nöyrin palvelijanne
Elias Lönnrot.
47.
Tohtori Rabbelle.
[Suurimmaksi osaksi julkaistu "Helsingfors Morgonbladin" n:roissa 57,
59-61 v. 1842.]
Arkangel, 24 p:nä kesäkuuta 1842.
Veli hopea!
Ensiksi saan onnitella Sinua toisen nimipäiväsi johdosta, sillä
tarvitsematta turvautua almanakkaan muistan, että tämän kuun 24:s päivä
ja Juhanan päivä sattuvat yhteen. Eipä Sinun pidä luulla, että Juhanan
päivä meillä täällä on ollut vallan muiden päivien kaltainen. Tosin
pääsiäinen ja puolet helluntaita pujahtivat ohitsemme, niin että vasta
jäljestä muistimme ne, mutta sama ei ollut juhannuksen laita. Sillä
isäntämme, ravintoloitsija N.N, joka jo kolmen viikon kuluessa on
pyytänyt meitä joskus kunnioittamaan häntä käynnillämme, sattui saamaan
vihdoin tänään tämän kunnian osakseen. Kestityksestä ei luultavasti
olisi loppua tullut, mutta meidän itsepäisyytemme ja tuo sopimaton
vierailuaika, kello 11 a.p., pelastivat meidät tällä kertaa, niin että
pääsimme -- Castrén puolellatoista ja minä puolellakolmatta stakanalla
oikeata nimipäiväkahvia. Koko nämä loistavat kekkerit sitäpaitsi saivat
lystikkään-surullisen käänteen, josta meille oli enemmän hyötyä kuin
itsepäisyydestämme ja kaikesta muusta. Sillä juuri kun isäntä, joka
nähtävästi aikaisemmin sydämensä pohjasta oli viettänyt juhannusta,
mitä innokkaimmin pullo kädessä kehotteli meitä nauttimaan, tuli hänen
rakas vaimo-käpysensä sisälle, tempasi tuon loistavan kalleuden rakkaan
aviopuolisonsa kädestä eikä edes tyytynyt tähän voitonmerkkiin, vaan
pantuaan sen varmaan talteen, ilmestyi uudelleen saapuville, riisui
mieheltään sekä takin että liivit ja pani hänet näin sänkyyn nukkumaan
asian päälle, minkä jälkeen minä sanoin hyvästi; Castrén oli jo hetkeä
aikaisemmin sen tehnyt.
Kesäkuun 8:ntena päivänä kirjoittamasi kirjeet saimme saman kuun
21;ntenä. Ne tuottivat meille suuren ilon, jota niitä seuraavat
sanomalehdet vielä lisäsivät, samoinkuin se silminnähtävä parannus,
jota Vaseniuksen sanomalehti tosin joka vuosi on luvannut, mutta jota
se itse teossa vasta tällä vuosikerrallaan on alkanut osottaa. Mutta
seikka, joka vielä enemmän kuin "H:fors Tidningarin" osottama
katumus ja parannus, on omansa ilahuttamaan meitä lääkäreitä ja
puolilääkäreitä, johon kunnianarvoisen säätymme jälkimäiseen osastoon
allekirjoittaneella lienee kunnia lukea itsensä kuuluvaksi, on Suomen
Lääkäriseuran keskustelemuksien julkaiseminen. Eipä tuo uusi
ruumiinavausta koskeva ohjesääntökään lähemmän tutustumisen jälkeen
tunnu olevan niin kauhea, joksi huhu edeltä sitä tiesi mainita. Tosin
se alussa tuottaa vähän enemmän työtä ruumiinavauksissa kuin mitä tähän
asti tavallisesti on ollut, eikä muutamille meistä, allekirjoittanut
niihin luettuna, liene niin helppoa ilman erityistä tutkimista edes
löytää rinta- ja vatsahermoja y.m., mutta tähän pieneen tai suureen
vaivannäköön kernaasti alistuttakoon, jotta saataisiin nuo tärkeät
sanat: "Niin totta kuin j.n.e." varmemmin perustelluiksi kuin mitä
tähän asti kuuluu joskus olleen laita. -- On vahinko, että "Suomen"
tilaajat tänä vuotena ovat vähentyneet kokonaisella 100:lla. Mutta kun
ei kuitenkaan saata pitää tätä vähennystä tarpeeksi suurena
mielenosotukseksi, voinee tähän kohtaloon alistua, ja näin ollen
kehottaisin jatkamaan tämän aikakauskirjan julkaisemista ja tahdon
mielelläni suorittaa osani sekä painatuskuluista että kirjoituksista,
jälkimäisistä tietysti mitä mittaan tulee. Toivonpa että kaikki hyvän
asian vuoksi kernaasti sen tekevät. Mutta jos joku siihen olisi
haluton, niin huomautettakoon hänelle, etteivät painokulut ole mitään
muuta kuin etumaksu, joka ylipainoksen myymisellä vastedes varmaankin
voidaan korvata. "Suomen" tämänvuotisissa kirjoituksissa luulisi toki
jokaiselle olevan arvokasta harrastuksen aihetta, jopa niidenkin
varalle, jotka tuskin tietävät, että on olemassa mitään muuta "Suomea"
kuin nuoremman Bergströmin [paperossit?] tai korkeintain tuo toinen
yhtä sauhuinen [laitos], joka kuuluu Suomen Tullilaitokselle. [Alus??
