Sisältö: Räsysaksan tulo. Kauppatavaroin luettelo. Kaupanteko.
Karhunkuljettajat. Karhun tanssi ja muut temput. Väkikartun
veto. Kertomus kuinka sudet söivät karhun. Karhu pelastajana.
Harjalainen. Konttikauppiaat. Kappamiehet.
Eräänä päivänä katsoi Niemelän Sohvi akkunasta ulos ja sanoi
tupaväelle:
-- Tulkaas katsomaan kuka tuolta ajanee meille lakittavalla
hevosella? Sillä on kauhean iso reslareki ja siinä näyttää olevan
juuri kuin heiniä reessä. Miehellä on kilapannahkainen hattu päässä.
Pian kahahtivat useat nuoret naiset akkunaan ja vähän aikaa
katsottuaan sanoi Anni:
-- Tuohan tuo näyttää olevan räsysaksa Kauranen, ja tuota vanhaa
tuttua et sinä Sohvi tuntenut! Nyt varusta räsyjä ja osta itsellesi
koreutta.
-- Kerkeäähän nuo ryysyt varustaa sittenkin, kun saadaan kuulla, mitä
hyvää hänellä on kaupittavana, vastasi Sohvi.
-- Minä jo melkein muistan ulkoa hänen tavarainsa luettelon, kun
joka talvi olen pari, kolme kertaa sen kuullut, sanoi Anni nauraen.
Kyllähän Longan Antillakin on loruja, kun hän tavaroitansa luettelee,
mutta eivät kenenkään luvut mene niin sätkälleen kuin tämän Kaurasen
luvut. Varustaipas nyt Sohvi oikein tarkkaan kuuntelemaan, kun hän
ilmoittaa pamisuttaa tavaroitansa, niin saat kuulla, miten metkasti
se sujuu.
-- No, oli menneeksi, minä kuuntelen tarkoin, vastasi Sohvi.
Kun Kauranen pääsi pihalle, hän pysäytti hevosensa, sitoi sen
kiinni, viskasi heiniä eteen ja loimen hevosen selkään. Tuli sitten
tupaan, jossa hyvän päivän sanottuaan heitti hattunsa ja rukkasensa
pöytärahille, hieroi kämmeniään ja lausui:
Ostetaankos taloon tähän
tavaraa, vaikka kuinka vähän?
Mulla ois yhtä ja toista
kalua myydä, kaikenlaista:
Suuria neuloja,
tupakkaseuloja,
pieniä neuloja,
pippuripalkoja,
parsinneuloja,
niin kuin salkoja,
sulkaneuloja,
sukkapuikkoja,
kinnasneuloja,
jauhoseuloja.
nuppineuloja,
ryyniseuloja,
savikukkoja,
pieniä lukkoja,
silmälasia,
savivatia,
kauneita peilejä
niin kuin leilejä,
kallekuoria,
liivinvuoria,
vingerporia
aivan somia,
pumpulilankaa,
vaikka mihin pankaa,
palmikon terttuja,
hetaleita, herttuja,
vaskisia, hopeisia
helmiä ja sormuksia,
nappeja ja hakasia,
suurta, pientä, naskalia,
saippuaa ja rikkiä,
sekä tenkelikkiä,
suuria, pieniä kampoja,
lehmuksesta vateja,
on myös ongenkoukkuja,
vaan ei ole siimoja,
löytyy lehtitupakkaa:
vinterskaa ja mahorkkaa,
rinkeliä, rääniköitä,
orehkia, kauruskoita,
kantvärkkiä, inkivääriä,
joilla saa yskää kääriä,
vanunkia, veitsiä,
kääntöpäitä,
neulapyssyjä
ynnä niitä, näitä.
Kaikki on helppoa,
rahaa ei maksa;
ottaapi ryysyjä
tämä räsysaksa.
Hyvän, huonon ryysyn
käärin yhteen myysyyn.
