V.

Kunnallisneuvoksen koko perhe oli lähtenyt vierailulle penikulman

päässä olevalle maatilalle.

-- Saat käyttää tämän iltapuolen mielesi mukaan, oli

kunnallisneuvoksetar sanonut Kaarinalle astuessaan tilaviin

ajopeleihin. -- Muista kuitenkin huolehtia kukkien kastelemisesta.

Pois vierivät vaunut, ja Kaarina katseli ilomielin niiden jälkeen.

Oli onnellista kerrankin viettää kokonainen iltapuoli ilman skaaloja,

tanssiharjoituksia ja läksyjenohjausta.

-- Nytpä pistäynkin Plotinaa tervehtimässä, päätti hän, sieppasi

hattunsa ja lähti astumaan Mökkiä kohti.

Pihalla ei ollut muita kuin vuohi, joka tyytyväisenä seisoi lieassa

pureksien horsmia. Kaarinalla oli tilaisuus tarkastaa pikku

kasvitarhaa, ja hän teki sen asiantuntijan silmällä, sillä Lanterissa

kaikki perheen jäsenet harrastivat kasvitarhanhoitoa. Mielihyväkseen

hän huomasi pikku palstan olevan erinomaisessa kunnossa. Rikkaruohot

oli tarkoin kitketty, porkkanat seisoivat suorina yhtä pitkän

välimatkan päässä toisistaan, hernekepit olivat mallikelpoisessa

rintama järjestyksessä, pavut ja punajuuret reheviä.

-- Siistiä väkeä, mutisi hän kolkuttaessaan ovelle. Ovikelloa ei ollut.

Plotina tuli avaamaan. Hän näytti hämmästyneeltä nähdessään tulijan,

Kaarinasta tuntui miltei siltä kuin hän olisi ollut epämieluisa vieras.

-- Häiritsenkö? kysyi hän. Minulla oli vapaa iltapuoli, ja teki mieleni

tulla teitä tervehtimään.

-- Olet hyvin tervetullut, sanoi Plotina ujosti.

Heti sisään astuessaan Kaarina huomasi, ettei huoneessa vallitseva

järjestys lainkaan vetänyt vertoja puutarhan siisteydelle. Pikku

rakennus sisälsi kolme huonetta ja niistä oli jokainen enemmän tai

vähemmän kirjojen ja paperien hallussa. Puulaatikolla oli nidos

Tietosanakirjaa, astiainpesupöydällä sanomalehtiä levällään; näki, että

lukuharras pikku emäntä oli astioita pestessään vilkaissut lehteenkin.

Keittiön viereisessä huoneessa, jossa Kaarina arvasi Plotinan asuvan,

riippuivat ikkunaverhot vinossa, vuodepeitteelle oli heitetty pari

paksua kirjaa ja kiikkutuolimatosta törrötti pumpuli esiin vuorin ja

päällyksen välistä.

-- Istuhan tähän kiikkutuoliin, pyyteli Plotina, minä pistäydyn vähän

keittiössä, isä on kamarissa kirjoittamassa.

Kaarina istuutui, otti yhden vuoteella olevista kirjoista ja alkoi

sitä selailla. Se oli laaja historiallinen teos, ja Kaarina, joka

erityisesti harrasti historiaa, syventyi siihen pian.

Hiljainen rykiminen sai hänet luomaan silmänsä ylös. Maisteri seisoi

ovella silmälasit kädessä ja katseli vierasta hieman oudoksuen. Kaarina

nousi ylös tervehtiäkseen, samalla solui kirja hänen sylistään maahan.

Hämillään anteeksi pyytäen hän kumartui ottaakseen sen ylös, mutta

maisteri olikin kyykistynyt ja piteli jo kirjaa hellävaroen sylissään.

-- Ahaa, sanoi hän raukeasti hymyillen, pikku neiti tutkii Meyerin

Geschichte des Altertums. Se on hauska kirja, hyvin hauska, vai mitä

arvelette?