-- Kohta kuuluu Ruotsiksi: "-- -- -- tillochmed för dem, som knappast
veta, att det finns till något annat Suomi, än Borgström j:rs,
eller på sin höjd dertill det andra likaså rökaktiga, som tillhörer
F. Tullstyrelsen".]
Kiitos paljosta Venäjän Historian tähden näkemästäsi vaivasta.
Korjausluku näyttää olevan huolellisesti tehty, mistä sen lukija on
saapa erityisen kiitoksen. En ole tähän asti voinut löytää mitään
suuria painovirheitä. Ostappa nyt minun laskuuni tätä kirjaa viisi
kappaletta, nidota ne samoin minun laskuuni ja anna niistä sitten yksi
valtioneuvos von Haartmanille, toinen professori Reinille, kolmas
lehtori Akianderille, neljäs asessori, t:ri Rabbelle ja lähetä
tilaisuuden tarjoutuessa viides Vesilahden kappalaiselle, Kustaa
Ticklénille, ja kuudes, jonka olin vähällä unhottaa, arkiateri
Törngrenille, vie myöskin terveisiä kaikille; tilaa voittaakseni olen
ne sullonut näin yhteen, nimittäin terveiset, mutta toivon auliilta
hyvyydeltäsi, että ne ennen lähettämistä asianomaisesti erotetaan
kunnioittaviin ja ystävällisiin.
Matkastani Kemiin kirjoitin viime kirjeessäni, niin ettei siitä enää
ole mitään mainittavaa. Kemissä olimme kelirikon ajan, joka
kerrassaan juurtajaksain viivytti meitä siellä toukokuun 19:nteen
päivään asti. Kemistä ei kulje mitään kesämaantietä; tämän tähden
meidän täytyi odottaa ensi tilaisuutta päästäksemme meritietä
Arkangeliin, missä arkimandritta Venjamin, jonka luo meidän oli
meneminen samojeedin-tutkimustemme vuoksi, paraikaa oleskeli. Astuimme
siis ensi veneeseen, joka läksi kulkemaan Kemistä, 60:n virstan päässä
siitä isossa saaressa olevaan, suureen Solovetskoin luostariin. Kemi,
josta juuri olen lähtemäisilläni, on nuori, vaan vanhanpuoleisen ja
rappeutuneen näköinen kaupunki. Sen nykyinen ikä on 70 vuotta, joka
kaupungin iäksi ei vastaa 70 päivää ihmisen ikää. Muuten se on valinnut
itselleen paikan hieman pohjoiseen Kemijoesta ja muodostaa siinä
hevosenkengän muotoisen kaaren pienen lahden ympäri, johon joen
vähäinen haara ja eräs toinen oja laskee virraten kaupungin läpi.
Talojen luku mainitaan 1841:n vuoden _Mysljatsheskov'issa_,
(kalenterissa) 316:ksi ja asujanten luku 1726:ksi, mutta sen mukaan
kuin monet kemiläiset arvelivat, on molemmissa näissä luvuissa
tinkimisen varaa. -- Kaduilla on kesän aikaan mahdotonta ajaa, minkä
tähden koko kaupungissa ei kuulu olevan kääsejä, sitä vähemmin troskia
tai vaunuja. Voineeko niitä pitkin ajaa kuormavankkureilla, en tiedä,
mutta oletan että se kuitenkin suurimmassa hätätilassa voisi käydä
päinsä. Jalkalaisia varten on jotenkin hyviä, leveitä, puisia
katukäytäviä, vallan kuten täällä Arkangelissa; eroa on korkeintain se,
että ne täällä useissa paikoin ovat kadun keskikohdalla, ajotiet
kummallakin puolen. Useita muitakin kuin allekirjoittanutta ovat
Helsingin kivikatukäytävät harmittaneet, jotka muka olisi jo aikoja
sitten pitänyt poistaa, ellei arvoisa suutarienammatti olisi pannut
vastaan, mutta kun nyt lähemmin ajattelen asiaa, ne kuitenkin ovat
ainakin sataa kertaa paremmat kuin kaikki puukäytävät, joista jalka
pitemmällä kävelyllä sanomattomasti kärsii, kun variatio delectat
[= vaihtelu tuottaa mielihyvää] kokonaan on niistä erotettu, ja samat
nosto- ja laskulihakset lakkaamatta saavat olla yksin työssä, kunnes
väsyvät, mikä hyvinkin pian tapahtuu, ne kun jäävät niin kokonaan
vierustoveriensa apua ja tukea paitsi. -- Lisähankaluutena
on puukäytävistä se, että ne sateisella säällä ovat lokaiset ja
niljakat. Mutta tämä riittäköön jo siitä ja itse Kemistä, joka ei
ansaitse pitempää kuvausta.
