Viikon päivät kuluivat sen jälkeen rouva Alanteen asunnossa tasaista
hiljaista kulkuaan. Mitään muutosta sairaan terveyden tilassa ei
tapahtunut, -- ei parempaan eikä huonompaan päin. Tohtori Aulanko kävi
silloin tällöin siellä tavanomaisilla käynneillään ja Toini hoiti
sairasta tahi pikemmin seurusteli hänen kanssaan päiväkaudet, jopa
usein oli yötkin hänen luonaan. Ja Terttu vuorotteli aika ajoin Toinin
kanssa, jotta Toinikin pääsisi kaupungilla käymään ja saisi levätä
yksitoikkoisesta, ikävästä toimestaan. Mitään erikoisempaa tietenkään
ei sairaan hoidossa ollut tehtävää, mutta rouva Alanteen omasta
pyynnöstä ja lääkärin neuvosta oli, -- Tertunkin tähden, ettei hänen
terveytensä vielä kaikesta kärsisi, -- asia järjestetty tällä lailla.
Lomahetkinään, kun eivät talon ja hänen omat asiansa hänen aikaansa
vaatineet, lueskeli Terttu Laurin hänelle antamia väitöskirjan
arkkeja. Se historiallinen osa, joka hänellä oli käsissään, ei
hänessä varsinaista mielenkiintoa herättänyt. Päinvastoin se tuntui
hänestä hieman kuivakiskoiselta kaikkine perinpohjaisine tietoineen
ja alaviittauksineen, jotka siihen oli koottu ja aineenmukaisesti
järjestetty. Mielenkiinnolla Terttu sen sijaan odotti jatkoa, jota
Lauri niinä päivinä innolla oli alkanut viimeistellä. Näitä töitään
varten Lauri usein kävi yliopiston kirjastossakin, niin että Terttu
häntä välistä näki hyvinkin vähän päivän kuluessa, varsinkin koska
Lauri kävi kaupungilla ruokailemassa.
Laurin kerran poissa ollessa Terttu meni jotakin asiaa toimittamaan
hänen huoneeseensa. Kirjoituspöydällä oli hajallaan koko joukko
kirjoituspaperin lehtiä, täyteen kirjoitettuja, korjattuja, ristillä
ylipyyhkäistyjä, lisäyksillä täytettyjä, niin että kaikesta näkyi
kiehuvan työn jälkiä. Muutamia kirjoja oli myöskin lehtien joukossa
pöydällä ja vasemmalla puolella oli auki Goethen romaani, josta Lauri
juuri väitöskirjaansa valmisteli. Romaanin reunaan oli erääseen kohtaan
tehty lyijykynällä huomautusmerkki ja kun Terttu katsoi siihen ja
sitte loi silmänsä paperille, niin näki hän, että Lauri oli romaanista
suomentanut seuraavat lauseet:
"Oikeastaan -- -- -- olemme itse syypäät siihen, jos meitä kohtaa
sellainen yllätys. Voimme kyllä kuvitella mielessämme maalliset asiat
ja olletikin avioliiton siteet hyvinkin kestäviksi, ja mitä viimeiseen
asiaan tulee, niin houkuttelevat meitä huvinäytelmät, jotka aina
näemme uusiintuvan, sellaisiin kuvitteluihin, jotka eivät pidä yhtä
maailman menon kanssa. Komediassa näemme avioliiton monen näytöksen
läpi jatkuvien esteiden pidättämän toivomuksen viimeisenä päämääränä,
ja siinä silmänräpäyksessä, kun se on saavutettu, putoaa esirippu ja
hetkellinen tyydytys kaikuu siitä sielussamme. Elämässä on toisin,
siinä jatkuu näytelmää vielä esiripun takanakin ja jos esirippu
uudelleen nousee, niin ei mielellään enää tahdo siitä mitään nähdä eikä
kuulla."
Viimeinen lause oli alleviivattu ja sitä seurasi, samoin
alleviivattuna, toisesta paikasta otettu lause, joka kuului:
"-- -- Valitettavasti on avioliitossa ylimalkaan jotakin noloa; se
pilaa hellimmätkin välit ja oikeastaan riippuu kaikki vain typerästä
varmuuden tunteesta, jota ainakin toinen puoli jossakin määrin
hyväkseen käyttää. Kaikki on siinä jo itsestään selvää ja tuntuu kuin
olisi liitto tehty ainoastaan siksi, että kaikki vain kulkisi edelleen
omaa latuaan."
