Tämä myöhempi keskustelu tapahtui herra Keithin ja kapteenin kesken —
todellisuudessa keskustelivat he tästä asiasta useinkin — ja viikon
kuluttua ensimmäisestä neuvottelusta ilmoitti kapteeni Shadrach äkkiä,
että hän aikoi matkustaa Bostoniin päiväksi liikeasioissa, ja sanoi
toivovansa, että Mary-'Gusta seuraisi häntä sinne toverina. Zoeth saisi
hoitaa kauppaa ja tulla toimeen miten vain, kunnes he palaisivat.
Mary ei ollut ollenkaan varma enon kykeneväisyydestä, mutta kun herra
Hamilton ja kapteeni eivät antaneet perään, myöntyi hän vihdoin.
Tällainen Bostonin-matka ei ollut kyllä mikään uutuus hänelle, sillä
hän oli käynyt siellä monta kertaa viimeisten vuosien kuluessa, mutta
lepopäivän vietto Shad-enon seurassa oli aina hauskaa.
He lähtivät aikaisimmassa aamujunassa ja saapuivat Bostoniin noin
kymmenen aikaan aamupäivällä. Shadrachin liikeasiat tuntuivat
tällä kertaa olevan hyvin epämääräistä laatua. He kävivät parissa
kolmessa hänen vanhojen ystäviensä konttorissa Commercial-kadun ja
Atlantic-avenuen varrella, ja sitten kapteeni katsottuaan kelloaan
ilmoitti keskipäivän pian olevan käsissä, sanoen samalla, että heidän
oli ehkä parasta lähteä risteilemään Pinckney-katua kohti. »Minulla on
muudan asia toimitettavana sillä leveysasteella», hän lisäsi.
Pinckney-katu oli kukkulalla kunnallis- ja kaupungintalon takana. Se
oli kapea, mutkainen ja vanhanaikainen.
»Mitä maailmassa meillä on täällä tekemistä?» kysyi Mary-'Gusta.
»Täällä ei ole varmastikaan ainoatakaan kauppaa. Etkö ole erehtynyt,
Shad-eno?»
Shadrach, joka oli juuri tutkinut erästä muistikirjansa lehteä, vastasi
luulevansa, että hän oli oikealla tiellä, ja pysähtyi tytön suureksi
hämmästykseksi muutaman tiilitalon edustalle, jossa oli vanhanaikainen
sisäänkäytävä ja valkoiset kiviportaat, jotka oikein loistivat
hankaamisesta. Kapteeni soitti ovikelloa.
Tytöllä, joka tuli avaamaan, oli valkoinen esiliina, joka oli silitetty
niin kovaksi, että se ratisi. Hänkin oli sen näköinen, kuin häntäkin
olisi hangattu muutamia minuutteja aikaisemmin.
»Tämä kai on numero — eikö olekin?» kysyi kapteeni. »Hm, niin
luulinkin. En ole siis vielä sellainen hylky, etten osaisi purjehtia
Bostonissa luotsitta. Onko herra Keith tavattavissa?»
Palvelijatar, joka oli kuunnellut kapteenin puhetta luotsista
hämmästyneenä ja ymmärtämättä sitä ollenkaan, huokaisi helpotuksesta.
»Kyllä», hän vastasi. »Herra Keith on täällä. Odottaako hän teitä?
Käykää sisään, olkaa niin hyvä.»
He menivät taloon, joka oli sisältä yhtä puhdas ja siisti kuin
ulkoakin. Palvelijatar vei heidät saliin, jossa oli paljon vanhoja
mahonkisia huonekaluja ja vanhoja maalattuja muotokuvia.
»Istuutukaa, olkaa niin hyvä», hän sanoi. »Ilmoitan herra Keithille,
että olette saapuneet.»
Hän poistui huoneesta, ja Mary-'Gusta kääntyi kapteenin puoleen
suunniltaan hämmästyksestä.
