_Henrik Pyhä_, pitkässä munkkiviitassa ja sauva kädessä, lämmittelee
lieden ääressä _Kerttu_ karsinanpuolella, _Inko_ ja _Sinikka_ oikealla
taka-alalla.
HENRIK PYHÄ: Onko tämän talon nimi Lallola?
KERTTU: Taidatpa tuon tietää kysymättäsikin.
HENRIK PYHÄ: Vastaa, kun sinulta kysytään, vaimo: tämä on Lallin talo?
KERTTU: Kun tiesit, mitäs kysyit.
HENRIK PYHÄ (ristien kätensä): Jumalan kiitos, siis olen tullut
oikeaan.--(Vaitiolo.) Eikö isäntä itse ole kotona?
KERTTU: Ei.
HENRIK PYHÄ: Missä hän on?
KERTTU: Mitäpä sinä sillä tiedolla tekisit?
HENRIK PYHÄ (lujasti): Minä tarvitsen sitä.(Ikäänkuin Ingon puoleen
kääntyen.) Luulin Lallin lujaksi mieheksi. Nytpä huomaan, että hän ei
jaksa suistaa edes vaimoaan.
INKO: Luja onkin mies Lalli, vaikka hidas vihaan.
KERTTU: Suistaisi sinutkin, mustakaapu.--Ja saatanpa tuon juuri
sanoakin: Lalli on Lapinkorvessa, tietäjän Kaikkivallan pateille
siunaaman hetki sitten lähti.
HENRIK PYHÄ (ankarasti): Ei ole muuta Kaikkivaltaa kuin Jumala.
KERTTU: Onpa toinen täällä Lapinkorvessa.
HENRIK PYHÄ: Hänen valtansa on loppunut.
KERTTU: Varo, ettei hän ammu noidannuolta sydämeesi!
HENRIK PYHÄ: Herra on minun kilpeni ja miekkani. Mutta sinä olet
epäuskoinen ja heikko.
KERTTU: Mistäpä ne minulle loitsuvoimat!
(Vaitiolo.)
HENRIK PYHÄ (astuen askeleen eteenpäin): Kuulin Lallin vaimon
kristityksi.
KERTTU (vilkkaasti): Ka, kastoihan minut pyhä mies Kupittaalla. Mutta
mistä sinä sen tiedät?
HENRIK PYHÄ: Niin kerrottiin minulle Teljän kaupungissa.
KERTTU: No, kaikkia se kylä hotisee...
HENRIK PYHÄ: Mutta nyt näen, että sinun sielusi on vielä pimeä ja sinun
sydämesi monen pahan aivoituksen pauloittama. Noituus ja kaikkinaiset
pakanalliset menot...
KERTTU (kielevästi): Enkä minä taas aivan pakana ole! Sen saattaa kuka
tahansa täällä todistaa.
(Lyhyt vaitiolo.)
HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Milloin miehesi palajaa?
KERTTU: Tulee, jahka joutuu.
HENRIK PYHÄ (kiivastuneena): Vaimo, vastaa minulle!
KERTTU: Ohoh, kylläpä nyt äänesi korotat, kun kuulet isännän poissa
olevan!