Veneessä, johon nyt olimme astuneet, oli paitsi meitä Kuolan
ispravnikka, nimineuvos Ivan Latyshev, johon jo Kuolassa olimme
tutustuneet ja jonka olimme huomanneet kunnon mieheksi; minun oli
onnistunut jotakuinkin parantaa hänen kronillis-reumatis-hypokondriset
vaivansa, niin että hän ainakin nyt, ja pari viikkoa sitten, kun palasi
Arkangelista, sanoi olevansa vapaa tautinsa kahdesta edellisestä
aineksesta, potien ainoastaan vähässä määrin viimeistä. Muutamia
bohumoltsejakin (pyhiinvaeltajia) oli veneessä, ja niiden joukossa pari
naista, jos oikein muistan, kotoisin Jaroslavin kuvernementistä. He
olivat jo talvikelillä tulleet Kemiin, sieltä lähteäkseen, kuten
sanottiin, sielunsa autuuden vuoksi, laajalti kuuluisaan luostariin;
päätarkoituksena useimmilla sellaisilla pyhiinvaeltajilla lienee
kuitenkin se, että luostarimatkojen varjolla saavat kuljeksia ympäri
maata ja elättää itseään kerjäämisellä. Huonompi onni kuin näillä
kahdella naisella oli ollut eräällä pyhissävaeltavalla miehellä, joka
niinikään oli kotoisin Venäjän sisäosista. Vähän hänen Kemiin tulonsa
jälkeen oli tässä kaupungissa tehty vähäinen kirkonvarkaus, mistä
syystä hän ja pari kemiläistä oli vangittu luulossa, ettei kukaan muu
kuin he ollut mainittua varkautta toimeenpannut. Kun eräässä
tilaisuudessa sanoin gorodnitshij'lle, ettei Suomen laki salli vangita
ketään henkilöä niin löyhäin epäluulojen nojalla, ei hän, vaikka oli
sangen taitava ja järkevä virkamies, tahtonut ymmärtää, mitä väärää
siinä oli. Kuitenkin kaksi vangituista varmasti on syytöntä, ja
mahdollisesti kolmaskin.
Aina 30:n virstan päähän Kemistä oli saaria siellä täällä matkan
varrella; sitten tuli eteen avoin meri, jota olisi jatkunut luostarin
rantaan asti, ellei jää olisi suvainnut vielä venyä luostarin
edustalla. Saatoimme siis pitää itseämme onnellisina, että pääsimme
edes johonkin rantaan; meidät näet päästettiin maihin 15 virstan päässä
luostarista erääseen pikku saareen, joka on jotenkin lähellä isoa
luostarisaarta. Sieltä lähetettiin noutamaan luostarista hevosia ja
rattaita, jotka viimein kokonaiset kuusi tuntia odotettuamme näkyivät
tulevan. Luostarissa viivyimme lähes viikon, jossa viipymisessä jää
ensi päivinä uskollisesti piti meille seuraa. Ja meren tultua
avoimeksi, emme koskaan tahtoneet saada tilaisuutta päästä etemmäksi,
kun ei Arkangelin puolelta tullut yhtään laivaa tai venettä,
jos kuinkakin odotimme. Viimein, kun tämä odotus kävi liian pitkäksi,
vuokrasimme toukokuun 26:ntena päivänä veneen ja soutajia Arkangelin
puoliselle, 7-8 peninkulman päässä olevalle lähimmälle mannermaalle,
ja tätä vuokraamista sitten jatkui pitkin rannikkoa kylästä kylään, yhä
vaan ispravnikan seurassa.
