Elias Lönnrot.
50.
Maisteri Ståhlbergille.
Arkangeli, 28 p:nä kesäkuuta 1842.
Veli hopea!
Kiitos kirjeestäsi huhtikuun 9:nneltä päivältä; sain sen melkein
täällä-oloni viimeisenä päivänä. Tulimme lähteneeksi Kuolasta, vastoin
alkuperäistä suunnitelmaamme, jo huhtikuun alussa, ja matkustimme
Kannanlahden ja Kemin kautta sekä Vienanmeren yli Arkangeliin, eli
kuten tätä seutua täällä sanotaan, Arkangelskii. Syynä tähän
aikaisempaan lähtöön oli eräs Sjögrenin kirje, joka neuvoi meille
samojeedin kielen opettajaksi erään täällä asuvan venäläisen
arkimandritan, Venjaminin. Tämä mies on pitkän aikaa ollut samojoedien
lähetyssaarnaajana, on kirjoittanut samojeedin kieliopin ja sanakirjan
ja kääntänyt samojeediksi neljä evankelistaa; kaikki tämä on vielä
käsikirjoituksena. Hänen opettamisensa laita oli kuitenkin hieman
niin ja näin, sillä hän näytti pelkäävän, että mahdollisesti
saattaisimme varastaa häneltä kunnian siitä, että oli ollut tai oleva
ensimäinen, joka julkaisi jotakin tuota tähän asti tutkimatonta kieltä
koskevaa. Hän tahtoi sen tähden, että meidän piti allekirjoittaa pitkä
sitoumus, joka oli estävä meidät toisille ihmisille suullisesti tai
kirjallisesti siitä mitään ilmaisemasta, mutta sellaisiin tyhmyyksiin
emme tahtoneet suostua, ja kahta vähemmällä syyllä, kun täällä
kesälläkin asuu samojeedeja, joilta yhtä hyvin ja tarkemmin voi oppia
sitä kieltä. Muuan heistä onkin melkein joka päivä käynyt Castrénin
luona, ja häneltä Castrén on pannut kirjaan joukon samojeedilaisia
sanoja ja muita kieltä koskevia seikkoja. Mutta mikäli siltä jo
mainitulta arkimandritalta olen oppinut, samojeedien kieli niin
suuresti eroaa suomesta, ettei minua ollenkaan hyödytä kauempaa
opiskella sitä kieltä. Ei edes yksikään lukusanoista ollut suomen
lukusanain kaltainen, ja melkein sama on kaiken muun laita. Jätän nyt
siis koko samojeedin kielon, ja lähden täältä vepsäläisten luo, jotka
asuvat Aunuksen kuvernementin etelä- ja Novgorodin kuvernementin
pohjoisosassa. Siellä tulen viipymään myöhäiseen syksyyn asti, ehkäpä
talvikelin tuloon, ja käyn syyskuun keskivaiheilla Lotinapellon
postikonttorissa, missä muiden kirjeiden muassa toivon tapaavani
muutaman rivin Sinultakin. Tämän paikkakunnan venäläinen nimi kuuluu:
Ladejnoe Pole Olonetskoj gubernii. Sjögren kehotti minua jo toissa
talvena (1841) tutkimaan heidän kieltänsä ja on näinäkin aikoina
kehotustansa toistellut. Castrén on näinä päivinä varustellut itseään
matkalle Penoin tienoilla asuvien Turjan lappalaisten luo, missä aikoo
viipyä syyskuuhun ja silloin palata Arkangeliin, saadakseen lähempiä
tietoja Siperian retkikunnasta ja toivomistaan matkarahoista. Hänkin
lähtee tälle väliaikaiselle lappalaismatkalle Sjögrenin kehotuksesta.
-- Forster saavutti meidät vasta Inarin pappilassa, ja siellä taas
erosimme hänestä puolentoista viikon yhdessäolon jälkeen; tästä ajasta
allekirjoittanut hänen kanssaan vietti enemmän kuin puolet
lappalaiskodassa, missä kahtema viimeisenä päivänä olimme leivättä;
muuta ruokaa kuitenkin oli tarpeeksi. Hän matkusti toisen saksalaisen
luonnontutkijan, t:ri Schraderin, kanssa Inarista Norjaan.