Kelpaa vanhat paidat
sekä hurstin laidat,
yliset ja aliset,
puhtaat sekä likaiset,
esiliinat, pöksyt,
hienot sekä paksut,
liinakalsut, riihikot,
merrat, potkut, verkot,
lapsenrievut, liinaviitat,
pyyhkeet sekä riihipaidat.
Kaikki yhteen käärin,
punnitsen ja häärin,
en tee koskaan väärin.
Ei mikään oo niin halpaa,
ettei mulle kelpaa:
ehiät ja rikkinäiset
ovat mulle yhtäläiset.
Sitten vieras kätteli kaikkia talon miehiä.
-- Jos sinulla, Kauranen, lienee todella kaikkea tavaraa, jota nyt
ilmoitit, niin saa sanoa että
kaikkia on Katin säkissä,
monta Monnon kukkarossa,
virkkoi Mauno-setä kätellessään vierasta.
-- Suittaa olla, että minulla on enempikin tavaraa kuin nyt tässä
luettelin tai ei liene kaikkia näitäkään, vastasi vieras. Kun luku on
kerran niin laadittu, niin täytyy se loruttaa alusta loppuun, kävi
tavaran kanssa miten tahansa.
Miesten keskenään pakinoidessa hakivat naiset ryysyjä. Sitten
mentiin pihalle ja kohta oli Kaurasen reen ympäristö aivan täynnä
ihmisiä, etenkin naisia, joilla oli ryysytyyskät kainalossa. Kauranen
mittasi ryysyt ja antoi tavaraa mitä vain kuka halusi ja hänellä
sattui olemaan, Suuressa punaisessa puukirstussa säilytti kauppias
hienoimmat rihkamatavaransa, vaan suuremmat tavarat niin kuin esim.
vadit, kupit ym., jotka enemmän ottivat tilaa, olivat peräpuolella
rekeä. Heti kun Kauranen aukaisi kirstunsa kannen, otti Niemelän
Mikko savikukon ja alkoi sitä soittaa vinguttaa. Muutamat naiset
koettelivat tinkiä kauppaa tehdessään, mutta Kauranen sanoi:
-- Ei tässä ole mitään tinkimistä. Kaikilla tavaroilla on määrätty
hinta. Jokaiselle ryysynaulalle lasketaan hintaa yksi kopeekka.
Kuinka monta naulaa on ryysyjä, niin monen kopeekan edestä minä annan
tavaraa. Siinä ei ole mitään tinkimistä; vaihda kuin veitsiä, saneli
saksa.
Siinä tehtiin kauppoja monenlaisia. Naiset enemmiten ostivat
ryysyillä tarvitsemansa tavarat, vaan miehet maksoivat rahan
ostoksistaan. Kun kaikki kaupanteko oli päättynyt, niin Kauranen
matkusti toisiin taloihin.
* * * * *
-- Mikähän vahinko lienee meidän Antille tullut, kun hänen hevosensa
juoksi kotiin eikä miestä näy missään, ilmoitti Mari-täti tultuansa
ulkoa tupaan eräänä päivänä.
Tämän kuultuaan meni isäntä pihalle, jossa näki nuoren hevosen
valjastettuna aisoihin, vaan rekeä ja Anttia ei näkynyt missään.
Vähän ajan perästä tuli Antti kotiin läähättäen. Hän oli juossut niin
kiivaasti hevosen perästä, ettei tahtonut henkeäkään tavata. Tupaan
päästyään ja henkensä tavattuaan kertoi hän:
-- Kun minä ajoin lököttelin hiljakseen metsään puita hakemaan, niin
Kukkuraismäen polvekkeessa tulivat karhunkuljettajat vastaan. Heitä
ei hevonen enkä minä älynnyt, ennen kuin he olivat aivan edessä.
Tästä säikähtyi hevonen niin, että heti syrväysi tiepuoleen, reki
kaatui alassuin ja minä sirahdin reestä toituuvaalle (loitolle)
tiepuoleen. Kun hevonen yhtäkkiä kääntyi ympäri ja nykäisi
voimakkaasti alassuin olevaa rekeä, niin katketa rapsahtivat vanhat
vitsaiset saverikot reestä ja hevonen juosta ponnisti minkä käpälästä
lähti kotiin. Minulla ei muuta neuvoa ollut kuin juoksin perästä.
