KERTTU (sytytellen pärettä): Mene ja telkeä eteisen ovi!
SINIKKA: Äiti! Minä en tohdi!
KERTTU: Kuulitko? Särkee tuuli oven.--(Saa päreen syttymään, tuuli
sammuttaa sen taas.) Näetsen! Porot silmille tulevat! (Selvitellen
silmiään.) Sulje ovi!
SINIKKA (on sutiputi pukeutunut): Ka, eiväthän nuo purematta nielle.--
(Menee eteiseen ja sulkee ulko-oven, kompastuu, kirkaisee ja palajaa
takaisin kauhistuneena, väristen kuin haavanlehti.) Äiti! Äiti!
KERTTU (on saanut päreen palaamaan): Noh? Kah? Susiko siellä oli?--Kun
päänsä puhki seinään lentää...
SINIKKA (vavisten): Siellä...
KERTTU: Mikä hätänä? Mikä siellä oli?
SINIKKA: Siellä--on--kuollut mies--eteisessä.
KERTTU: Häh? Uneksitko sinä seisaallasi?--Missä?
SINIKKA: Siellä.--(Seuraa pelokkaasti äitiään kynnykselle.) Äiti! Se on
Inko!
KERTTU (valaisten miestä päreellään): Eihän se kuollut ole. Eläähän
tuo. Etkö näe? Käsi liikkuu...
SINIKKA: Inko! Inko! (Syöksyy hänen luokseen.) Mutta miksi hän ei nouse
ylös?
KERTTU (kopistaen Inkoa kenkänsä kärellä): Nousetko pois siitä! Kah!
Tokko pääset!
SINIKKA: Elätkö?
INKO (uikuttaen): I-ihmiset, hyvät ihmiset!
KERTTU: Oletko ulisematta siinä!--Tuosta nyt koko vastuksen jätti!--
Tuletko tupaan vai jäätkö kartanolle? Ei tässä sinun tähtesi ruveta
lämmintä harakoille laskemaan.
SINIKKA: Äiti, näethän, että hän on sairas.
KERTTU: Mikä hänellä on? Terve kuin pukki. Siinä vain suotta
kuvattelee.--Kah, nousetko! Eikö ole sanasta apua?