Phinneyn kukkulalla oleva valkoinen talo näytti autiolta ja
surulliselta, kun metsästysvaunut, joissa istui tuomari Baxter
tovereineen, saapuivat pihalle. Hautausurakoitsijan herra Halletin
vaunut olivat pääoven edustalla ja Hallet apulaisineen istui
pari-istuimella. Herra Hallet vihelsi jotakin tuttua säveltä, mutta
viheltäminen enensi vain jollakin tavalla autiuden tuntua, sillä
tuollaisen hautausurakoitsijan vihellys ei juuri voi olla iloistakaan.
Seuraten tuomarin ohjeita ohjasi kapteeni Gould hevosen takapihalle.
Hevonen sidottiin kiinni taka-aitaan ja nuo kolme miestä laskeutuivat
vaunuista ja menivät talon sivuovelle.
»Kuulkaahan, tuomari», kuiskasi kapteeni heidän pysähtyessään ovelle,
»voitteko te paremmin kuin minä arvata, kuka veti tuon soittotuolin
vireisiin minun varalleni? Jos saisin puhutella sitä ihmistä pari
kolmekaan minuuttia, suhtautuisin tyynemmästi siihen seikkaan, että
olen tarpeeksi hullu tullakseni takaisin tänne.»
Kun rouva Hobbs kuuli heidän naputuksensa, pyysi hän heitä sisälle, ja
kun he kertoivat tulleensa puhuttelemaan Mary-'Gustaa, tuhahdutti rouva
nenäänsä.
»Hän on huoneessaan», sanoi hän melko tiukasti. »Oikeastaan hän ei
saisi poistua sieltä, mutta jos te, tuomari Baxter, haluatte puhutella
häntä, on hänet tietysti noudettava sieltä. Minä menen hakemaan hänet
tänne.»
»Odottakaahan hieman, rouva Hobbs», sanoi Baxter. »Miksi on tyttönen
suljettu huoneeseensa? Onko hän käyttäytynyt huonosti?»
Rouva Hobbs väänteli laihoja käsiään. »Käyttäytynytkö huonosti?» hän
toisti. »Kyllä totisesti! Minua ei ole ennen milloinkaan niin loukattu.
Ja kaiken hyvän lisäksi hänen oman isänsä hautajaisissa vielä.»
»Mitä hän sitten on tehnyt?»
»Tehnytkö? Hän —» Rouva Hobbs rupesi epäröimään. »Viis' siitä, mitä
hän on tehnyt», hän jatkoi. »En voi kertoa sitä teille, sillä minuakin
hävettää. Nyt menen hakemaan hänet tänne.»
Hän poistui huoneesta. Zoeth siveli otsaansa.
»Hän näyttää olevan jollakin tavalla suunniltaan, eikö näytäkin?» Zoeth
huomautti lempeästi.
Baxter nyökäytti päätään. »Susan Hobbsista sanotaan, että hän on
suunniltaan useasti», hän sanoi. »Hänellä on kiivas luonto ja hän
menettää hyvin pian malttinsa.»
»Onko hän pitänyt huolta Marcelluksen tytöstä?» kysyi Zoeth.
»On — niin paljon kuin tytöstä nyt on pidetty huolta.»
Kapteeni Shad murahti. Oli selvää, ettei emännöitsijän käytös ollut
tehnyt häneen edullista vaikutusta.
»Hm!» hän sanoi, »hänen näöstään päättäen en haluaisi häntä missään
tapauksessa emännöitsijäkseni. Luuletteko», hän lisäsi toivovasti,
»että hän veti tuon tuolin vireeseen?»
He kuulivat nyt rouva Hobbsin huutavan ylikerrassa.
»Mary-'Gusta, Mary-'Gusta, missä sinä olet? Vastaa minulle heti!»
»Tyttönen ei näytä olevankaan tuossa hänen mainitsemassaan huoneessa»,
mumisi Shadrach. »Voi Judas sentään, millainen ääni hänellä onkaan!
Sehän krahisee viiltävästi kuin ruostunut saha.»
Rouva Hobbs kuului nyt tulevan portaita alas. Hänen kasvonsa, kun hän
palasi vastaanottohuoneeseen, olivat punaiset ja hän näytti enemmän
malttinsa menettäneeltä kuin milloinkaan ennen.
»Hän ei ole siellä», sanoi hän vihaisesti. »Minne lienee mennytkään.»
»Mennytkö?» huudahtivat Zoeth ja Shadrach yhteen ääneen.
»Mennytkö?» toisti tuomarikin. »Tarkoitatteko, että hän on paennut?»
»En. Hän ei juoksisi tiehensä mistään hinnasta, sillä sen verran on
hänellä nyt kumminkin järkeä. Hän on luullakseni vain livistänyt ulos
ja piiloutunut. Tiedän kuitenkin, missä hän on. Tuon hänet tänne
minuutin kuluttua.»
Rouva aikoi kiiruhtaa pois jälleen, mutta kapteeni kielsi.
