Kiitos kirjeestäsi, jolla minua muistit, ja jonka täällä Arkangelissa
sain. Se oli kahta tervetulleempi, kun oli melkein ainoa, jonka
lähdettyäni Suomesta olen saanut, sillä paitsi Sinua ja Rabbea ei
kukaan muu ole kirjoittanut, tai ainakaan en ole saanut heidän
kirjeitänsä. Tulinkin lähteneeksi Kuolasta aikaisemmin kuin olin
aikonut, minkä tähden en vielä ole voinut saada niitä kirjeitä, jotka
on osotettu Kuolaan. Tämän aikaisemmin tapahtuneen matkalle-lähdön syyn
taisin jo mainita edellisessä kirjeessäni. Se aiheutui eräästä
Sjögrenin kirjeestä, jossa hän neuvoi meille samojeedin opettajaksi
venäläistä arkimandrittaa Venjaminia, jonka sanoi oleskelevan lähellä
Oniegaa olevassa luostarissa. Mutta saavuttuamme kuudettakymmentä
peninkulmaa matkustettuamme Kemiin, saimme tietää, että mainittu
samojeedin kieltä taitava arkimandritta oleskeli Arkangelissa eli
Arkangelskissa, joksi venäläiset tätä kaupunkia sanovat. Sen tähden,
kuin myös kelirikon vuoksi viivyimme Kemissä kokonaisen kuukauden ja
matkustimme Vienanmeren yli tänne, missä nyt niinikään olemme olleet
kuukauden. Kuuden peninkulman päässä Kemistä on saaressa suuri ja rikas
luostari, nimeltä Solovetskoi, jossa viivyimme viikon ajan, kun ei
ollut mitään tilaisuutta sieltä päästä matkaa jatkamaan. Viimein
vuokrasimme itsellemme veneen ja soutajia meitä viemään lähimmälle
mannermaalle, hinasimme itseämme sitten jäälohkareiden välitse kylästä
toiseen ja saavuimme viimein 29:ntenä päivänä toukokuuta tänne. Täällä
olemme paitsi mainittua arkimandrittaa tavanneet useita samojeedeja ja
meillä on siis ollut hyvä tilaisuus oppia sitä kieltä, askeltakaan
eteenpäin matkaamatta. Mutta päättäen siitä vähästä, mitä samojeedin
kieltä olen oppinut, se eroaa niin paljon suomesta, ettei siitä
luullakseni ole mitään voittoa saavutettavissa suomen kieliopille ja
sanakirjalle. Sen tähden jätänkin koko samojeedin kielen oman onnensa
nojaan, ja lähden täältä vepsäläisten luo Aunuksen kuvernementtiin ja
Novgorodin kuvernementin pohjoisosaan. Nämä vepsäläiset näet asuvat
etelään ja lounaiseen Äänisjärvestä Vyjtegran, Lotinapellon, Tihvinin
ja Bjälozerskin seuduilla, jotka voit löytää Venäjän kartalta. Siellä
tulen oleskelemaan kenties talvikelin tuloon asti, jos nimittäin saan
virkavapauteni pidennetyksi, edes puoleksitoista kuukaudeksi, mistä
asiasta olon Rabbelle kirjoittanut. Muuten minulle tähän asti myönnetty
virkavapaus päättyy syyskuun lopussa. Etten nyt siis voi odottaa niin
levollista ja hauskaa kesää kuin Laukossa viettämäni viime suvi oli,
sen huomaat helposti, ja 18:ntena päivänä elokuuta olen, Jumala tiesi,
missä. Muistappa sinä päivänä minunkin puolestani tyhjentää malja
vanhan isäsi onneksi, kun en itse suullisesti voi sitä tehdä. Mutta
miksipä en voisi itsekkin suullisesti sitä tehdä -- ja siitä olen kyllä
huolen pitävä -- mutta tarkoitin, etten voi tehdä sitä itse Laukossa.
