Toinen oli parooni von Pflycht, toinen kauppaneuvos Haarfooten. He
asuivat komeissa kartanoissaan toinen toisella, toinen toisella puolen
vuolasta virtaa. Paroonilla oli paljon maita ja alueita ja
alustalaisia, ja kauppaneuvoksella oli sekä sahoja että muita tehtaita
ja paljon, paljon rahoja pankissa. Esi-isät olivat kummankin kuulut,
jotka olivat maansa merkkimiehiä olleet: von Pflychtit sotilaina ja
valtiomiehinä ja Haarfootenit monessa polvessa kauppiaina ja
teollisuuden harjoittajina, jotka olivat rikastuneet puista ja
tervasta. Paroonin kilvessä oli _noblesse oblige_ [aateluus
velvoittaa], ja kauppaneuvoksen tunnussanana oli _richesse oblige_
[rikkaus velvoittaa], jonka mukaan hän katsoi aina olevansa velvollinen
toimimaan. He olivat hyviä ystäviä ja hengenheimolaisia ja kysyivät
neuvoa toisiltaan kaikissa tärkeissä asioissa.
Mutta eipä ollut ennen ollut niin tärkeätä asiaa kuin oli asia, josta
tieto salamana taivaalta iski. Ja niin pian kuin tuli tieto siitä, mitä
silloin oli tapahtunut, oli kummankin ensimmäinen ajatus rientää toisen
luo tietämään, mitä oli tehtävä. He tapasivat toisensa puolitiessä
vuolaan virran sillalla. Seurasi kauppaneuvos paroonia kotiin ja
saattoi parooni vuorostaan neuvosta, ja he pysähtyivät taas sillalle
seisomaan, ettei kukaan heitä kuulisi.
--Mitä on tehtävä?--kysyi kauppaneuvos vielä kerran.
--Niin, mitä on tehtävä? kysyi vuorostaan parooni.--Kaikki on
menetetty!
--Seisomme pohjattoman kuilun partaalla.
Ja he erosivat siitä sen suurempaan selvyyteen tulematta. Yö oli sakea
ja sumuinen, ja sakea ja sumuinen oli heidän mielensäkin.
Eikä ollut sumu aamullakaan haihtunut, kun he taas tapasivat toisensa
ja hakivat neuvoa toisiltaan.
--_Isänmaa_ ei ole pelastettavissa, virkkoi kauppaneuvos kolkosti
mietteittensä tuloksena.
--_Sen_ hyväksi emme voi enää mitään tehdä, myönsi parooni.
--Mutta pitääkö sinun todellakin vielä nähdä ainoa poikasi vieraalla
maalla menehtymässä?
--Ja mitä takeita on siitä, ettei se omaisuus, jota sinä ja esi-isäsi
olette hiellä ja vaivalla koonneet--?
--Kiitos osanotostasi.
--Kiitos itsellesi.
--Ei ole meistä kysymys. Kunpa vain olisikin... Hyvät neuvot ovat
tarpeen.
--Mikä on tehtävä, se on tehtävä pian.
He erosivat vielä kerran, tulematta selvyyteen siitä, mitä olisi
tehtävä.
Ja vielä kerran tapasivat he toisensa valvottuaan vielä yhden unettoman
yön, tapasivat toisensa puolitiessä vuolaan virran sillalla, ettei
kukaan heitä kuulisi.
--Olen keksinyt keinon, sanoi parooni von Pflycht.
--Olen tehnyt päätökseni, ilmoitti kauppaneuvos Haarfooten.
--Anon hänelle armollisen luvan muuttaa maasta ja siirrän omaisuuteni
hänen nimiinsä, virkkoi taas parooni.
--Muutan rahaksi kaikki kiinteimistöni ja sijoitan rahat Ruotsin
pankkiin, kuiskasi kauppaneuvos.
--Olen jo kirjoittanut anomuksen.
--Annoin jo määräykseni asianajajalleni.
--Olemme tehneet velvollisuutemme: pelastaneet tänään, mikä ehkä jo
huomenna olisi ollut myöhäistä.
--_Noblesse oblige_.
--_Richesse oblige_.
--Olemme samalla antaneet hyvän esimerkin.
--Esi-isämme olisivat varmaankin tehneet samoin.
Hetken äänettömyys. Sitten virkkoi parooni:
--Tulkoon nyt mitä tulee.
--Olemme nyt valmiit vastaanottamaan pahinta, lisäsi kolkosti
kauppaneuvos.
Ja parooni von Pflycht ja kauppaneuvos Haarfooten puristivat
äänettöminä toistensa käsiä ja erosivat siitä vakuutettuina, että
olivat kumpikin kohdastansa täyttäneet velvollisuutensa sekä itseänsä
että isänmaatansa kohtaan.
1899.