Sisämaassa maaliskuulla 1899.
Ei muisteta täällä aikoihin olleen niin paljon lunta ja niin korkeita
kinoksia kuin tänä talvena. Se sama lumimyrsky, joka tämän kuun 18 p:nä
katkaisi paluumatkan suurelta Suomen lähetystöltä, on riehunut
täälläkin maan sydämessä vielä hurjemmalla raivolla ja vielä
suuremmalla voimalla kuin Etelä-Suomessa. Kaupungit ja kylät näyttävät
siperialaisilta jurttakyliltä, joista savu nousee katoilta kuin
lumimättäiden keskestä. Pikkumökit ovat niin ummen peitossa, että on
täytynyt ruveta kaivamaan tunneleita ovien ja ikkunoiden eteen. Kujat
ja solat ovat lunta niin kukkuranaan, että aidanseipäitä tuskin näkyy.
Jäillä on tie kuin korkea harju. Jokainen vastaantulija on epäluuloa
herättävä vihollinen, joka uhkaa kaataa kumoon reet ja hevoset.
Näyttää siltä kuin tämä lumijättiläinen olisi yhdellä ryntäyksellä
tahtonut lyödä alleen koko maan, pysähdyttää kaiken liikkeen ja sitten
hiljaa ja varovasti haudata ja tukehuttaa kaiken elämän ja lopuksi
kevättulvain tullen yht'äkkiä riipaista mukanaan mereen vangitsemanaan
saaliina pellot, niityt, myllyt, tehtaat...
Näyttää siltä kuin olisi se ollut talvenhaltijan totinen aikomus ja
niinkuin se siinä aikomuksessa alussa olisi onnistunutkin...
Sillä kaikista kertomuksista päättäen valtasi kauhu kansan, vaikka
näillä seuduilla kyllä vanhastaan on pahoihinkin pyryihin totuttu. Ei
osattu mihinkään liikkua, ei päästy naapuriinkaan, ei tiedetty,
elettiinkö siellä vai oliko tuiskuun tukehduttu--ajateltiin vain
säälillä ja pelolla ja vavistuksella matkalla olevia, joiden kohtalosta
ei mitään tietty. Oltiin kuin piiritetyssä talossa, jonne vainolainen
on tiet sulkenut ja jota se metsän rannasta väijyy.
Vähitellen alettiin kuitenkin tointua ja tuumailla, mitä olisi tehtävä.
Lyhyt hetki ajateltiin sitä ja luotettiin siihen, että kai viranomaiset
pitävät huolta siitä, että ainakin valtatiet tulevat kuljettavaan
kuntoon. Niidenhän on asia katsoa, että ne, jotka ovat ottaneet teiden
aukipidon urakalle, tekevät velvollisuutensa. Siellä täällä ovat
lumireet olleetkin liikkeessä, mutta liukuneet kovien kinosten yli
niihin juuri ollenkaan uppoamatta, jättäen pehmeämmillä paikoilla vain
pieniä töyräitä kuin heikkoja vastalauseita lumen valtaa vastaan.
Lapioihin, jotka ovat tehoisat aseet suurten tuiskujen jälkeen ja jotka
tekevät ihmeitä silloin, kun Suomen valtion rautateiden veturiauratkaan
eivät mitään voi, eivät viranomaiset ole käskeneet tarttua, vaikka
heillä vanhain asetusten mukaan siihen olisi ollut oikeus--lienevätkö
sen sitten tehneet näiden hankihirviöitten pelosta vaiko säälistä
kansaa kohtaan, säästääkseen sitä uusista rasituksista. Sentähden
seisovat kinokset täällä yhä yhtä korkeina kuin ennenkin ja saanevat,
ainakin mitä virallisiin toimenpiteisiin tulee, seistä siinä siksi,
kunnes Herran päivä ne kerran sulattaa.
Mutta usein tapahtuu, että kun viranomaiset jolloin kulloin eivät ole
tehtävistään selvillä--mikä sattuu tavallisesti juuri silloin, kun
heidän apuaan kipeimmin kaivattaisiin--keksii kansa itse jonkin keinon
itsensä auttamiseksi. Se kyllä miettii muutamia päiviä, joskus
viikkojakin, mutta lopulta ratkaisee se pulmansa omalla tehokkaalla
tavallaan.
Ja niin se teki nytkin. Ihmisten _täytyi_ päästä liikkeelle ja ne
pääsivätkin.
Vaikka hiihtäminen viime aikoina on ollut suuresti vähenemässä,
paikoitellen melkein unohduksissa, teitten kunnossapito kun on vuosi
vuodelta parantunut, on täällä kuitenkin joka talossa ollut sukset,
jopa kahdetkin. Joskaan niitä ei tavallisina talvina ole yleisemmin
tarvittu, ovat talojen vanhukset niitä kuitenkin kaikessa
hiljaisuudessa huolellisesti hoitaneet ja joka kesä tervailleet, sillä
eihän koskaan voi olla varma siitä, _milloin_ taas läpipääsemättömän
lumen sataa ja milloin näitä taikakaluja tarvitaan.
Ja nyt otettiin ne kuin orrelta alas, ja ihmeellinen oli se vaikutus,
minkä ne tekivät. Nuo nietokset, joita oli luultu murtumattomiksi
muureiksi, muuttuivat yht'äkkiä kaiken yhteyden nöyriksi välittäjiksi
ulkomaailman kanssa. Ne muuttuivat siksi sillaksi, jota myöten ihmiset
keveästi kuin tuulen kantamina liukuivat toistensa luo.
Hankien hankaluudesta on tullut matkamiesten mukavuus. Välit talojen
välillä ovat lyhenneet. Tiet, jotka ennen kulkivat kierrellen ja
kaarrellen, vievät nyt suorina viivoina halki korpien, yli järvien.
Hiihdännän ponnistelu, pakko luottaa vain omaan itseensä ja omiin
suksiinsa ja tieto siitä, että kunkin oma voima on hänen ainoa
auttajansa, on saanut mielet hilpeiksi ja rinnat reippaiksi. Ihmiset
ovat yht'äkkiä käyneet toisilleen ystävällisemmiksi ja keskinäisissä
suhteissaan herttaisemmiksi. Vastaantulija ei ole enää vihamies, joka
sinut tiepuoleen ajaa, vaan ystävä, joka sinulle on uran avannut ja
sinä hänelle. Etäisimmätkin ovat kuin naapureita, ja kuulumiset
kulkevat talosta toiseen nopeammin kuin koskaan ennen.
Se suuri lumivaippa, jonka pelättiin hautaavan alleen ja ihmisiä
erottavan, onkin vain kohottanut ja yhdistänyt. Lumenhaltijan ilkeät
aikomukset ovat häpeään tulleet.
Tekeehän tuo vielä raskaammissa kotiajoissa haittaa hiukan.
Heinäkuormat täytyy panna pienemmät kuin ennen, ja hirsien veto useihin
uudisrakennuksiin on täytynyt jättää toisiin.
Mutta kahteen paikkaan on keli nyt livakampi kuin on koskaan ollut--
kirkkoon ja kouluun. Niiden ympärillä seisoo suksia ja sauvoja kuin
keihäitä sotaleirissä. Ja kuta korkeammalle kinokset kohoavat--ja
yhähän ne vain kohoo, sillä talven selkä ei ole vielä taittunut--sitä
enemmän sakenee suksimetsä kirkkojen seinämillä ja koulujen pihoilla.
1899.