Vanki.
"Vankitornin" ainoan, matalan, ristikolta suljetun, pohjoista päin
olevan ikkunan läpi voi päivänvalo ainoastaan säästäväisesti tulla
sisälle ja poistaa sitä puolipimeyttä, joka vallitsi täällä sisällä. Se
kosteisuus, joka vallitsi tässä ummehtuneessa luolassa, oli peittänyt
jääkylmät harmaakiviseinät paksulla homepeitteellä ja sen inhottavan
ilman, joka täällä aina oli, täytyi ehdottomasti turmella parhaimmankin
terveyden. Vilutaudin oireet värisyttävät kerran toisensa perään vangin
väsyneitä jäseniä ja se viitta, jota hän huolellisesti koetti kääriä
ympärilleen, voi ainoastaan hieman poistaa sitä.
Ivarsson oli jo kokonaista neljä kuukautta taistellut kaikkia näljän ja
tuskan vaivoja vastaan tässä luonnottomassa asunnossa, sillä se
ruokakaan, joka lähetettiin tänne alas, ei ollut likimaillekaan
riittävä täyttämään kaikkia ruumiin tarpeita. Hyvin vähän oli hänellä
myös tietoa siitä, mitä tällä ajalla oli tapahtunut ulkona, ainainen
kuollon hiljaisuus oli kaikki, mitä oli saanut kokea, ainoastaan
silloin tällöin häiritty valitushuudoilta palan matkan päässä olevasta
"läpitornista", eräs vielä pimeämpi ja kamalampi vankila, johon
paatuneet pahantekijät pantiin, siellä tapahtuvien kidutusten kautta
pakoittaakseen heitä tunnustamaan. Ennenkun vanki laskettiin tänne alas
riisuttiin häneltä kaikki vaatteet, kesällä aina paitaan asti, talvella
sai hän pitää takin yllänsä. Ruokana täällä oli vesi ja leipä.
Ainoat valoisammat hetket Ivarssonin sietämättömässä asemassa olivat ne
ajat, jolloin hän pääsi hengittämään vapaata ilmaa ulkona vankipihassa,
eräs korkealta muurilta ympäröitty kenttä eteläisen sivurakennuksen
edessä.
Täällä voi hän havaita, mitä ei tuolla sisällä ollut aavistanutkaan,
että kevät jo oli ehtinyt pitkälle, että Auran laineet jo olivat
heittäneet jääpeitteensä, että puut olivat hohtavina kevätpuvussaan ja
että muuttolinnut olivat palanneet vielä hiljakkoin niin autioihin
metsiin Pohjolassa. Taivaan sininen laki, joka oli päänsä päällä, ja
kullalta loistavan auringon säteet sulattivat niin kummallisesti hänen
rinnassaan lämpimämmät tunteet, jotka jo olivat olleet jäätymäisillään
siellä kylmässä, pimeässä hautaluolassa, mihin oli karkoitettu. Mutta
samalla heräsi myös mietteitä ja aavistuksia, jotka usein vielä enemmän
synkistyttivät hänen mielensä ja kuvasivat vastaisuuden vielä
tummempana kun ennen.
Hänen kävellessään täällä mykkänä kun hahmo, valmiina niin pian kun
vaan mahdollista ottamaan jäähyväiset elämältä ainaiseksi, heräsivät
muistot, joille ennen kernaasti oli antautunut, ja siirsivät hänen,
niinkuin monasti ennen, kauas pois Suomen rajoilta kotimaahan rakkaasen
Ruotsiin ja sen aarteen luo, jonka siellä talletti. Kuinka eikö
halunnut tulla sinne ja uudelleen solmia niitä siteitä, jotka pitkä
poissa-olo oli irroittanut, kuinka eikö odottanut häntä taas nuorena,
voimakkaana ja kukoistavana se, joka sinä kauniina heinäkuun aamuna
sanoi hänelle jäähyväisensä -- ja nyt, nyt oli hänestä jälellä
ainoastaan varjo, joka pian katoaisi sekin, joll'ei hän jonkun ihmetyön
kautta pelastuisi niistä kärsimisistä ja taisteluista, jotka nyt
kalvoivat häntä.