»Shad-eno», hän kysyi tiukasti, »miksi maailmassa tulit tänne
puhuttelemaan herra Keithiä? Etkö olisi voinut tavata häntä South
Harnississa?»
Shadrach pudisti päätään. »En tänään», hän vastasi. »Herra Keith on
tänään täällä.»
»Mutta miksi haluat puhutella häntä juuri tänään?»
»Liikeasioiden vuoksi, Mary-'Gusta. Aion ryhtyä herra Keithin kanssa
pieneen yritykseen. Olemme saaneet kanan satimeen, kuten entinen mies
sanoi. Kuulehan, eikö tämä olekin hieno koti, vai mitä? Ja niin
puhdas sitten! Tulimmainen, nyt liikautin tuon tuolin paikoiltaan!
Tarkoitukseni ei ollut sellainen. Näyttää melkein siltä, kuin se olisi
ollut tuossa samassa paikassa sata vuotta.»
Nyt tuli Keith huoneeseen ja häntä seurasi eräs vanhahko nainen,
jonka puku oli melkein yhtä vanhanaikainen kuin kalustokin. Hän oli
melko laiha, mutta hänen kasvonsa, vaikka ne olivatkin terävät, eivät
näyttäneet vihaisilta. Hiukset, jotka oli kammattu sileäksi, olivat
harmaat. Mary-'Gusta piti hänen ulkomuodostaan, sillä hän aavisti, että
tuo nainen on hyvin ystävällinen sellaisille henkilöille, joista hän
pitää ja jotka hän tuntee hyvin. Hän oli kumminkin melkein varma siitä,
että tuo rouva haluaa oppia tuntemaan sellaisen henkilön perinpohjin
ensin.
»Halloo, kapteeni Gould!» huudahti Keith. »Olen iloinen tavatessani
teidät. Huomaan teidän löytäneen paikan heti.»
»Kyllä, herra Keith.»
»Otaksuinkin, ettei tämän hakeminen aiheuta teille minkäänlaisia
vaikeuksia. No, Mary, mitä kuuluu?»
Mary-'Gusta ja herra Keith tervehtivät toisiaan.
»Kapteeni», sanoi Keith, »saanko esitellä teidät serkulleni, rouva
Wyethille.»
Rouva Wyeth kumarsi arvokkaasti.
»Mitä kuuluu, kapteeni Gould?» hän sanoi.
»Pal — paljasta hyvää, kiitoksia vain, rouva», änkytti Shadrach,
jota nämä muodollisuudet hämmästyttivät melkoisesti. »Olen iloinen
saadessani tutustua teihin, rouva.»
»Ja tämä nuori neiti tässä», jatkoi Keith, »on neiti Mary Lathrop.
Neiti Lathrop, tässä näette rouva Wyethin, serkkuni.»
Mary-'Gusta, joka tunsi olevansa hämillään sen vuoksi, että rouva oli
katsonut häneen koko ajan huoneeseen tulonsa jälkeen, kumarsi sanomatta
mitään.
»Ja nyt», sanoi herra Keith sydämellisesti, »menemme syömään
väliateriaa. Saavuitte juuri oikeaan aikaan ja rouva Wyeth on odottanut
teitä.»
Kun kapteeni kuuli tämän pyynnön, hämmästyi hän melkein sanattomaksi.
»Ei, ei», hän änkytti, »emme voi suostua siihen mitenkään. Emme voi
ajatellakaan sellaista, ymmärrätte kai sen. Emme ole sitäpaitsi
ollenkaan nälissämme, sillä söimme aamiaisen ennen lähtöämme, vai mitä,
Mary-'Gusta?»
Keith nauroi. »Kyllä tiedän», hän sanoi, »mutta tehän läksitte kotoanne
puoli kuusi. Minäkin olen joskus tullut tuossa aikaisimmassa junassa.
Ellette ole nälissänne, on teidän tultava nälkäisiksi, sillä ateria on
valmis. Emily — rouva Wyeth — on odottanut teitä. Hän pahastuu, jos
kieltäydytte.»
