Mutta Mary-'Gusta epäröi. »Haluaisin hyvin mielellänikin, mutta —»

»Mutta mitä?»

»Minun on vain mentävä katsomaan Davidia ensin ja hoidettava sitten

nukkiani. Enkö voi tulla sinne hieman myöhempäänkin?»

»Voit kyllä aivan hyvin», vastasi kapteeni. »Sinun tarvitsee vain mennä

suoraan katua ylöspäin nurkkaan asti. Voit nähdä kaupan rakennuksen

takana olevalta kukkulalta. Isaiah neuvoo sinulle kyllä tien. Hoida nyt

vain — mikä tuon kissan nimi taasen olikaan — David ensin. Isaiah antaa

kyllä kissalle aamiaista ja nuket voivat kai odottaa puoleenpäivään,

vai kuinka?»

Mary-'Gustan mieli heilui nähtävästi halun ja velvollisuuden välillä,

mutta velvollisuus voitti.

»Niitä ei ole vielä puettukaan», hän sanoi vakavasti. »Ja sitäpaitsi

voivat ne luulla minun poistuneen kokonaan talosta ja pelästyä. Tämä

paikka on yhtä outo heille kuin Davidille ja minullekin. Ei ainoakaan

meistä ole ollut ennen missään vieraisilla.»

Päätettiin senvuoksi, että hän odottaisi, kunnes hän saisi perheensä

hoidetuksi ja tulisi sitten kauppaan yksinään. Toverukset lähtivät

kauppaansa ja Isaiah jäi kotiin. Noustuaan pöydästä meni Mary-'Gusta

heti talliin ja palasi sieltä kissa sylissään. David sai tukevan

aamiaisen ja sitten kuin Mary-'Gusta oli sitä äidillisesti neuvonut

käyttäytymään hyvin ja varoittanut eksymästä, sai se mennä pihalle

jälleen.

Tyttönen seisoi ovella katsellen lemmikkinsä jälkeen.

»Toivottavasti täällä ei ole missään koiria läheisyydessä», hän sanoi.

»Olisi kauheata, jos täällä olisi niitäkin.»

Isaiah koetti lohduttaa häntä. »Luullakseni täällä ei ole sellaista

koiraa, joka voi tehdä jotakin pahaa», hän sanoi. »Sitäpaitsi voivat

useimmat kissat juosta tarpeeksi nopeasti pakoonkin.»

Tyttönen pudisti päätään. »En tarkoittanut sitä», hän sanoi. »Tarkoitin

vain, että silloin voisi tuolle koiralle käydä huonosti. David ei

kärsi niitä ollenkaan. Se ei odota nähdäkseen, ovatko ne kilttejä,

vai eivätkö, vaan hyökkää suoraan niiden kimppuun ja silloin, ah! Se

menettelee melkein aina niin, etenkin silloin kun sillä on poikasia.»

Kuultuaan tämän kuvaavan selostuksen sanoi Isaiah haluavansa nähdä sen

tapahtuvan.

»Niin se vain on», sanoi Mary-'Gusta. »David ei kärsi koiria ollenkaan

jostakin syystä. Miksi eivät kissat pidä koirista, herra Chase?»

Isaiah sanoi luulevansa, että kissoilla on sellainen luonto ja

Mary-'Gusta yhtyi hänen mielipiteeseensä.

»Luonteet ovatkin niin omituisia useinkin», huomautti hän vakavasti.

»Luullakseni kaikilla eläimilläkin on luonne, kissoilla niinkuin

muillakin. Millainen luonne teillä on, herra Chase?»

»Ettekö luulisi voivanne», sanoi hän muutamia minuutteja myöhemmin,

kun kokki ja hovimestari alkoi näyttää oireita, että hän vähitellen

ehkä ryhtyy johonkin muuhunkin kuin pesupöytää vasten nojailemiseen ja

viheltelemiseen, »tulla toimeen muutamia minuutteja, että saisin mennä

huoneeseeni pukemaan nukkiani?»

Isaiah kääntyi tuijottamaan häneen.

»Ehkä minä voin, kun kovasti koetan», hän änkytti. »Viet totisesti

voiton kaikista näkemistäni tytöistä. Mitä aiot tehdä tuolla kannulla?»

Tyttönen piti juuri kannua pumpun alla.

