"En flaska likör och par flaskor vatten!"
"Jahah!"
Hetkessä olivat sileiksi ja särmäkkäiksi hiotut liköörilasit taas
nestettä täynnä; mutta ei vain tahtonut Lulle ystävätänsä saada
iloiselle mielelle, vaikka hyvinkin koetteli.
"Kuuleppas, anna sinä entisten muistojen nyt olla, Yrjö ... tyhmästipä
teinkin kun rupesin niistä juttelemaan, mutta johtui vain se totuuden
into mieleen. Vaan sehän haihtuu kuten muutkin innottelut ja unelmat
... eikä siitä sen enempää! No kippis, bror!"
Vaistomaisesti otti Yrjö lasin käteensä ja kilisti, katsahti sitten
ulos ja Eljaksen iltana tehtyä lupaustaan muistellen huokasi:
"Mutta se oli kuitenkin minun kaunein unelmani; joka -- murtui!"
Ja siinä istuivat he molemmat mietteissään, eikä Lullekaan jaksanut
entistä iloista mieltänsä pitää.
Mutta ulkoa kuului nuorison iloinen humu ja remakka, naurua ja heleitä
naisääniä ja juuri heidän päänsä päältä balkongilta kajahti äkkiä
Topeliuksen tuttu ja reipas laulu:
"Vi äro andens fria folk,
Som stolt att vara ljusets tolk,
Skall evigt kämpa för dess rätt,
Och evigt skydda det!" j.n.e.