»Kyllä sinä haluat. Emme kovistele sinua ollenkaan. Haluamme ainoastaan
nähdä sinut ja puhutella sinua emmekä muuta. Tule nyt, niin olet hyvä
tyttö.»
»En ole ollenkaan hyvä.»
»Älä nyt ole milläsikään. Haluamme puhutella sinua kaikissa
tapauksissa. Luullakseni et ole kovinkaan paha.»
»Olen minä. Onko rouva — Hobbs siellä?»
»Ei. Ole nyt niin kiltti ja tule sieltä pois.»
Hetkisen kuluttua ilmestyivät suojuksen alta näkyviin pieni jalka
ja mustaan sukkaan verhottu sääri. Jalka haparoi sinne tänne
tunnustellen askelmaa. Lopulta se löytyikin, suojus viskattiin syrjään
ja Mary-'Gusta laskeutui vaunuista hyvin surkean näköisenä, tukka
epäjärjestyksessä ja kyynelien kostuttamin poskin. Hän oli puristanut
nuo molemmat nukkensa, Rosen ja Rosetten, kovasti syliinsä.
Tuomari Baxter taputti häntä päälaelle. Zoeth ja Shadrach olivat hyvin
vakavia ja vaivautuneen näköisiä. Mary-'Gusta katseli lattiaan ja
nyyhkytti surkeasti.
»Mary-'Gusta», sanoi tuomari, »nämä molemmat herrat ovat isäsi vanhoja
ystäviä ja», hän lisäsi tähän anteeksisuotavan pienen valheen, »he
ovat tulleet tänne South Harnissista tapaamaan sinua. Sinun on nyt
tervehdittävä heitä. He pitävät pienistä tytöistä.»
Mary-'Gusta tuli tottelevaisesti lähemmäksi, muutti Rosetten samalle
käsivarrelle kuin Rosenkin ja ojensi kätensä. Hän kohotti hitaasti
katseensa, näki herra Hamiltonin lempeät ja ystävälliset kasvot, ja
sitten niiden vieressä kapteeni Shadrach Gouldin hieman ankarammat
piirteet. Huudahtaen heitti hän silloin molemmat nukkensa menemään ja
juoksi takaisin vaunuihin haparoiden hurjasti tomusuojusta voidakseen
piiloutua sen alle.
Hämmästynyt ja järkytetty Baxter riensi hänen jälkeensä pidättäen
hänet, ennenkuin hän ennätti kiivetä vaunuihin takaisin.
»No mutta, Mary-'Gusta», huudahti hän, »mikä sinua oikeastaan
vaivaakaan?»
Tyttönen taisteli vastaan, mutta purskahti sitten kiihkeään itkuun ja
kätki kasvonsa tomusuojukseen.
»En minä sellaista tarkoittanut», hän nyyhkytti hurjasti. »En
todellakaan! En tehnyt sitä sellaisessa tarkoituksessa. Älkää antako
hänen tehdä minulle mitään. Voi, älkää!»
Tuomari puristi hänet rintaansa vasten ja teki kaikkensa saadakseen
hänet tyyntymään.
»No, no, tyttöseni», hän sanoi. »Ei sinulle ole kukaan aikonutkaan
tehdä pahaa.»
»Onpahan. Rouva Hobbs ei sanonut ollenkaan ihmettelevänsä, vaikka tuo
herra katkaisisi kaulani.»
»Kaulasiko? Kuka sitten?»
»Hän tuolla.»
Mary-'Gusta kohotti kätensä ja viittasi vapisevin sormin suoraan
kapteeni Gouldiin.
Kaikki kolme kuulijaa hämmästyivät tietysti, mutta kapteenin
hämmästykseen sekoittui vielä todellista harmiakin.
»Mitä, mitä?» hän änkytti. »Kuka niin on sanonut? Millaista puhetta
sellainen on? Sanoiko hän minun katkaisevan kaulasi? Vie sinun...!»
Baxter nauroi. »Ei, ei, Mary-'Gusta», hän sanoi, »olet kokonaan
erehtynyt. Rouva Hobbs ei ole voinut sanoa mitään sellaista. Olet
kuullut väärin, kultaseni.»
»Enkä ole, sillä niin hän juuri sanoi», nyyhkytti Mary-'Gusta.
»Hän sanoi, että tuo herra katkaisee kaulani ja pistää minut vielä
vankilaankin. En kumminkaan tarkoittanut mitään pahaa, en todellakaan.»
Tuomari katsoi tovereihinsa pudistaen päätään, kuin hän ei mitenkään
olisi voinut ratkaista arvoitusta. Kapteeni Shad oikein voihki.