-- Olen hyvin innostunut historiaan, vastasi Kaarina ujosti.

Maisteri nyökäytti pörrötukkaista päätään.

-- Se on hyvä se, se on hyvä. Maailmassa ei ole mitään korkeampaa kuin

historia, varsinkin itämaiden historia. Assyyrialaiset, babylonialaiset

ja egyptiläiset! Voi, pikku neiti, mitä ihmisiä! Me olemme kuin kääpiöt

heidän rinnallaan, me nykyajan lapset. Eikö totta?

-- Niin he olivat kyllä viisaita, mutisi Kaarina.

-- Minulla on erittäin nerokkaasti kirjoitettu teos, joka käsittelee

babylonialaista ja assyyrialaista kulttuuria. Teidän pitäisi nähdä se,

pikku neiti, se on täällä huoneessani.

Kaarina seurasi innostunutta maisteria seuraavaan huoneeseen. Maisteri

alkoi etsiä kirjahyllyltään luvattua kirjaa, ja sillä välin Kaarinalla

oli aikaa tarkastaa huoneessa vallitsevaa miltei järjestelmällistä

epäjärjestystä.

Iso kirjoituspöytä oli tykkänään paperien, sanomalehtien,

käsikirjoitusten ja kirjojen peitossa, siellä täällä vain törrötti

jokin mustepullo, kynttiläjalka tai kynäteline paperien keskeltä kuin

majakka myrskyisellä merellä. Lattialla pöydän vieressä oli läjä

paksuja kirjanidoksia, kirjoja oli tuoleilla ja pienellä kuluneen

nahkasohvan edessä seisovalla pöydällä, jolla sitäpaitsi oli koko

joukko vanhoja savukelaatikoita kannet auki ja täynnä herneitä, papuja

ja muita keittiökasvien siemeniä. Niiden vieressä oli puutarhasakset,

veitsi sekä pieni istutuslapio. Maisteri harrasti nähtävästi

puutarhatyötä tasan tieteiden kanssa.

-- Plotina, Plotina! huusi maisteri kärsimättömänä, minä en löydä

Kingin historiaa. Hameväki, lisäsi hän kääntyen tuttavallisesti

Kaarinan puoleen, sotkee aina papereitamme ja kirjojamme, järjestystä

muka pitää olla. Järjestystä! Hän pudisti halveksivasti päätään.

Kaarina puri huuhaan salatakseen hymyään. Hänen silmänsä eivät tosiaan

keksineet minkäänlaista järjestyksen alkuakaan huoneessa. Hyllyjä ja

kirjoja peitti paksu pölykerros.

Plotina riensi sisään.

-- Haetko Kingin historiaa, isä? Sinullahan oli se juuri aamulla.

-- Niin, niin minä selailin sitä aamulla ja nyt se on poissa. Sinä olet

tietysti korjannut sen järjestysinnossasi.

Plotina hymähti luoden veitikkamaisen katseen Kaarinaan.

-- Isä hävittää usein tavaroitaan ja syyttää sitten minun

järjestysintoani. Ikäänkuin pölyriepu ja huisku saisi lähestyäkään

hänen huonettaan.

Hän alkoi auttaa isäänsä kirjan etsimisessä, tuolit tyhjennettiin

moneen kertaan kirjoista ja papereista, kirjoituspöytälaatikot, yksinpä

paperikorikin puurrettiin juurta jaksain, vaikka oli mahdoton ymmärtää,

kuinka laaja historiallinen teos voisi sopia paperikoriin. Mutta

Mökin hajamielisille ja epäkäytännöllisille asukkaille ei sellainen

mahdollisuus nähtävästi ollut mikään mahdottomuus. Sillä aikaa kun isä

ja tytär näin touhusivat, porisi ja kiehui kahvipannu tulella voimiensa

takaa kummankaan heistä kiinnittämättä siihen rahtuakaan huomiota.