Kuvauksen ylenmäärin komeasta ja rikkaasta luostarista lykkään
toistaiseksi, kun vasta tapaamme. Paitsi varsinaista, 25 virstan
pituista ja keskimäärin 10 virstan levyistä luostarisaarta, nimeltä
Solovetskoi, on luostarilla hallussaan kaksi muuta, vallan lähellä
olevaa, melkoista saarta, nimeltään Ansero ja Muksalma, ja lisäksi 30
pientä saarta pitkin rannikkoja. Odottaessamme läksimme eräänä päivänä
Anseroon. Suurien troskien eteen valjastettiin meitä varten kolme
hevosta, ja näissä troskissa ajoimme ensin mukiinmenevää maantietä
pitkin, jonka oli virstanpylväät sivulla, 15 lukuaan. Tien varressa
näki siellä täällä lampien rannoille rakennettuja tupia, joissa
luostarin kalastajat kesäaikaan asuvat. Tällaisia pieniä lampia kuuluu
näissä kolmessa saaressa olevan yhteensä kokonaista 44. Tuottavinta
kalastusta harjoitetaan kuitenkin tietysti ulkorannikoilla. Rannassa,
johon maantie päättyi, oli vierastupa sekä syrjemmässä muutamia muita
tupia. Tämän pienen, paraikaa asumattomana olevan kylän silmälläpito
oli uskotta Tverin kuvernementistä kotoisin olevalle munkille. Hän oli
Tverin karjalaisia ja puhui karjalaa, joka oli enemmän meidän
tavallisen suomenkielen kaltaista kuin se, mitä puhutaan Vuokkiniemessä
ja Repolassa, missä, etenkin viimemainitussa paikassa, karjalaan on
sekoittunut aunusta. Tämä mies kertoi, minkä jo ennestäänkin tiesin,
että Tverin kuvernementissä on monta ja suurta karjalaista kylää.
Hieman kyselin heidän elintapojaankin, jotka näyttivät olevan
suureksi osaksi samat kuin yleensä Venäjän karjalaisilla. Karjalaisia
laulujakin hän kertoi heillä olevan, sellaisia, joita laulettiin
leikittäessä ja muuten koolla oltaessa. {Siitä harrastuksesta, jota
tämän keskustelun kuluessa kaiketi osotin hänen maalaisiaan kohtaan,
hän näytti tuntevan velvollisuudekseen jollakin tavoin lausua
suopeuttaan minua kohtaan, ja kysyi siis, eikö minun tehnyt mieli
kääntyä pravoslavniin [oikeaoppiseen] uskoon. Vastasin, että minulla se
jo ennestään oli, lukuunottamatta muutamia vähempiarvoisia
sivuseikkoja, ja sitten erosimme, kun vene, jonka oli määrä viedä
meidät neljän virstan levyisen salmen yli, jo odotti laiturin ääressä.}
Anserossa, jonne nyt saavuimme, oli kaksi Solovetskoin alle kuuluvaa
pienempää luostarirakennusta, nekin kivestä tehdyt kuten itse
emäluostari. Toinen näistä, joka on ristitty samannimiseksi kuin itse
saari, oli noin virstan päässä rannasta pienen sisäjärven rannalla,
jonka nimi niinikään oli Ansero (Anzero) [s.o. Anozero: Anzero], mutta
jolla ennen muinoin lienee ollut karjalainen nimi, Hanhijärvi, josta
sitten, koska venäjästä puuttuu h kirjain, ensin on voinut syntyä
Anj-ozero, ja sitten nykyinen supistunut muoto Anzero. {Siellä,
luostarissa nimittäin, emmekä järvessä, tapasimme keisarin
entisen sivus-ajutantin jonkinmoisessa maanpaossa. Hän kantoi nyt
luostaripukua, oli pitkäpartainen ja niin kovin nöyrä olennoltaan, että
tuskin tahtoi istuutua meidän läsnäollessamme. Muuten ollen hyvin altis
palvelukseen ja kohtelias, hän itse hommasi teekeittiön kiehumaan,
pannen omalla kädellä hiiliä torveen. Hän puhui saksaakin, vaikka ei
juuri paremmin kuin me itse, ja sanoi tulleensa karkoitetuksi
pääasiallisesti siitä syystä, että kerran oli pälkähtänyt hänen
päähänsä viheltää ulos eräs Pietarin hoviteatterin näyttelijä;
kuitenkin on luultavampaa, mitä muut kertoivat, että hänen
karkoituksensa oli aiheutunut useista säädyttömyyksistä tai
säännöttömästä elämästä yleensä. Hän sanoi nimensä olevan Shumskij,
mutta oli luostarissa enemmän tunnettu nimellä Araktsejef, minkä
nimenvaihdon sanoi johtuvan siitä, että oli ollut kuuluisan Araktsevin
kasvattipoika. En ollut siihen asti, kun hänet tapasin, kuullut
häntä toisella nimellä mainittavan, ja yhdistin siihen nimeen
jonkinmoisen ylhäisyyden, niin että hänen suuri "Demüthigung'insa"
[nöyryytyksensä] teki minuun kahta suuremman vaikutuksen. Paitsi
vapaita huoneita ja vapaata elantoa luostarissa hänelle oli keisarin
armosta myönnetty käsirahaa 100 ruplaa pankkiseteleitä kuukaudessa, ja
hän tuntui pääasiallisesti olevan varsin tyytyväinen tilaansa.}
Toiseen tässä saaressa olevaan haaraluostariin luetaan Anserosta neljä
