Klaus pilkisti vielä kerran avaimenreiästä ja näki äidin lieden
vieressä, kyynäspäin pankolla, toinen käsi suulla ikäänkuin pyytäen
poikaansa vaikenemaan. Hän tuijotti kalsein silmin vastapäiseen
seinään. Klaus lähti, kulki pilkkopimeät portaat ja astui hämärille
kaduille ja juoksi Langereiheä pitkin Altonaan.
Taivas tuli vähitellen heleämmäksi ja kaduille valahti harmaa saraste.
Klaus Baasin ajatukset karkasivat milloin isän luo, jota nyt kai
ventovieraat kantoivat sairaalasta, milloin kotiin, jossa äiti
istui kylmän lieden ääressä kolkkona aamuna, ja vihdoin maalle
syntymäsijoille. Mistä hän saisi rahat? Kuusikahdeksatta markkaa!
Kuusikahdeksatta!...
Kun hän sitten, kymmenen vuotta myöhemmin, kauppakonttorissa Indian
meren rannalla ollessaan kuuli sattumalta tuon saman luvun, niin
vieläkin hän muisti kuin eilisen päivän sen raskaan aamun tuskineen.
Kuin tuliraudalla se luku oli hänen sydämeensä poltettu.