Rouva Wyeth sekautui nyt itse keskusteluun. »He eivät tietystikään
kieltäydy, John», hän sanoi päättäväisesti. »He ovat varmasti
nälissään. Kieltäytyä. Kaikkea vielä! Kapteeni Gould, herra Keith
keskustelee kanssanne ja holhokkinne saa tulla minun kanssani. Ateria
on valmis viiden minuutin kuluttua. Tulkaa nyt, Mary. Nimennehän
on Mary, eikö niin? Olen iloinen kuullessani sen. Se on selvä ja
järkevä, ja minä pidän siitä. Paikanvälitystoimisto lähetti minulle
palvelijattaren viikko sitten, mutta kun kuulin hänen nimensä, lähetin
hänet takaisin. Häntä sanottiin Florinaksi. Muuta en tarvinnut.
Siunatkoon! Kuultuani sen en voinut ajatellakaan muuta kuin aamiaista.
No tulkaahan nyt, Mary. John, kiiruhda sinäkin.»
Tämä ateria painui Mary-'Gustan muistiin yhtä lähtemättömästi
kuin hänen ensimmäinen illallisensa South Harnississa. Nämä olivat
molemmat muistettavia aterioita, vaikka ne kaikissa muissa suhteissa
olivatkin aivan erilaiset. Rouva Wyeth oli tietysti emäntänä. Hän luki
ruokasiunauksen ja tarjoili teetä arvokkaasti ja liikemiesmäisellä
nopeudella. Kupit ja lautaset olivat ohutta läpinäkyvää kiinalaista
porsliinia, ja niihin oli maalattu mandariinien ja pagodien kuvia.
Ne näyttivät vanhanaikaisilta, jollaisia ne olivatkin. Rouva
Wyethin isoisä oli itse ostanut ne Hongkongista niihin aikoihin,
jolloin hän oli laivan päällikkönä ja purjehti kaukaisessa Idässä.
Teelusikat olivat omituisia pieniä koristeltuja kapineita, erään
esi-isän valmistamia, joka oli ollut kultaseppänä Cornhillissa ennen
kenraali Gagen armeijan tuloa Bostoniin. Kaikki nämä kupit, lusikat
ja lautasliinat olivat niin puhtaita, että tuntui melkein pyhyyden
loukkaukselta liata ne käyttämällä niitä.
Alussa ei kapteeni Shadrach uskaltanut niihin juuri koskeakaan. Emännän
käyttäytyminen ja komea ympäristö peloittivat häntä, nähtävästi. Herra
Keith oli kumminkin hyvin levollinen ja leikillinen, ja hetkisen
kuluttua muuttui kapteeni Shadrachkin hieman rohkeammaksi. Kun hän
kuuli, että rouva Wyethin isoisä oli ollut merimies, katosi hänen
jäykkyytensä melkoisesti ja hän kertoi herra Keithin pyynnöstä muutaman
oman Hongkongissa tapahtuneen seikkailunsa, unohtamatta kumminkaan
kertaakaan kertomuksensakaan kestäessä sanoa emäntää »rouvaksi»; eikä
hän kertaakaan sanonut »tulimmainen», kuten hänen tapansa oli.
Aterian jälkeen poistuivat kapteeni ja herra Keith talosta yhdessä.
»Lähdemme nyt panemaan alulle tuota pientä liikeyritystämme, josta
kerroin sinulle, Mary-'Gusta», selitti Shadrach yksityisesti hänelle.
»Tulemme pian takaisin. Luullakseni on sinun parasta odottaa täällä,
ellei», hän katsahti rouva Wyethiin, »teillä ole mitään sitä vastaan.»
»Ei tietystikään», vastasi rouva Wyeth heti. »Olen päinvastoin iloinen
saadessani pitää hänet luonani.»
»Kiitoksia, rouva, mutta jos hän kumminkin on haitaksi, vien —»
»Jos hän olisi haitaksi, sanoisin sen suoraan. Älkää olko ollenkaan
huolissanne.»