[Elias Lönnrot.]
51.
Tohtoreille Aspille ja Borgille Ouluun.
[Arkangeli, 26? 28 p:nä kesäkuuta 1842.]
Rakkaat Veljet!
Juuri alkaessani tätä kirjettä mieleeni johtui onnellinen ajatus,
nimittäin jättää Avellanille kirjoittamani kirje avoimeksi ja pyytää
Teitä ennen sen lähettämistä Kajaaniin sulkemaan se. Siten pääsen
kirjoittamasta uudelleen 3-4 sivua joutavaa, sillä voitte lukea ne
mainitusta kirjeestä. Rabbelle kirjoitin Kemistä jotenkin pitkän
kirjeen kertoen matkastamme Kuolasta Kemiin, ja arvelen, että hän
tavallisella alttiudellaan joko Morgonbladissa tai "Suomi"-kirjassa
tarjoaa siitä annoksen yleisölle, jos kohta varsin vähän pidän siitä,
että sellaisia juorujuttuja julkaistaan kuin esim. Sallan papin
yhteydestä piikansa kanssa Morgonbladissa allekirjoittaneen Inarista
lähettämässä kirjeessä joku aika sitten oli luettavana. Kuitenkaan en
tahdo syyttää Rabbea tämän julkaisemisesta, sillä kirjoitin silloin
kirjeitä muillekin Helsinkiin. Ja olipa muuten sen jutun laita miten
tahansa, sillä eipä ollut minun vallassani tehdä hänestä mamsellia,
tuskin neitsyttä tai emännöitsijää, sittenkuin hän niin surkeasti oli
polttanut kahvimme, ettei se juuri kelvannut mihinkään. Kuitenkin
meidän täytyi siihen tyytyä Inariin asti, missä Durchmanien luona
tulimme kaikin puolin hyvin varustettuun taloon. Stockflethilta voitte
sanoa kaupunkilaisillenne terveisiä. Lappalaistensakkin parissa hänellä
Oulu ja Suomi olivat rakkaassa muistossa. Lappalaisille hän saarnasi
Mooseksen lain koko voimalla tehden sen innolla, jota nyt enää harvoin
meidän maassa tapaa. Hänen rouvansakkin oli onnellinen ja tyytyväinen,
kuten luultavasti harvat meidän naisista moisissa oloissa olisivat.
Tämä oli melkein ruhtinaallista, ensin oli aamiainen ja sen edellä
kahvia, sitten teetä, päivällinen j.n.e., viinejä pöydässä. Ainoa,
mitä vailla tämä -- tai mikä ainakin puuttui tästä ruhtinaallisuudesta,
oli ruokaryyppy ja thodium [toti] illalla. Stockflethista oli tullut
sellainen antivodkisti [viinan vastustaja] ja antitodiaani [todin
vastustaja] että saarnatuolistakin luki pitkät läksyt vakuuttaakseen
jokaiselle, että nuo aineet olivat vahingollisia. Kuitenkin toivon,
että hänen intonsa on asettuva, kun hän taas tulee Ouluun (ja
Kajaaniin); eivätpä hänen saarnansa tehneet mitään vaikutusta
minuunkaan, minulla näet paraikaa on totilasi edessäni ja juon siitä
aimo kulauksen Teidän ja kohta sen jälkeen Suomen Lääkäriseuran
julkaisujen terveydeksi toisen. Kolmatta seikkaa, nimittäin uutta
obstruktsioni- -- suokaa anteeksi -- obduktsioni-säädöstä varten minun
valitettavasti täytyy tehdä lasi lisää. Mutta se ei voi olla haitaksi,
siitäkin syystä, että Castrén nyt tulee eroamaan (katsokaa Avellanin
kirjettä) ja huomenna olen vallan yksin, minkä vuoksi mielestäni on
parempi viettää huomispäivä kupariseppäin seurassa kuin vallan yksin.
Pyydän mitä hartaimmin Teitä tervehtimään kaikkia tuttavia Oulussa.