-- Olisithan sinä voinut tulla hiljempäänkin etkä juosta itseäsi
näännyksiin, kun näit hevosen kotiin laukkaavan, virkkoi Antin äiti.
-- Niin kyllä olisin tehnytkin, jos hevonen olisi juossut tietä
myöten, mutta kun minä näin hevosen jäälle päästyään laukkaavan
kohtisuoraan kotiin, niin ajattelin jos eläinraukka hätäpäissään
putkahtaa uhkuavantoon, jonka tiesin Kesselin lahdessa olevan, niin
sen tähden minä niin kiivaasti riensin perästä, selitti Antti.
-- No Jumalan kiitos, kun ei tuosta sen suurempaa vaaraa tullut
ja sinä Antti sekä hevonen olette terveenä päässeet kotiin, sanoi
Mari-täti iloiten.
Vähän ajan perästä kuului Kermisen rannasta rummun pärinä. Niemelän
molemmat isot koirat rupesivat haukkumaan ja menivät jäälle. Heitä
seurasivat toistenkin talojen koirat. Pojat menivät porstuan
rappusille katsomaan. Kohta erottivatkin heidän silmänsä, että
tulijoina oli neljä miestä, jotka taluttivat kahta karhua. Koirat
seurasivat loitompana karhuja haukkuen harjat siirassa. Niemelän
rantaan tultua pärisivät rummut uudelleen. Niemelän pihalle päästyään
seurue pysähtyi, yksi mies tuli tupaan ja sanoi:
-- Strastui repatta, hjyva paiva. A sapkos tulla tuppa ja anta karhu
tanssi?
-- Jos eivät vain teidän karhunne mitään pahaa tee, niin tuokaa heitä
tupaan, vastasi isäntä.
-- Ei paha teke, ei paha teke, olka huoljet, sanoi mies ja meni
pihalle.
Kohta tuotiin karhut tupaan. Iso rautarengas oli lävistetty
kumpaisenkin karhun ylähuulen läpi; renkaaseen oli kiinnitetty
rautavitjat, joista miehet taluttivat karhuja. Toiset miehet
kävelivät jäljestä. Jokaisella oli vahva rautapääsauva kädessä. Jos
karhu alkoi käydä uppiniskaiseksi, niin lyötiin sauvoilla armotta
jotta luut loikuivat.
Kun karhuja tuotiin tupaan, olivat talon kissat Mirri ja Marri pankon
laidalla. Ne pelästyivät niin että karkasivat heti uunille. Siellä
ne nostivat karvansa pystyyn, sylkäisivät ja alkoivat murista hännät
purhallaan. Lapset parkaisivat pelästyksissään ja puristivat äiteinsä
kaulaan kätensä. Vaikka heille oli jo edeltä käsin selitetty, että
karhut tuodaan tupaan, ja näytettykin ikkunasta karhuja, kun ne
olivat pihalla, niin yhtä kaikki säpsähtivät lapset karhujen tupaan
tullessa.
Tupaan päästyään karhut kävivät lattialle loikomaan. Ne näyttivät
olevan väsyksissä.
-- Anta hjuva isente kaks ljeba karhul, pyysi vanhin karhunkuljettaja.
Isäntä käski Matin tuomaan tupasesta kaksi leipää, jotka annettiin
karhuille. Syödessään karhut murisivat. Sillä aikaa kun karhut
söivät, kokoontui Niemelän suureen tupaan kyläläisiä katsomaan
karhujen tanssia. He ihmetellen katselivat karhujen paksuja
jäntereitä ja suuria torahampaita sekä kertoivat monta juttua tuosta
merkillisestä pedosta, jolla on yhden miehen mieli ja yhdeksän miehen
voima.
