Lukukausi päättyi eräänä lauantai-aamuna joulukuun puolivälissä.
Maryn arkku oli jo ennen täytetty ja valmis, ja hän saapui se
mukanaan asemalle paljon ennen junan lähtöä. Hän oli matkalla kotiin
lupa-ajaksi, ja vaikka hän olisi ollut lähdössä matkalle maailman
ympäri, ei hän olisi voinut olla onnellisempi. Ja hänen onneensa ja
odotukseensa otettiin South Harnississa sydämellisesti osaa. Hänen
enojensa kirjeissä ei viimeisten neljäntoista vuorokauden kuluessa
ollut ollut juuri muuta kuin iloisia ilmoituksia valmistuksista hänen
vastaanottamisekseen.
»Laskemme jo minuutteja (kirjoitti Zoeth). Ensimmäiseksi työkseen
repii Shadrach joka aamu lehtisen liikaa pois almanakasta. En ole
nähnyt häntä milloinkaan ennen niin kiihtyneenä ja levotonna,
ja luullakseni on minunkin laitani melkein samoin. Koetan olla
kiintymättä maailmallisiin asioihin enempää kuin minun on pakko,
mutta nyt näyttää kumminkin siltä, etten voikaan ajatella muuta
kuin tyttösemme paluuta kotiin. En ole kumminkaan niin levoton kuin
Shadrach, joka on huolissaan, pääsetkö turvallisesti tänne perille.
Jumala on ollut meille hyvin hyvä, ja olen varma, että hän luo sinut
luoksemme terveenä. Olen tyytyväinen, kun saan uskoa sinut hänen
haltuunsa.