Ravanderin piippu on tänne saakka ollut minulla uskollisena kumppanina;
täällä minun vaan täytyi korjauttaa kansihelat, jotka matkoilla ovat
menneet rikki. Tällöin tapahtui se onnettomuus, että kultaseppä
viilasi pois osan poron häntää ja sarvia sekä yhden leimamerkin
kokonaan, ja huolimatta tästä vaivannäöstään hän oli niin kohtelias,
ettei kiskonut minulta enempää kuin 2 ruplaa.
Veljenne
Elias Lönnrot.
52.
Tohtori Rabbelle.
(46:nnen jatkoa.)
[Arkangeli,] 1 p:nä heinäkuuta [1842].
J.K. {Tämän jälkikirjoituksen päivänmäärästä näet, että aika
täälläkin kiitää kuten muualla maailmassa. Kun tämän virstanpituisen
kirjeen alkuun kirjoitin "24 p:nä kesäkuuta", luulin viikkoa
myöhemmin olevani kaukana näiltä seuduilta, mutta olenkin nyt vallan
samassa paikassa kuin silloin, tai se on vaan eroa, että nyt viipymättä
ja ensi tilassa lähden Arkangelista. Castrén matkusti täältä
toissa-iltana; hän ei ollut vallan terve, sillä hänen vatsansa on jo
kauan ollut kapinoivalla kannalla. Kuitenkin hän itse toivoi ja niin
minäkin, että paikallaan-istuvan elämän vaihto liikkuvampaan
elintapaan, keinuminen Jäämeren aalloilla ja vielä suuremmassa määrin
suolavesikylvyt pian palauttavat hänen sisäisen tasapainonsa. Päivää
ennen hänen lähtöänsä määräsin hänelle lääkkeeksi magnesiaa ja
rabarberia sekajauheena ja lähetin reseptin apteekkiin. Hetken kuluttua
poika palasi ilmoittaen, ettei tätä lääkettä voinut saada. Minusta
tuntui kummalliselta, että kieltäydyttiin antamasta niin viatonta
lääkettä, ja että tämä lisäksi tapahtui samassa apteekissa, josta jo
mainitulle Kuolan ispravnikalle ja muutamille tänne matkustaneille
Vuokkiniemen miehille aikaisemmin oli määräykseni mukaan annettu
lääkkeitä, jotka muun muassa sisälsivät opiumia ja kalomellia. Sen
tähden lähetin pojan uudelleen apteekkiin, kirjoitettuani reseptin alle
paitsi nimeä sanat _Provintsialnyj lekar, doktor meditsiny_
[piirilääkäri, lääkintätieteen tohtori] ja vielä paremman vaikutuksen
vuoksi annoin mukaan tohtorin arvo-kirjani ankarasti varoitettuani sitä
likaamasta. Mutta sekään ei auttanut; poika palasi tohtorin-kirja ja
resepti muassaan. Tietysti tällaiset tyhmyydet minua suututtivat,
varsinkin kun vuokkiniemeläiset samalta seudulta tai ainakin samasta
maasta, missä nyt ei annettu magnesiaa eikä rabarberia, voivat, kuten
heitä syystä syytetään, hankkia arsenikkia koko Suomen rahvaalle.
Kuitenkaan en tahtonut asiasta tehdä enempää, jotta minua ei
olisi viivytelty lähtemästä aiotulle matkalleni, vaan pyysin Castrénia
tyytymään annokseen tuhkaa, jota uunista voi saada reseptittä, ja jota
hän sitten siivilöi ja nautti muutamia annoksia. Mutta tänään kello 10
a.p. sain käskyn tulla kello 3 i.p. poliisikamariin. Tietysti minun
täytyi totella käskyä; pukeuduin sitä varten hännystakkiin, pistin
passin ja tohtorin-diplomin taskuun ja tulin lyönnilleen paikalle.
