Rakkauden ja velvollisuuden taistelu.
Ukko Flink oli tapansa mukaan jo varhain seuraavana aamuna mennyt
kokemaan kalanpyydyksiään, jättäen Ivarssonin häiritsemättä nauttimaan
sitä lepoa, jota tiesi hänen niin hyvin tarvitsevan kuukautisten
vaivojen ja taistelujen perästä. Aamu-aurinko onkin jo korkealla kuin
hän säpsähti väsymättömästä koputuksesta tuvan ovella.
Kaikki äsken kokemansa seikkailut vielä tuoreessa muistossa nousi hän
sykkivällä sydämellä vuoteeltaan, puki nopeaan vaatteet yllensä ja meni
varovasti ovelle eräästä ra'osta siinä nähdäkseen ken tuntematon vieras
oli. Vaan epäselvästi voi hän nähdä mustan olennon ääriviivat, mutta
sen kasvoja oli mahdoton porstuassa olevan puolihämärän tähden lähemmin
nähdä.
Koputus toistettiin taas vielä innokkaammin.
-- Flink ei ole kotona, vastasi nuorukainen viimein teeskennellyllä
äänellä; mutta tällä selityksellä ei näkynyt olevan tarkoitettua
vaikutusta.
-- Avaa vaan, lausui heikko nais-ääni murteellisella Ruotsin kielellä,
on saman tekevä kun vaan saan ajaa asiani.
Ivarsson meni kuitenkin varmuuden vuoksi katsomaan jos joku salavaino
väijyisi häntä ulkona, mutta kun ei voinut havaita mitään pienintäkään
vivahdusta semmoiseen, avasi hän oven.
Edessään seisoi nainen, jonka sylfiidisessä olennossa hän heti tunsi
yhden herttuattaren hovinaisista. Oli nähnyt hänen ennen monet kerrat,
ensikerran tanssijaisissa Raaseporin seuratuvassa ja tummat, ihanat
silmät olivat aina katselleet häntä erityisellä ikävöimisellä.
Vähän ujona antoi hän vieraallensa tuolin.
Pitkä, tuskallinen vaitiolo seurasi, jona molempien näkyi etsivän
sanoja niille ajatuksille, joita salasivat luonaan.
-- Voitte vakaasti antautua vanhan Flinkin suojaan kunnes pakonne ehtii
unohtua, sanoi nainen viimein; innokkaista etsimisistä huolimatta ei
kuitenkaan kukaan tule näin kauvas. Sanotaan ukon olevan herttuan
suosikeista.
Pilkkanaurun ja kummastuksen piirre näkyi Ivarssonin kasvoissa
kuullessaan näitä sanoja.
-- Te, hyvä neiti, tunnette siis minun ja hiljakkoin elämäni vaiheet?
kysyi Ivarsson hätäillen.
-- Siihen voitte luottaa, vastasi tämä, ja ystävällinen hymyily
leikitteli hänen huulillaan.
-- Ja te rohkenette uskoa, ett'ei pakolaista etsitä näillä seuduilla.
-- Siinä suhteessa voitte olla aivan levollinen, olen jo johtanut
heidän askeleensa aivan vastaiseen suuntaan.
-- _Te_, huudahti hän hämmästyneenä.
-- Se hämmästyttää teitä, niinpä niinkin, minä en pidä sitä ensinkään
ihmeellisenä; ehkäpä asia kuitenkin näkyy teistä luonnolliselta, kun
saatte kuulla, että juuri minä olen aikaansaanut koko teidän
pelastussuunnitelmanne.
Hän töytäsi esiin ja vaipui innostuneena alas ihanan puolalaisnaisen
jalkain juureen, tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä; mutta pian
tointui hän kuitenkin ensimäisestä malttamattomuudestaan ja lausui sen
sijaan lyhyesti: hm, minä kiitän teitä!
-- Ette ole minulle missään kiitollisuuden velassa, vastasi hän,
kiittäkäät Jumalan äitiä, joka antoi minulle voimaa ja rohkeutta
taitaakseni työskennellä hyväksenne. Kiittäkäät Jumalan äitiä, joka
auttoi teitä kovassa vankeudessanne seisomaan vastaan kaikkia niitä
kiusauksia, joilla väärintekevä linnanvouti kiusasi teitä
kuunnellessaan halpoja kielityksiä.
-- Hyvä neiti, luulen ett'ette oikein tunne koko asian laatua.
-- Tunnenpa paremmin kun ehkä te itse, ja voin todistaa teille, että
linnanvouti on julma tyranni, jota kaikki vihaavat, vaikka hänelle
osoitetaan teeskenneltyä luottamusta. Saattaa löytyä yksi ja toinen
joka myös on hänen puolestansa, elääksensä niin hyvin kuin mahdollista,
Peder Rank esim. on yksi näistä hänen uskotuistaan.
