asuntoa, vaikka tuo rouva lähetti pyytävän kutsun
hänelle, että hän suostuisi siihen. Ja vaikka Marykin liitti mukaan
oman pyyntönsä, kieltäytyi kapteeni kumminkin.
»Älä pyydä minulta sellaista, Mary-'Gusta (hän kirjoitti). Älä Herran
nimessä pyydä minua tulemaan siihen paikkaan ja jäämään sinne
asumaan. Teen melkein vaikka mitä sinun vuoksesi ja suostun tähänkin,
jos nyt sitä niin välttämättömästi haluat, mutta toivoakseni muutat
mieltäsi. Minä tulen tietysti käymään siellä saadakseni puhutella
sinua ja jään sinne illallisellekin, jos minua pyydetään, mutta älä
pyydä minua laskemaan ankkuria ja jäämään sinne yöksi. En voisi
kestää sitä. Niskanikamani katkeaisivat nyt, jos minun pitäisi istua
niin suorana kuin viime kerralla.»
Senvuoksi sääli Mary häntä ja hän vuokrasi asunnon Quincy Housesta,
jossa hänen ei tarvinnut pitää nenäänsä aina oikeassa suunnassa,
kuten hän sanoi, vaan voi levätä ja oleskella mukavasti, jos vain
halusi. Hänet kutsuttiin kumminkin rouva Wyethin luo illalliselle
ja hänen ollessaan siellä sai rouva Wyeth tilaisuuden viedä hänet
syrjään ja puhua hänelle eräästä asiasta, joka kapteenista tuntui
mielenkiintoiselta ja hieman levottomuutta herättävältä.
»Muistakaa nyt», sanoi rouva, »etten ole ollenkaan varma, voidaanko
suhdetta sanoa muuksi kuin paljaaksi pojan ja tytön väliseksi
ystävyydeksi, ja tietämätöntä on, kehittyykö siitä milloinkaan mitään
muuta. Ajattelin kumminkin, että velvollisuuteni on kertoa siitä
teille, ja otaksuin, että minun on annettava teille tilaisuus tutustua
tuohon nuorukaiseen. Sanoitte tavanneenne hänet ennenkin?»
»Kyllä, rouva», sanoi Shadrach, »olen tavannut hänet. Sitä ei voida
kyllä sanoa miksikään tutustumiseksi, koska se supistui vain siihen,
että hän kävi kaupassamme tuolla kotona. Olen kumminkin nähnyt hänet,
ja mielestäni hän oli melko miellyttävä nuorukainen.»
»Olen iloinen kuullessani sen. Niin minustakin. Onko Mary kirjoittanut
hänen vierailuistaan teille?»
»On tietysti, rouva. Hän ei ole sellainen tyttö, että hän salaisi
meiltä jotakin. Jos hän nyt kumminkin on tullut sellaiseksi, on hän
muuttunut paljon tultuaan tänne kouluun. Hän on kirjoittanut meille
tuon nuorukaisen vierailuista, teistä ja hänestä, ja siitä, kun hän oli
katsomassa tuota, miksi sitä nyt taasen sanotaankaan, hockeykilpailua.
Hän kirjoitti meille kaikesta tuosta viime helmikuussa.»
»Niin, me kävimme todellakin katsomassa noita hockeykilpailuja.
Serkkuni John Keithin poika, Samuel, oli pelaajien joukossa. Nyt,
kapteeni Gould, teen teille erään ehdotuksen. Siitä on kulunut jo
muutamia vuosia, kun tapasitte Crawford Smithin ja mielestäni, kun
otetaan kaikki seikat huomioon, on teidän tavattava hänet jälleen
ja päätettävä itse, onko hän mielestänne vieläkin sellainen kunnon
nuorukainen, joka saa käydä tervehtimässä holhokkianne. Ehdotan, että
tulette tänne huomenna jälleen päivällisille, joille kutsun nuoren
Smithinkin. Silloin —»
Mutta kapteeni keskeytti. Hänellä oli omat suunnitelmansa
huomis-illaksi eikä toinen ateria rouva Wyethin luona kuulunut niihin.
»Suokaa minulle anteeksi, rouva», sanoi hän nopeasti, »mutta aioin
pyytää Mary-'Gustaa illalliselle kanssani johonkin ravintolaan
huomenna, ja sitten oli aikomukseni viedä hänet johonkin teatteriin
mukanani. En oikein ymmärrä, mutta voinhan pyytää, että tuo nuori
Smith tulisi kanssamme sinne. Ja — ja —» hän muisti kohteliaisuuden
vaatimukset — »tietysti tulisimme hyvin iloisiksi, jos tekin
haluaisitte tulla», hän lisäsi.
