Sisältö: Kangasten laittaminen ja kutominen. Niisien teko. Kasken
merkitseminen. Jyrin päivä. Kasken karsiminen. Kalanpyydysten
laittaminen.
Jo kevättalvella alkoivat naiset kevätkankaita varustella. Rihmat
haudottiin tuhasta tehdyssä lipeässä ja käytiin huuhtomassa
järven avannossa, jonka jälkeen ne pantiin riu'uille kuivamaan ja
liinastumaan. Ensin ne kylmivät ja sitten leudolla ilmalla sulivat
jälleen. Sitten ne pantiin hangelle valkenemaan.
Kun rihmat olivat kyllin valjenneet, otettiin loimirihmat tupaan
ja ripsittiin. Sen jälkeen tuotiin tupaan kerinlaudat, joille
loimivyyhdit asetettiin. Sitten iskettiin seinänaula tuvan pankkopuun
päähän. Seinänaulaan pantiin kehä, jolle alettiin loimirihmaa kehiä.
Kun kaartojen luvusta saatiin tietää miten pitkä kangas oli tuleva,
niin sitä mukaan kehitettiin loimia.
Kun loimet oli kehitty, ne vietiin riiheen. Tuoreesta koivuvitsasta
tehtiin rakset, jotka sidottiin vartaaseen, joka mikkelipuulla
nostettiin ylös ja asetettiin yksi pää ahdinlaudalle ja toinen pää
ahdinlaudan orrelle. Kehäin rihmapäät pujotettiin raksien läpi ja
kiinnitettiin riihen takaseinässä olevaan alimmaiseen luontanaulaan.
Siitä vietiin rihmat seinän toisessa päässä olevaan luontanaulaan,
jonka taitse rihmat kierrettiin ja vietiin rihman alkupään luona
olevaan toiseen naulaan, ja sitten taas toisessa päässä olevaan
toiseen naulaan jne. sikäli, miten pitkä kangas oli. Rihmat juoksivat
kehiltä raksien läpi sikäli kuin niitä vain juoksutettiin. Jos ei
kangas yhtynyt koko seinän pituudelta, niin iskettiin naula siihen,
mihin kangasloimet ulettuivat, ja naulan eteen iskettiin seinään
tiuhta, jonka ylitse ja alitse vuoroin loimirihmat laitettiin.
Loppupäästä alettiin luoda takaisin alkupäähän. Kangasta luodessa oli
visu vaari pidettävä, että se meni järjestyksessä, sille naulalle
jolle se menevä oli. Jos sattui vahingossa menemään väärälle
naulalle, niin tuli viippi ja se oli vaikea korjata. Siksi sanottiin
olevan kaksi vaikeaa asiaa, nimittäin hutun juominen ja viipin
korjaaminen.
Rihmat kun kehiltä loppuivat, niin oli kangas luotu. Sitten
otettiin tiuhtapuikko pois ja laitettiin sijalle tiuhtarihma,
ja kangasloimet pantiin letille, joka vietiin tupaan. Siellä se
käärittiin rihmasyrjälle siten, että kankaan loppupohjukka tuli
syrjän ympärille, johon se levitettiin tasaisesti ja pantiin
kaksi tiuhtapuikkoa, joista toinen pantiin pohjukkaan ja toinen
tiuhtarihman sijalle, joka otettiin pois. Tiuhtapuikot, jotka olivat
poikkipuolin kangasloimia, sidottiin molemmista päistä yhteen
rihmalla. Sitten kiinnitettiin loimirihmain pohjukat sydänvarpasella
rihmasyrjään ja loimilettiä purettiin siksi, että se ulottui
vaatesyrjän sijalla olevan käärikesyrjän ympäri ja sieltä taas
käärikesyrjän alaitse penkille.
