KERTTU (hämmästyy vieraan ryhtiä): Millä oikeudella sinä käsket täällä?
HENRIK PYHÄ: Minäkö?
KERTTU: Niin, kuka olet? Lienet palvelija jonkun valtaherran?
HENRIK PYHÄ (heittää viittansa, joka tähän saakka on verhonnut häntä
kiireestä kantapäähän, esiintyy nyt loistavassa piispanpuvussa, hiippa
päässä ja kultaristi rinnallaan): Olen Jumalan palvelija. Käsken Pyhän
isän Roomassa minulle antamalla oikeudella.
KERTTU (lyykistyen): Ristin Kiesus!
HENRIK PYHÄ: Outona ja tuntemattomana minä olen tullut, köyhänä ja
alhaisena kolkuttanut sinun ovellesi. Minä olen jättänyt papillisen
saattoni ja sotajoukkoni Turkuun, sillä minä en tahtonut enää
väkivallalla pakottaa ketään. Yksin tulin minä Teljän kaupunkiin,
autioiden erämaiden halki, yksin tahdoin minä myös Lallin taloa
lähestyä, vaikka tiesin hänet pääpakanaksi. Miksi minä sen tein? Siksi
ettei saisi kukaan sanoa Suomen apostolista hänen säikkyneen henkeään
taikka peljänneen käydä yksin pakanoitten maassa. Kuulin Lallin vaimon
myös kristityksi ja uskoin hänen avullaan tuon miehen kivikovan sydämen
taivuttavani. Ja mitä kohtaan minä sen sijaan täällä? Röyhkeyttä ja
kovakorvaisuutta....
KERTTU: Armahda meitä, pyhä mies! Älä loihdi päällemme turmaa ja
onnettomuutta!
HENRIK PYHÄ (kasvavalla suuttumuksella): Minä olen tullut nyt rauhan
miehenä, mutta minä voin tulla myöskin miehenä sodan. Niinkuin suloinen
suvi-ilma minä olen teitä nyt lempeänä lähestynyt, mutta minä voin
tulla myös myrskyssä; ukkosen ja rautaisten rakeitten kera. Sillä siksi
on Jumala kaikkivaltias esivallalle miekan antanut ja pyhän katoolisen
kirkon kansojen pääksi asettanut, että se vankalla käsivarrellaan
pilkkaajansa kostaisi ja musertaisi! (Ristien kätensä.) Totisesti
toivoin minä, Jesus Kristus, ettei minun enää tarvitsisi sinun suloista
sanomaasi verellä saastuttaa. Mutta minä huomaan--ja olen huomannut jo
monta kertaa matkallani--että tätä kansaa ei rakkaudella käännytetä
eikä hyvällä saada hylkäämään pakanallisia jumaliaan. Siksi on se
pakotettava siihen pahalla, tulella ja miekalla se on Ristin juureen
polvistettava, sillä tämä kansa on öykkäri ja uppiniskainen kansa,
jonka pää on poljettava niinkuin, käärmeen pää!
INKO: Pyhä mies on haltioitunut!
SINIKKA (hätäisesti): Nyt taikoo hän taudit koko maakuntaan!
MOLEMMAT (polvillaan): Armahda meitä, pyhä mies!
HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Oletteko kastetut?
KERTTU (nousten): Ei, mitäs ne nyt tuommoiset olisi...
HENRIK PYHÄ: Kaniikkini on kastava teidät yhdessä tämän seudun kansan
kera.--(Leppeämmin.) Te olette mies ja vaimo?
INKO: Hän on minun morsiameni.
KERTTU: Ei, ei se niin ole.
INKO: Kah, tuossa ovat lunnaat vielä pöydällä. Ja Sinikka voi kyllä
todistaa, että hänen isänsä on hänet luvannut minulle.