-- Kyllä se nyt kuohuu aivan tyhjiin, ajatteli Kaarina, hyökkäsi

keittiöön, nosti pannun syrjään ja vähensi tulta. Kun hän palasi

huoneeseen, oli isäntäväki yhä vielä etsimispuuhissa lainkaan

huomaamatta hänen poissaoloaan. Äkkiä Plotina katosi ulos ja palasi

hetkisen kuluttua tyytyväinen ilme kasvoillaan ja kadonnut kirja

kädessään.

-- Tässähän se on, isä kulta. Sinulla oli se mukanasi aamulla, kun

lypsit Klioa. Etkö muista!

-- Totta tosiaan, maisteri iski kämmenellään otsaansa. Olemme hiukan

hajamielisiä, Plotina. Hän näytti kirjaa Kaarinalle. Tämä on aivan

erinomaisen huvittava kirja, nuori ystäväni. Voin vakuuttaa, etten

ummistanut silmiäni sinä yönä, jolloin rupesin sitä lukemaan. Ja

ajatelkaas, että saatoin unohtaa sen pihalle. Klio olisi voinut syödä

sen suuhunsa, niin, Kliokin voi olla ahne historialle -- hän nauraa

hohotteli sukkeluudelleen. -- Se on kiltti vuohi, mutta ymmärtää perin

vähän tieteitä. Apteekkari antoi sille koiruuksissaan nimen Klio, se on

tosin pyhän asian häpäisemistä, mutta kun koko kirkonkylän väki sanoo

sitä Klioksi, on se saanut pitää nimensä.

-- Kahvi on pöydässä, ilmoitti Plotina.

-- Kiitos, kiitos, pikku filosofini, hymyili isä. Arvaatteko, miksi

hänen nimensä on Plotina? kysyi hän äkkiä kääntyen Kaarinan puoleen.

-- En, vastasi tämä päätään pudistaen.

-- Muistatte tietysti kuka Plotina oli?

-- Eikö hän ollut joku roomalainen nainen, arvasi Kaarina umpimähkään.

-- Aivan niin, muistelkaa tarkemmin.

-- Joku, Kaarina ryki ja ryki -- joku keisarinna, uskalsi hän heittää

esille, tai kristitty marttyyri.

Viimeinen otaksuma tuli hiljaa, epäröimällä.

-- Aivan niin, aivan niin, roomalainen keisarinna, innostui ukko. Te

osaatte historianne, nuori ystävä. Ja sanokaa lähemmin, minkä keisarin

puoliso.

Kaarinan silmät siristyivät hänen turhaan etsiessään aivoistaan

Plotinan puolison nimeä.

-- Rohkea rokan syö, hän viimein arveli ja sanoi umpimähkään:

-- Marcus Aureliuksen?

Maisteri loi häneen säälivän silmäyksen ja pudisti pettyneenä päätään.

-- Ei, ei, nuori ystävä, sanoi hän huoaten, Marcus Aureliuksen puoliso

oli oikea pahanpäiväinen letukka. Trajanus, tuo karkea, oppimaton

sotilas, oli se mies, jolle jumalat olivat suoneet puolisoksi vanhan

ajan helmen, hyveellisen ja viisaan Plotinan. Hän harrasti filosofiaa

ja tieteitä koko sydämestään, ja hänen ansionsa oli, että tieteitä

harrastava Hadrianus valittiin keisariksi Trajanuksen jälkeen. Senpä

vuoksi minä, kun rakas vaimoni lahjoitti minulle tytön, annoin hänelle

nimeksi Plotina siinä toivossa, että hänestä kerran tulisi yhtä viisas

ja hyvä nainen kuin hänen ruhtinaallinen kaimansa kerran oli ollut.

Ja se hänestä on tullutkin. Jumala suokoon, nuori ystäväni, että

hän kerran elämässään saisi iloa murto-osankaan siitä, mitä hän on

tuottanut köyhälle, yksinäiselle isälleen. Maisteri räpytti silmiään

liikutettuna, kyynelet eivät nähtävästi olleet kaukana.