virstaa. Se sijaitsi korkealla, joka taholle jotenkin jyrkänkaltevalla
kukkulalla, jolta oli mitä ihanin näköala laajalti salmien, selkien,
saarien, metsien ja järvien yli. Emme olleet kuulleet tätä paikkaa
sanottavan muuksi kuin "Galghofi'iksi" ja luulimme tämän nimen johtuvan
jotenkin samanlaisesta ruotsalaisesta sanayhdistyksestä "galghof"
[hirsipuu-hovi] ja kahta suuremmalla syyllä, kun luostarin
aikakirjoissa on luettavana, että ruotsalaiset muinaisina sota-aikoina
olivat lähettäneet tännekkin partioretkeilijöitä piirittämään ja
ryöstämään jo silloin rikasta luostaria. Mutta samoin kuin ruotsalaiset
silloin pettyivät odotuksissaan, mekin nyt pahasti petyimme nimen
alkuperän johtamisessa, sillä nimi Galghoff (Golgof) ei johtunut
ruotsista, ei karjalasta eikä venäjästä, vaan suorastaan hepreasta ja
merkitsi samaa kuin Golgatha meillä, jonka sanan kuitenkin varsin hyvin
ruotsiksi voisi kääntää sanalla "Galghof". {Täällä Golgathassa
tapasimme toisen karkoitetun henkilön, entisen upseerin, joka
sotapalveluksensa aikana oli jonkun aikaa elänyt Suomessakin, Hänkin
oli antanut parran kasvaa ja kävi nyt luostaripuvussa ja oli muuten
iloinen ja hauska. "Eto prekrasno" [tämä on somaa] hän usein virkkoi
vastauksien johdosta, jotka meiltä sai Suomea koskeviin kysymyksiinsä,
mutta vähemmin "prekrasnoa" hänestä varmaankin oli, että hän oli vailla
sekä piippua ja tupakkia että polttamislupaa. Mutta koska kolmannen
seikan laita ei kuitenkaan liene ollut niin varsin ankara, ispravnikka
lahjoitti hänelle ensimäisen ja toisen, ja allekirjoittanut, mitä
etenkin keskimäiseen puutteeseen tulee, koetti varojensa mukaan auttaa
inspravnikkaa. Sekä tällä entisellä upseerilla että Shumskij'lla
oli vapaus mennä mielin määrin kävelemään luostarin muurien
ulkopuolellekin, mutta emäluostarissa oli toisia todellisia
luostarivankeja, joilla ei ollut samaa etua, vaan jotka alituisen
valvonnan alaisina olivat huoneisiinsa suljettuina. Oli
useita muitakin, jotka vanhemmat tai sukulaiset olivat lähettäneet
puoleksi tai koko vuodeksi luostariin parantumaan, ja toisia, jotka
äiti tai isä jonkun pyhän lupauksen johdosta oli luostariin jättänyt.
Niinpä ainakin ajuri, joka kyyditsi meitä Anseroon, kertoi, että
äitinsä oli uhrannut (matj pozhertvovala) hänet luostariin, kun hän
vielä oli pieni lapsi. Että sellaisilla luostariuhreilla ja
parannuskokelailla oli tavallinen luostarivapaus, minun tuskin
tarvitsisi mainita, ellen vähää ennen olisi puhunut luostarivangeista.}
Matka luostarista tänne ei ollut vailla vähäisiä vastuksiaan. Suuria
jäälohkareita eli oikeammin pieniä jääsaaria ajelehti meressä, ja ne
olivat muutamissa paikoin sulloutuneet niin tiheään yhteen, ettei
ollenkaan päässyt pujottelemaan välitse, vaan että täytyi vetää vene
niiden yli. Muutamissa paikoin näimme hylkeiden sukeltavan esiin
vedestä, usein vallan lähellä venettä, ja muutamia soutajat ampuivat,
mutta ilman menestystä. Pahempi leikki hylkeillä on kestettävänä
syksyllä, jolloin jää alkaa asettua. Ne kokoontuvat suuriin parviin,
muutamiin tuhat ja enemmänkin. Emät kasvattavat suurilla jäälohkareilla
poikiaan, kunnes nämä oppivat hyvin uimaan. Mikäli tuuli tai virta ajaa
sellaisia jäälohkareita rantaan, talonpojat ovat varuillaan, käyvät
sitten suoraa päätä nuija kädessä lauman kimppuun ja toimeenpanevat
kauheat tappajaiset. Uimataitoon täydelleen perehtyneet emät kyllä
koettavat saattaa poikansa turviin murhanuijalta, mutta hylkeenpojat,
jotka eivät ollenkaan osaa tai puutteellisesti osaavat uida, tarttuvat
veteen tultuansa taas kiinni jäänlaitaan ja riippuvat siinä, kunnes
nuijanisku tekee lopun niiden nuoresta elämästä. Joskus sattuu, kun
talonpojat mitä innokkaimmin toimittavat kauheata verilöylyään, että
tuuli tai luode ajaa jäälohkareen ulos rannasta, ja silloin murhaajat
itse helposti voivat joutua kuoleman saaliiksi, sillä kun heidän alussa
on täytynyt hiipien lähestyä, he eivät ole voineet ottaa venettä
mukaansa. Hyvä on, jos joku silloin rannalta huomaa onnettomuuden ja
rientää pelastamaan, tai jos tuuli ehtii kuljettaa heidät jollekin
toiselle rannalle, ennenkuin keskellä tuhoamiansa uhreja itse ovat
ehtineet surmalle antaa elämänsä uhriksi.