»Aion sen täyttää», hän vastasi. »Silloin voitte tekin heittää sen

täyttämisen mielestänne kokonaan. Tulen takaisin niin pian kuin

suinkin.» Hän kiiruhti pois kantaen täysinäistä kannua molemmin käsin.

Isaiah katsoi hänen jälkeensä mumisten jotakin ja alkoi sitten

tyhjentää aamiaispöytää.

Mary-'Gusta palasi melkein heti molemmat lemmikkinsä, Rose ja Rosette,

käsivarsillaan. Hän asetti ne huolellisesti tuoliin istumaan, käski

niiden käyttäytyä kiltisti ja katsella, kun äiti pesee astioita.

»Toiset saivat jäädä vielä makuuhuoneeseen», hän selitti. »Minnehaha

ei ole oikein terve tänään. Jännitys oli luullakseni hänelle hieman

liikaa, koska hän on hyvin herkkätunteinen lapsi.»

Isaiahin peittelemätön riemu sai hänet nyt muuttamaan lapsellisen

kuvittelunsa aikaihmisten puheeksi.

»Tietysti», hän lisäsi vakavasti, »tiedän, ettei hän todellisuudessa

ole ollenkaan herkkätunteinen. Hän on yhtä täynnä sahajauhoja kuin

muutkin nukkeni eikä hänellä sen vuoksi voi olla ollenkaan hermoja.

Mutta minusta on hauskaa kuvitella, että hän on hermostunut ja

herkkätunteinen. Tuntuu niin käytännölliseltäkin vedota siihen silloin,

kun en halua ottaa häntä mukaani. Olen hermostunut ja herkkätunteinen

lapsi itsekin. Rouva Hobbs sanoi minulle sen. Senvuoksi luullakseni ei

minua ole ennen vietykään mihinkään.»

Hän halusi välttämättä kuivata astiat sitten kun Isaiah oli ne

pessyt. Hän muistutti Isaiahia siitäkin, ettei pöytäliinaa, jota

edellisenä iltana oli niin vakavasti arvosteltu, oltu vieläkään

vaihdettu puhtaaseen. Isaiah oli taipuvainen suhtautumaan asiaan

välinpitämättömästi.

»Viis' siitä, vaikka sitä ei olekaan», hän sanoi. »Se välttää kyllä

muutamia päiviä vielä. Anna sen vain olla siinä. Sitäpaitsi», hän

lisäsi, »ei pyykkiä ole pesty tällä viikolla eikä kaapissa ole muuta

puhdasta.»

Mary-'Gusta hymyili iloisesti.

»Onpahan!» hän sanoi. »Kaapin alimmaisessa laatikossa on oikein

kaunis sellainen. Etsiessäni sellaista löysin sen sieltä. Tulkaa vain

katsomaan.»

Hän vei Isaiahin ruokasaliin ja näytti hänelle löytämäänsä liinaa.

»Mielestäni se on melko kaunis», hän sanoi. »Levitämmekö sen pöydälle,

herra Chase?»

»Emme tietystikään! Tämä on meidän paras pöytäliinamme. Emme käytä sitä

muulloin kuin sunnuntaisin, jolloin meillä on vieraita.»

Mary-'Gusta mietti ja laski sormillaan.

»Kuinka kauan olemme nyt käyttäneet tuota likaista?» hän kysyi.

»Käyttäneetkö? En oikein muista, ehkä neljä tahi viisi päivää.» Sitten

nähtävästi huomattuaan, että tuo »olemme» merkitsi jonkunlaista

epäoikeutettua sekautumista taloudenhoitoon hän lisäsi arvokkaasti:

»Tarkoitan, etten ole vaihtanut sitä, koska se on mielestäni välttänyt

vielä.»

Mutta hänen ivallisuutensa ei vaikuttanut mitään, sillä tyttönen vain

nyökäytti hymyillen päätään.

»Se muuttaakin kaiken taasen hyväksi», hän selitti. »Jos levitämme

tämän nyt pöydälle, tulee sunnuntai ja paljon aikaisemmin kuin se

jälleen on vaihdettava. Ja tuon toisen voimme pestä tänään tahi

huomenna.»

»Voimmeko todellakin?»

»Voimme kyllä.»

Isaiah oli sen näköinen, kuin hän olisi halunnut sanoa jotakin, jos

hän vain olisi löytänyt sopivia sanoja. Sunnuntai-liina levitettiin

pöydälle hänen koettaessaan keksiä sellaisia.

