HENRIK PYHÄ: Neitsyt, onko totta, mitä tämä nuori mies sanoo?
SINIKKA (arasti): O-on.
HENRIK PYHÄ: Siispä olet kihlattu hänelle maan tavan mukaan ja
kristillinen kirkko on teidän liittonne vahvistava. (Kohottaa kätensä
siunaukseen.)
INKO: Kasta meidät pian, pyhä mies!
HENRIK PYHÄ (lempeästi): Te halajatte siis niin hartaasti Herran pyhän
seurakunnan yhteyteen? Te tahdotte siis heti tulla kasteen siunauksesta
osallisiksi?
SINIKKA: Me tahdomme.
KERTTU: Mitäs tahtoa hänellä nyt olisi!--(Päättävästi.) Eikä siitä nyt
kuitenkaan mitään tule.
HENRIK PYHÄ: Kuinka?
KERTTU: Ei tässä nyt ketään kasteta isännän poissaollessa. Kovin
suuttuisi Lalli siitä.
HENRIK PYHÄ: Vaimo! Tulee enemmän peljätä Jumalaa kuin ihmisiä.
KERTTU: Kyllä, kyllähän pelkäänkin sinua, aivan sydämeni seisahtui
äsken, kun niin kovat kirot luit.--(Nykii nuorikot ylös ja asettuu
heidän eteensä.) Mutta tämä liitto on turha. Siitä ei tule mitään.
Siinä on vielä puussa pohjat, petäjässä liisteet.--(Ingolle.) Menetkö
siitä! (Tarttuu Sinikan käsipuoleen ja irrottaa hänet Ingosta.)
HENRIK PYHÄ: Erotatko minkä minä olen yhdistänyt?
KERTTU: Ka, älähän suutu taas, pyhä mies! Ja pysy sinä niissä pyhissä
asioissa äläkä sekaannu näihin meidän keskeisiin! Se on näetkös sillä
tavalla, että Inko on köyhä mies...