Jo edeltäkäsin pyydän Sinua lausumaan kunnioittavan tervehdykseni
vanhemmillesi ja lisäksi pyydän, ettet unhota tervehtiä Tickléniä ja
muita tuttavia, jotka kenties parhaillaan Laukossa nauttivat kesän sekä
kestiystävyyden suloa.
Jo viime syksynä suorittamasi logices-tutkinnon johdosta onnittelen
Sinua ja pyydän tähän onnitteluun saada lisätä vielä melkoisen määrän
hyvää, jos, kuten kirjeesi antaa aihetta olettamaan, tällä lukukaudella
olet suorittanut venäjän tutkinnon. En minä Kallen tavoin tahdo epäillä
suoritetun logices-tutkinnon todellisuutta; pikemmin pelkään, että
täten karttuneiden tutkintojen kautta yönvalvonnalla voit heikontaa
terveyttäsi. Mitkä tutkinnot sitten toveri Frans (von Becker) on
suorittanut; tutkiiko hän vielä yhtä uutterasti kemiaa kuin viime
kesänä? -- Tulevan syyskuun keskivaiheilla aion pistäytä Lotinapellon
postikonttooriin ja toivon saavani kunnian siellä vastaanottaa Sinulta
muutaman rivin ynnä tietoja Laukosta ja muistakin kuten esim. mitä
Sjöman tätä nykyä hommaa ja toimii jätettyään yliopistopaikkansa, ja
miten Kalle Moskovassa voipi. Oletan hänen oleskelevan Moskovassa,
vaikka en sitä varmasti tiedä, kun hänellä oli aikomus lähteä
Harkovaan. Tämän epätietoisuuden vuoksi en liioin voi hänelle
kirjoittaa, niin että häneltä itseltä saisin tietoja.
Arkangelin kaupunki, jossa paraikaa kirjoitan tätä venäläisen
ravintolan kolmannessa kerroksessa, on melkoinen, mutta sitä ei
kuitenkaan likimainkaan voi verrata Helsinkiin, vaikka sen pituutta
sanotaankin olevan 7 virstaa. Tämä pituus, josta varmaankin voisi
tinkiä pois 2 virstaa, kulkee sitäpaitsi kaariviivaisena Vienajoen
rantaa myöten, joka joki tällä kaupungin kohdalla on runsaasti kahden
virstan levyinen. Kaupungin leveys on hyvin vähäinen. yhteensä
ainoastaan 1/2 virstaa. Kirkkoja täällä on kokonaista 13, kaikki
kivestä rakennettuja; taloja lasketaan olevan 1380, asukkaita 10,500,
saksalaisia ja englantilaisia paljo. Kemi oli huono kaupunki, Tampere
on sitä monta vertaa etevämpi. -- Tähän tahdon tällä kertaa lopettaa,
ja kun jo ylempänä olen kehottanut Sinua terveisiä sanomaan, saan nyt
vaan mainita olevani
uskollinen veljesi
Elias Lönnrot.
J.K. Varsinaisen kuoren sisään olen pannut toisen, johon, paitsi
paikannimeä, olen kopioinut Sjögrenin kirjeestä päällekirjoituksen,
joten se lienee luotettava. Jos kirjoitat minulle, voit käyttää sitä,
mutta kirjeesi pitäisi lähettää Laukosta syyskuun alussa tai
Helsingistä viikkoa myöhemmin. Kuitenkin voi kirje, jonka kuoreen on
kirjoitettu pelkkä ruotsalainen osote, myös tulla perille.
49.
Arkiaterinrouva Törngrenille.
[Suomennettu ennenmainitusta E. Nervanderin kirjasta, ss. 83-89.]
Arkangeli, 26 p:nä kesäkuuta 1842.
Korkeasti kunnioitettu, jalosukuinen professorinrouva!