Seisottuani siellä tunnin ja neljänneksen tuli luokseni muuan
kirjuri näyttäen paperia, josta näin, mikäli venäjänkielisestä
kirjoituksesta sain selkoa, että joku seudun lääkäreistä oli kieltänyt
apteekkaria antamasta lääkkeitä minun määräyksieni nojalla, ellei
tiedetty, olinko laillisesti oikeutettu lääkkeiden määrääjä. Jotta
olisi voitu saada tämä tieto, minun täytyi poliisikamariin jättää sekä
passi että diplomi, joita ei voi saada ennenkuin ensi maanantaina,
ylihuomenna on näet sunnuntai, ellei niitä huomenna anneta takaisin.
Lääkäryyteni vainoaa minua täten lakkaamatta tuottaen minulle sekä
ajanhukkaa että muuten ikäviä neuvonpyyntöjä ja määräämisiä ja vielä
poliisikamarissa käyntejä ja muuta, jonka lisäksi se nyt pari
tai kolme päivää viivyttää lähtöäni. Eipä sentään haitanne päästä
laillisesti oikeutetuksi lääkäriksi Arkangeliin kun ennen "ex usu"
[käytännössä] kauan olen ollut lääkärinä osalla Arkangelin läänin
talonpoikaisväestöä, nim. Vuokkiniemen ja muiden karjalaisten seutujen
asujamilla. -- Täkäläiset lääkärit muuten nimeltäänkin ovat minulle
tuntemattomat, kuu en ole käynyt heidän enkä muidenkaan luona. Siihen
on syy ollut ainakin nelinkertainen: 1:ksi minulla ei heidän kanssaan
ole mitään tekemistä; 2:ksi en puhu venättä enkä saksaa niin hyvin,
ettei heillä joka päivä olisi tilaisuutta kuulla toisten puhuvan
mainittuja kieliä paljoa paremmin; 3:ksi alkavat vaatteeni
Lapin-matkojen jälkeen hieman lappilaistua, niin ettei niissäkään ole
mitään näytettävää, 4:ksi tarvitsen aikani parempaan kuin turhiin
vierailuihin. -- Eräänä päivänä kohtasin äkkiarvaamatta kadulla erään
kuvernementinsihteerin, nimeltä Bohuslav, joka viime talvena oli
käymältä Kuolassa, ja joka puhuu latinaa, hän kun ennen on opiskellut
Vilnan yliopistossa. Hän moitti minua, kun en ollut käynyt häntä
katsomassa, jota tekemään hän muisteli jo Kuolassa kehottaneensa minua.
Hänen seurassaan oli vanhanpuoleinen herrasmies, joka puhui saksaa ja
tahtoi tietää, oliko minulla tuttavia tällä seudulla, mihin vastasin
kieltävästi. Sitten hän kysyi, eikö minulla siis ollut suosituksia
kenenkään nähdä, johon vastaus niinikään tuli kieltävä; lisäsin vielä,
etten juuri välittänyt tuttavuuksista, ja että sen tähden vallan hyvin
saatoin olla ilman kaikkia suosituksia, matkapassia lukuunottamatta.
Lopuksi häntä huvitti tietää, olinko käynyt kuvernöörin luona;
siihen hän sai minulta kolmannen kieltävän vastauksen ynnä sen
selityksen, että en turhaan ollut tahtonut vaivata kuvernööriä
kunniatervehdyksillä, kun minulla ei ollut mitään asiata hänelle.
"Mutta", hän sanoi, "jos matkalla sattuisi ikävyyksiä, olisi hyvä, että
olisi käynyt kuvernöörin luona." Selitin hänelle, että minun oli tapana
useimmiten matkustaa ilman ikävyyksiä ja että sitäpaitsi muutaman
päivän kuluttua olin siirtyvä Aunuksen kuvernementtiin ulkopuolelle
arkangelilaisten ikävyyksien piiriä. Sitten oli meidän kaikkien määrä
mennä Bohuslavin luo, mutta matkalla muistui mieleeni, että Castrén
tällä aikaa voi saada sanan laivasta, ja että hänen ehkä täytyisi
lähteä jäähyväisittä, minkä vuoksi pyysin anteeksi ja erosin seurasta.}
Sinulla voisi olla syytä odottaa jonkinlaista kuvausta Arkangelin
kaupungista, mutta edellä saamastasi Kemin kuvauksen kokeesta helposti
huomaat, että olen hyvin huono kuvaaja ja ettei minun siis ollenkaan
pitäisi ryhtyä siihen aineeseen. Tahdon siis ainoastaan ohimennen
mainita, että Arkangelin sanotaan olevan 7 virstaa pitkä, mutta että
minä pidän kaupunkia kyllin suurena, ilman että sen pituudessa
välttämättömästi tarvitsee olla tuo pyhä seitsenluku. Sitäpaitsi tämä
pituus ei ole suorana viivana, vaan seuraa Vienajoen kaareilevaa
rantaa, joka eteläpuolella muodostaa puoliympyrän kaupungin ympärille.