-- On isente viinuska antat kaks vaterkka, pyysi karhusaksa.
-- Onhan viinaa, sanoi isäntä ja haki viinaa.
Yleisö luuli, että karhuille annetaan viinaa, mutta miehet
pistelivätkin itse viinan suuhunsa ja alkoivat sitten komentaa
karhuja, jotka näyttivät olevan aivan haluttomat tanssimaan. Eräs
miehistä jo lyödä lojautti karhua sauvalla, mutta isäntä kielsi sen
ja sanoi:
-- Te ette saa minun talossani käydä rääkkäämään viattomia
luontokappaleita. Jos eivät ne lyömättä tanssi, niin menkää matkaanne.
-- Stostielait, sanoi ryssä ja kävi penkille istumaan.
-- Antakaa karhuille viinaa, niin kyllä ne tanssivat että töppöset
löyhkää, neuvoi seppä.
-- Anta isente vjel kaksi vaterkka viinuska, kul mine maksa, pyysi
karhunkuljettaja.
Isäntä toi vielä lisää viinaa, jonka ryssä kaatoi kahteen kuppiin,
joita näytti karhuille ja sanoi:
-- On smirno, viinuska vuipit.
Kohta olivat karhut pystyssä kahdella jalalla. Ryssä antoi ensin
vanhemmalle, sitten nuoremmalle karhulle kupin kumpaisellekin
etukäpäliin. Pian karhut loikkasivat viinan suuhunsa. Ryssä otti
tyhjät kupit pois, antoi karhuille sauvan kumpaisellekin käpäliin ja
sanoi:
-- Ikrait.
Heti alkoivat toiset kaksi miestä lyödä rumpua ja karhut rupesivat
tanssimaan. Väki siirtyi ympäri tupaa jättäen piirin keskelle. Karhut
kävelivät kahdella jalalla ja pitivät etukäpälissään sauvaa, tuon
tuostakin ne lytkäyttivät ruumistaan ja mörisivät. Näin ne kulkivat
ympäri piiriä pari kolme kertaa ja sillä oli tanssi suoritettu.
Rahvas nauroi ja osoitti sillä tavoin mieltymystään. Sitten
lakkasivat rummut soimasta ja komentaja sanoi ensin venäjäksi ja
sitten suomeksi:
-- Kui piika maka?
Heti kävivät karhut pitkälleen lattialle ja ojensivat koipensa
suoriksi. Sen jälkeen taas komentaja sanoi kahdella kielellä:
-- Kui poika hernettä varasta?
Nyt kävivät karhut polvilleen ja mennä hiipivät hiljaa eteenpäin. Sen
jälkeen komentaja huusi taas:
-- Kui maatuska kirkko mene? ja antoi sauvat karhuille.
Karhut kävivät sauvojen nojassa ja liikata lynkkäsivät. Sitten
komentaja sanoi taas venäjäksi ja suomeksi:
-- Kui pjäätä kivistä?
Karhut rupesivat pitelemään päätään etukäpälillään ja murisivat.
Kun nämä temput oli tehty, niin antoivat ryssät hatun kumpasellekin
karhulle etukäpäliin ja sanoivat:
-- Tenki pirat.
Hatut saatuaan kävelivät karhut kahdella jalalla ympäri tupaa
pitäen hattuja etukäpäläinsä välissä. Kuka viskasi rahaa hattuun,
sille karhut kumarsivat, vaan kuka ei rahaa antanut, niin sille ne
vihaisesti murisivat. Kun ei enää kenkään rahaa antanut, karhut
veivät hatut isännälleen, joka otti rahat hatusta ja luki ne.
Saaduilla rahoilla maksoi ryssä isännälle viinan, vaan leivistä ei
isäntä rahaa ottanut. Loput rahat korjasi ryssä kukkaroonsa. Sitten
hän sanoi:
-- On kuka tahtot väkkarttu vettät karhu kans?
-- Uskaltaakohan siihen käydä väkikartun vetoon, jos karhu tekee mitä
pahaa? kysyi seppä.
