XVI.

Herttua ja herttuatar.

Kanuunien jyske ja se ristituli, joka päivä toisensa perästä melkein

lakkaamatta oli kestänyt kuninkaallisen laivaston ja Turun linnan

välillä, oli keskeytetty pimeän tähden, lyhyt aselepo, joka seuraavana

aamuna taas lopetettaisiin. Lähes neljä viikkoa oli tätä jäykkää sotaa

pitkitetty kummankaan vastapuolueen tahtomatta antaa perään, kärsimistä

suurista tappioista huolimatta. Erittäin puolustavalle puolueelle

olivat nämät tulleet sitä tuntuvimmiksi sitte kun puolustusvarustukset

Korpolaisten niemellä olivat joutuneet vihollisten valtaan ja hyökkäys

maan puolelta siten tuli mahdolliseksi.

Herttua istuu alakuloisena jo synkkämielisenä työhuoneessaan ja antaa

lyhyvin arvollisin sanoin käskyjänsä päällikkyydelle, joka, hyvin

tietäen että heidän viipymisensä vaan enemmän vaivaisi häntä, heti

senjälkeen erkanee.

Herttua Juhanan residenssi oli vanhan linnan pohjoisessa

sivurakennuksessa, missä suuri kuningassali, iso paneelisali

tahi ruhtinatarsali, Juhana herttuan sali, Juhanan kamari ja

miksi ne kaikki kutsuttaneekin vielä löytyvät. Täällä tavataan

vielä nytkin myös jäännöksiä runsaista koristeista ja

kaunistuksista, jotka todistavat menneiden aikojen komeudesta.

Uuden linnan itäisen sivurakennuksen ylisessä kerroksessa löytyy

n.k. uudempi residenssi, joka sanotaan olleen herttuan yksityinen

huoneusto. Huoneista täällä mainitaan kysymyksessä olevana aikana

"vastaanottosali", suuri ja avara sali neljällä ikkunarei'ällä,

suuremmat muita uudessa linnassa olevia, joissa melkein kaikkialla

on ainoastaan neljä ruutua ja ovat pienemmät entisessä asussaan

jälellä olevia vanhassa linnassa. Vastaanottosalista vei porras

ylös neljänteen kerrokseen, joka oli yksi ainoa suuri huone,

"huvihuoneeksi" kutsuttu ja myös se neljällä ikkunalla.

Vastaanottosali sekä herttuan ruokasali, jonka myös mainitaan

olleen täällä, ovat nyt jaetut kahtia.

Hänen mietiskellessään on puolisonsa Katariina huomaamatta hiipinyt

hänen luokseen ja yhtä huomaamattomana pannut kätensä hänen kaulaansa.

-- Jätä mietiskelemisesi, rakas Juhana, sanoo hän, pahan tahi hyvän,

mikä meitä kohdanneekin, tahdon jakaa kanssasi, katso tässä

todistukseni siitä.

Hän on oikaissut vasemman kätensä, jonka nimittömässä sormessa kantaa

kihlasormuksensa tunnetulla latinalaisella lauseella "nemo nisi mors"

(ei kukaan paitsi kuolema).

Herttuan katse valkenee silmänräpäykseksi, taas heti haperoidakseen

epävarmuutta kohden, missä turhaan koettaa löytää jotain valkenemista.

-- Puolan kaunistettu apu on saattanut minun tähän riivattuun pulaan,

lausuu hän viimein vihaisella äänellä; mutta mikä on vielä pahempi:

tämän linnan varustusväen laita ei myöskään ole niinkuin pitäisi: yksi

sotilaista, joka salahankkeiden tähden minun arvokasta persoonaani

vastaan on ollut vangittuna täällä, on hiljakkoin selittämättömällä

tavalla pudistanut tomun jaloistansa eikä ole häntä sittemmin voitu

tavata. Ihmettele sitte jos mieleni tätä kaikkea ajatellessa tulee

synkäksi ja mielialani äreäksi.

-- Rakas Juhana, jos kaikki muut jättäisivätkin sinun, on sinulla

kuitenkin jälillä minä ja se rakkaus, jota ei kenkään voi meiltä

ryöstää.

-- Tiedän aivan hyvin kaikki mitä olet minulle ollut ja mitä semmoinen

urhollisuus, kun sinun on, lupaa minulle tulevaisuudessa, mutta muista,

meidän tulee säilyttää korkea asemamme että minun tuumani kerran

toteutuisivat.