Leveys on kaikkialla niin mitätön, että sitä tuskin ansaitsee mainita.
Yleensä sitä ei ole enempää kuin puoli virstaa, tokko edes niinkään
paljoa. Pohjoispuolella kaupunkia on pelkkiä soita, ja niitä on itse
kaupungissakin useiden suurten korttelien laajuudelta. Kivitaloja on
useita, sekä julkisia että yksityisiä, ja kokonaista 13 kirkkoa; näissä
en ole käynyt, paitsi saksalaisessa. Kaupungin edustalla, länteen tai
luoteeseen päin, on pieni, asuttu saari, joka muodostaa oman pienen
kaupunkinsa nimeltä Sollombol. Nykyään se on lähes puolen-virstan
pituisella, soimille rakennetulla sillalla yhdistetty kaupunkiin, mutta
täällä-olomme alussa sinne soudettiin veneellä. Siellä ovat kruunun ja
muut suuret laivat suureksi osaksi vallan lähellä rantaa; pienemmillä
laivoilla lasketaan aina kaupungin satamaan asti. Lähempänä kuin
Sollombol on pieni, sievä, metsää kasvava saari, jolla on ollut etu
saada jonakin muistona Pietari Suuresta säilyttää koskemattomana
luonnon antama, vihreä kaunistuksensa. Pietarin päivänä, joka pian
lähestyy, kuulutaan saman hallitsijan muistoa siellä joka vuosi
vietettävän. Vienan linnoituksen luona, 15 virstan päässä täältä
Jäämerelle päin, sanotaan erään Pietarin omin käsin istuttaman koivun
kukoistavana viheriöivän. Aina siihen asti kun se täytti sadannen
vuotensa sen luona oli pidetty kunniavahtia, mutta sitten oli arveltu
sen seisovan kyllin varmasti jaloillaan ja vahti oli poistettu.
Luultavasti tämän ylhäisen esimerkin rohkaisemina useat Arkangelin
asukkaat ovat istuttaneet samaa puulajia pihoihinsa, mutta kunnollisia
puutarhoja ei tapaa missään eikä edes mitään lehtokujaa, joka kuitenkin
erittäin hyvin koristaisi ainakin pitkää rantakatua. Asukkaiden luku
mainitaan 1841:n vuoden kalenterissa 10,544:ksi, ja talojen luku
toisessa paikassa l,385:ksi, toisessa l,398:ksi, joka erotus kuitenkin
on mitätön verrattuna useihin muihin samassa kalenterissa esiintyviin.
Niinpä esim. Vilnan talojen luku eräässä paikassa mainitaan l,122:ksi,
toisessa l,955:ksi, ja kuitenkin molemmat tiedonannot perustuvat samaan
lähteeseen: _Statistitsheskija tablitsy Ministerstva Vnytrennyh del_
1840! [Sisäasiain ministeriön tilastotaulut.] Asukkaiden joukossa on.
täällä joukko saksalaisia ja englantilaisia, joilla on omat kirkkonsa.