»Aivan niin, rouva», änkytti Shadrach. »Kiitoksia, rouva.»
Kun hän pääsi herra Keithin kanssa kadulle, vetäisi hän syvään henkeään.
»Koira vieköön sentään!» hän sanoi painavasti. »Tuo serkkunne ei
varmaankaan tuhlaa sanojaan hukkaan. Kun hän aikoo sanoa sanottavansa,
ei hän turhaa kiemurtele, vaan on yhtä suora ja järkkymätön kuin
kuunarin etumasto.»
Keith nauroi sydämellisesti. »Emily on hieman töykeä ja suorasukainen»,
hän sanoi. »Hän ylpeilee sillä. Mutta hän on muuten niin rehellinen
kuin kelpo ihmiset yleensä. Hän ei milloinkaan puhu toista silmien
edessä eikä toista selän takana.»
»Niin minäkin luulen. Ei minullakaan ole juuri taipumuksia sellaiseen.
Mutta kuulkaahan kumminkin, jos nyt kaikki naiset olisivat
hänenlaisiaan, ei luullakseni maailmassa olisi montakaan ompeluseuraa
olemassa, vai mitä? Tavallisissa ompeluseuroissa kulutetaan neljäsosa
ajasta ompelemiseen ja kolme neljättä osaa keskusteluun siitä, mitä
Se-ja-se on sanonut.»
Kun tuo pieni liikeyritys oli pantu alulle ja pari palasi Wyethin
taloon, löysivät he rouva Wyethin ja Mary-'Gustan odottamassa heitä
salista. Tytöstä tuntui, kuin hän olisi saanut käydä läpi melko tiukan
ristikuulustelun. Rouva Wyeth ei ollut kyllä puhunut paljonkaan, ja
hänen käytöksensä, vaikka se olikin ollut suoraa ja asiallista, oli
ollut hyvin ystävällistä, mutta hän oli silti kysellyt Mary-'Gustalta,
miten Maryn kotona elettiin, millaisia kapteeni Gould ja herra Hamilton
olivat, miten Mary oli menestynyt koulussa ja millaisia ystäviä ja
tuttavia Maryllä oli. Hänen huomautuksensa, kun hän teki sellaisia,
olivat suoria ja asiallisia.
Kun herra Keith tuli huoneeseen, katsahtivat he toisiinsa. Keith
kohotti kulmiaan kysyvästi ja rouva nyökäytti päätään kuin antaakseen
selvän suostumuksensa hänen mykkään kysymykseensä.
Shadrach ja Mary-'Gusta poistuivat talosta pian sen jälkeen. Sillä
aikaa kuin kapteeni ja herra Keith kuiskailivat toisilleen lämpiössä,
sanoi rouva Wyeth tytölle jäähyväiset.
»Pidän teistä, kultaseni», sanoi rouva. »Näytätte olevan suloinen ja
järkevä tyttö, jollaisia en nykyään tapaa niin paljon kuin haluaisin.
Meistä tulee varmasti oikein hyvät ystävät.»
»Mitä hän sillä tarkoitti?» kysyi Mary-'Gusta kävellessään kapteenin
rinnalla Pinckney-katua alaspäin. »Miksi juuri meistä pitäisi tulla
niin hyviä ystäviä? Luultavasti en tapaa häntä milloinkaan enää.»
Shadrach hymyili. »Ah, sitä ei voida näin ennakolta sanoa», huomautti
hän. »Joskus tapaa vanhoja tuttuja useammasti kuin luuleekaan tässä
maailmassa.»
Mary-'Gusta katsoi häneen. »Kuulehan nyt, Shad-eno, mitä tämä
kaikki oikeastaan tarkoittaa? Miksi menit tuohon taloon? Ja mikä tuo
salaperäinen liikeyrityksesi herra Keithin kanssa on?»