-- Kuka puhuu köyhästä, yksinäisestä isästä? sanoi Plotina iloisesti ja

astui sisään kantaen hyvin mustaa ja tummunutta kahvipannua. Meitähän

on kaksi, isä kulta, ja Klio kolmantena sekä sen lisäksi kaikki vanhat

historian suurmiehet täällä hyllyillä ympärillämme. Sellaisessa

seurassa ei olla yksin.

-- Totta, totta tyttöseni, vakuutti isä hymyillen. Mutta etkö luule,

lisäsi hän luoden neuvottoman katseen kahvipannuun, että pannun pitäisi

olla hiukan kirkkaampi? Äidin eläessä se oli kirkas kuin kulta.

-- Niin, en ymmärrä, kuinka muut ihmiset saavat pannunsa pysymään

kiiltävänä, valitti Plotina. Minä kyllä pesen sitä aina väliin

saippualla ja harjalla, mutta ei se kiillä ollenkaan niinkuin

esimerkiksi täti Saarisen pannut.

-- Minä luulen, että se on silloin tällöin keitettävä tuhassa ja

hangattava hiekalla, sanoi Kaarina. Niin meillä tehdään.

-- Täytyy koettaa, sanoi Plotina ja maisteli hajamielisen näköisenä

kahviaan. Mutta eikö teistä tämä kahvi maistu hiukan omituiselta?

-- Sinä olet varmaan unohtanut panna siihen kahvijauhot, huomautti

Kaarina ujosti.

Plotina katsahti häneen hämmästyneenä.

-- Niinpä tosiaan taisin tehdä, suokaa anteeksi, tässä on vain

porovettä. Menen heti paikalla keittämään uutta.

Hän otti pannun ja hävisi keittiöön.

-- Trajanuksen puolison ei varmaankaan itse tarvinnut keittää kahvia,

huokasi maisteri puolittain leikillä. Hänellä oli palvelusväkeä

yllinkyllin. Kunpa minäkin saan kustantajan uudelle historialliselle

teokselleni, voin ehkä hankkia Plotinalle palvelustytön. On niin ikävä,

kun hänen kesken tieteellisiä tutkimuksiaan täytyy rientää patojen ja

kattiloiden kimppuun. Mutta -- lisäsi hän vilkkaammin -- saamme nähdä,

kun työni valmistuu. Ensimmäinen luku on jo valmis. Se käsittelee

kysymystä, missä määrin mitaanilaiset ovat samaa sukujuurta kuin

heettiläiset eli khatit. Mikä on teidän luulonne tästä asiasta, nuori

ystäväni?

-- Minä -- minä en tiedä, sopersi Kaarina. Me emme lukeneet niistä

koulussa.

-- Sepä vahinko, heettiläiset ovat sangen mielenkiintoinen kansa,

heidän rakennustaiteensa esimerkiksi. Malttakaa, minä luen

teille käsikirjoituksestani. Hän nousi ketterästi ja alkoi etsiä

kirjoituspöydältään. -- Se oli tässä aivan esillä äskettäin.

-- Plotina, Plo-tiinaa! Voi rakas tyttöseni, minne on joutunut

tutkistelmani heettiläisistä, ensimmäinen luku? Ihmeellistä! Sinä

olet varmaankin taas järjestäessäsi hukannut sen. Ja-ah, se onneton

järjestyshalu, se vie minulta vielä hengen. Plotina!

Plotina juoksi keittiöstä kahvimylly kädessä.

-- Rakas isä, mikä hätänä?

Ukko seisoi hänen edessään levittäen molempia käsiään epätoivon kuvana.

-- Heettiläinen tutkielmani on poissa. Sinä olet varmaankin sytyttänyt

sillä tulta tai antanut sen Kliolle. Oih, oih, monen viikon työ aivan

turhaan mennyttä.

-- Etsitään, isä kulta, etsitään.