-- Se oli tuo lurjus, joka ilmiantoi minun. Odota, ehkä vielä joskus
tulen tilaisuuteen maksamaan sinulle samassa rahassa.
Tätä sanoessaan puristi hän käsiään, ikäänkuin osoittaakseen niitä
tunteita, joita tunsi tätä hävytöntä kätyriä kohtaan viekkaan herransa
palveluksessa.
Nainen jatkoi ikäänkuin lieventääkseen hänen sytytettyä vihaansa:
-- Osoittakaat nyt jaloilla töillä, että olette oikein ymmärtäneet
arvostella vaivojani teidän tähtenne. Vihaatte herttuata, minä tiedän
sen, ja tiedän myös että hänellä on harvoja totisia ystäviä tässä
maassa; mutta olette kuitenkin hänen palvelijansa ja velvollisuutenne
vaatii, että olette uskollinen hänelle niin kauvan kuin olette hänen
palveluksessaan. Älkäät luulko että minäkään olen hänen ihailijoitansa
kuultuani kaikki, mitä huhu on tietänyt kertoa hänestä, mutta minä
rakastan herttuatarta, sillä hänellä on harvinaisen jalo sydän ja hänen
kohtalonsa en myös tästälähin yhdistetty herttuan kohtaloon. Tahdon
myös lisätä vielä, että jokainen uskollisuuden osoitus aikaisemmin tahi
myöhemmin saa oikeuden mukaisen palkkansa. Olettehan hairahtaneet
tekin, mutta kun kerran teidän aikeenne tulevat tunnetuiksi ja ne
menevät siihen suuntaan, kun olen viitannut, on rangaistuksen sijasta
kiitollisuus odottava teitä.
Hän nousi ja tarjosi kätensä jäähyväisiksi, mutta Ivarsson pidätti
häntä ja lausui:
-- Yksin teille tulee minun puolestani osoittaa kiitollisuuttani, mutta
kuinka voin minä, vähäpätöinen sotilas, palkita teitä kaikesta
hyvyydestänne.
-- Tehkäät kun olen käskenyt ja silloin olen myös minä palkittu. Olen
puhunut yleisen ihmisrakkauden nimessä ja niiden tietojen mukaan kun
olen saanut. Jos olen erehtynyt jossakin, ei se suinkaan tapahtunut
pahassa aikeessa. Mitä taas arvoon ja syntyperään meidän välillämme
tulee, olette täysin minun vertaiseni, jos kohta onnellinen kohtalo on
kohottanut minun hovin, useasti painavaan ilmaan.
-- Kuinka olette jalo, kuinka sydämellisesti toivon, että kaikki se
hyvyys, minkä olette minulle osoittaneet ilman että olen rohjennut
siitä uneksiakaan, palkittaisiin teille tuhatkertaisesti ja tekisi
teidän onnelliseksi.
-- Kiitän teitä tästä onnentoivotuksestanne, vastasi nainen vähän
vapisevalla äänellä; mutta vastatkaat minulle: mitä on onni?
-- Tarkoitan että ainoastaan sitä voidaan kutsua täydellisesti
onnelliseksi, joka kerran näkee kaikki ihanimmat toiveensa
toteutetuiksi ja joka samalla tietää ansainneensa kaiken sen hyvyyden,
jota hänelle osoitetaan, vastasi nuorukainen teeskentelemättä.
-- Aivan saman selityksen olisitte tekin saaneet minulta, ja jos
minulle joskus suodaan tämä lahja, olen kiitollisuudella muistava
teitä. Mutta viellä yksi pyyntö: jos tiemme joskus vastaisuudessa
yhtyvät, älkäät tekään silloin unohtako Zaida Barinskya, vaatimatonta
hovinaista, joka tarkoitti teidän parastanne.
Taas antoi neiti kätensä hänelle merkilliseen vastaanottoon. Väristys,
vielä kylmempi ja kammottavampi kun oli tuntenut linnan hautaholvissa,
väristytti nuorukaisen jäseniä. Ymmärsi nyt kaikki, mitä oli salattu
tähän kädenantoon. Tunsi samalla pelonkaltaisen tunteen valloittavan
itsensä. Oli tällä hetkellä lähellä panemaan kätensä tuon viettelevän
olennon soikean vartalon ympäri ja likistämän hänen rintaansa,
painamaan tulisen suutelon hänen punertaville huulilleen -- mutta hän
rohkaisi mielensä, mahdotonta oli hänen olla petollinen poissa olevaa
kohtaan -- ja päälliseksi oli neiti ehkä viellä lopullisesti herttuan
ystävä, herttuan, jota hän itse sydämestään halveksui.
Pysyäkseen voittamattomana hehkulta ihanan puolalaisnaisen mustista
silmistä, katsoi hän ujokkaasti alas ja suuteli kiitollisella
nöyryydellä ainoastaan hänen pientä pehmoista kättänsä.