Raaseporissa.
Raaseporissa oleskellessa vietettiin aika mitä huolettomammalla
tavalla. Herttua koetti aina olla niin kekseliäs kun mahdollista,
tehdäkseen olon hauskaksi ja hupaiseksi nuorelle puolisolleen ja
seuralaisilleen. Myös väestön annettiin ahkeraan ottaa osaa näihin
moniin huvituksiin tahi itse panna toimeen itselleen huveja, ja
mielihalulla katselivat kaikki, aina herttuaan saakka, näitä.
Varhain eräänä iltana, noin pari viikkoa siitä, kun saavuttiin Suomeen,
istuttiin taas alhaalla avarassa seurustelusalissa katsellen niitä
hyppyjä ja leikkejä, joita alhaisempi hoviväki pani toimeen niiden
sotilaiden kanssa, mitkä vähä ennen olivat saapuneet tänne Turusta
vahvistaakseen vartiaväkeä.
Ilo oli yleinen ja muutamat hovineideistäkin eksyivät tanssin pyöreihin
herttuattarensa suureksi huviksi. Herttua itse oli edellisenä päivänä
matkustanut Turun linnaan valmistamaan herttuallisen puolisonsa
juhlallista vastaanottoa.
Näistä neideistä huomattiin erittäin yksi, Zaida Barinsky, joka
kauniilla ulkomuodollaan ja haaveksivalla katseellaan suurissa mustissa
silmissään herätti kaikkein huomion. Hän oli syntynyt Puolassa köyhistä
vanhemmista, mutta oli harvinaisen kauneutensa ja tavattomain
luonnonlahjainsa tähden jo aikaisin otettu hoviin, ja oli nyt yksi
herttuattaren uskotuista. Tämä suosio oli tosin alussa saattanut
hänen naiskumppaninsa hyvin paljon kadehtimaan häntä, mutta
vaatimattomuudellaan oli hän pian ymmärtänyt poistaa kaiken vihan ja
tehdä itsensä rakastetuksi myös näiltä.
Rusottavan punaisena huimasta tanssista, johon hänkin oli ottanut osaa,
oli hän istahtanut erään pylvään viereen, joka toisten keralla kannatti
suuren salin holvattua kattoa, ja istui siellä vilkkaassa keskustelussa
toisten neitien kanssa. Silloin astui sisälle ovesta vastaisella
seinällä nuori, kookas mies, yksi äsken saapuneista sotilaista.
Kuiskutus alkoi salissa heti hänen jalon, muhkean muotonsa ilmestyttyä
ja neitoset kokoontuivat toisiltaan tiedustamaan ken sorea mies oli.
Nuori mies, Hans Ivarsson, oli kotoisin Blekingestä ja oli jo
kokonaista kolme vuotta palvellut herttuata ja kohonnut paljon hänen
suosiossaan miehuudellaan ja rehellisyydellään, ehkä enemmän kun moni
häntä vanhempi sotilas, joka ei suinkaan ollut omiaan enentämään
sovintoa hänen ja kumppaniensa kesken. Tänäkin iltana näkyi veren
nousneen monen nuoren miehen päähän nähdessään mikä onni vastatulleella
oli myös kauniimman sukupuolen luona. Mutta tämän menestyksen ei
näkynyt herättävän mitään huomiota hänessä; pää-asia oli hänen
mielestään ottaa vaarin tilaisuudesta, kun semmoinen sattui löytymään,
siten haihduttaakseen sitä koti-ikävää, mikä silloin tällöin valtasi
hänen. Mutta lapsuuden kotiin ei hän ikävöinnyt, kun muisto menneistä
ajoista valtasi hänen. Hänen isänsä ja äitinsä olivat aikoja sitten
kuolleet ja se maatilkka, missä lapsena oli juoksennellut, oli mennyt
perinnöksi vanhemmalle veljelle. Mutta kivenheiton päässä Oosin
torpasta, hänen lapsuuden kodostansa, asui nuori ja kaunis Blekingen
tyttö, hän voi nyt olla noin 19-vuotias; hänestä oli aina lapsuudesta
saakka pitänyt ja poislähtiessään antoivat he toisilleen pyhän
lupauksen, että niin pian kun kohtalo veisi heidän yhteen, he
laatisivat itselleen kodon saman katon alla eivätkä milloinkaan enään
jättäisi toisiaan.
Nyt oli, niinkuin sanottiin, kolme kokonaista vuotta mennyt eikä hän
ollut mitään kuullut tytöstä, ja Jumala tiesi milloin saisi jälleen
nähdä rakastettuansa ja ikävöittyä Blekingeänsä, sillä varmaan olivat
levottomat ajat tulossa herttuan ja kuninkaan eripuraisuuden tähden,
tämän herttuan, jota sydämensä pohjasta vihasi, vaikka oli häneltä
saanut niin suurta suosiota. Hän häpesi uskollisuuttansa
tälle ulkokauniille herralle, kuitenkin -- hän oli täyttänyt
velvollisuutensa, mitä muuta häneltä vaadittiin!
Milloinkaan ei hän ollut pyytänyt turhaa kunniaa eikä vertaistensa,
enempää kun muidenkaan, ihmettelemistä, hänen elämänsä tarkoitus oli
pysyväisempää laatua: että kerran tuntea itsensä onnellisena
mainitessaan Greeta Larssonia omakseen, että Greetan kanssa saada olla
osallinen iloissa ja huolissa täytettyään velvollisuutensa isänmaan
hyväksi.
Mutta missä tahanaan tämä nuorukainen esiintyi ei voinut hän välttää
kaikkein huomiota. Paitsi miellyttävää ulkomuotoa oli hänessä niin
paljon muuta, jonka välttämättömästi täytyi vetää puoleensa, eikä se
ollut ensinkään kummallista, jos tämä ihana olento puolalaisissa
hovinaisissa, joilla yhä edelleen oli mitä huonommat ajatukset
pohjoismaista ja niiden asukkaista, herätti hämmästyksen ja ihastuksen.
Zaida Barinsky näkyi tässä tilaisuudessa enimmin mieltyneen nuoreen
ruotsalaiseen soturiin. Koko iltana otti hänen vaarin jokaisesta tämän
pienimmästäkin liikkeestä eikä voinut kyllin ihmetellä, että tämä
alhainen sotilas kaikessa käytöksessään osoitti semmoista
säädyllisyyttä, joka olisi ollut kunniaksi monelle häntä korkeammalle.
Vielä leikkien ja tanssien hälinän vaiettuakin, kun yö yksin vallitsi
suuressa talossa, ei hän unissansakaan voinut olla antamatta hänelle
kunnioitustaan ja ihastustaan.