Ennenkuin vielä ehdin jättää postiin myötäseuraavaa kirjettä
Adolfille, oli minulla tänään ilo vastaanottaa Teidän arvoisa kirjeenne
huhtikuun 8:nnelta päivältä. Adolfin kirjeessä olen maininnut syyn
siihen, että aikaisemmin kuin ensin olin aikonut, tulin lähteneeksi
Kuolasta. Sen tähden en tahdo sitä tässä toistaa, enkä myöskään muuta,
minkä jo Adolfin kirjeessä olen sanonut. Ikävintä minusta on, ettei
minulla ole mitään toivoa olla edes oman maan rajojen sisällä 18:ntena
päivänä elokuuta tänä vuonna, vaan olen silloin, kuten nytkin,
etäällä sieltä ja vallan yksin, kun maisteri Castrén, jonka seurassa
tähän asti olen matkustellut, nyt palaa täältä Venäjän lappalaisten
luo. Tämän ajatteleminen on välistä tuntunut niin masentavalta, että
ei paljoa ole puuttunut siitä, etten ole palannut täältä suoraa tietä
Suomeen ja Laukkoon. Enkä vielä tiedä, eikö se olisi parasta;
mutta kuu Sjögrenkin useat kerrat on neuvonut minua tutkimaan
vepsäläisten kieltä, ja kun en toiste yhtä helposti voi saada siihen
tilaisuutta, olen nyt päättänyt siihen ryhtyä ja tehdä sitä niin paljon
kuin 2-3 kuukaudessa voin ehtiä. Muuten ei minun ole onnistunut
enempää kuin Kallenkaan tottua venäläiseen elämään, jopa vielä
vähemmin, kun luultavasti en ole oikein perehtynyt edes meidän omaan
herrasväen-elämään. Tosin (täälläkin) on monta sangen kunnioitettavaa
henkilöä, mutta ulkomaalaisella on tavallisesti se paha onni, ettei
niin helposti osaa heidän pariinsa, vaan ensiksi hän tapaa
hylkyvaahdon, joka aina kelluu pinnalla. Erään ispravnikka Latyshevin
esim. opimme Kuolassa tuntemaan sangen rehelliseksi ja kunnon mieheksi.
Virka-asioissa hän jonkun aikaa meitä myöhemmin tuli Kemiin, ja
matkusti sieltä meidän seurassamme tänne asti. Täällä otimme majaksemme
venäläisen ravintolan, jossa huoneesta, ruuasta ja kahvista kolmena
ensimäisenä tai puolenakolmatta vuorokautena saimme maksaa 15 ruplaa
kahdelta hengeltä. Kahvista esim. vaadittiin 60 kopeekkaa lasilta, ja
minä tietämättömyydessäni join usein kaksi lasia. Puodeissakin siitä
saa maksaa 1 ruplan 20 kopeekkaa naulalta ja sokerista 1 ruplan.
Venäläiset juovat yleensä vähän kahvia, mutta teetä kahta enemmän,
tavallisesti 4-5 juomalasia erältänsä joka aamu ja ilta, johon
nautintojärjestykseen minäkin nyt olen jotakuinkin tottunut. --
Kolmantena vuorokautena täällä-olomme aikana tuli luoksemme muuan
pankinsihteeri, joka puhui saksaa, ja koetti selittää meille, ettei
meidän ollut sopivaa asua ravintolassa, minkä sopimattomuuden
välttämiseksi hän tahtoi tarjota meille kortteerin ja täyden hoidon
luonaan; aluksi hän kutsui meidät päivällisille, joissa sitten lähemmin
saatoimme asiaa punnita. Mutta ravintolamme isäntä, joka lienee
aavistanut, mitä tämän tuntemattoman vieraan käynti tarkoitti, vei
meidät heti hänen mentyänsä kahteen talonsa kolmannessa kerroksessa
olevaan huoneeseen ja tarjosi niitä ynnä ruokaa kahdesti päivässä sekä
palvelusta jotenkin kohtuullisesta hinnasta, nimittäin ruplasta