Sitten levitettiin rihmat tasaisesti kaikkein syrjien ympäri ja
alettiin kääriä kangasta. Se nainen, joka tuli kangasta kutomaan,
istausi kankaan taakse penkille, piti vanakasti (navakasti)
loimirihmoja tiukalla ja purki lettiä sikäli kuin tarvittiin. Joku
mies tahi riski nainen otti sitä varten tehdyn käärikekartun, jonka
pisti rihmasyrjän päässä olevain reikäin läpi ja alkoi kiertää syrjää
ympäriinsä. Täten kääriytyivät loimirihmat syrjän ympärille. Joku
vanhempi nainen seisoi rihmasyrjän takana ja hoiti rihmoja, että ne
tulivat tasaisesti syrjän ympäri. Sitten kun tiuhtapuikot, jotka oli
vedetty käärikesyrjän luo, olivat kulkeneet rihmasyrjään kiinni,
pysäytettiin kiertäminen, oiottiin ja levitettiin rihmat uudelleen
sekä vedettiin tiuhtapuikot taas alas käärikesyrjän luo ja alettiin
kiertää rihmasyrjää ympäriinsä. Tällä tavoin pitkitettiin käärimistä
siksi, kunnes se saatiin käärityksi. Vihdoin kun letti oli loppunut,
levitettiin loimirihmat loppupohjukasta lopinpuun ympärille, jota
pitämään joku meni kankaan alle, jossa kulki sikäli kuin kangasta
kierrettiin letin pitäjän luo. Rihmasyrjän hoitajalla oli kädessä
karttu, jolla hän välistä lyödä hakkasi syrjällä olevia rihmoja että
ne tiukemmin ja tasaisemmin kääriytyvät syrjän ympärille. Kun kangas
oli kääritty, niin laitettiin loimet pohjukoistaan käärikesyrjän
ympäri ja alettiin kitkuttaa, so. rihmasyrjän kartikasta nytkytettiin
syrjää edestakaisin, jotta loimet kävivät kiinteämmin syrjän ympäri.
Kangasta lykkimään käydessä nostettiin rihmasyrjä kangaskorvakkeiden
päälle. Samoille korvakkeille tuotiin myöskin niidet hiulineen ja
niisikeppineen. Sitten lyötiin loimirihmojen solmukkeet poikki ja
niiden päät solmittiin niputtain yhteen. Lykkiessä tarvittiin kaksi
naista: toinen oli etu- ja toinen takapuolella niisiä. Takapuolella
istuva nainen otti nipun kerrallaan käteensä, erotti nipusta ensin
reunimmaisen loimirihman ja antoi sen häntä vastapäätä istuvalle
naiselle, joka pujotti rihman niisisilmukan lävitse, ja sitten
seuraavan loimirihman samalla tavalla toisen niiden silmukasta,
kolmannen rihman kolmannesta silmukasta, neljännen neljännestä
jne. Tiuhtapuikoilta katsottiin, jotta rihmat tulivat oikeassa
järjestyksessä pujotetuiksi. Jos sattui menemään väärin, niin siitä
tuli kankaaseen lapa, joka korjattiin joko tekemällä lisäniisi tahi
uudestaan pujottamalla. Jos yksi rihma sattui menemään kahteen
niiteen, niin siitä tuli vääräjäinen, ja jos ei sitä ajoissa huomattu
korjata, niin siitä kutoessa tuli toimitaittu.
Kun kangas oli niisiin lykitty, alkoi pirtaan lykkiminen. Vitsan
varvasta tehtiin koukku, joka vuoltiin latakaksi (latuskaiseksi).
Siihen koukkuun sijoitti toinen nainen kaksi loimirihman päätä ja
työnsi ne ensimmäisestä pirran piin raosta, josta toinen nainen ne
otti vastaan; sitten toiset kaksi rihmaa toisesta raosta jne. siksi,
kunnes koko kangas tuli lykityksi (pujotetuksi). Jos sattui hairaus
tulemaan, niin se kutoessa saattoi piitämän.
Kankaan lykkimisen perästä solmittiin loimirihmain päät yhteen
parittain ja rihmojen pohjukkaan pistettiin kepukka, joka molemmista
päistä kiinnitettiin nauhalla vaatesyrjään. Rihmasyrjän reikään
pistettiin kuvepuun pää ja toinen pää pantiin vaatesyrjälle. Se esti
rihmasyrjän pyörimisen, kun kangas kiinnitettiin kiinnityskartulla,
jonka pää pistettiin vaatesyrjän reikään ja kiinnityskarttuun pantiin
reikulainen, jonka reikään pistettiin rautainen kangaspuikko.
Sitten tuotiin kangassukset, jotka kiinnitettiin peränuorasta penkin
alla olevaan rautanaulaan, ja suksien päihin solmittiin niisinuorat.
Myös kiinnitettiin pirrankaiteet miekkapuista pirtakeppiin, joka oli
kangaskorvakkeilla. Pirranraiteet sijoitettiin kaiteiden koloon, ja
niin saatiin kangas reilaan.
Kun kaikki oli saatu reilaan, alettiin sitten kutoa. Ensin pisteltiin
loimien väliin muutamia oljenkorsia ja sitten jotain paksumpaa
kuderihmaa. Tällainen kutous oli nimeltään tutkain, ja sitä kudottiin
pietimen verran. Sitten sijoitettiin tutkaimen päässä oleva kepukka
vaatesyrjän loveen, laskettiin rihmasyrjältä kangasta, pantiin
päällyspuikko rihmasyrjälle ja alettiin kutoa oikein.
Sitä naista, joka osasi hyvin kankaansa laittaa ja kutoa, pidettiin
selvänä, jonka
kangas ei laske lapoja
päästä ei pirta piitämiä.