Turvapaikka maalla.
Hämmästys Länsi-Uudenmaan pienessä pappilassa ei suinkaan ollut
vähäinen, kun sanansaattaja joulukuun 3 päivänä päivällä tuli
ilmoituksella, että laivasto oli käynyt ankkuriin selällä sen edessä ja
että lipusta eräässä isomastossa selvästi voi päättää korkeita vieraita
olevan laivastolla.
Hiljainen Eskil Isaeus par'aikaa puolisoineen söi yksinkertaisen
päivällisateriansa, kun ensimäiset huhut tästä saapuivat tänne, ja hän
oli tuskin ehtinyt kiittää ruoan edestä ennenkun ratsu jo saapui
pihalle ja ilmoitti että hänen herttuallinen armonsa halusi saada
tarpeellisia ajopeliä viemään saapunutta korkeata pariskuntaa ja
hoviväkeä Turun linnaan. Hädin tullen tyydyttiin kun päästiin katon
alle, koska pimeä pian oli tulossa. Raivoavassa myrskyssä ja sumussa
oli yli purjehtiessa kuljettu harhaan ja sentähden täytyi nyt koettaa
maatietä päästä matkan perille, sillä ei enää haluttanut mennä
koettelemaan meren ankaruutta niin levottomana vuodenaikana.
Vanha prelati oli hetken kuunnellut vaimonsa selityksiä mitään
virkkaamatta, sillä tämän kautta vietiin tämä toivomus huoneen
isännälle ja perheen päälle, mutta vähitellen havaittiin laskujen hänen
otsallaan saavan tavallista uhkaavamman luonteen ja kädet ristissä
rinnallaan lausui hän tuimasti:
-- Minun asuntoni on rauhan asunto; omatuntoni kieltää minua
palvelemasta valtakunnan vihollisia.
-- Ja sinä luulet siis, että tyydytään tähän vastaukseen? Muista minkä
vaaran kielto saattaisi meidän huoneellemme -- -- --
-- Minä olen Herran sotilas, keskeytti pappi, enkä pelkää mitään
ihmisten juonia, tehdessäni mikä oikein on.
-- Mutta kuule Eskil toisten tähden, jotka muuten saavat kärsiä sinun
vihastasi herttuata kohtaan, jatkoi vaimo taivuttaakseen miestään.
Kauvan seisoi hän, miettien vaimonsa viimeisiä sanoja, sitte lausui hän
lempeemmin:
-- Heidän tähtensä, sinä olet oikeassa, Elisabeth, anna siis valjastaa;
mutta meidän ainoalla ajopelillämme ei pitkälle päästä. Anna sentähden
sanoa korkealle herrasväelle, että minun huoneeni saa olla avoinna
heille kunnes ehtivät ryhtymään enempiin toimiin Turunmatkaa varten.
* * * * *
Talvi-illan varjot olivat jo peittäneet seudun läpinäkymättömällä
pimeydellä; ainoastaan siellä täällä nähtiin valkoisia kinoksia
pilkottavan, ja tähtikirkas avaruus oli majesteetillisenä ympäröivän
hiljaisuuden yli. Mutta rauhallisessa maapappilassa oli häärinää ja
pyörinää ja vilkkaasti leimuavat valkiat houkuttelivat kaikki
ympärilleen. Hoviväkikään ei laiminlyönyt virkistyttää vilusta ja
väsymyksestä kankeita jäseniään sekä lämmittävän lieden ääressä että
virvottimilla, joita runsaasti oli tarjona. Viini juoksi virtoina ja
helinässä ja hälinässä, laulain ja jutustellen, iloittiin siitä, että
vihdoin viimein oli saavuttu kovalle maalle -- kunnes uni voitti kaikki
ja sulki heidän ystävälliseen syliinsä.
Herttuatar ennätti kaikkialle ja kaikkein kanssa ja se vaatimaton
rakkaus, millä hän nyt niinkuin ainakin kohteli kaikkia palvelijoitaan,
vaikutti aivan virkistävästi heihin niiden kaikkien synkkien
vastaisuuden toiveiden aikana mitä jo saapuessaan heille vieraasen
maahan kantoivat tykönään. Juhana-herttuankin monesti synkille
kasvoille loi hän katseellaan iloisen loisteen tahi saattoi hänen
sydämensä sykkimään kovemmin jollakin ystävällisellä hyväilyllä tahi
kehoittavalla sanalla.
Jo harmaapäinen pastoorinrouva hoiti myös emännän velvollisuuksiaan
kiitettävällä tarkkuudella; varhain aamusta myöhäiseen iltaan nähtiin
hän häärivän toimissa loistavan komeuden keskellä, aivan kun ei mikään
talvi vielä olisi riipottanut luntansa hänen kiehkuroihinsa eikä
vanhuus ja väsymys painaisi häntä.
Miehensä sitä vastoin vaarinotti, helposti ymmärrettävistä syistä, mitä
varovamman käytöksen vastentahtoisia vieraita kohtaan, vaikka hänkin
oli olevinaan itse kohteliaisuus ja nöyrä alamainen, kun niin
vaadittiin. Mutta mielessään pyysi hän korkeimmalta anteeksi rikosta,
jonka piti tehneensä sekä kuningastaan että sitä seurakuntaa vastaan,
jonka paimeneksi oli pantu, palvelemalla tätä suuren Kustaa Vaasan,
hänen mielestään sukuansa halventavaa poikaa.
Pappilassa ei kuitenkaan viivytty kauvan. Seuraavana päivänä saapui jo
nimittäin joukko kelvollisia ajopeliä ja tuhatluku ratsuja, jolloin
matkaa jatkettiin Raaseporiin. Vähä sen jälkeen purjehti myös laivasto
Turkuun.