-- Tuleepa niinkin, sinun asemasi, sinulla on oikein, olet myöskin

suurin Kustaa Vaasan pojista ja Eerikki on mielipuoli, tyranni, joka ei

ansaitse kauvemmin sitä valtioistuinta, johon kohtalo on hänen

asettanut. Mutta rakas Juhana, anna asiain mennä omaa menoaan. Veljes

joutuu kuitenkin aikaisemmin tahi myöhemmin hullumaisella ylpeydellään

ja epäilevällä luonnollaan perikadon partaalle, ja silloin on aika

toimia.

-- Silloin, kun minua ei enään ehkä löydy, vastasi Juhana,

teeskennellyllä surumielisyydellä.

-- Luulet siis, että hän olisi valmis vaikka veljenmurhaan? Niin kovin

ei hän toki voi häväistä pyhää muistoa. Kustaan poika veljenmurhaaja!

-- Olet lapsi, Katariina, hyvä viaton lapsi, jota eivät vielä ne

puuskaukset ole kohdanneet, mitkä monesti tuottavat häpeän tahi vihan

punan poskillemme, ja vievät kätemme saaliinhimosta miekkaan, ja hyvä

että niin on; toivon että koko elämäsi saisit häiritsemättä nauttia

samaa puhdasta katsantotapaa ja kuolla oppimatta elämän puuhista ja

taisteluista.

-- En oikein ymmärrä sinua, Juhana, et vaan tarkoita että sinäkin

voisit tehdä semmoisen häpeällisen työn joutuessasi raivoon ja

vallanhimosta.

-- Sattumus usein pakoittaa joko tahallaan eli tahtomatta tekoihin,

joita ehkä sitten saa katua, jo toisten juonet pakoittavat

itsepuolustukseen. Kateus on kun juurtunut meihin, emme voi enää

täydellisesti päästä siitä.

-- Tottapa, Juhana, me voimme; me emme saa huolimattomasti sysätä

itseämme eikä muita vaaroihin, joita on mahdoton voittaa.

-- Mutta jos kosto tahi rikos seuraa kintereillämme ja tikari kiikkuu

väijyen takanamme, valmiina tahraantumaan verestämme ja huomautetaan

vaarasta, silloin tulee meidän tehdä vastarintaa ja lyödä pahantekijä

maahan jos sitä tarvitaan ja kykenemme sen tekemään. Eerikki tahtoo nyt

musertaa minun niinkuin koiran, joka on uskaltanut vastustaa isäntänsä

vääryyksiä, kuitenkin, sanon sen sinulle suoraan, on hän liian pelkuri

tappaakseen minua. Ja tiedätkö, Katariina, vankeuden pimeydestäkin voi

vanki katsella ulos valoon päin ja ilmauksia ulkona.

-- Rakas ystävä, sanoi Katariina levottomasti, olet varmaankin sairas

liiallisista ajatuksen ponnistuksista, sillä niin en koskaan ennen

kuullut sinun puhuvan. Tule kanssani ja rukoile Jumalan äitiltä apua

tukalassa tilassamme, tule rakas Juhana, oletpa nähnyt miten rukous

aina tekee mieleni tyveneksi ja rauhalliseksi.

-- Tiedä, Katariina, vastasi Juhana lyhyesti, siitä on kauvan kun minä

voin rukoilla -- luulen melkein ett'en enään laisinkaan voisi sitä

tehdä, pelkään että se kaikki olisi vaan paljaita sanoja -- ja sinun

uskoasi en myös vielä oikein ymmärrä, vaikka kyllä kunnioitan sitä;

ehkäpä muutaman tunnin lepo olisi minulle hyvä; mutta tee sinä miten

omatuntosi vaatii, minä kyllä odotan sinua täällä niinkauvan.

Nähdessään Katariinan jäävän nousi hänkin ylös, pani vuoroonsa kätensä

puolisonsa ympäri ja likisti häntä rintaansa vasten. Sitten kulkivat he

äänettöminä linnan salien läpitse etsimään lyhyttä, mutta virkistävää

lepoa.

Turun linnassa: Kertomus Juhana-herttuan ajoilta · 第 21 / 26 题