Doris Rotermund katsoi kirkkain silmin ja vastasi lujasti: "En. Enkä
ymmärrä, miten voisin tehdäkään. Mikä minun mielestäni on syntiä, sitä
minä en tee! En ole koskaan ketään pettänyt, joka on luottanut minuun.
En ole viettänyt aikaani laiskana, en ole ajatellut, puhunut
halpamaisia, taikka tahrannut ruumistani, vaatteita tai rahaa! Tahi
ollut epäystävällinen kellekään ajatuksissa ja tavoissa -- ja mitä
kaikkia niitä syntejä liekään: niitä en tee. Sellaisiin alentuakseni
rakastan liiaksi Jumalaa ja itseäni." -- Ja hän vaikeni ja katseli
kirkkain, avoimin silmin illan ruskossa hohtavaa maisemaa.
Klaus Baas tahtoi ilveillä ja kuulla lisää ja sanoi siksi: "Mutta
kuitenkin haluaisin tietää: mitkä ne viisi n.s. syntiä ovat, joita
olette tehnyt?"
Doris Rotermund vastasi häneen vilkaisten ja hurmaavasti naurahtaen:
"Sitäpä en sano."
Klaus Baas rypisti otsaansa ja vastasi: "Mutta se on juuri arveluttava
merkki!"
"Eipäs", huudahti tyttö. "Totta kai nyt ihminen saa pitää salaisuutensa
joutumatta syntisten kirjoihin!?" Ja hän katsoi Klaus Baasia niin
suoraan silmiin, että Klaus Baas näki selvästi hienot, harmaat pilkut
hänen sinisissä silmäterissään.
Hän ei ollut koskaan katsellut niin tarkkaan naisen silmiin ja nyt
hänen oli vaikea kääntää silmiänsä pois. Ja kun tuo kullanhohtoinen
tukka loisti hänen edessään, niin hänen päätään aivan huimasi. "Se oli
kai rakkautta", hän sanoi.
"Kas vaan, miten älykäs keksintö!" huudahti tyttö, silmissään sula
pilkka: "Kun tyttö on kahdenkolmatta, niin mitäpä se muuta kuin
rakkautta!... Mutta miksei se voisi merkitä, että kadotin jonkin
kultasolen työpajastani -- tai siihen tapaan!" Ja hän nauroi Klaus
Baasille vasten kasvoja.
"Nyt näin kaikki hampaanne", sanoi Klaus Baas.