»Ja nyt», sanoi Mary-'Gusta, »menisin mielelläni katsomaan kauppaa,

ellette ole enää apuni tarpeessa. Saanko?»

Hänestä oli Hamilton ja Kumppanin kauppa hyvin mielenkiintoinen paikka.

Zoeth ja hänen toverinsa tervehtivät häntä sydämellisesti ja sitten hän

istuutui myymäpöydän päässä olevalle laatikolle katselemaan laitosta.

Se ei ollut kyllä suuren suuri, vaikka siellä olikin hämmästyttävän

paljon erilaisia tavaroita. Muslinia, nauhoja, kalikokankaita,

nastoja, ryytejä, kenkälaatikoita, naulakko, jossa oli köysirullia,

taskuveitsiä, tynnyreitä, muutamia katosta riippuvia suolattuja

turskia, jotka heiluivat sinne tänne, muutamia niiden vieressä

riippuvia öljyvaatteita, suuri läjä lasten lakkeja ja hattuja ja sitten

lasikannella varustettu laatikko makeisrasioineen, joihin oli merkitty:

»Sentin kappale» tahi »Kolme sentillä».

»Pidätkö makeisista?» kysyi herra Hamilton huomattuaan hänen katselevan

laatikkoa ja sen sisällystä.

»Kyllä», sanoi Mary-'Gusta.

»Haluatko näitä sassafras-pastilleja? Pidätkö niistä?»

»Pidän.»

Hänelle annettiin rasiallinen tuollaisia pastilleja, ja hän imeskeli

niitä hyvin vakavasti. Kapteeni Shad, joka oli palvellut erästä

ostajaa, katsahti häneen huvitettuna.

»Sassafras-pastillit välttävät kyllä kenelle tahansa, vai mitä?» hän

huomautti.

»Kyllä», vastasi Mary-'Gusta. Sitten hän lisäsi kohteliaasti: »Ne

ovatkin erinomaisen maukkaita.»

Hän viipyi kaupassa kello kahteentoista asti. Sitten hän käveli

kotiin kapteenin kanssa, jonka vuoro oli sinä päivänä syödä ensiksi

päivällistä. Annabelin palkkaaminen oli tavattomasti häirinnyt heidän

kaupallisia tottumuksiaan, sillä tavallisuudessa olivat he vain

vuorotellen poissa liikkeestään.

»No», kysyi kapteeni heidän kulkiessaan kadulla, »mitä pidit siitä?

Oikein kaunis kauppa South Harnissin tapaiselle kaupungille, eikö

olekin?»

»Kyllä.»

»Varmasti. Se eroaakin suuresti Ostablen kaupoista, vai mitä?»

»Kyllä luullakseni.»

»Hm! Miten tuo ero sinusta ilmenee siinä?»

»Luullakseni siellä on enemmän tavaroita, joista kullakin on oma

hajunsa», vastasi Mary-'Gusta.

Kapteeni Shad ei tiennyt vähään aikaan, mitä sanoa. Mary-'Gusta oli

kumminkin halukas olemaan mieliksi.

»Ne haisevat hyvältä», kiiruhti hän lisäämään. »Pidän tuosta hajusta,

vaikka en ole ennen milloinkaan haistellut sitä kaikkea näin samalla

kertaa. Ja nuo pastillit olivat hyviä.»

Nuo pari kolme päivää, jotka kapteeni oli määrännyt tyttösen

vierailuajaksi, kuluivat ja samoin seuraavatkin pari kolme. Tyttönen

oli ahkera ja oli nähtävästi hyvin huvitettu olostaan heidän luonaan.

Hän auttoi Isaiahta taloudenhoidossa ja vaikka ei Isaiahsta apu

tuntunutkaan kokonaan tarpeettomalta, oli hän kumminkin taipuvainen

murisemaan tuon »sekautumisen» vuoksi, kuten hän sitä nimitti.

»En ole milloinkaan tavannut sellaista tyttöä», sanoi hän isännilleen.

»En käske häntä pesemään astioita, en täyttämään vesikannuja enkä

muuhunkaan, vaan hän tekee sen kumminkin omasta halustaan.»

»Hm!» murisi kapteeni Shadrach. »Sen olen minäkin huomannut kaikesta.

Hän näyttää sitäpaitsi tekevän tehtävänsä oikein hyvin, vai mitä?»

»Tarpeeksi hyvin, luullakseni. Ja ikäisekseen tekee hän ne mainiosti»,

lisäsi Isaiah vilpittömästi.