Kapteeni pudisti päätään. »Saimme kanan loukkuun, kuten sinulle jo
sanoin», selitti hän. »Kun lintu ilmestyy näkyviin pesästään, huomaat
silloin yhtä hyvin kuin mekin, mitä se on hautonut. Piditkö tuosta
rouva Wyethistä? Hänellä on melko terävä kieli, eikö niin?»
Mary-'Gusta mietti. »On kyllä», hän myönsi. »Hän oli tietysti
suorasukainen ja viileä, mutta hän on hieno nainen — oikein ylhäinen
nainen luullakseni — ja olen varma, että pitäisin hänestä melkoisesti
opittuani tuntemaan hänet lähemmin. Luulen myöskin hänen toivovan, että
jokainen ihminen osaisi käyttäytyä — kuten hänkin, tarkoitan.»
»Tulimmainen sentään! Niin minäkin luulen. Älä puhu enää mitään. Tunsin
koko ajan olevani niin vähäpätöinen henkilö, kuin olisin vielä ollut
koulupoika. En tiedä, mihin tautiin hänen miehensä on kuollut, vaan
lyön kumminkin vetoa, ettei hän kuollut selkärangan mutkistumiseen.
Ellei hän voinut seisoa suorana, ei se ollut hänen vaimonsa syy.»
Mary-'Gustan uteliaisuus saada tietää se salaperäinen asia, miksi
he olivat matkustaneet kaupunkiin, kiihtyi kiihtymistään, ennenkuin
kotiinlähdön hetki koitti. Millainen tuo asia sitten lienee ollutkaan,
suoritettiin se nähtävästi kokonaan silloin, kun hänen enonsa ja
herra Keith tekivät tuon lyhyen kävelyretken väliaterian jälkeen.
Kapteeni Shadrach näytti suorittaneen kaikki asiansa, ja he kuluttivat
puolet odotusajasta ennen junan lähtöä kävelemällä Tremont- ja
Washington-kaduilla ja katselemalla näyteikkunoita, ja toisen puolen
eteläisen aseman odotushuoneessa.
Vaikka hänen uteliaisuutensa olikin suuri ja lisäytyvä, ei hän
kumminkaan tehnyt useampia kysymyksiä, sillä hän oli päättänyt olla
niitä tekemättä. Eikä kapteenikaan, ei kaupungissa ollessaan eikä
matkallaankaan, enää puhunut sanaakaan tuosta »kanasta», johon hän ja
hänen chicagolainen ystävänsä olivat keskinäisesti osalliset. Vasta
yhdeksän aikaan sinä iltana, kun illallinen oli syöty ja kun Zoeth oli
tullut heidän luokseen vierashuoneeseen kaupan sulkemisen jälkeen, tuli
tuo tähän asti niin salaperäinen lintu pois pesästään.
Silloin Shadrach luotuaan toveriinsa katseen ja saatuaan samanlaisen
takaisin puhdisti kurkkunsa ja sanoi:
»Mary-'Gusta, minulla ja Zoeth-enollasi on sinulle muutamia uutisia.
Luullakseni olet ihmetellyt melkoisesti, millainen tuo liikeasiani
herra Keithin kanssa oli, vai mitä?»
Mary-'Gusta hymyili: »Olen todellakin arvaillut — sitä hieman»,
huomautti hän vähän ivallisesti.
»Niin, en sitä ollenkaan ihmettelekään. No niin, tuo asia on nyt
toimitettu ja päätetty, ja se koskee sinua.»
»Minuako? Miten niin, Shad-eno? Miten se voi koskea minua?»
»Senvuoksi, että se yksinkertaisesti voi. Mary-'Gusta, minä ja
Zoeth olemme ajatelleet sinua melko paljon viime aikoina ja olemme
ikäväksemme huomanneet, ettemme ole kohdelleet sinua oikein.»
»Ettekö ole kohdelleet minua oikein? Tekö?»