Kauppa näyttää olevan vilkasta, ja sitä harjoitetaan kursailematta
sunnuntai-aamupäivinäkin. Joka päivä istuu torilla aamusta iltaan
ainakin satakunta akkaa, koreissa, kirstuissa ja niinimatoilla
olevat romu-kauppatavaransa levitettyinä yli koko torin. Muiden
mieltäkiinnittävien tavarain joukossa siellä tapaa suuria
myttyjä suomalaisia hameita, nimittäin talonpoikaishameita, joita
myydään 2-5 ruplasta. Ne ovat Vuokkiniemen laukkukauppiaiden tänne
tuomia; nämä näet Suomessa ovat vaihettaneet ne itselleen huiveihinsa
ja muuhun joutavaan rihkamaan. Kun eräälle vuokkiniemeläiselle
ihmettelin näiden hameiden paljoutta ja mainitsin pelkääväni, että he
pian panevat meidän talonpoikaistytöt putipuhtaaksi kaikesta
hameen-nimellisestä, hän sanoi, ettei niiden paljoutta tänä vuonna
ollenkaan tarvinnut ihmetellä, sillä muina vuosina, niinpä viimekin
vuonna, se oli ollut ainakin kahta vertaa suurempi. Paitsi näitä
jokapäiväisiä markkinoita, pidetään suuremmat markkinat joka tiistai,
jolloin monessa paikoin todella täytyy turvautua kyynäspäihinsä
päästäkseen kansanjoukon läpi. Kahden virstan levyisellä
Vienajoellakin on hyvin vilkas liike. Näitä pyöreitä, muodottomia
soimia, jotka ovat yhtenä ainoana suurena lastiruumana, on viime
aikoihin asti suuri määrä saapunut Vologdan ja Perman kuvernementeistä.
Niiden kansi on tavallisen, ei varsin kaltevan talonkaton näköinen,
jonka harja kulkee pitkittäin. Vaikka tämä kansi siis on kalteva, ei
sivuilla ole mitään rintanojaa, joka estäisi veteen putoamasta. Niitä
soudetaan kymmenellä tai useammalla parilla suunnattoman suuria airoja,
ja myötätuulella olen nähnyt 7-8 pientä venettä täysine purjeineen
kiinnitettävän niiden eteen. Nämä purret tietysti on pantu riviin
toinen toisensa jälkeen ja ne vetävät soima-möhkälettä jäljessään.
Nämä soimat eivät palaa lastin purkamisen jälkeen, vaan ne myydään
täällä noin 400 pankkoruplasta kappale; lähtöseudulla niistä kuuluu
maksettavan kaksi tuhatta. Täällä tapaa vielä toisenlaisiakin aluksia,
niin sanottuja "kajukkeja" [L. kirjoittaa: "kajugor"], joissa niinikään
on kupera, rintanojaton kansi. Niiden rakenne on paljoa taitavampi kuin
soimain, jos kohta ne silti ovat yhtä oudot ainakin tottumattoman
silmille. Nekin ovat kotoisin maan sisäosista, minne taas palaavat.
{Siitä, mitä minun on ollut kunnia kertoa Arkangelista huomannet,
ettei se mitenkään kestä vertailua Helsingin kanssa. Niin -- luulenpa
että Viipurikin vaihdosta häviäisi, ainakin mitä tulee kieliin, sillä
täällä puhutaan ainoastaan venättä, saksaa ja englannin kieltä, mutta
Viipurilla on sitäpaitsi suomi ja ruotsi, jos kohta tätä viimemainittua
viipurilaisten kielistä joku aika sitten ei voinut varsin
suurenarvoiseksi arvostella. Ainoa etu, mikä suomalaisilla kaupungeilla
luullakseni olisi odotettavissa vaihtokaupasta Arkangelin kanssa, olisi
vapaus saada edesvastauksetta ryypiskellä, ja tämäkin etu olisi vaan
niin sanottua huonompaa väkeä varten. Sillä mitä parempaan väkeen tulee
sekä meillä että muualla, niin sen vapautta tässä kohden ensinnäkään ei
ole niin rajoitettu, ja toiseksi olisi hyvin väärää ja valheellista