Mutta rouva Wyeth, vaikka hän kiittelikin kapteenia ja ilmaisi
hyväksyvänsä täydellisesti tuon suunnitellun illallisen ja teatterissa
käynnin, kieltäytyi kumminkin tulemasta mukaan. Kapteeni suhtautui
kuitenkin kieltoon miehekkään alistuvaisesti, sanoaksemme totuuden.
Hän kunnioitti rouva Wyethiä suuresti ja piti rouvasta senvuoksi, että
hänen lemmikkinsäkin Mary-'Gusta piti hänestä niin paljon, mutta hänen
mieltymykseensä sekoittui pelkoakin ja senvuoksi olikin rouvan kieltävä
vastaus oikea helpotus.
Seuraavana iltana kuuden ajoissa tapasivat Mary ja hänen enonsa
Crawfordin Quincy Housessa. He aterioivat kolmisin ja menivät sitten
Tremont-teatteriin katsomaan »Mestarisoittajan» esitystä. Crawfordista
tuntui illallinen melkein yhtä hauskalta kuin kappalekin. Kapteeni
Shadrach oli loistavalla tuulella ja hänen huomautuksensa aterian
aikana olivat luonteenomaisia. Hän nimitti itsepäisesti arvokasta
tarjoilijaa »stuvartiksi» ja puhui hotellin keittiöstä kuin laivan
keittokopista. Hän neuvotteli nuorten vieraittensa kanssa ennen
määräyksiään, hyväksyen heidän valintansa kiitollisesti, ellei nyt aina
aivan vaieten.
»Aivan niin, Mary-'Gusta», hän huomautti. »Aivan niin, kuten sinäkin
sanot. Sinä olet tämän laivan kapteeni tänään, ja minä ja Crawford
tuossa olemme matkustajia. Jos sinä käsket meidän syödä — mitä se
nyt taasen olikaan — häränhäntälientä, niin luullakseni meidän on se
tehtävä. Minä antaudun kaiken mahdollisuuden varaan, jos Crawford
vain haluaa. Tietysti, jos olisin yksin täällä, tilaisin luultavasti
ostereita ja patapaistia. Tiedän kumminkin, mitä ne ovat. Minusta on
niin tyynnyttävää, kun tietää, mitä saa, kuten tuo sairas mieskin sanoi
lääkärin kertoessa hänelle, että hänellä on vesirokko eikä tuhkuri.
Onko teillä mitään sitä vastaan, että sanon teitä Crawfordiksi?» hän
lisäsi kääntyen nuoren toverinsa puoleen. »Olen ensiksikin tarpeeksi
vanha voidakseni olla isänne ja toiseksi, ripa on hyvä olemassa
ruukussa ja kauhassa, mutta minusta ei tunnu ystävän sukunimen
mainitseminen ollenkaan tarpeelliselta. Ja toivoakseni meistä kolmesta
tulee oikein hyviä ystäviä, kunhan tässä vain ehditään.»
Crawfordkin sanoi toivovansa sitä, ilmaisten mielipiteensä
innostuneesti.
»Hyvä!» huudahti kapteeni päättäväisesti. »Ja me sementöimme tämän
ystävyytemme — kirjailijat puhuvat aina ystävyyden sementöimisestä —
tällä illallisellamme, vai mitä? Jos meillä vain olisi täällä Isaiahin
valmistamaa putinkia, voisimme varmasti tehdä tuon sementtityön sillä.
En ole milloinkaan nähnyt tarttuvampaa ainetta pöydälle pantuna. Kysyin
häneltä, aikooko hän täyttää piirakkansa muurauslaastilla, ja teidän
olisi pitänyt olla kuulemassa, miten hän puhisi nenäänsä. Muistat kai
Isaiahin, Crawford, vai kuinka? Hän on tuo pitkä ja hontelo mies, joka
hoitaa Zoethin ja minun taloutta tuolla kotona. Hän ei ole mikään
Adonis, mutta hänellä on sydän oikeassa paikassa. Sekin on kyllä melko
omituista», lisäsi hän nauraa hihittäen, »kun ajatellaan, kuinka
lähellä hänen lapaluunsa ovat hänen lanteitaan.»
