Kreivin kuoleman jälkeisenä päivänä kävi Schwarz rouva Witzbergin luona.
Kautta rantain nuorelta kreivittäreltä tiedusteltuansa, hän oli saanut
tietää, että vainaja ei ollut jättänyt tyttärellensä juuri mitään ja
että tällä ei ollut ketään, jonka luona olisi saanut turvan, sekä
lisäksi sen, että tyttö ei alaikäisenä saanut hallita edes sitä
vähääkään, minkä omisti. Kaiken tämän johdosta oli Schwarz kääntynyt
tuon vanhan naisen puoleen.
Jouduttuaan rouvan kanssa kahdenkesken, selitti Schwarz hänelle
vakavasti, että hän, rouva Witzberg, oli välillisesti syypää kreivin
kuolemaan, sillä uhkaava uusi oikeudenkäynti oli murtanut miehen.
Sentähden — sanoi Schwarz — oli hänen, rouva Witzbergin, velvollisuus
hyvittää tietämättänsä aiheutunut paha, ottamalla uhrinsa tytär
hoiviinsa.
Pyylevä rouva, joka itse asiassa oli varsin hurskas ja helläsydäminen
nainen, kauhistui kerrassaan. Mutta Schwarz selitti hänelle
valtioviisaasti kuinka suurta etua koituisi hänen omalle tyttärellensä,
saadessaan seurustella hyvin kasvatetun, jalosukuisen neidon kanssa.
Rouva Witzberg oli joka suhteessa mitä kunniallisin nainen, vaikkakin
älyltänsä hieman keskinkertainen ja maailmankatsomukseltaan vieläkin
keskinkertaisempi. Jo Augustinowicz oli hänen mielestänsä hienouden
ja kohteliaisuuden perikuva, mutta Schwarz teki häneen kerrassaan
suurenmoisen vaikutuksen heti ensi näkemältä. Hän ei voinut olla
lausumatta julki ihastustansa siitä, että niin "ylhäiset" nuorukaiset
kunnioittivat häntä käynnillänsä.
Hänen tyttärensä, nuori Malinka, muistutti häntä monessa suhteessa. Hän
yhtyi Schwarzin pyyntöön, eikä tyytynyt ainoastaan siihen, että nuori
kreivitär otettiin heidän luoksensa asumaan, vaan tahtoi lisäksi, että
he välttämättä jäisivät Kiowaan asumaan. Vanhan rouvan aikomus kävi
yhteen tämän kanssa. Olihan hänen tyttärensä yhdeksäntoistavuotias,
siis juuri siinä iässä, jolloin on tutustuttava maailmaan.
Heidän varallisuutensa ei estänyt heitä toteuttamasta aiettansa.
Witzberg-vainaja, joka oli ollut tullivirkamiehenä Preussin rajalla,
oli ollut rehellisen ja kelpomiehen maineessa ja hänen virkaveljensäkin
olivat sanoneet, että vielä vuosisatoja jälkeenkin päin puhuttaisiin
hänen rehellisyydestänsä; mutta kaikesta rehellisyydestänsä
huolimatta oli Kleofas Witzberg jättänyt murehtivalle leskellensä
500,000 ruplan omaisuuden, joka olisi pian voinut kohota miljoonaan,
ellei kohtalo olisi niin varhain katkaissut tuon kunnon virkamiehen
elämänlankaa. Hänen kokoon haalimansa omaisuus ei suinkaan ollut jäänyt
huonoihin käsiin. Leski ja tytär, jotka eivät milloinkaan olleet
uneksineet tulevansa niin rikkaiksi, tahtoivat kernaasti harjoittaa
hyväntekeväisyyttä rikkauksillansa. He koettivat lievittää hätää
ja puutetta missä tahansa sellaista ilmenikin; he tekivät runsaita
lahjoituksia kirkolle ja täyttivät parhaansa mukaan kristilliset
velvollisuutensa.
He ottivat nuoren kreivittären vastaan sydämellisesti ja avosylin
aivan kuin hän olisi ollut läheinen sukulainen. Varsinkin Malinka,
joka oli lapsellinen ja helläsydäminen tyttö, tunsi todellista
kiintymystä tuohon ylhäiseen orpotyttöön. Hän osoitti kaikin tavoin
hänelle ystävyyttänsä, lohdutti häntä parhaansa mukaan ja oli väsymätön
kaikessa, ja toivo päästä kerran hänen uskotuksi ystävättäreksensä
täytti hänen sydämensä ylpeydellä ja ilolla. Ja näin oli Schwarz
toimittanut nuorelle kreivittärelle suojan ja turvan, jota parempaa
tytön omat sukulaisetkaan eivät olisi voineet tarjota.
Mutta nuori kreivitär oli myöskin sellainen, että hän ei voinut
herättää muuta kuin mieltymystä kaikissa, jotka joutuivat hänen
kanssansa tekemisiin. Syvästä surustansa huolimatta hän oli selvillä
tilanteesta ja osoitti suurta kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä,
joka hänen osaksensa tuli.
Kyyneleet silmissä hän oli kiittänyt Schwarzia kädestä pitäen ja tämä
oli vaistomaisen tunteen pakoittamana vienyt tuon käden huulillensa.
— Tahtoisin todellakin itkeä joka kerran, kun hän katsoo minuun, —
sanoi Augustinowicz; — ja paholainen minut vieköön, ellei hän ole sata
kertaa kauniimpi minua!