-- Ei karhu teket pahho, minä on takko, vastasi ryssä.
Pian ilmestyi kaksi nuorta miestä väkikartun vetoon. He toivat vahvan
kartikan ja laudan. Ryssän käskystä kävi vanhempi karhu toiselle ja
miehet toiselle puolelle lautaa, kumpaistenkin jalat olivat laudassa
kiinni. Karhu otti etukäpälillään kiinni kartikan keskeltä ja miehet
pitivät käsillään toinen toisesta ja toinen toisesta kartikan päästä.
-- Valmis, sanoi ryssä.
Miehet koettelivat vetää väkikarttua puoleensa minkä jaksoivat, mutta
karhu piti voimakkaasti kiinni ja niin pysyi karttu paikoillaan.
Vihdoin kun karhu tunsi, että miehet olivat panneet kaiken voimansa
liikkeelle, se nykäisi yhtäkkiä väkikarttua niin voimakkaasti, että
miehet kohousivat ylös istualtaan ja tulla heilahtivat yli laudan
karhun puolelle suin päin lattialle. Tämä näytti huvittavan karhua
ja se mörisi hyvillä mielin. Rahvasta nauratti tämä tapaus. Noloina
nousivat miehet lattialta, eikä mieli enää tehnyt toista kertaa
voimia koettamaan karhun kanssa, vaikka heitä siihen kehotettiin.
-- Kyllä olet väkevä, vaikka hölmö sinä sentään olet, kertoi kylän
seppä. Tästä tulee jo parikymmentä vuotta aikaa, kun minä toisten
poikain keralla olin salossa hevosia paimenessa. Eräänä kuumana
yönä kuulimme hirmuisen kiljunnan ja rähinän Metsomäen puolelta.
Me riensimme sinne ja näimme, kuinka suuri parvi hukkia ahdisteli
karhua, mutta eivät susiparat uskaltaneet käydä karhun kimppuun,
vaikka heitä oli paljon. Vihdoin löysi karhu halkopinon, kiipesi
sen päälle, otti sylillisen halkoja pinosta ja viskata roppasi ne
susien päälle. Sudet siirtyivät edemmäksi, vaan lähenivät uudestaan
ja koettelivat saada karhua alas pinon päältä. Karhu uudisti entisen
temppunsa, ja usea hukka sai kyllä aika kolahduksen, niin että oikein
vokisi, mutta siitä huolimatta eivät sudet vain karhua jättäneet
rauhaan. Me kyllä koettelimme huutaa, vaan ei se näyttänyt mitään
vaikuttavan petojen tappeluun. Vihdoin kun halot olivat pinosta
loppuneet, sudet karkasivat vihan vimmassa kontion kimppuun. Vähän
aikaa kesti kauhea meteli, mutta hukat vihdoin voittivat karhun
ja söivät sen suuhunsa. Me kun olimme aivan aseettomat, emme
voineet mitään tehdä, vaan palasimme hevosten luo, jonne luulimme
pitkähäntien tulevan, mutta onneksi ne suuntasivat matkansa toisaanne
päin ja niin pääsimme heistä rauhaan. Tämä tapaus pelotti meitä niin
kovin, ettemme uskaltaneet nukkua koko yössä.
Karhunkuljettajat menivät matkaansa ja miehet kertoilivat monta
tarinaa karhun urotöistä, joita halulla kuunneltiin. Ukko-Lauri
kertoi postissa ollessaan kuulleensa että karhu oli eräässä paikassa
pelastanut talonväen rosvojen käsistä. Asia oli ollut seuraava:
-- Karhunkuljettajat olivat kerran tulleet erääsen yksinäiseen taloon
illalla ja pyytäneet yösijaa, joka heille annettiin. He veivät karhun
olkilatoon yöksi ja itse kävivät tupaan makaamaan. Mutta yöllä tuli
taloon kolme rosvoa ja alkoi siinä elämöidä vaatien talosta rahaa,
muuten he uhkasivat tappaa joka ainoan hengen. Miehiä ei sattunut
talossa olemaan kotona kuin vanha ukko, joka hädissään koetteli hakea
rahakirstun avainta, mutta ei sitä niin pian tavannut. Rosvoilla oli
ollut hirmuiset aseet. Kun karhunkuljettajat havaitsivat vaaran,
meni toinen heistä ulos ja toi karhun tupaan käskien sen runtelemaan
rosvoja. Yhdellä iskulla löi karhu erään rosvon kuoliaaksi ja toiset
pötkivät pakoon, ja niin pelastui talonväki ja heidän omaisuutensa
rosvojen kynsistä.
