Päre on sammunut. Himmeä tuike hiilustasta valaisee huoneen. _Kerttu_
istuu rahilla lieden ääressä huojutellen ruumistaan ikäänkuin suurten
surujen rasittamana. _Sinikan_ pää näkyy rankisista.--Myrsky ulkona.
KERTTU (hyräilee):
Oi, Ukko ylijumala,
rikas-armo Ristin Kiesus,
tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa--
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Äiti! Minua niin pelottaa.
KERTTU: Mikä?
SINIKKA: Etkö kuule, kuinka vinkuu ja vonkuu?
KERTTU: Niin. Nyt kaikki noidan henget liikkeellä ovat.
SINIKKA (arasti): Nekö ne--ulko-ovea ravistelevat?
KERTTU: Nepä taitavat. Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Saattavatko--noidanhenget--sisälle tulla?
KERTTU: Tulevat tupaankin joskus.
SINIKKA vetää pelästyneenä päänsä takaisin rankisiinsa.
KERTTU (hyräilee):
Neitsyt Maaria emonen,
lavekämmen karjan eukko--
SINIKKA (pistäen päänsä jälleen esille): Äiti!
KERTTU: Niin, lapseni?
SINIKKA: Miksi noidanhenget aina myrskyllä liikkuvat?
KERTTU: Nehän ne juuri myrskyn synnyttävät.--(Vaitiolo. Alkaa itsestään
kertoilemaan.) Kolme on solmua tietäjällä. Kun ukko ensimmäisen
solmunsa avaa, niin siitä jo tuima tuuli on tullakseen. Kun toisen,
niin lumi pilvenä pyryää, tiet ja talot hankiin hautautuvat. Mutta kun
iso mies kolmannen solmun irroittaa, silloin on myrsky maailmankaato,
puut poikki ruskavat ja kaikki pedot metsässä vapisevat. Sillä silloin
_Lappi_ liikkuu.
SINIKKA: Ja isä kun läksi!
KERTTU (hymähtäen): Ei Lapin ilma Lallille pahaa tee.--Tietäjän tuttava
on isäsi. Kyllä Kaikkivalta omansa varjelee.
(Vaitiolo.)
SINIKKA (varovasti): Luuletko. että--hän lähti matkamiehiä takaa
ajamaan?
KERTTU: Lähti kontiota kolkkaamaan. Etkö kuullut?
(Vaitiolo.)
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Minua niin pelottaa.
KERTTU: Mikä?
SINIKKA: Ettei isä vain Ingolle pahaa tekisi.
KERTTU: Isäsikö?--(Hymähtäen.) Jos saavuttaa, saattaapa vähän
kovistellakin oman käden käyttäjiä.
SINIKKA (säikähtäen): Äiti!
KERTTU: Leikkiähän minä laskin, lapsi kulta, leikkiä.--Eihän isä heille
mitään pahaa aio. Muuten lylyn lumelle lykkäsi.
SINIKKA: Mutta miksi otti hän kirveen mukaansa?
KERTTU: Ka, eihän sulin käsin painiin mesikämmenen kanssa mennä.
SINIKKA (itsepintaisesti): Mutta miksi huusit sinä hänen jälkeensä: »et
enää saavuta heitä».
KERTTU: Ettei hän tosiaankaan turhan tautta matkamiehiä ajaisi.--Eikä
ajakaan. Karhun kaatoonhan isäsi on koko viikon aikonut. Siksi
kirveenkin tahkosi.
(Vaitiolo.)
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Niin, lapseni?
SINIKKA: Minä pelkään, että isä tappaa heidät!
KERTTU (tyynesti): Ei isäsi miesmurhaa tee.
SINIKKA: Hän oli niin hirveä hahmoltaan, kun hän läksi. En ole isää
vielä ikinä nähnyt sellaisena.
KERTTU: Hiljainen mies on isäsi, ei tahdo pahaa kenellekään. Mutta
ihmiset eivät anna hänen olla rauhassa. Siksi hän joskus vihastuu.
SINIKKA: Vihoissaan vielä tuhotöitä tekee.
KERTTU: Ei ole tehnyt ennenkään.--Pian iloisena miehenä metsältä
palajaa. Silloin täällä hilpeät peijaat pidetään, karhu tupaan
kannetaan.
SINIKKA: Eihän isä ole ennenkään karhun peijaita pitänyt?
KERTTU: Pitää vielä, pitää. Kaikki kylän miehet kestiin käsketään,
virret viritetään, kisat päiväkautiset karkeloidaan. Siinä kihlat
vaihdetaan...
SINIKKA: Äiti! Minä en huoli muista kuin Ingosta.
KERTTU (loruillen kuin lapselle): Huolit, lapseni, huolit. Tulevat
Turusta kosijat, toiset Kokemäeltä vierähtävät...
(Kova tuulenpuuska. On kuin ulko-ovea rynkytettäisi.)
SINIKKA (parkaisten): Nyt ne tulevat!
KERTTU: Ketkä?
SINIKKA: Noidanhenget! Huone huojuu, kattotorvi tohisee...
KERTTU: Tuntuu nyt tietäjä kolmannen solmunsa aukaisseen.--(Sytyttelee
pärettä ja saa sen jo tuleen leimahtamaan. Silloin kova ryske
eteisessä, ovet lentävät auki, päre sammuu, kylmä viima puhaltaa läpi
huoneen.) Taatto taivahinen.