väittää tai salaviittauksin huomauttaa, että parempi väki Arkangelissa
ja muissa venäläisissä kaupungeissa, joissa olen käynyt, millään
tavalla kunnostaisi itseään liiallisella väkevien nauttimisella --
pikemmin on asianlaita päinvastainen. Mutta sen sijaan huonompi väki
osaa kahta enemmän käyttää hyväkseen oikeuttaan, eikä ole mitään
tavatonta, että illoin kadulla näkee ihmisiä, jotka eivät tiedä, minne
päin heidän on kääntyminen, tai jos sen tietävät, eivät saa jalkoja
tottelemaan päätä. Jopa vaimojen ja tyttöjenkin olen nähnyt rannalla
Vienajoelle uhraavan nauttimiensa ylenpalttisuutta. Mutta enpä koskaan
ole nähnyt poliisin tai poliisin-apurien sekaantuvan asiaan.}
Castrénin äskettäin jättämä samojeedi oli luonani ja käänsi
olutpullollisesta ja muutamasta kolikosta "Isä meidän" rukouksen
samojeediksi. Jos joskus vaihteen vuoksi tahtoisit rukoilla samojeedin
kielellä, niin se voi käydä päinsä seuraavasti:
Manje Nisjevoo, hujngi tanjä numganah. Puirji nim jan-
Meidän Isä, joka olet taivaissa. Sinun nimi ol-
lomda'a. Puirji vaaruvoodar tuta'a. Puirji jir eän-
koon pyhitetty. Sinun valtakunta lähestyköön. Sinun tahto ta-
gu'u husjer numgana tarem jaana. Manje njeanju
pahtukoon kuten taivaassa niin myös maan päällä. Meidän leipä
tuirvaj tah njena tjukujääle. Manje ateuna'a haa-
jokapäiväinen anna meille tänäpäivänä. Meidän velat anna an-
jengo husjer manji haajenguva manje ateunjasa. Njin
teeksi kuten me anteeksi annamme meidän velallisille. Älä
sjidrna vaankan ghauro. Sjidrna vaadrla vaajukujjintkata.
meitä kiusaukseen johda. Meidät päästä pahasta.
Aviända puirji vaaruvoodar tadha nuihar tadha savoo jilept-
Sillä sinun valtakunta ja voima ja kunnin ijan-
siaamban. Amin.
kaikkisesti. Amen.
Joksikin ohjeeksi samojeedilaisten sanojen ääntämiseen saan lisätä,
ettei p, b ja v äänteiden monessa tapauksessa samojeedissa vielä ole
onnistunut erota erityisiksi konsonantti-äänteiksi, minkä vuoksi
välistä kuulin _puirji_ välistä _buirji_ tai _vuirji_, tai myös
ainoastaan _puirj, buirj, vuirj_. Toinen samanlainen epäselvä
konsonantti-äänne oli se, jonka olen merkinnyt dr:llä, ja joka oli
yhtä paljon d kuin r, mutta ei kumpaakaan puhtaasti, joten kuulin
milloin _vaarla_ milloin _vaadla_. Sillä äänteellä, joka on merkitty
gh:lla, on täysi vastineensa venäläisessä h:ssä, joka on meidän g:n ja
h:n välinen äänne. Vokaaleista mainitakseni oli usein vaikeata erottaa
a:ta ja o:ta, mikä niinikään venäjässä usein sattuu. Niinpä samojeedi
minusta tuutui sanovan milloin manje, milloin monje eli månje; o:lla
näet olen merkinnyt ruotsalaista å äännettä. Ui diftongia olen
käyttänyt merkitsemään u:n, ui:n ja i:n välillä häälyvää
vokaaliäännettä, kuten esim. sanassa _tuirvaj_, joka kuului milloin
turvaj, milloin tuirvaj tai tirvaj, jopa kerran turuvaj. Tämän
vokaaliäänteen merkitsemiseen venäjän y olisi hyvin soveltunut; myös
venäjän 'ja' sopisi osottamaan toista, a:n ja ä:n välistä
vokaaliäännettä; esim. _njeänju_ sanan voisi kirjoittaa njanju. -- {En
tiedä, voitko edes näiden oikeinääntämisohjeiden nojalla muodostaa
itsellesi yllämainitusta kelvollisen "Isä meidän" samojeedin kielellä;