-- Olkoonpa niinkin, että karhunkuljetuksesta on joskus ollut jotain
hyötyäkin, mutta kyllä niistä on enemmän vahinkoa, sanoi Antti.
Kuinka monta hevosta ja ihmistä karhut ovatkaan säikäyttäneet!
Törmälän Yrjökin toissa talvena pelästyi niin kovin karhua, että tuli
heikkomieliseksi, eikä miesparka taida ikänä tulla aivan terveeksi.
Ja mikä rääkkäys se onkaan karhuille, kun niitä kuljetellaan kaiken
talvea, pidetään vähällä ruualla ja lyödään armottomasti. Lahtelan
Paavo kertoi, kuinka viime talvena kuljettajat löivät karhua
Kuunjoen kohdalla niin armottomasti, että karhuraukka oikein tuli
liikkaavaksi. Saisi armollinen esivalta aivan kieltää koko karhujen
kuljettamisen. Välistä tunnottomat ihmiset riuhtovat ja tempaavat
vitjoista, niin että karhun huulet ovat aivan verisinä. Tunnollista
ihmistä oikein säälittää nähdessä tuollaista rääkkäystä. Tähän
esitykseen myöntyivät kaikki ja sillä tuumin meni kukin kotiinsa.
* * * * *
Eräänä päivänä tuli Niemelään harjaukko raskas nahkainen laukku
selässä ja keppi kädessä. Hyvän päivän tehtyään hän istahti penkille
ja heitti laukkunsa olaltaan.
-- A mitä osta emanta, mitä osta isanta ja mitä osta muu pere? Kaikk
on hjuva ja huuvista. Etsika vanha harju, etsika harjaksi, etsika
sika ja lehmä rakko, pyysi harjalainen.
-- Mistä Petruska matkustaa? kysyi Mauno-setä.
-- A taall kävele umpari kulla, a mitta ei kuulu, vastasi harjalainen.
Mikko toi suuren puhalletun sianrakon, jonka harjamies leikkasi
pussiksi, pyysi sitten emännältä kaurajauhoja, joita pani rakon
sisään ja alkoi hieroa rakkoa. Sen pehmeäksi saatuaan hän puhdisti
pois kaurajauhot, jotka antoi emännälle. Rakkoon hän pani omia
tavaroitaan. Rakosta hän antoi Mikolle pari vaskisormusta.
Mari-täti toi vanhan pellavaharjan, josta sai vaskisen kamman.
Petruska kolisteli vasaralla pihkat pois harjasta ja pisti sen sitten
konttiinsa.
Talon tytöt toivat myös harjaksia ja ottivat helmiä ja kultanuppisia
neuloja. Ukko-Lauri osti itselleen niinikään harjaksilla vaskisen
korvalusikan. Emäntä osti elohopeaa ja haisupihkaa. Isäntä osti
vanhaa miestä (arsenikkia) ja Antti osti ketunmyrkkyä.
-- Mistäs Petruska on kotoisin? kysyi Yrjö.
-- Venäjältä olen Kaspskoi kupernista, johon Vuiburista tullo tuhat
virsta, vastasi Petruska.
Sitten harjamies pyysi ja sai ruokaa, josta hän antoi emännälle
suuren parsineulan ja vähäsen kamferttia. Kun ei enää mitään kauppaa
tullut, harjalainen läksi matkaansa.
