Laulaen keväällä lintuset pesäänsä laittoivat, viserrellen kortensa
uuteen asuntoonsa kantoivat. Helisivät lehdot, ja työn riemua raikuivat
rannat.
Kulkija kuuli soittoa ilmasta ja luuli lintujen huolettomina oksalta
oksalle hyppivän.
Ja kuitenkin oli se heidän työaikansa kiireisin, eikä huoli huomisesta
sallinut heidän suven lyhyttä yötäkään levähtää.
Kun pesä oli valmis, vaikeni lintujen laulu, ja äänetönnä onnestaan
hauteli emo lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä, ja toverinsa kattoi
hänelle lempensä osoitteeksi kukkuran pöydän. Ja heidän onnensa oli
niin suuri, ettei ollut sävelin soitettavissa.
Mutta pesä särkyi, ja maahan putosivat hentoiset munat ja kivihin
murskautuivat. Mutta ei istunut emo oksalle itkemään eikä vaurioitansa
valittamaan. Uutta pesää hän kohta laittamaan lensi, ja entisen
työvirren tovereineen viritti. Viritti virren ja soitti sävelen niin
syvän ja sulavan, että ihmetellen kuuntelivat sitä ilmojen asukkaat ja
ihastuen riensivät kilvan apuansa antamaan ja särjetyn pesän sijalle
kortensa kantamaan. Vaikka jo syyskesän tulleen tiesit, niin keväisessä
lehdossa taas kulkevasi luulit.
Eikä lakannut laulu, eikä sortunut soitto, ennenkuin oli uusi asunto
valmis ja emo taas siinä lämpimin rinnoin ilojensa hedelmiä hautoi.
* * * * *
Laululla sinut, Suomeni, horroksistasi herätettiin, suuret runoniekat
soittivat kanneltansa kansani korvaan, ja esi-isien vanhat virret unen
silmistäsi ajoivat.
Ja kansan nuoriso kulki kylästä toiseen niitä toistellen. Luulit heidän
huvikseen huhuavan, ja he vain kiviä kantoivat yhteisen pesämme
perustukseksi ja almuja anoivat isänmaan alttarille.
Seinät nousi, katto kohosi, ja pian liehui valistuksen lippu tuhansien
kotien harjoilla.
Särkyi Suomelta pesänsä ... puhkesi pohja...
Eikä ennen särkyä ehtinyt, kun jo taas raikuu kunnailta rakentajien
laulu...
Näen suoriutuvan siivilleen Suomeni laulajain parven, näen neitosten ja
valkolakkisten nuorukaisten nousevan ja salojen keskeen kiirehtivän.
Laulu soi suurissa saleissa, ja kaiku vastaa majan matalimmankin
ovelta.
Laulaen usmat erämaista ajamme ... laulaen salot taas toivojemme
sinehen puemme.
Laulaen roudan rinnoistamme sulatamme, laulaen rauniokivet rahaksi
leimaamme...
Laulaen, Suomi, sun särkyneen pesäsi korjaamme...
1899.