KAIKKIVALTA: Mitkä ovat ... sinun tunteesi ... minua kohtaan ... tällä
hetkellä, Lyyli?
LYYLI: Ylenkatson sinua sydämeni syvimpään.
KAIKKIVALTA: Saatan olla ylenkatsottava. Mutta silloin olen sitä vain
hänen tähtensä, jota rakastan toisena taattonani.
LYYLI: _Häntä_ vihaan minä.
KAIKKIVALTA: Pidät häntä siis vertaisenasi voimassa ja ylpeydessä?
LYYLI (lujasti): Hän on vapaa mies.--Olen vannonut hänen perikatonsa.
KAIKKIVALTA: Sinä? Miksi?
LYYLI: Hän on heimoni vihollinen.
KAIKKIVALTA: Et ole heimon pää sinä.
LYYLI (ylpeästi): En, mutta olen heimoni päällikön tytär, jonka isä
kaatui tasapäässä taistelossa.
KAIKKIVALTA: Niin. Siitä on vierinyt vuosia kymmenkunta.
LYYLI: Kaksikymmentä on kulunut äitini kuolemasta.
KAIKKIVALTA: Äitisi koskeen juoksi...
LYYLI: Niin. Mutta miksi hän meni sinisen aallon alle?
KAIKKIVALTA: Olen kuullut kuin etäisen kansantarun...
LYYLI: Se taru on totta!--_Tiedätkö_, mitä Hämeen Kiialassa kerran
tapahtui?
KAIKKIVALTA: Piispa Tuomas tuli sinne...
LYYLI: ... samalla retkellä, jolloin isäsi sai surmansa hänen kätensä
kautta.--Hän myös äitini häväisijä on...
KAIKKIVALTA: Ei!
LYYLI: Taivaan vallat! Kutsun teidät todistajiksi.
KAIKKIVALTA: Turmion vallat ovat silloin piispa Tuomaan sydämessä häitä
pitäneet! (Kääntyy pois. Vaitiolo.)
LYYLI (synkästi): Ymmärrätkö, _että_ vihaan häntä?
KAIKKIVALTA: En ymmärrä, että aiot kostaa hänelle. Sillä kosto on
Jumalan.
LYYLI: Kosto on Jäämin jumalien.--(Katsoo ympärilleen.) Luuletko hänen
tulevan tänne?
KAIKKIVALTA: Ah, nyt muistan vasta pyhän toimeni, jonka hän uskoi
minulle! Minunhan tuli sinut kristityksi käännyttää.
LYYLI (kiihkeästi): _Sinut_ tahdon _minä_ takaisin pakanaksi
käännyttää.--Etkö aio auttaa minua?
KAIKKIVALTA: Anna kastaa itsesi! Sitten voin auttamistasi pakoon
ajatella.
LYYLI: Pakoon? Hänen puheilleen pitää sinun auttaa minut.
KAIKKIVALTA: Tahdot tappaa hänet?
LYYLI (hymyillen kummallisesti): En. Tiedän paremmat keinot saattaa
hänet perikatoon.
KAIKKIVALTA: Mitkä?
LYYLI: Kysyykö noidan poika niitä minulta?
KAIKKIVALTA: En tunne taikoja Tuonen jumalien.
LYYLI: Noita oli sinun isäsi ja noita sinun isäsi isä! Siis tiedä, että
aion, manata heidän henkensä esille sinusta.
KAIKKIVALTA: Et ole siinä onnistuva.
LYYLI: Veri on vettä sakeampi.--(Tarttuu hänen käteensä.) Teetkö, mitä
pyydän sinulta?
KAIKKIVALTA: Hänen puheilleen on minun helppo päästää sinut. Mutta...
LYYLI: Mutta?--Muuta ei ole tarviskaan.
KAIKKIVALTA: Kuitenkin tahdon sitä ennen varoittaa häntä
velhotaidostasi.
LYYLI (salaperäisesti): Etkö itse pelkää sitä?
KAIKKIVALTA: En. Ristin Jumala on minun miekkani ja sotisopani.
LYYLI: Mene siis!
KAIKKIVALTA: Lyyli!
LYYLI: En pyydä mitään apua sinulta. Ajan itse oman asiani.
KAIKKIVALTA: Anna kastaa itsesi!
LYYLI: En ikinä.
KAIKKIVALTA (epätoivoisesti): Silloin tulevat sinun päiväsi päättymään
polttoroviolla. (_Lyyli_ hymyilee halveksivaisesti. Vaitiolo.--Äkkiä
askeleita perällä. _Lyyli_ kuuntelee.)
LYYLI: Hän tulee.
KAIKKIVALTA: Kuka?
LYYLI: Piispa Tuomas.
KAIKKIVALTA: Se on hän. Minä tunnen hänen askeleensa.
LYYLI: Jätä minut!
KAIKKIVALTA: Mahdotonta. Minä en tohdi...