»Tulimmainen sentään!» hän huudahti. »Kaikki ovat nyt tulleet
hulluiksi, sekä nuoret että vanhat. Eikä minustakaan ole enää
takeita», lisäsi hän painokkaasti.
Zoeth Hamilton tuli lähemmäksi ojentaen kätensä.
»Tule tänne, kultaseni», hän sanoi ystävällisesti, »ja kerro minulle
tuo asia kokonaisuudessaan. Emme aio kumpainenkaan tehdä sinulle mitään
pahaa. Pidämme molemmat pienistä tytöistä. Tule nyt vain pelkäämättä
juttelemaan kanssani!»
Mary-'Gustan nyyhkytykset lakkasivat ja hän katsoi puhujaan epäilevästi.
»Tule nyt vain äläkä ollenkaan pelkää», houkutteli Zoeth. »Aikomuksemme
on ruveta hyviksi ystäviksesi. Tunsimme isäsi ja hän tunsi meidätkin
oikein hyvin. Et suinkaan pelkää meitä, isäsi parhaimpia tovereita?
Tule nyt vain keskustelemaan asiasta.»
Mary-'Gusta meni hitaasti huoneen poikki. Zoeth istuutui oven vieressä
olevalle tyhjälle laatikolle ja nosti tyttösen polvelleen.
»Et suinkaan pelkää nyt minua, vai pelkäätkö?» hän kysyi tyynesti.
»E—en», änkytti Mary-'Gusta. »En luullakseni. Mutta en tehnytkään sitä
teille, vaan hänelle.»
Kapteenin kasvojen ilmeestä päättäen alkoi hänen vakaumuksensa, että
kaikki, hänkin mukaan luettuna, olivat tulleet hulluiksi, tulla
vähitellen lujemmaksi.
»Minulleko?» hän huohotti. »Olet tehnyt siis minulle jotakin enkä minä
— Koira vieköön, tämä on —»
»Hsh, Shadrach! Mitä olet tehnyt sellaista, Mary, että senvuoksi
pelkäät kapteeni Gouldia? Kerro se minulle. En tee sinulle mitään, enkä
salli muidenkaan kovistella sinua.»
»Etkö, Zoeth Hamilton? Peijakas sentään, kyllä minä —?»
»Ole nyt Herran nimessä vaiti, Shadrach! Mitä aioit kertoakaan,
kultaseni?»
Mary-'Gusta epäröi. Sitten hän kätki kasvonsa herra Hamiltonin takin
rintamuksiin ja tunnusti nyyhkyttäen:
»Panin sen käymään!» hän huudahti. »Katkaisin ha'an ja se rupesi
käymään, koska se oli vedetty. En tiennyt kumminkaan enkä tarkoittanut.»
»Kas niin, kas niin, et tietystikään. Tiedämme, ettet tarkoittanut
mitään sellaista. Minkä kapineen panitkaan käymään?»
»Tuon soittotuolin. Se oli muutamassa nurkassa ja herra Hallet otti sen
minun voimatta sanoa sanaakaan, koska rouva Hobbs oli kieltänyt minua
puhumasta hautajaisissa. Hän vei sen saliin ja se rupesi soimaan — ja —
Voi, älkää salliko hänen viedä minua vankilaan, älkää millään muotoa!»
Seurasi toinen kyynelten tulva ja Mary-'Gusta painautui lujasti
Hamiltonin rintaa vasten. Tuomari Baxter oli sen näköinen, kuin joku
valo olisi äkkiä valaissut hänen järkensä pimeyttä.
»Ymmärrän», sanoi hän. »Sinä siis olit syyllinen noiden Campbellien
tuloon?»
Shadrach vetäisi syvään henkeään.
»Huh!» hän vihelsi. »Vai hän sen aiheuttikin. Tulimmainen, etten tuota
—»
Zoeth siveli tytön tukkaa. »Nyt on kaikki hyvin, kultaseni», hän sanoi.
»Älä ole enää senvuoksi pahoillasi. Emme kyllä tienneet, kuka sen teki,
mutta nyt kun sen tiedämme, on kaikki hyvin. Tiedämme, ettet sitä
tarkoittanut.»
»Eikö hän siis katkaisekaan kaulaani?»
»Ei tietystikään. Sano se hänelle, Shadrach.»
Kapteeni Shadrach siveli partaansa ja purskahti sitten nauruun.
»En halua kovistella sinua milloinkaan, tyttöseni», hän sanoi
sydämellisesti. »Nyt on kaikki hyvin äläkä ole senvuoksi enää
milläsikään. Tuollaista voi sattua parhaitenkin järjestetyissä
hautajaisissa, mutta», hän lisäsi leveästi hymyillen, »toivon
kumminkin, että säästyisin sellaiselta vastedes. Älä nyt itke enää.»
