Sama näyttämö. Asemat edelliset. _Olavi_ nousee liikutettuna. _Anna_
tulee sisälle ja istuu syrjään äänetönnä. Ottaa kirjan käteensä ja
selailee sitä. Vaitiolo.
OLAVI: Sinä et kysy, setä, kuinka minä olen johtunut juuri tuon immen
kuvaa mielessäni pyhänä pitämään? Tiedäpäs, se on eloni ihanin muisto
ja samalla suurin kunnia, minkä Ranskanmaa on minulle vielä
valmistanut.
MAUNU TAVAST: Kerro!
OLAVI: Kenties muistat, että myös Parisin ylipiston professorit
tuomitsivat aikoinaan Orleansin neitseen kuolemaan. Niin suuri oli
silloin englantilaisten valta ja vaikutus siellä, niin pieni itse
totuuden julistajien itsetunto ja tieto omasta arvostaan. Mutta vuosi
sitten avasi Parisin kaupunki porttinsa Ranskan kuninkaan Kaarle VII:n
sotaväelle.
MAUNU TAVAST: Minä tiedän. Sinä olet siitä kirjoittanut minulle.
OLAVI: Myös yliopisto vietti tätä tapausta juhlakululla pyhän Katarinan
luo Kouluteinien laaksossa. Samalla tuli kysymys lähetystöstä kuninkaan
luo, jonka piti koettaa selittää hänelle entistä erehdystä ja pyytää
hänen suosiotaan yliopistolle. Kukin kansakunta valitsi vain yhden
edustajan tähän korkeaan toimeen ja englantilainen kansakunta valitsi
minut.
MAUNU TAVAST (vilkkaasti): Kuinka? Ja sinä olit kuninkaan luona? Ja
sinä puhuit kuninkaalle?
OLAVI: Niin. Mitä minä puhuin, minä en muista enää, mutta minun puheeni
oli vain hymni Orleansin neitsyelle. Siellä täällä koetin taitavasti
kutoa sanojeni lomaan viittauksia ja selityksiä itse tapahtuneesen
tosiasiaan, jota yliopisto meidän kauttamme anoi anteeksi kuninkaalta.
Mutta lopuksi jätin minä nämä järkeilyt kokonaan, minä innostuin, minä
hehkuin, minä puhuin Ranskalle kuin toiselle isänmaalleni ja kuvailin
tuon taivaallisen neitseen ilmestystä kuin ihmiskunnan parasta unelmaa.
Kaikki silmät vettyivät, kaikki sydämet aukenivat... Ah! Se oli suurin
hetki minun elämässäni.
MAUNU TAVAST: Ja kuningas? Mitä hän sanoi? Ottiko hän suosiollisesti
vastaan sanasi?
OLAVI: Hän tuli itse liikutettuna minua kädestä kiittämään.--Ja hän
vahvisti samana päivänä kaikki yliopiston vanhat edut ja oikeudet.--Ja
kaikki, jotka olivat läsnä tuossa juhlallisessa vastaanotossa,
sanoivat, että se oli etupäässä juuri minun ansioni!
MAUNU TAVAST: Sinun, Olavi?--Kuuletko, sisar, hänen ansionsa, Olavi
Tavastin ansio! Hän on puhunut kuninkaalle, hän on pelastanut Parisin
yliopiston.
ANNA: Minä kuulen.
MAUNU TAVAST: Ja nyt sinun tulee kertoa meille myös paljon muuta
yliopisto-ajoistasi!--Mitä olet tehnyt ja mitä toimittanut?--Minä
tiedän, että sinä et ole ollut laiska siellä...
OLAVI (hymyillen): Tuskin.--Sanotaan tosin, että moni nuori mies lähtee
Parisiin seitsemää taidetta hakemaan, mutta löytääkin sieltä kuoleman
syntiä seitsemän.
MAUNU TAVAST: Minä tiedän, että sinä et kuulu niiden joukkoon.--Mutta
kuinka englantilainen kansakunta tuli valinneeksi juuri sinut tähän
tärkeään ja kunniakkaasen toimeen?--Ah, se on totta, kerroithan jo
viime käynnilläsi olleesi kansakunnan rahanvartija...
OLAVI: Niin, ja kansakunnan prokuraattori, ja yliopiston rehtori, ja...