»Niin, me juuri. Olet hyvä ja viisas tyttö, viisain ja parhain tämän
kaupungin tytöistä. Sellaisen tytön pitää tehdä jotakin parempaa kuin
asua täällä South Harnississa ja toimia kauppa-apulaisena. Sellainen
toimi sopii kyllä sellaisille vanhoille laivahylyille, kuin minä ja
Zoeth olemme, mutta sinä et ole vielä mikään hylky, vaan matkalle
lähtevä uusi laiva, jonka on päästävä risteilemään maailman selvemmille
vesille.»
»Eno Shad, mitä sinä nyt puhutkaan? Risteilemäänkö selville vesille?»
»Juuri niin. Sinun pitää tutustua hyviin ihmisiin, saada hyvä kasvatus
ja seurustella muidenkin kuin kauppamatkustajien ja Sol Higginsin pojan
kanssa. Ruumisarkkujen myynti on ehkä hyvinkin kannattavaa hommaa,
sillä en mitenkään voi sanoa, ettei se sitä ole. Jonkun on tehtävä
sitäkin, ja meidän kaikkien on jolloinkin sijouduttava tuollaiseen
laatikkoon, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Dan Higgins on kumminkin
vielä melkein poikanen eikä hän ole sinun arvoisesi.»
»Minunko arvoiseni? Eno Shad, mitä maailmassa minulla on tekemistä Dan
Higginsin, ruumisarkkujen ja kaiken tuon muun kanssa?»
»Ei mitään, ei hitoistakaan. Sitähän minä juuri koetan sinulle
selittää, kunhan annat minun vain puhua. Mary-'Gusta, enosi Zoeth
ja minä olemme päättäneet, että sinun on mentävä Bostoniin, siellä
olevaan neitien Cabot'n kouluun. Saat asua tuon rouva Wyethin luona,
johon tutustuimme tänään. Hän on luullakseni hyvä nainen, vaikka hän
onkin niin hirveästi suorasukainen. Saat asua hänen luonaan ja kulkea
koulussa noiden neitien Cabot'n luona, ja —»
Mutta Mary-'Gusta keskeytti. Kana oli nyt poistunut pesästään, sitä
ei voitu epäilläkään, ja kaikista odottamattomista ja mahdottomista
hautomistuloksista oli tämä täydellisin. Suunnitelman mahdottomuus
haihdutti tytön mielestä sen aiheuttaman hämmästyksen.
»Mitä?» hän huudahti. »Eno Shad, mitä —? Tarkoitatko, että sinä ja
Zoeth-eno olette vehkeilleet lähettääksenne minut kouluun Bostoniin?
Minutko Bostoniin?»
Shadrach nyökäytti päätään.
»Emme ole vehkeilleet ollenkaan», hän sanoi. »Minä, Zoeth ja herra
Keith olemme vain —»
»Herra Keithkö? No nyt minä ymmärrän. Herra Keith on iskenyt tämän
aatteen teidän päähänne. Kuinka äärettömän naurettavaa!»
»Naurettavaako? Miksi se on naurettavaa?»
»Senvuoksi, että se on. Oikein hullunkurista.»
»Eikä ole, vaan hyvin järkevää. Muutkin tytöt menevät kaupunkien
jatko-opistoihin, eivätkö menekin? Esimerkiksi tuo Irene Mullet'kin on
juuri mennyt. Luuletko, ettemme voi tehdä yhtä paljon tyttömme hyväksi
kuin Becky Mullet'kin? Tulimmainen sentään! Ellet sinä ole arvokkaampi
kuin härkätynnyrillinen tuollaisia Irene Mullet'in laisia tyttöjä, en
ymmärrä mitään.»
»Hsh, Shad-eno, ei suinkaan se vaikuta mitään erotusta.»
Mutta nyt sekautui Zoeth keskusteluun. »Mary-'Gusta», hän sanoi,
»tiedät, mitä tuollainen hyvä koulu, josta Shad on puhunut, voi merkitä
tytöille. Tiedän sinun ymmärtävän sen. Vastaa nyt minulle rehellisesti,
haluatko opiskella pari vuotta tuollaisessa koulussa, jos vain voit
tehdä sen suuremmitta kustannuksitta? Sanoithan itsekin pari viikkoa
sitten olevasi iloinen, että Irene Mullet saa sellaisen tilaisuuden
kehittää itseään.»