päivässä kummaltakin. Pankinsihteerin luo kuitenkin menimme
päivällisille, ja kun hän vallan samoista eduista vaati 70 ruplaa
hopeaa eli 105 ruplaa pankinseteleitä molemmilta yhteensä
kuussa, jäimme hotelliin asumaan, tietysti suuresti kiittäen
näytepäivällisistä, joita ei suinkaan sopinut halveksia. Sen jälkeen
hän ei ole osottanut erityisesti ikävöivänsä seuraamme; tähän olemmekin
koko tyytyväiset, sillä tuo mies luuli tietävänsä kaikki ja puhui sen
johdosta enemmän kuin mitä ainakaan meillä oli kärsivällisyyttä
kuunnella. Emme ole mekään sittemmin olleet hänen luonaan muuta kuin
kerran, ja muiden käyntien suhteen olemme olleet vielä säästäväisemmät;
tämä on tapahtunut ainakin kolmesta syystä. Ensiksi emme kumpikaan puhu
saksaa ja venättä niin hyvin ja sujuvasti, että voisimme olla taitoomme
tyytyväiset; toiseksi eivät pukuvarastomme lappalaismatkojemme jälkeen
juuri ole parhaassa kunnossa, ja jos missä, niin Venäjällä toteutuu
sananparsi: höyhenistänsä lintukin tunnetaan; kolmanneksi eivät
sellaiset vierailut meitä ollenkaan hyödytä, vaan päinvastoin
vahingoittavat, kun ne turhanpäiväisesti veisivät meiltä aikaa, jota
tuskin tahtoo riittää tutkimuksiin. Mutta täällä Arkangelissa ihmiset
näyttävät ihmettelevän, ettemme käy vieraissa tai ainakin mene
joillekin kunniatervehdyksille, eivätkä voi ymmärtää, miten saamme
ajan kulumaan. Eilen kohtasin kadulla erään Bohuslav nimisen
kuvernementinsihteerin, joka viime talvena kävi Kuolassa, ja joka puhuu
latinaa, hän kun ennen on ollut ylioppilaama Vilnassa. Hän rupesi
moittimaan minua siitä, etten ollut käynyt hänen luonaan. Hänen
seurassaan oli vanhanpuoleinen herra, joka taas puhui saksaa, ja joka
alkoi tutkistella matkani ja täällä-oloni tarkoitusta, minkä hänelle
selitin. Sitten hän kysyi, oliko minulla tuttavia. -- Eipä ole ketään
ennestään. "Onko teillä siis suosituksia jonkun luo?" -- Ei, sillä en
erityisesti halua saada tuttavuuksia enkä siis tarvitse mitään
suosituksia. -- "Oletteko käynyt kuvernöörin puheilla?" -- En, sillä
kun minulla ei ole mitään hänen kanssaan tekemistä, en ole
turhanpäiten tahtonut häntä käynnilläni vaivata. -- "Mutta jos joitakin
vastuksia sattuisi matkalla, niin kuitenkin olisi hyvä, että olisi
käynyt hänen luonansa." -- Toivon passini nojalla pääseväni vastuksitta
Aunuksen kuvernementtiin, jonne kenties huomenna lähden. -- "Ettehän
ole Venäjän alamainen?" -- Miten suvaitsette; olen kotoisin Suomesta,
ja Venäjän keisari on meidän suuriruhtinas. -- Tähän päättyi tuo lyhyt
kuulustelu, ja minun kaiketi myös on aika lopettaa tämä kirje, minkä
teen toivottamalla Teille ja perheellenne paljon iloa ja hupia kesän
aikana, ja ennen kaikkea sen ehtona, yhä jatkuvaa hyvää terveyttä.
Tulkoon uudesta rakennuksesta, johon perheenne nyt muuttaa, moniksi
vuosikausiksi yhtä hauska kuin vanhasta, tai, jos on mahdollista,
suuremman mukavuutensa vuoksi vielä hauskempi! Saatuani Teidän
kirjeestänne tietää, että Kalle nyt on Moskovassa, olen nyt kirjoittava
hänelle.