Veliriita.
Katkaisemme tässä kertomuksemme johtavan juonen antaaksemme
kunnioitetulle lukijalle, jos kohta vaillinaisenkin tiedon
valtiollisista rettelöistä y.m. Kustaa Vaasan kuoltua. Tämä tieto
ollenee luullaksemme hyödyksi ennen kun edemmäs kerromme tapausten
menoa.
Jo eläissään oli Kustaa nimittänyt vanhimman poikansa Eerikin Ruotsin
kuninkaaksi ja antanut muille pojilleen Juhanalle, Maunolle ja
Kaarlelle perittäviä herttuakuntia. Näistä sai Juhana suuren osan
Suomea, nimittäin Turun läänin, Kokemäenkartanon läänin tahi
Satakunnan, Raaseporin läänin ja Ahvenanmaan. Heinäkuun 1 päivänä 1560
tekemässään testamentissa vahvisti kuningas Kustaa vielä nämät
läänitykset, jota paitsi herttua Juhanan suhteen määrättiin, "että
hänen tämän lahjoitusmaan edestä tulee aina käyttää itsensä
uskollisesti ja hyvin, kuuliaisuudella, uskollisuudella ja vakavuudella
Ruotsin kruunua kohtaan, ja läänistään pitää miten mahdollista kansaa,
hevosia ja sotavarustuksia tarjona antaakseen Ruotsin kuninkaalle ja
rakastetulle isänmaallensa, kaikessa tapahtuvassa hädässä, apua, tukea
ja turvaa maalla ja merellä."
Jo kesäkuun 27 päivänä 1556 oli Juhana saanut herttuakuntansa ja pari
päivää myöhemmin sai hän myös ylimmäisen käskyvallan koko Suomessa,
jossa ymmärsi panna vaikutusvaltansa voimaan lahjoitusmaidensa
ulkopuolellakin. Mutta tämä vaikutusvalta vähennettiin heti Eerikin
tultua hallitukseen, kun tämä nimittäin lähetti lähettilään Suomeen
saadakseen asujamet myös veljensä herttuakunnassa vannomaan itselleen
kuuliaisuuden valan. Tätä tointa vastusti luonnollisesti Juhana ja
vähän huoli hän myös siitä rajoituksesta herttuain vallassa, joka
Arbogan valtiopäivillä 1561 saatiin aikaan.
Nurjamielisyys kuningas Eerikin ja herttua Juhanan välillä, joka jo
heidän isänsä eläissä tuli ilmi enenevässä ynseydessä ja epäluulossa
heidän keskenään, synnytetty etupäässä siitä etusijasta, minkä Juhana
imartelevalla, liehakoitsevalla tavallaan oli onnistunut saamaan isänsä
luona, kasvoi yhä enemmän ja sodan ilmestyessä Ruotsin ja Puolan
välillä 1561 oli tämä eripuraisuus jo kasvanut vihaksi. Herttuan
naimispuuhat vihamielisen maan kuninkaan, Sigismund II:sen nuorimman
sisaren kanssa, melkoisesti puolestaan enensi tätä kireätä suhdetta.
Näistä naimispuuhista lainaamme seuraavat lähemmät tiedot:
Eerikki-kuningas oli kyllä hallituksensa alussa antanut myöntymyksensä
Juhanan kosimiseen, mutta kun erimielisyys Vironmaasta, joka
suurimmaksi osaksi oli ruotsalaisten vallassa, oli syntynyt Ruotsin ja
Puolan välillä ja Sigismundin koetettu sovinto ei tahtonut onnistua,
katui Eerikki, kirjoitti taas ja varoitti Juhanaa aikomastansa
naimisesta, mutta Juhana pysyi lujana päätöksessään ja Eerikki antoi
taas suostumuksensa. Juhana käsitti kuitenkin, että sota piakkoin
syntyisi Eerikin ja Sigismundin välillä ja että silloin olisi myöhäistä
ajatella naimista; hän matkusti sentähden tavallisesta residensistään
Turussa 1562 salaisesti Danzigiin viettääkseen häitään. Tuskin oli
Eerikki saanut tiedon tästä ennenkun taas katui ja lähetti
sananlennättäjän Juhanan perään, peruutti suostumuksensa ja kutsui
hänen takaisin. Tästä pelästyi Juhana; hän oli sitäpaitsi tyytymätön
kuningas Sigismundille, joka nyt nuorimman sisaren Katariinan sijasta
tahtoi antaa hänelle vanhemman sisaren Annan. Juhana päätti sentähden
totella Eerikkiä ja palata. Jo oli hän astunut laivaan kun
Sigismundilta tuli uusi sanantuoja, joka toi mukanaan parempia tietoja.
Juhana meni jälleen maalle ja matkusti Puolaan huolimatta Eerikin
kiellosta. Täällä vietettiin myös, niinkuin jo mainittiin, häät
lokakuun 4 päivänä 1562.
Tämä yhdistys maan vihollisen kanssa antoi Eerikille varmuuden siitä,
mitä oli pelännyt. Helmikuussa 1563 meni Turkuun sanansaattaja saamaan
Juhanan selitystä hänen menettelystänsä, mutta annettu vastaus ei
tyydyttänyt Eerikkiä. Valtiopäivät kutsuttiin kokoon Tukholmiin
kesäkuun 1 päivänä 1563 ja siellä esiintyi kuningas itse veljensä
päällekantajana. Juhana tuomittiin valtakunnan pettäjänä menettämään
hengen ja tavaran, jollei kuningas armahtaisi ja säästäisi häntä.
Tiedot tästä ja Juhanan pelko selvän uppiniskaisuutensa tähden
veljeänsä vastaan saivat hänen enennetyllä innolla varustamaan itseään
vastarintaan, sillä hän ymmärsi mitkä seuraukset kaikesta tästä
piakkoin olisivat. Tässä tarkoituksensa kääntyi hän suomalaistenkin
puoleen, kun nämät Heikinmarkkinoilla lukuisasti olivat kokoontuneet
Turkuun, ja pyysi heidän apuaan veljensä vääryyksiä vastaan, siinä
suhteessa tehden vaikeimpia syytöksiä, useimmat täydellisesti
valheteltuja. Suomalaiset, jotka uskoivat häntä, lupasivat
myös apuansa, apua, josta ei Juhanalla kuitenkaan hänen oman
peräänajattelemattomuutensa tähden ollut mitään hyötyä, koska hän
nimittäin, niinkuin pian saamme nähdä, sulkeusi Turun linnaan, jonka
elokuun 12 päivänä täytyi antautua piirittäjien valtaan.
Tästä ajasta alkaen jatkettiin myös, niinkuin olemme nähneet,
aikaisemmin aljettua varustustyötä lakkaamatta ja levähtämättä ja apua
pyydettiin Puolasta, apua, joka, vaikka myönnetty, kuitenkin jäi
tulematta.
Valtiopäiväin loputtua lähetettiin Hogenskild Bjelke Suomeen
ilmoittamaan Juhanalle siellä tehdystä päätöksestä ja ehdoittamaan
ehtoa, että jos vastustamatta tahtoisi antautua kuninkaan valtaan saisi
elää, mutta mennä ikuiseen vankiuteen.
Herttuan vastaus saapui pian, se sisälsi luonnollisesti kiellon; hän
tahtoi vastustaa kovaa kovalla ja puolustaa itseään viimeiseen saakka.
Pian senjälkeen lähetti Eerikki tänne sotajoukon Anders Rolambin
johdolla, jonka kanssa kuninkaalle uskolliset Suomen päälliköt Ivar
Maununpoika Stjernkors ja Jakob Hästesko olivat yhdistyneet.