Mary-'Gusta kohotti päätään ja katsoi häneen vakavasti.
»Eikö minua lähetetäkään vankilaan?» kysyi hän jo toivovammasti.
»Ei totisestikaan! En ole vielä elämässäni lähettänyt ketään vankilaan,
vaikka», hän nyökäytti päättäväisesti päätään, »se muutamille
tuntuisikin olevan sopivin asunto, koska he peloittelevat lapset
suunniltaan. Sanoiko tuo rouva Hobbs sinulle, että — miten se nyt
taasen olikaan — katkaisen kaulasi ja kaiken tuon muunkin roskan?»
»Kyllä, herra kapteeni.»
»No niin, hän on — niin hän on sellainen kuin hän on. Sanoiko hän
sinulle vielä muutakin?»
»Hän sanoi minua pahaksi ja oikulliseksi lapseksi, ja sanoi toivovansa,
että minut lähetettäisiin orpolasten kotiin. 'Jos minun on pidettävä
huolta sinusta', hän sanoi, 'ajan minä sinut pois tahi opetan muuten
tietämään huutia.' Sitten hän käski minun mennä huoneeseeni eikä
sanonut antavansa minulle illallista.»
Zoeth ja kapteeni katsoivat toisiinsa, ja Baxterin kasvot synkistyivät.
»Tuollaista on siis tyttönen saanut kärsiä oman isänsä hautauspäivänä»,
hän mumisi.
»Voinko saada hieman illallista?» rukoili Mary-'Gusta. »Olen hirveästi
nälissäni enkä saanut juuri mitään päivälliseksikään.»
Zoeth nyökäytti päätään. Hänen äänensä ei ollut niin lempeä kuin
tavallisesti, kun hän sanoi:
»Kyllä sinä saat illallista.»
»Pitääkö minun sitten lähteä orpokotiin?»
Kaikki kolme viivyttelivät hieman vastaustaan. Zoeth ja kapteeni Shad
katsoivat jälleen toisiinsa, ja tuomari katsoi heihin molempiin.
»Pitääkö minun?» toisti Mary-'Gusta. »Minulla ei ole ollenkaan halua.
Kuolisin mieluummin luullakseni ja menisin taivaaseen, kuten äiti ja
isäkin. Mutta rouva Hobbs sanoo, ettei taivaaseen saa viedä nukkia eikä
kissoja, joten en oikein tiedä, haluanko sinne todellisuudessa.»
Baxter meni katsomaan ikkunasta pihalle. Kapteeni Shadrach hapuili
taskuaan, löysi sieltä rypistyneen nenäliinan ja niisti äänekkäästi
nenänsä. Zoeth siveli tyttösen hiuksia.
»Mary-'Gusta», hän sanoi hetkisen kuluttua, »haluaisitko lähteä
kanssamme South Harnissiin vierailemaan minun ja kapteeni Gouldin
luokse lyhyeksi ajaksi? Haluamme sinut vain vieraaksemme, ymmärtänet
sen? Pitäisitkö siitä?»
Kapteeni säpsähti. »Herran nimessä, Zoeth», hän huudahti, »ajattele nyt
toki ensin, mitä puhut!»
»En puhu mitään ratkaisevaa, Shadrach. Tiedän, miten suhtaudut asiaan.
Halusin vain nähdä, miltä se tyttösestä itsestään tuntuu. Luullakseni
pitäisit siitä, Mary-'Gusta?»
Mary-'Gusta punnitsi ehdotusta. »Ehkä minä tulisin mielellänikin», hän
sanoi, »jos saisin ottaa nukkeni ja Davidin mukaan. En halua jättää
Davidia tänne, sillä rouva Hobbs ei pidä kissoista.»
Samassa ilmestyi rouva Hobbs vaunuvajan ovelle. Kun hän huomasi tytön,
muuttui hänen katseensa vihaiseksi.
»Hän oli siis täällä», hän sanoi. »Arvasinkin sen jo. Mary-'Gusta,
miksi pakenit huoneestasi? Enkö kieltänyt sinua poistumasta sieltä? Hän
on ollut pahankurinen lapsi, tuomari Baxter», hän lisäsi, »enkä voi
saada häntä käyttäytymään kiltisti. Koetan kyllä parastani, mutta en
varmaankaan osaa menetellä oikein.»
Kapteeni Shadrach työnsi molemmat kätensä taskuihinsa.
»Sanon teille, mitä teidän on tehtävä», hän sanoi tiukasti. »Te menette
nyt heti takaisin rakennukseen ja sullotte nopeasti hieman hänen
vaatteitaan johonkin vakkaan tahi matkalaukkuun. Ja koettakaakin joutua
niin nopeasti kuin suinkin.»