29:nnen päivän illalla tulimme tänne Arkangeliin ja majoittausimme
ispravnikan neuvosta venäläiseen ravintolaan, jossa siitä asti olemme
asuneet. Tosin toisena tai kolmantena vuorokautena muuan saksalainen,
nimeltä Sturtzer, jonkun täkäläisen pankin sihteeri, tuli luoksemme ja
ilmoitti, ettei muka ollut arvomme mukaista asua venäläisessä
hotellissa, minkä jälkeen hän tuli oikeaan aineeseensa, nimittäin että
saisimme huoneen, ruokaa ja palvelusta hänen luonaan, ja hyväksi aluksi
hän kutsui meidät ilmaiseksi päivällisille. Mutta isäntä, joka
niinikään näytti halukkaasti pitävän meitä luonaan, vei meidät talonsa
kolmanteen kerrokseen ja tarjosi meille kaksi oikein siistiä huonetta
ynnä palvelusta sekä ruokaa pari kertaa päivässä, määräten tästä
jotenkin kohtuullisen hinnan, nimittäin ruplan vuorokaudelta
kummaltakin. Kuitenkin menimme Sturtzerin päivällisille, katselimme
huoneita ja tiedustelimme hintaa; hän määräsi 30 hopearuplaa vallan
samoista eduista, joista hotellinisäntä pyysi ainoastaan 17 rupl. 15
kop. hopeaa, eli 60 ruplaa pankkiseteleitä. Päälle päätteeksi
Sturtzerin huoneet olivat huonommat, ja näköala niistä oli
rikkatunkiolle päin, kun meillä sitävastoin täällä on koko kauppatori
ja kahden virstan levyinen Vienajoki silmiemme edessä. Kiitimme siis
näytepäivällisistä ja päätimme jäädä asumaan hotelliin, vähät välittäen
siitä, kuinka sopivaa tai sopimatonta se saattoi olla herra Sturtzerin
mielestä. Tämä päätöksemme ei liene suuresti häntä miellyttänyt, sillä
hän ei sitten monasti ole käynyt luonamme, mihin saatammekin olla
tyytyväiset. Hän näet puhui kaikennäköisistä aineista niin että täytyi
olla mitä kristillisin kärsivällisyys, jos mieli jaksaa sitä kuunnella.
Toisena päivänä täällä oloamme menimme arkimandritta Venjaminin luo,
jonka piti opettaa meille samojeedin kieltä. Hän otti meidät kylläkin
kohteliaasti vastaan, lupasipa antaa meille samojeedin opetusta, mutta
pelkäsi, että me levittelisimme hänen tietojaan, ennenkuin hänen
samojeedilaiset teoksensa olisivat ehtineet tulla painetuiksi, minkä
vuoksi hän toisella tai kolmannella kerralla hänen luonaan käydessämme
toi esiin pitkän asiakirjan konseptin, joka sitten oli puhtaaksi
kirjoitettava leimatulla paperilla ja jonka kautta meidän oli
sitoutuminen siihen, ettemme ilman hänen erityistä lupaansa,
suullisesti emmekä kirjallisesti ilmaisisi mitään tulevasta samojeedin
kielen taidostamme muille. Mitä minuun tulee, olisi voinut olla
yhdentekevää, olisinko allekirjoittanut sellaisen sitoumuksen vai en,
mutta Castrén, joka varsinaisesti aikoo ryhtyä samojeedin kieleen,
olisi sellaisen sopimuksen kautta varsin ikävällä tavalla sitonut
kätensä. Tuo paperi onkin vielä allekirjoittamatta, ja minä puolestani
jätän nyt kernaasti samojeedin kielen, sillä tulevathan Sjögren ja
Castrén pian kunnollisemmin sitä tutkimaan. Sen sukulaisuus suomen
kanssa tuntuu lisäksi olevan niin vähäinen ettei mitenkään maksa
vaivaa suomen vuoksi sitä kieltä tutkia. Ei edes ainoakaan lukusanoista
kaukaisestikkaan vivahda suomen lukusanoihin, ja sukulaiskielissä
tavallisesti kuitenkin lukusanat sekä pronominit osottavat suurempaa
yhdenkaltaisuutta. _Ápäi_ on yksi, _sidhed_ 2, _njaara_ 3, _tiátah_ 4,
_samliangn_ 5, _måttah_ 6, _si'uh_ 7, _sidniät_ 8, _haveieuh_ 9,
_ju'uh_ 10, _jurah_ 100, _jujurah_ 1000. Mutta mitä yhtäläisyyttä
näillä on lukusanojen yksi, kaksi, kolme j.n.e. kanssa? Castrénilla on
täällä meikein joka päivä ollut luonaan muuan samojeedi, jolta hän muun
muassa on pannut muistiin joukon sanoja, mutta hyvin harvoilla
näistäkään on yhtäläisyyttä vastaavien suomen sanojen kanssa. Kuitenkin
on niitä muutamia, mutta vaikeata on vielä sanoa, tuleeko niitä
useampia kuin mitä heprea ja kreikka tässä suhteessa on tarjonnut.