»No miksi sitten muriset?»

»En minä murise. Kuka niin on sanonut? Ainoastaan — no niin, pesköön

hän vain astiat ja tehköön muutakin sellaista, jos hän vain haluaa,

kunhan hän ei vain —»

»Kunhan hän ei vain mitä?»

»Kunhan hän ei vain vihjaile, mitä minun olisi tehtävä. Tässä laivassa

on jo kaksi kapteenia ja se riittää kyllä. Koira vieköön», lisäsi hän

voimatta enää hillitä itseään, »tuo tyttönen on varmasti syntynytkin

äidiksi. Hän hoitelee jo äidillisesti tuota kissaansa, nukkiaan ja

kanojakin, ja luulenpa, koira vieköön, että hän on valmis ottamaan

minutkin ottolapsekseen. Mutta minä en aiokaan kärsiä, että tuollainen

tytön tyllerö minua hoitelee, sanoo minulle, mitä minun on tehtävä ja

vie minut lopulta vuoteeseen! Mieluummin eroan koko paikasta.»

Hän oli aikonut erota toimestaan aina siitä asti, kun hän purjehti

kokkina kapteeni Shadrachin kuunarissa. Kun kapteeni palasi meriltä

viimeisen kerran ja rupesi Zoethin toveriksi ja yhtiökumppaniksi,

palasi Isaiah hänen kanssaan ja suostui rupeamaan noiden kahden

miehen taloudenhoitajaksi. Kapteeni ei ollut suostunut ottamaan

naisemännöitsijää taloonsa.

»Naiset ovat laivassa vain vastuksina», oli hän selittänyt. »Olen

kuljettanut niitä luokkamatkustajina, ja minä tiedän sen. Isaiah Chase

on hyvä kokki ja elleivät keksit kelpaa muuksi kuin siiman painoiksi,

voin sanoa sen hänelle kursailematta. Me emme halua naisemännöitsijää

taloomme, kuuletko sen nyt, Zoeth?»

Vaikka kapteenin merimieskieli loukkasikin Zoethin lempeätä kirkollista

mieltä, myöntyi hän kumminkin toverinsa vaatimukseen pääasiallisesti.

Hänenkin kokemuksensa toisesta sukupuolesta olivat sellaiset, ettei

hän halunnut ryhtyä uusiin kokeiluihin. Isaiah joutui siis siten

heidän palvelukseensa ja oli nyt ollut heidän South Harnississa olevan

kotinsa kokkina ja taloudenhoitajana monta vuotta. Mutta hänellä oli

tullut tavaksi vahvistaa riippumattomuuttaan melko usein, vaikka hän

todellisuudessa uneksi yhtä vähän poistumista ystäviensä ja isäntiensä

luota kuin nämäkin todellista eroamista hänestä. Herra Chase kuului

yhtä kiinteästi tuohon taloon kuin ruokasalissa oleva kronomeetterikin,

joka oli ruuvattu seinään kiinni.

Ja huolimatta hänen murinastaan alkoi hänestä ja Mary-'Gustasta tulla

nopeasti hyviä ystäviä. Shadrachia ja Zoethia alkoi jo myöskin hänen

seuransa huvittaa. He pitivät hänen odottamattomista kysymyksistään,

hänen kiintymisestään taloon ja kauppaan, ja hänen omituisista

vanhanaikuisista mielipiteistään ihmisistä ja asioista. He yhtyivät

Ostablen asukkaiden mielipiteeseen, että hän on omituinen tyttönen,

vaikkakin herra Hamilton oli taipuvainen ajattelemaan, että hän on

paremminkin »pikkuvanha», mitä ei kapteenikaan kieltänyt. Hän ei

kumminkaan halunnut milloinkaan myöntää, että tytön vierailu, jota nyt

jo oli jatkunut pari viikkoa, olisi muuta kuin vierailua.

»Minusta tuntuu kumminkin siltä», vihjaisi Zoeth, »että sinun ja minun

on vastattava tuomarille jotakin melko pian, vai mitä luulet? Hän

odottaa kuitenkin meiltä tietoja piakkoin.»

»Millaisia tietoja?»

»Millaisiako? Hän haluaa tietysti kuulla, vastaammeko myöntävästi, vai

kieltävästi Marcelluksen kirjeessä oleviin toivomuksiin.»