Talven pitkään kulkee konttikauppiaita tai laukkuryssiä kylästä
kylään ja talosta taloon. Heillä on kaupattavana monenlaisia huiveja,
nauhoja, terttuja, hienoa pumpulivaatetta, pumpulilankaa, rihmaa
ym. Tavallisesti nämä ovat tehneet kauppoja puhtaalla rahalla,
mutta ovatpa he rahan asemesta ottaneet sukkia, kintaita, lapasia,
metsäeläinten nahkoja sekä hopeakaluja niin kuin solkia, rekkoja,
sormuksia ym. Nämä ovat olleet ne, jotka ovat kansalliskoristeet ja
arvokkaimmat esineet Suomesta kuljettaneet ikuiseen unholaan antaen
sijaan arvotonta rojua.
* * * * *
Ennen joulua oli suoritettava kaikki kappamiehet. Rovastille ja
kappalaiselle vietiin heidän saatavansa kotiin, mutta toiset
kappamiehet ajelivat ympäri pitäjää saataviaan kokoilemassa. Ensin
kävi seppä. Hän tuli jo lauantai-iltana sepänpäiville, viipyi yli
pyhän ja vasta maanantaina hän meni pois. Hänelle annettiin aprakaksi
(palkaksi) seitsemän kappaa, puoleksi rukiita ja puoleksi ohria,
kutakin aatraa kohden. Kun Niemelässä oli viisi kyntöaatraa tai
oikeastaan viisi työhön kykenevää hevosta, niin seppä sai palkakseen
yhden tynnyrin ja viisi kappaa sekä kapan papuja, kuvon olkia, pari
lammaskäpälää, viisikon liinaa ja villoja.
Sitten tuli kanttori saatavilleen. Hänelle olisi tullut kolme kappaa
ohria ja kauroja, mutta Niemelän isäntä mittasi kolme kappaa rukiita
ja antoi vielä olkikuvon. Emäntä antoi liinoja viisikon. Voin ja
villat oli kanttori samaten kuin koulumestarikin jo saanut kesällä.
Koulumestarille olisi tullut vain kappa rukiita, mutta Niemelän
isäntä antoi kolme kappaa.
Jahtivoudille olisi tullut kappa rukiita numerolta, mutta kun
hän kävi joka talossa, niin hän sai kapan kustakin. Samoin sai
siltavoutikin, vaikka ei hänellekään olisi ollut tulevaa kuin kappa
rukiita numerolta.
Suntion saatava oli puoli kappaa talolta, mutta koko kappa hänellekin
annettiin sekä vielä viisikko liinaa kellon nauhaksi.
Haudankaivaja, joka piti pitäjäntuvan lämpimänä ja puhtaana, oli
saapa siitä toimestaan kapan rukiita numerolta, vaan hänellekin
annettiin kappa talosta, ja haudan kaivamisesta maksettiin
erittäin: kappa rukiita kesällä ja kaksi kappaa talvella, joka oli
asianomaisten kuolinpesäin suoritettava.
Lautamiehen varsinainen palkka teki myöskin kapan rukiita numerolta,
mutta hänellekin annettiin kappa talosta. Tällä tavoin karttui näille
pikkuvirkamiehille monenvertaisesti tuloja yli heidän laillisten
saataviensa.
Myös tuli talollisten suorittaa laamannin kapat, tuomarin kapat sekä
käräjän hyyrykapat.
Kaikki nämä kappamiehet suoritettuaan sanoi Niemelän isäntä:
-- Jos kaikki ne saamamiehet, joille talonpoika saapi maksaa,
olisivat yhtaikaa aidalla, kun maamies siemenensä maahan kylvää,
niin ei moni uskaltaisi kylvää ollenkaan, vaan pelästyksissään
jättäisi koko toimen tekemättä, kun hänen vaivansa näöstä niin monta
malkkimahaa osansa ottaa, joten kylväjälle monesti ei jää kuin pienin
osa.