Tosin tulee kahden kielen sukulaisuutta arvosteltaessa enemmän pitää
silmällä koko kielen rakennetta kuin yksityisiä sanoja, mutta tässäkin
suhteessa olettamusta samojeedin ja suomen sukulaisuudesta kohtaa suuri
vaikeus siinä, että suomessa ja sen sukulaiskielissä sanan ensimäinen
tavu on teräväkorkoinen, jota vastoin tämä tavu samojeedin kielessä
näyttää voivan olla korkoa vailla. Koska kuitenkin joka suhteessa on
ennenaikaista antaa mitään varmaa lausuntoa samojeedin sukulaisuudesta
suomen kanssa, niin teen parhaiten luopumalla kaikista lisäjutelmista
tässä aineessa. Tämän kysymyksen kuitenkin toiset aikanansa
asianmukaisesti selvittävät. -- Yllämainitulla arkimandritalla on nyt
käsikirjoituksena valmiina 1:ksi samojeedin kielioppi 2:ksi
samojeedin kielen sanakirja, 3:ksi neljän evankeliumin käännös. Tämä
voisi aluksi riittää, sittenkuin hän on saanut teoksensa painetuiksi.
mutta pahaksi onneksi hän ei näy huomanneen samojeedin kielessä juuri
muita äänteitä kuin ne, joita voi merkitä venäjän kirjaimilla, jotka
kuitenkaan eivät riitä merkitsemään edes kaikkia suomen kielen
äänteitä, ainakaan eivät h, y, ä, ö äänteitä, ja samojeedin kielessä
lienee vielä enemmän äänteitä, joita varten venäjässä ei ole kirjaimia.
-- Muun muassa Castrén on samojeedilta saanut pari samojeedilaista
laulua, jotka, kummallista kyllä, runomitaltaan suuresti vivahtavat
vanhoihin iislantilaisiin kaksijalkaisiin säkeisiin. Hän parhaillaan
kääntää niitä Morgonbladia varten.
Jätettyäni samojeedin kielen lähden nyt täältä suoraa päätä vepsäläisen
luo, joiden kielestä minulla on odotettavissa paljoa suurempi voitto
suomen kieliopille ja sanakirjalle; näin tekemään Sjögrenkin on jo
ennemmin ja nyt taas keväällä minua kehottanut. Vepsäläiset asuvat
etelään ja lounaiseen Äänisjärvestä Aunuksen, osaksi myöskin Novgorodin
kuvernementissa. Mainituille seuduille lähden nyt mitä pikimmin, ja
eroan siis täällä kumppanistani Castrénista, joka Sjögrenin
kehotuksesta ja omasta päätöksestään paraikaa varustautuu lähtemään
Ponoin seuduilla asuvien, niin sanottujen Turjan lappalaisten luo;
tämä seutu on merkittynä kaikilla kartoilla, lukuunottamatta Kindbladin
ja muita nimettömiä karttoja. -- Koska minun vepsäläisten parissa
ollessani on läpikäyminen suomen koko sanavarasto, saadakseni vastaavat
vepsäläiset sanat, sekä koska minun muuten kieliopin vuoksi on lähemmin
perehtyminen heidän kieleensä, huomaat helposti, että tarvitsisin
puolentoista kuukautta virkavapauden pitennystä, varsinkin kun passini
on voimassa lokakuun 29:nteen päivään, joka Venäjällä sattuu vasta
marraskuun 10:nneksi päiväksi. Jos voi toivoa sellaista pidennystä,
niin anna minulle siitä tieto ja osota kirje Lotinapeltoon (v Ladejnoe
Pole Olonetskoj gubernii), jonne joko itse saavun tai josta tiedustelen
kirjeitä syyskuun keskivaiheilla. Posti Helsingin ja Lotinapellon
välillä ei luultavasti viivy viikkoa kauempaa. Jos silloin voit
lähettää jatkoa Morgonbladiin, H:fors Tidningar'iim j.n.e., niin kaikki
tämä tietysti on hyvin tervetullutta. Tänne saamissani lähetyksissä
Morgonbladia oli aina 41:nteen numeroon, H:fors Tidningaria 44:nteen,
Lääkäriseuran keskustelemuksia ja "Suomi"-kirjaa kampaakin kaksi
vihkoa.