Mary-'Gusta oli todellakin sanonut niin, eikä hän voinut sitä kieltää.
»Tietysti sanoin niin», hän vastasi. »Ja olen iloinen. Mutta Irene
onkin aivan erilaisessa asemassa kuin minä. Ireneä ei tarvita kotona,
kuten minua, eikä —»
Shadrach keskeytti nyt. »Niin, Zoeth», hän huudahti riemuitsevasti,
»enkö sinulle jo sanonut, että hän sanoo noin? Tiesin hänen sanovan,
ettei hän halua lähteä sinne, senvuoksi, että hänen on jäätävä tänne
pitämään meistä huolta. Kuulehan nyt, Mary-'Gusta, kun sinulle sanon.
Zoeth ja minä olemme sinun holhoojiasi, laillisesti hyväksyttyjä siihen
toimeen. Olemme sinun isäntiäsi, nuori neitiseni, ainakin vähän aikaa
vielä. Ja sinun on tehtävä, kuten me sanomme.»
»Mutta —»
»Siinä ei ole mitään muttaa, kaikki mutat ovat olleet ja menneet. Herra
Keith on järjestänyt sinulle ruoan ja asunnon rouva Wyethin luona, ja
me olemme järjestäneet, että saat mennä kouluun noiden Cabot'n neitien
luo. Kas niin, nyt sen kuulit lopullisesti.»
Mutta tietystikään se ei siihen loppunut. Mary-'Gusta meni huoneeseensa
sinä iltana selitettyään, ettei hän halua poistua enojensa luota
mennäkseen johonkin jatko-opistoon, mutta enot vannoivat, että hänen on
pakko. Asia päätettiin lopullisesti vasta seuraavana päivänä, kun Zoeth
esitti hänelle sen uudessa valossa sanomalla:
»Kuulehan nyt, Mary-'Gusta. Kuuntele nyt esitystäni muutamia minuutteja
ja ajattele. Otaksu nyt, että kenkä puristaakin toista jalkaa, otaksu
nyt, että jos haluat meidän tekevän jotakin ilahduttaaksemme sinua,
niin etkö toivokin, että tekisimme sen, vai mitä? Tiedät kumminkin
aivan varmasti, että teemme sen. Nyt haluamme, että teet tämän
ilahduttaaksesi meitä, sillä emme toivo mitään niin hartaasti.»
Mary-'Gusta istui vaitiollen minuutin tahi pari toveruksien katsellessa
häntä levottomasti. Sitten hän teki tavattoman kysymyksen saadakseen
tietää omat raha-asiansa.
»Onko minulla varoja sellaiseen? Onko minulla vielä tarpeeksi rahaa?»
Zoeth näytti levottomalta, mutta Shadrach vastasi hyvin valtioviisaasti.
»Enkö ole sanonut sinulle, että Zoeth ja minä olemme sinun holhoojiasi?
Ja muistat kai minun sanoneen senkin, että olemme ryhtyneet tähän
asiaan huolellisesti ja harkitsevasti. Maksoin jo eilen ensimmäisen
vuoden koulumaksun. Etkö jo kaikesta tästä huomaa, miten me suhteudumme
rahoihin? Ole vaiti, Zoeth, sillä tämä riittää jo. No Mary-'Gusta?»
Mary-'Gusta mietti hetkisen vielä, mutta sitten hän nousi, käveli huoneen
poikki ja suuteli heitä kumpaakin.
»No siinä tapauksessa lähden», hän sanoi vaatimattomasti. »Lähden sinne
senvuoksi, että luulen teidän haluavan sitä ja siksi, että siten voin
ilahduttaa teitä. Sen — enkä minkään muun vuoksi lähden.»