»Mutta hänhän tietää sen jo ainakin minun luullakseni. Sanoin hänelle

mielipiteeni niin suoraan, että sen olisi pitänyt mahtua paksuimpaankin

kalloon.»

»Niin, niin, tiedän sinun tehneen sen. Mutta, Shadrach, ellei hän saa

jäädä tänne ainiaaksi, niin minne hän joutuu? Hänellä ei ole keitään

muitakaan ystäviä, joiden luo hän voisi mennä.»

»Hänhän on jo jäänytkin tänne, vai eikö ole? Hän on vieraisilla

luonamme, kuten silloin ehdotinkin. Vieläkö haluat enempää? Tulimmainen

sentään! Tämä on sinun syytäsi kaikki, eikä minun. Jos olisit

kiinnittänyt huomiosi minun puheisiini, ei tyttönen olisi tullut tänne

ollenkaan.»

»Kuulehan nyt, Shadrach, sinähän juuri halusit tuoda hänet luoksemme

heti.»

»Tietysti lykkäät syyn minun niskoilleni.»

»En syytä ketään. Mutta hän on nyt täällä, ja meidän on päätettävä,

lähetämmekö hänet pois, vai emme. Sano sinä.»

Mary-'Gusta keskeytti nyt itse heidän riitansa tullen talliin, jossa

tämä keskustelu tapahtui, nukke kainalossaan ja kasvot hyvin vakavina.

»Halloo!» huudahti Zoeth. »Mikä nyt on hätänä?»

Mary-'Gusta istuutui tyhjälle karpalokorille. Toverukset olivat

osakkaina muutamassa pienessä karpalomaassa, ja tuo kori oli jäänyt

käyttämättä edellisenä poimintakautena, kuten niin monet muutkin.

»Ei minulla ole mitään hätää», vastasi hän vakavasti. »Olen vain

ajatellut, siinä kaikki.»

»Voi minun päiviäni!» huudahti kapteeni. »Mikä pakotti sinut ryhtymään

johonkin niin uskallettuun hommaan?»

Mary-'Gustan otsa rypistyi.

»Leikin Jimmie Bacheldorin kanssa eilen», hän sanoi, »ja hän pani minut

ajattelemaan.»

Abner Bacheldor oli heidän lähin naapurinsa. Hänen kukistumaisillaan

oleva talonsa oli kahdeksasosan peninkulman päässä Gould-Hamiltonin

rakennuksista. Abneria sanottiin kaupungin ilkeimmäksi mieheksi.

Hänellä oli paljon lapsia, joista kahdeksanvuotias Jimmie oli nuorin.

»Hm!» tuhautti kapteeni Shad nenäänsä. »Vai pani Jimmie Bacheldor sinut

ajattelemaan. En olisi uskonut sellaista kenestäkään tuon perheen

jäsenestä. Kuinka hän menetteli?»

»Hän kysyi minulta, onko minulla sukulaisia», sanoi Mary-'Gusta, »ja

kun sanoin hänelle, ettei minulla ole ainoatakaan, hämmästyi hän

hirmuisesti. Hänellä taasen on sellaisia hirveän paljon, sisaria,

veljiä, tätejä, serkkuja ja — ah, vielä kaikenlaisia muitakin. Hänestä

se tuntui naurettavalta, ettei minulla ole ainoatakaan. Mielestäni

pitäisi minunkin saada muutamia, eikö pitäisikin?»

Toverukset, jotka näyttivät melko tyhmistyneiltä, eivät sanoneet mitään

vähään aikaan. Sitten Zoeth mumisi, ettei hän ollut sitä tiennyt,

vaikka Mary-'Gusta olikin ollut selvillä asioista.

»Niin», sanoi Mary-'Gusta, »luullakseni olen oikeassa. Olin tytärpuoli

niin kauan kuin isäni oli hengissä, mutta nyt kun hänkin on kuollut,

en ole sitäkään. Enkä ole sitäpaitsi kenenkään serkku, en kenenkään

sisarentytär enkä kenenkään miniäkään. En ole todellisuudessa mikään.

Olen erilainen kuin kaikki muut, tiedän sen. Eikä minusta tunnu

ollenkaan hauskalta olla niin paljon muita erilaisempi», lisäsi hän

vakavasti.