Vielä vaivaisin Sinua muutamien kirjojen tilaamisella, jotka sitten
vastedes voinen saada. Ne olisivat: 1. Samlede tildels utrykte
Afhandlinger af R.K. Rask, utgivne efter Forfatterens Død af H.K.
Rask, 3:dje Delen [= R.K. Raskin kootut, osaksi julkaisemattomat
tutkimukset, tekijän kuoltua ulosantanut H.K. Rask, 3:s osa] sekä mitä
sitäpaitsi tästä teoksesta on ilmestynyt. Ensimäinen ja toinen osa
minulla on ennestään, joten niitä ei tarvitse lähettää. 2. Raskin
palkittu teos: Undersoegelse om det Islændske og Fomnordiske Sprogets
oprindelse [= Tutkimus iislannin ja mumaisskandinavialaisen kielen
alkuperästä]. 3. Lexicon Lapponicum, E. Lindahl et J. Öhrling. Holmiæ
MDCCLXXX [= Lappalainen Sanakirja, toimittaneet E. Lindahl ja J.
Öhrling, Tukholmassa 1780]. Numeroilla 1 ja 2 merkitsemäni ovat
kaiketi tavallista kirjakauppatietä saatavissa Köpenhaminasta, mutta
3:nnen, jota osaa ennen kaikkea tarvitsisin, on laita se, että sitä ei
ole munalla kuin Tukholman Kirkollis-Osaston arkistossa, jonka osaston
esimies on valtioneuvos Ihre. Ehkä Arvidssonin, jos Sinulla olisi aikaa
häntä pyytää siihen, onnistuisi hankkia se minulle, mistä hinnasta
tahansa.
Sinua ja vaimoasi saan sydämellisesti kiittää osanottavasta
hyvyydestänne ja hyväntahtoisuudestanne sisartani ja hänen lapsiansa
kohtaan. On luonnollista, että hän kivulloisuutensa kestäessä ja lasten
vielä ollessa pieninä, tarvitsee toisten apua, ja koska minä olen
lähinnä velvollinen auttamaan, pyydän Sinua silloin tällöin puolestani
antamaan hänelle jotakin raha-apua hänen välttämättömiin tarpeisiinsa.
-- Siihen Sinulle annan täten avoimen valtakirjan, tehden ainoastaan
sen rajoituksen, etteivät mainitut raha-avut saa olla niin runsaat,
että hän niiden kautta voisi tottua unhottamaan, itse olevansa lähinnä
Herraa lähin velvollinen itseänsä auttamaan. -- Muiden muassa on
minulla synnyinseudullani, Karjalohjalla, vanhimman veljeni leski
lapsinensa, jolle tahtoisin lähettää vähän rahoja. Mutta kun nämä
tulisivat suotta viipymään Karjan postikonttorissa, mistä hän,
tottumaton kun on, ainoastaan suurella vaivalla voisi ne saada, olen
hänelle tähän kirjeeseen sulkenut 50 pankkoruplan osotuksen
nostettavaksi Sinulta, ja pyydän Sinua nyt hyväntahtoisesti jättämään
tämän summan joko hänelle itselleen tai hänen valtuuttamalleen
henkilölle, sillä Karjalohjalta tulee usein väkeä Helsinkiin.
Tämän suljetun kirjeen, jossa siitä annan hänelle tiedon, voit
jättää sisarelleni ja pyytää häntä antamaan sen jollekulle
karjalohjalaiselle, tai ellei näitä nyt tulisi Helsinkiin, saattaa
kirjeen lähettää postissa osotettuna Karjalohjan nimismiehelle. Viime
vuonna en tullut lähettäneeksi mitään, minkä vuoksi nyt olen korottanut
summan 50 ruplaksi, jotka hän varsin hyvin tarvitsee.
Paljon terveisiä Rouvallesi, äidillesi ja veljellesi sekä muille
tuttaville lähettää
Ystäväsi ja veljesi
Elias Lönnrot.
(Jatkona seuraa n:o 52.)
48.
Ylioppilas Adolf Törngrenille.
[Käännetty E. Nervanderin edellä mainitusta kirjasta, ss. 89-94.]
Arkangeli, 26 p:nä kesäkuuta 1842.