Tarinoidessaan ja laskiessaan leikkiä ennätti hän kumminkin tehdä
miesvieraalleen muutamia kysymyksiä, ja nuo kysymykset, vaikka ne
eivät olleetkaan millään tavalla persoonallisesti loukkaavia, olivat
kuitenkin asiallisia. Hän kyseli nuorukaisen kotielämää, tiedusteli
hänen kunnianhimoisia tulevaisuuden suunnitelmiaan ja otti selville,
millaisia ystäviä ja uskottuja hänellä oli yliopistossa. Crawford,
joka ei ollenkaan aavistanutkaan, että häntä tutkisteltiin, kertoi
peittelemättä, ja kapteeni Shadrachin arvosteleva huomiokyky, joka
oli tottunut arvostelemaan ihmisiä sekä maalla että merellä, näki
enemmän kuin kerrottiin. Arvostelu oli kumminkin nähtävästi edullinen
nuorukaiselle, sillä sitten kuin hän oli poistunut ja kun kapteeni ja
Mary toivottivat toisilleen hyvää yötä rouva Wyethin salissa, sanoi
Shadrach:
»Kiltti poika, en voi muutakaan sanoa. Niin, hyvin kiltti nuorukainen,
jos nyt kaikki seikat otetaan huomioon. Kiinnyin häneen heti.»
»Olen iloinen, Shad-eno», sanoi Mary, »sillä minäkin pidän hänestä.»
Shadrach katseli häneen melkein yhtä kysyvästi kuin Crawfordiin
illallisen aikana.
»Pidätkö?» hän mumisi. »Kuinka paljon?»
»Kuinka paljonko?» toisti Mary hämmästyneenä. »Mitä oikeastaan
tarkoitat?»
»Tarkoitan, pidätkö hänestä paljonkin? Pidätkö hänestä esimerkiksi
enemmän kuin Zoeth-enostasi ja minusta?»
Mary katsoi häntä silmiin, mutta se, mitä hän niissä näki, punastutti
hänen poskensa. Shadrach olisi sanonut vielä lisääkin, mutta Mary
painoi sormensa hänen huulilleen.
»Lorua!» hän sanoi kiihkeästi. »Paljasta joutavaa ja tyhmää lorua,
Shad-eno! Älä enää milloinkaan puhu sellaisista asioista minulle. Sinun
pitäisi ymmärtää enemmän.»
Shadrach hymyili ja pudisti päätään.
»Hyvä on, Mary-'Gusta», hän sanoi. »Lupaan, etten puhu sinulle siitä,
ennenkuin itse rupeat siitä keskustelemaan. Kas niin, kultaseni! Älä
viitsi olla minulle vihainen. Laskin vain leikkiä, kuten Isaiah silloin
tuona iltana, jolloin tulit kotiin joululomalle.»
»En pidä sellaisesta leikistä. Minusta se on tyhmää.»
»Ehkäpä se onkin — nyt vielä kumminkin — Heittäkäämme kaikki
leikkipuheet sikseen. Niin, kiinnyin tuohon Crawford Smithiin heti.
Hänessä on kuitenkin omituisinta se, että hän muistuttaa minua jostakin
toisesta. En voi kumminkaan saada selville enkä muistaa, kuka tuo
toinen on. Ehkä sen muistankin vielä joskus, mutta nyt ainakin pidän
hänestä hänen itsensä vuoksi. Pyydän häntä tulemaan vieraisille
luoksemme joskus tulevana kesänä. Ihmettelenpä, tuleeko hän.»
Mary-'Gusta ihmetteli sitä myöskin, mutta hän olisi ihmetellyt vieläkin
enemmän, jos hän vain olisi aavistanut, mitä tuleva kesä tulisi
merkitsemään hänelle. Seuraavana aamuna teatterissa käynnin jälkeen
tuli kapteeni Shadrach sanomaan jäähyväiset rouva Wyethille. Rouva
teki muutamia kysymyksiä, ja kuunteli tarkkaavaisesti ja hyväksyvästi
kapteenin arvostelua Crawford Smithistä.
»Olen iloinen, että poika teki teihin niin hyvän vaikutuksen», hän
sanoi. »Kerroin teille jo, että minäkin pidän hänestä. Te hyväksytte
siis hänen ja holhokkinne ystävyyssuhteen?»
Kapteeni hieroi leukaansa. »Kyllä, rouva», hän sanoi. »Hyväksyn sen
täydellisesti eikä luullakseni Zoethillakaan ole mitään sitä vastaan.
Se ei ole todellisuudessa Mary-'Gustan puolelta muuta kuin ystävyyttä,
ei ainakaan vielä, ja luullakseni se on samanlaista hänenkin
puoleltaan. Mutta jos tuo ystävyyssuhde joskus muuttuu muuksi, niin
silloin, jos hän osoittautuu olevansa sellainen kuin hänen pitääkin
olla, en ymmärrä, onko meillä vanhoilla ihmisillä juuri oikeutta
sekautua asiaan, vai mitä luulette, rouva Wyeth?»
Ehkä rouva Wyeth oli jo väsynyt koko asiaan, tahi hän ei pitänyt siitä,
että hänet luettiin vanhoihin ihmisiin kuuluvaksi, olipa nyt asia miten
oli, hän ei vastannut, vaan kysyi sen sijaan jotakin.