Hänen huulensa vapisivat, kun hän sanoi sen. Istuessaan siinä

karpalokorilla nukke sylissään näytti hän hyvin surkuteltavalta

olennolta. Jälleen tuntui toveruksista vastaaminen vaikealta. Herra

Hamilton katsoi kapteeniin, ja kapteeni koetti väistää hänen katsettaan

kierrellen samalla sormillaan kellonperiään. Tyttönen jatkoi:

»Minusta tuntuisi niin hauskalta, jos minulla olisi veli tahi jokin

muu, jota voisin sanoa aivan omakseni. Minulla on tietysti lapsia,

mutta nekin ovat vain nukkia ja kissoja. Ne ovat kyllä hauskoja,

mutta ne eivät ole kumminkaan oikeita. Haluaisin muutamia oikeitakin.

Luuletteko, jos minut viedään orpokotiin, että siellä on sellaisia,

jotka haluavat ruveta oikeiksi sukulaisikseni? En oikein tiedä, mutta

siellähän voi olla joku toinenkin orpo, jolla ei ole ketään, ja silloin

me voisimme kuvitella, että olemme serkuksia, tahi sellaisia. Se olisi

kumminkin parempi kuin ei mitään, eikö olisikin?»

Zoeth astui lähemmäksi ja kumartui suutelemaan hänen poskeaan. »Älä ole

milläsikään, Mary-'Gusta», sanoi hän. »Et ole mennyt sinne vielä ja

ennenkuin sinut sinne viedään, olemme me, kapteeni Shad ja minä, ehkä

löytäneetkin sinulle jo muutamia sukulaisia.»

»Oikeita sukulaisiako?» kysyi Mary-'Gusta kiihkeästi.

»Ei, ei oikeastaan, sillä luullakseni emme sellaiseen kykene. Mutta

kuviteltujakin sukulaisia voi olla monenlaisia.» Hän epäröi hetkisen,

katsahti kapteeniin ja jatkoi sitten: »Sanon sinulle, mitä sinun on

tehtävä. Sinun on kuviteltava minua sukulaiseksesi, jonkinlaiseksi

enoksi, joka on kumminkin tyhjää parempi. Sinun on nimitettävä minua

tästä alkaen 'Eno Zoethiksi'. Se on kumminkin jonkunlainen alku.

Luullakseni haluatkin sanoa minua 'Eno Zoethiksi'?»

Mary-'Gustan silmät loistivat. »Haluanpa tietenkin!» hän huudahti.

»Silloin voin sanoa Jimmie Bacheldorille, että minulla on ainakin yksi

sukulainen. Ja saanko sanoa kapteeni Gouldia 'Eno Shadrachiksi'?»

Zoeth kääntyi toverinsa puoleen. »Saako hän, Shadrach?» hän kysyi

hymyillen vahingoniloisesti.

Ellei hän olisi hymyillyt, olisi kapteenin vastaus ollut kenties

erilainen, mutta tuo hymy ärsytti häntä ja hän meni ovelle.

»Zoeth Hamilton», hän tiuskaisi, »kuinka kauan aiot istua täällä? Ellei

sinulla ole muuta tehtävää, on minulla ainakin. Menen kauppaan. Kello

on jo melkein kahdeksan aamulla eikä kaupan ovia ole vielä aukaistu.»

»Haluatko tulla mukaamme, Mary-'Gusta?» kysyi Zoeth. »Hän kai saa

tulla, Shadrach?»

»Tietysti hän saa», vastasi kapteeni sydämellisemmästi. »Luullakseni

on siellä vielä noita sassafras-pastillejakin jäljellä. Tule vain,

Mary-'Gusta, jos sinua vain haluttaa.»

Mutta tyttönen pudisti päätään. Hän oli miettiväisen ja hieman

pettyneen näköinen.

»Luullakseni on minun parasta pysyä kotona», hän sanoi. »Minun on

hoidettava Minnehahan kipeätä kurkkua. Aion kääriä hänen kaulaansa

hieman punaista flanellia. Herra Chase luulee tietävänsä, missä

sellaista on. Hyvästi eno Zoeth, hyvästi kapteeni Gould.»

Toverukset eivät puhelleet kauppaan mennessään. Zoeth yritti kyllä,

mutta kapteeni ei vastannut. Hän käveli vaitiollen ja murjotti sitten

koko aamupäivän, harvinaista kyllä. Kului toinen pari viikkoa,

ennenkuin kumpikaan toveruksista rupesi taasen puhumaan päätöksestä,

josta oli lähetettävä tuomari Baxterille tieto ennemmin tahi myöhemmin.

Viisas Mary · 第 12 / 45 题