Kaarinan suureksi huviksi ja kummastukseksi alkoi taas sama puurtaminen

ja haeskelu. Paperikori, pöytälaatikot, yksinpä uuni tutkittiin

perinpohjaisesti. Toisten etsiessä osui Kaarinan katse tiheästi

kirjoitettuun paperipinkkaan, joka oli melkein istutuslapion ja

puutarhasaksien peitossa. Hän näki siinä sanat khatti, kheta, khitti,

Mitaanin valtakunta ynnä muita outoja nimiä.

-- Tässä on muuan käsikirjoitus, ei kai se voi olla tämä? kysyi hän

ojentaen papereita maisterille.

-- Täsmälleen sama, aivan niin, minähän panin sen sinne eilen illalla

lajitellessani pavunsiemeniä. Hän alkoi selailla papereita ja unehtui

niitä lukemaan. Sillä aikaa Kaarina ja Plotina olivat päässeet kiinni

keskustelun päähän. Plotina ei enää ujostellut, hän oli tosin nytkin

harvapuheinen, mutta kuunteli huvitettuna, kun Kaarina sukkelalla

tavallaan kertoi kaskuja koulusta.

Ulkoa kuului Klion surkea määkinä. Maisteri havahtui.

-- Kello on kahdeksan, tyttöseni, olemme unohtaneet Klio-rukan. Se

nureksii.

Kaarina hypähti istuimeltaan.

-- Huh, joko kello on niin paljon, silloinhan minun on mentävä kotiin.

-- Tulettehan uudestaan, nuori ystävä, sanoi maisteri sydämellisesti

puristaessaan hänen kättään.

-- Niin, tule, sanoi Plotinakin ja lisäsi syrjään, isä on niin

virkistynyt käynnistäsi. Hän on iloinen saadessaan panna toimeen pienen

kuulustelun historiassa. Se muistuttaa hänelle niitä aikoja, jolloin

hän oli opettajana.

-- Minä tulen mielelläni, vastasi Kaarina. Viihdyn niin hyvin täällä

hauskassa Mökissänne. Sehän on omanne, eikö totta?

-- On, omamme se on, sanoi maisteri. Viime aikoina tosin on näyttänyt

siltä kuin aiottaisiin meiltä evätä oikeus siihen.

-- Kuinka se on mahdollista? Ettekö ole sitä ostanut?

-- Olen kyllä ja maksanut kauppasumman rehellisesti. Mutta henkilö,

joka sen minulle möi, on kuollut, ja nyt uhkaa syntyä rettelöitä.

Tämä on näet vain pieni palstatila, ja itse emätila on saanut uuden

omistajan.

Varjo näytti hetkeksi pimittävän hänen ystävällisiä kasvojaan ja

Plotinan levollista otsaa.

-- Oh, kyllä asiat varmasti selviävät, lohdutti Kaarina.

-- Niinpä mekin luulemme. Tämähän on meidän ainoa turvapaikkamme,

Tusculumimme.

-- Älä huolehdi, isä kulta, rauhoitti Plotina isäänsä, joka äkkiä

näytti vanhalta ja raihnaalta.

Astuessaan pienestä portista ulos maantielle Kaarina tunsi saaneensa

uusia ystäviä, joiden surut ja ilot olivat hänenkin. Heidän pieni

puutteellinen kotinsa tuntui enemmän kodilta kuin kunnallisneuvoksen

kolkot huoneet plyyshikalustoineen ja silkkiverhoineen.

-- Kaarina, Kaarina!

Plotina juoksi hänen jälkeensä paljain päin. Kaarina käännähti.

-- Voi, hyvä ystävä, unohdimme aivan juoda kahvin. Tule takaisin. Se on

jo kauan ollut valmis, vaikka en muistanut sitä tarjota.

Kaarina räjähti helakkaan nauruun.

-- Mainiota! Kyllä se tällä kertaa jää juomatta. Olen luvannut kastella

kukkapenkit vielä tänä iltana. Ei näytä siltä kuin tulisi sadetta.

-- Mutta -- -- -- Plotina näytti onnettomalta -- sinä jäit ilman kahvia.

-- Sitä pikemmin tulen uudelleen.