»Kapteeni Gould», hän sanoi, »millaiseksi te ja herra Hamilton olette
suunnitelleet Maryn kesän?»
»Suunnitelleetko, rouva? Emme ole muistaakseni suunnitelleet mitään.
Olemme tietysti laskeneet, että hän koulun loputtua tulee luoksemme
South Harnissiin ja —»
»Odottakaa hetkinen, kapteeni. Minulla on eräs ystävätär, joka haluaa
kiihkeästi, että vaihtaisitte tuon suunnitelmanne hänen tekemäänsä.
Tule tänne, Letitia. Kapteeni Gould, tässä näette ystävättäreni, neiti
Peasen. Ilmoita nyt, Letitia, kapteenille suunnitelmasi, jonka kerroit
minulle eilen illalla.»
Neiti Pease kertoi ja kapteeni kuunteli, ensin hämmästyneenä, sitten
miettiväisen näköisenä, ja lopuksi oli hänen kasvojensa ilme sekoitus
molemmista.
»Kas niin», sanoi neiti Pease lopuksi, »sellainen on suunnitelmani. Se
merkitsee hyvin paljon minulle ja toivoakseni se merkitsee Maryllekin
jotakin.»
»Mielestäni on tilaisuus aivan ihmeellinen hänelle», selitti rouva
Wyeth korostavasti.
»Mitä ajattelette siitä, kapteeni Gould?» kysyi neiti Pease.
Shadrach veti syvään henkeään. »En ymmärrä ollenkaan, mitä minun on
sanottava siitä, rouva», hän vastasi. »Minusta tuntuu, etten voi sanoa
siitä vielä mitään ratkaisevaa. Varmasti olisi se ihmeellinen tilaisuus
hänelle ja sitäpaitsi sellainen, etten minä eikä Zoethkaan voi hänelle
tarjota milloinkaan sellaista. Mutta — mutta —»
»Tietysti», sanoi neiti Pease huomattuaan hänen epäröimisensä, »jos
häntä tarvitaan välttämättömästi tuolla kotona ja ellette luule
voivanne olla erossa hänestä, niin —»
»En minä senvuoksi epäröi, rouva», keskeytti kapteeni nopeasti. »Herra
tietää, että Zoeth ja minä tulisimme kaipaamaan häntä hirveästi, mutta
se ei kumminkaan estäisi meitä suostumasta eivätkä muutkaan sellaiset
seikat. Mutta — mutta — no niin, sanoakseni rehellisesti, rouva, en
oikein tiedä, haluammeko, että aivan vieras henkilö uhraa niin paljon
hänen hyväkseen. Emme tietystikään ole rikkaita, tarkoitan itseäni ja
Zoethia, mutta emme ole vallan köyhiäkään. Olemme tottuneet maksamaan
puolestamme ja —»
Mutta silloin juolahti muudan asia neiti Peasen mieleen.
»Hyvänen aika!» huudahti hän äkkiä. »Toivoakseni ette ole erehtynyt,
kapteeni Gould. Toivoakseni ette ajattele, että teen tämän
armeliaisuudesta tahi mieltymyksestä Marya kohtaan. En todellakaan.
Pyydän tätä suosion osoitukseksi itselleni. Minun on saatava joku
toveri mukaani, sillä muuten en voi matkustaa. Ja Mary on juuri
sellainen toveri, jota tarvitsen. Pidän hänestä hyvin paljon ja
luullakseni hänkin pitää minusta. En aio kiusata teitä liiaksi,
kapteeni Gould, mutta toivon teidän keskustelevan asiasta herra
Hamiltonin kanssa ja sitten ilmoittavan minulle päätöksenne niin pian
kuin suinkin. Ja toivon myöskin, että suostutte. Lupaan pitää hyvää
huolta tyttösestämme ja tuoda hänet takaisin syyskuussa turvallisesti
ja terveenä. Lupaan senkin, etten puhu hänelle sanaakaan suuresta
suunnitelmastani, ennenkuin ilmoitatte minulle suostumuksenne
kirjeellisesti.»
Kapteeni Shadrach matkusti iltapäivällä junassa South Harnissiin hyvin
miettiväisen näköisenä ilmoittaakseen ystävälleen ja toverilleen neiti
Peasen suunnitelman. Mary, joka saatteli häntä Bostonin asemalle,
ihmetteli, miksi hän oli niin hajamielinen ja vaitelias. Mutta jos hän
olisi aavistanut, missä asioissa kapteenin ajatukset askartelivat, ei
hän olisi ihmetellyt kauempaa.
Neiti Pease aikoi matkustaa Euroopan ristiin rastiin kesäkuukausien
kuluessa, ja hän oli pyytänyt kapteenilta, että hän saisi ottaa Maryn
mukaansa vieraakseen, ystäväkseen ja toverikseen.