sen vaan tiedän, että tuo pätkä on maksanut minulle pullon olutta, ja
tämän saat tavatessamme Helsingissä maksaa takaisin "in natura" [=
"luonnossa"] tai myöskin kahdella kupilla kahvia.} -- Sittenkuin
samojeedi oli lopettanut "Isä meidän" rukouksen, annoin hänen
taivutella verbejä samojeediksi, ja kaiken, minkä siten sain, saat nyt
kaupan päällisiksi. _Oornam_ oli: syön, _oornan_ syöt, _oorna_ syö,
_oorngaua_ syömme, _oorngaudhe_ syötte, _oornaa_ syövät; _oorngamtsj_
söin, _oornganesj_ söit, _oorngasj_ söi, _oorngauetsj_ söimme,
_oorngaudhetsj_ söitte, _oorngaitse_ söivät; _oortam_ olen
syövä, _oortan_ olet syövä, _oorta_ on syövä, _oortaua_ olemme syövät,
_oortaudhe_ olette syövät, _oortaa_ ovat syövät; _oor_ syö,
_oorngaudhe_ syökää. Kielteinen muoto kuului: _njim oor_ en syö, _njin
oor, nji oor, mon. njive oor, njidhe oor, nji oor: njimtse oor_ en
syönyt, _njinese oor, njise oor, mon. njivetse oor, njidhetse oor,
njitse oor; njim orta_ en ole syövä, _njin oria, nji oria, mon. njive
orta, njidhe orta, njii orta_ tai myös _orta, ort_ joka personassa.
Personat kuuluvat: _monj_ minä, _puirj_ sinä, _puthong_ hän, _monje_
me, puirji te, _puthonga_, he, joista kuitenkin monj ja monji sanassa
useimmin äännetään a kuin o. Samojeodiiaisilla verbeillä on dualikin,
kuten on lapinkin laita; tämän dualin kuitenkin tässä kernaasti jätän
mainitsematta. itse _oorda eli oorta_ syödä, on luultavasti sama kuin
lappalainen _borrat_ ja suomalainen _purra_, vaikka aika ne on yhdestä
alkuperäisestä sanasta täten erottanut. Itse konjugatsionin muodot
tarjoisivat hauskoja vertauskohtia lapin ja suomen kanssa, mutta
toivoon, että muut vastedes tekevät sen täydellisemmin kuin minulla
siihen nyt olisi tilaisuutta, jätän kaikki sellaiset kernaasti sikseen,
sillä en edes tunne kaikkien samojeedin aikamuotojen ja modien lukua.
Jos oikein muistan, Venjamin sanoi samojeedissa olevan kokonaista
kolme preteritiä; ehkä hän kuitenkin oli saanut niitä niin monta
jonkinlaiseksi korvaukseksi sijoista, joita hän, kuten tuntui, oli
laskenut liian niukalta, hän kun luki prepositsioneiksi useat
sijapäätteet.
{Jos olet malttanut lukea tätä pitkää kirjettä tähän asti, niin suo nyt
lopulla anteeksi, että se on niin ikävän pitkä. Huomaat, ettei sitä
alussa oltu aiottu niin laveaksi, mutta ikävä yksinäisyys Castrénin
lähdettyä on liittänyt lehden toiseen, ilman että enää edes tiedän,
mistä olen voinut niin pitkältä kirjoittaa, ja tiedänkin, ettei se
juuri ole minkään arvoista.
Kun en tiedä, miten Rafn'ille Kööpenhaminaan lähetettävä kirje on
osotettava, pyydän Sinua kuoreen sulkemaan myötäliitetyn kirjeen, joka
alkaa S.H.T:llä, ja lähettämään sen joko mainitulle Rafnille tai
jollekulle toiselle, joka mahdollisesti voisi täyttää siinä esittämäni
pyynnön. Minun olisi pitänyt toimittaa sellainen kirje Kristianiaan,
mutta siellä minulla ei ole ketään edes nimeltä tuttua. Vielä kerran
lähettää terveiset
ystäväsi
EUas Lönnrot.
J.K. Tuskinpa käynee päinsä, että nyt hakisin virkavapautta pariksi
vuodeksi lisää; niin ollen täytynee minun siis joksikin aikaa taas itse
ryhtyä virkaani toimittamaan.