Rouva Hobbs hämmästyi.
»Matkalaukkuunko?» hän toisti. »Miksi? Mihin hän sitten lähtee?»
»Hän lähtee minun ja Zoethin luo viimeistään puolen tunnin kuluttua.
Kiiruhtakaa nyt!»
»Mutta — mutta —»
»Siinä ei ole mitään muttaa. Meillä ei ole nyt aikaa kuunnella niitä.»
Herra Hamilton katsoi ystäväänsä omituisin ilmein.
»Shadrach», hän sanoi, »tiedätkö todellakin, mitä puhut?»
»Kuka tässä puhuu? Sinähän sen sanoit enkä minä. Ja vaikka me
veisimmekin hänet mukanamme kotiimme tänään, ei se merkitse mitään,
vai merkitseekö? Tämä vierailu ei vahingoita meitä ollenkaan, sillä
sellainen ei sido ketään mihinkään. Koira vieköön, talossamme on
luullakseni sen verran tilaa, että tuollainen tyttönen voi tulla
vieraisille luoksemme pariksi päiväksi, jos vain haluamme hänet sinne.
Miksi siitä sellaista melua pitää? Kuulkaahan», hän kääntyi nyt
emännöitsijään päin, »ettekö ole vielä mennytkään? Teillä on jäljellä
juuri kolmetoista minuuttia tuon matkalaukun täyttämiseen.»
Rouva Hobbs poistui näyttäen kävelyssään ja käytöksessään loukattua
arvokkaisuutta.
»Pitääkö minun lähteä?» änkytti Mary-'Gusta.
Zoeth nyökäytti päätään.
»Kyllä», hän sanoi, »ellet mieluummin halua jäädä tänne.»
»Haluan mieluummin lähteä, jos saan ottaa mukaan Davidin ja nukkeni.
Sanokaa, saanko?»
»Saako hän, Shadrach?»
Kapteeni Shad, joka käveli rauhattomasti, kääntyi kiivaasti.
»Miksi kysyt sitä minulta?» hän tiuskasi. »Tämä on sinun aikaansaamaa
eikä minun. Sinähän sitä ensin ehdotit, vai etkö ehdottanutkin? Kyllä,
anna hänen vain ottaa mukaansa nukkensa ja kissansa, ja lehmänsä ja
sikansa myös, jos hän vain haluaa. Tulimmainen sentään, mitä se minuun
kuuluu? Jos joku ihminen haluaa olla enemmän tahi vähemmän hullu,
ei se muuta häntä sen kummemmaksi. Herra siunatkoon, nyt rupeaa hän
luullakseni jälleen itkemään! Älä tee sitä. Mikä sinua nyt taasen
vaivaa?»
Kyyneliä alkoi virrata kerran vielä tyttösen silmistä.
»Luullakseni ette minua haluakaan», hän änkytti. »Jos haluaisitte minut
luoksenne, ette puhuisi noin.»
Kapteeni tuli hyvin noloksi. Hän epäröi ja pureskeli viiksiään, mutta
meni sitten tytön luo ja otti tämän käden omaansa.
»Älä ole milläsikään minun puheistani, Mary-'Gusta», hän sanoi. »Puhun
melkein aina tähän tapaan, mutta en tarkoita sillä mitään. Pidän
pienistä tytöistä, kuten Zoeth jo sanoikin, enkä ole enää vihoissani
tuolle soittotuolillekaan. Kuulehan nyt», lisäsi hän näyttäen nopeasti
huomaavan jotakin, »täällä me vain istumme, vaikka muudan matkustajamme
on poistunut telakasta. Mennään hakemaan tuota kissaa, vai mitä? Miksi
sanoitkaan sitä nimitettävän — Salomoniksiko?»
»Ei kuin Davidiksi?»
»Niin, Davidiksipa tietenkin. Jos olisin niin perillä raamatusta kuin
Zoeth — herra Hamilton — tuossa on, en olisi erehtynyt näin, vai
olisinko? Tule nyt mukaani hakemaan Davidia, että saamme kertoa uutisen
sillekin. Se hämmästyy varmaan suuresti kuullessaan, että sekin saa
matkustaa ulkomaille, vai mitä luulet? No, lähdetäänpä nyt etsimään
sitä.»
Mary-'Gusta laskeutui hitaasti herra Hamiltonin polvelta. Hän katsoi
kapteeniin vakavasti hetkisen ja sitten he poistuivat käsikädessä
vajasta.
Tuomari Baxter vihelsi. »Hyvä!» hän huudahti. »Minun on pakko
tunnustaa, etten odottanut tällaista.»
Zoeth hymyili. »Maailmassa on hyvin vähän Shadrach Gouldia parempia
miehiä», hän huomautti tyynesti.