»Odottakaa hieman!» hän komensi. »Mitä sanoittekaan? Tiedätte siis,
missä hän on?»
»Kyllä, tahi luulen ainakin arvaavani. Lyön vaikka vetoa yhdeksän yhtä
vastaan, että hän on vaunuvajassa.»
»Vaunuvajassako? Mitä hän tekee siellä? Onko hän hevosilla?»
»Eikä ole! Hän vain piilottelee siellä. Näyttää aivan siltä, kuin hänen
olisi pakko mennä tuohon tomuiseen paikkaan ja kiivetä istumaan noihin
vanhoihin vaunuihin. Hän sanoo niitä leikkihuoneekseen, ettekä voi
uskoakaan, miten mielellään hän oleskelee niissä. Mutta tänään olisi
hänen kumminkin pitänyt tehdä poikkeus, semminkin kun hänellä on paras
pukunsa yllään. Varoitinkin häntä vielä aivan erikoisesti, että —»
»Niin, niin, kyllä ymmärrämme. Hm! No, Zoeth, mitä nyt sanot? Menemmekö
hakemaan häntä tuolta vajasta? Ehkä tämä on ainoa mahdollisuus
muutamille meistä päästä kerrankin sinne, sitähän ei voida milloinkaan
tietää», lisäsi hän iskien silmää Baxterille.
»Hush, Shadrach, mitä sinä nyt taasen puhutkaan!» varoitti hämmästynyt
herra Hamilton.
»Mennään kolmisin hakemaan tyttöstä tuolta vaunuvajasta», ehdotti
kapteeni. »Minusta se on yksinkertaisinta, vai eikö olekin?»
Rouva Hobbs keskeytti kumminkin.
»Teidän ei tarvitse mennä sinne ollenkaan», hän selitti. »Haen hänet
käsiini ja tuon hänet tänne. Ehkä hän ei olekaan siellä, kun oikein
ajattelen.»
»Ellei hän ole siellä, voimme tulla tänne takaisin. Tulkaa nyt kanssani
vain, veikot», sanoi kapteeni.
Hän meni edellä ovelle. Emännöitsijä olisi seurannut heitä, mutta hän
kielsi.
»Älkää huoliko vaivautua, rouva», hän sanoi. »Kyllä me löydämme hänet.
Olen kyllä vanhempi kuin ennen, mutta olen kumminkin vielä niin
selvänäköinen, että voin nähdä vajan kiikarittakin.»
»Siitä ei ole minulle minkäänlaista vaivaa», vastusti rouva.
»Tiedän sen, mutta siitä voi koitua. Menemme sinne kolmisin.»
Kun he olivat saapuneet takapihalle ja tyytymätön emännöitsijä katseli
heitä ovelta, lisäsi hän:
»En ymmärrä, miksi tuon naisen käytös karmii selkääni, mutta
sen se kumminkin tekee. Isaiah Chase sanoo, ettei hän pidä
moskiittihyttysistä, koska ne hermostuttavat häntä. En olisi
milloinkaan uskonut, että arimmat hermoni olisivat niskassani, johon
hyttyset Isaiahta enimmäkseen pistelevät, mutta olkootpa ne nyt missä
tahansa, tuo Hobbsin rouva järkyttää niitä kumminkin. Tuollahan tuo
vaja nyt on vai eikö olekin? Se ei näytä hyvinkään taivaalliselta,
mutta se voi ehkä ruveta näyttämään sellaiselta lyhyen oleskelun
jälkeen tuossa toisessa paikassa. Missähän siellä säilytetäänkään noita
vaunuja?»
Vajan ovi oli auki ja he menivät sisään. Kevyet rattaat ja nuo
muslinilla verhotut vaunut olivat siellä, mutta ei ainoatakaan elävää
olentoa ollut näkyvissä. He kuuntelivat, mutta eivät kuulleet mitään.
»Mary! Mary-'Gusta!» huusi Baxter. »Oletko siellä?»
Vastausta ei kumminkaan kuulunut. Mutta sitten ilmestyi vaunujen
verhojen takaa lihava kilpikonnan värinen kissa näkyviin, hyppäsi
kevyesti lattialle, haukotteli, ojensi sääriään ja katseli epäilevästi
tulijoita.
»Hm!» murahti kapteeni Shadrach. »Tuossa on kumminkin muudan
salamatkustaja. Ehkä siellä on toinenkin, sillä olen aina huomannut
niiden tulevan laivaan parittain.»
Tuomari meni vaunujen luo ja kohotti verhoa. Sen takaa kuului
pelästynyt heikko huudahdus.
»Ah, siellähän sinä oletkin!» sanoi Baxter. »Mary-'Gusta, oletko
siellä?»
Kuului kolinaa, nyyhkytystä ja sitten sanoi pelästynyt ääni
katkonaisesti: »Olen, setä Baxter.»
»No tule nyt sieltä sitten pois», sanoi tuomari ystävällisesti. »Täällä
on muutamia ystäviä, jotka haluavat puhutella sinua.»