Terttu muisti kyllä nämä kohdat omalta lukemaltaan, mutta hän veresti
vielä muistiaan silmäilemällä sitä lukua, josta nuo lauseet olivat
lainatut. Ne olivat kreivin sanoja, joka oli vierailemassa Eduardin
ja Charlotten luona. Siinä luvussa iskettiin kovasti aviokysymykseen.
Se kyllä oli hyvin mielenkiintoinen kohta. Lauri aikoi nähtävästi
ottaa nuo lauseet väitöskirjaansa. Mielenkiintoista tuli olemaan
nähdä, kuinka Lauri aikoi sitä kohtaa käyttää hyväkseen. Varmaankin
nuo lauseet tulisivat väitöskirjan sielutieteelliseen osaan. Missähän
suhteessa ne hänestä näyttävät niin tärkeiltä, että hän ne on
suomentanut? -- liikkui Tertun päässä kysymys.
Lauri oli kyllä Tertulle monta kertaa puhunut rakkaudesta, mutta
aviosta ei koskaan. Nyt, tuota suomennosta lukiessa, se havainto
pälkähti hänen päähänsä. Silloin tuli hän myöskin itseltään kysyneeksi,
miksi Lauri oli valinnut väitöskirjansa aineeksi juuri romaanin, jossa
käsiteltiin niin omituisia suhteita avioliitossa. Olikohan jotakin
yhteistä hänen tunteittensa ja niiden olojen välillä? Olihan Lauri
niin omituisesti puolustanut itseään viittaamalla Goethen pätevyyteen
kirjoittaa siitä aineesta, vaikk'ei Goethe silloin vielä naimisissa
ollutkaan. Mikähän Laurin mielipide avioliitosta sitte mahtoi olla?
Näkiköhän hän siinä jotakin pelottavaa, jotakin nurinkurista, koska
hän niin oli alleviivannut nuo Goethen romaanista lainaamansa lauseet?
Olikohan hän mahdollisesti sitä mieltä, ettei täysin onnellisia
aviosuhteita koskaan ole eikä voikaan olla?
Terttu muisti vielä muutamia Laurin lauseita rakkaudesta, intohimosta
ja siitä, että kunnioitus voi syntyä rakkaudesta, vaan ei koskaan
rakkaus kunnioituksesta. Jotakin salaperäistä alkoi todellakin
Tertun mielestä olla Laurin luonteessa -- siinä suhteessa. Se oli
arvoitus, ongelma Tertulle. Sitä suuremmaksi kasvoi näin ollen hänessä
mielenkiinto Laurin suhteen, -- mielenkiinto sen suhteen, mitä hän
aikoi väitöskirjassaan tuosta salaperäisestä kysymyksestä kirjoittaa.
He olivat kyllä tulleet toisiaan hyvinkin lähelle jo, mutta siitä
asiasta Terttu vielä ei ollut selville päässyt.
Eikö todellakaan rakkaus voisi syntyä kunnioituksesta? Se
riippuu siitä, kuinka rakkauden käsittää. Jos se on intohimoa,
verenheimolaisuutta vain, niin ehkäpä ei. Kunnioitetaanhan oikeastaan
vain sielun, luonteen ominaisuuksia, mutta rakkaus vaatii jotakin
aivan muuta. Onhan esimerkkejä, että mies voi rakastua hyvin
rumaan ja ilkeäluontoiseenkin naiseen ja rakastaa häntä joidenkin
ihmisten silmiltä peitossa olevien ominaisuuksien tähden, kun taas
hyväluontoinen, jopa kauniskin nainen voi jäädä kokonaan syrjäytetyksi.
Se taas, että kaunis nainen rakastuu rumaan mieheen, ei ole ollenkaan
tavatonta. Yhtä usein tapahtuu, että naiset ovat aivan hullaantuneet
kevytmielisiin, jopa tyrannimaisiinkin miehiin. Ellei nämä ole
luonnon oikkuja, niin ovat ne veren, intohimon salaperäisestä,
selittämättömästä voimasta johtuvia seikkoja. Näitä tapauksia on
kuitenkin niin paljon, että ne ovat pikemmin sääntöjä kuin poikkeuksia.
Jos nyt siis tapahtuu, että kaksi aivan vastakkaista olentoa
jostakin syystä joutuu avioliittoon, mutta näyttäytyy, että he
ovat _laskelmissaan_ erehtyneet, että heidän verensä ei sovikaan
yhteen, niin on niinsanottu rakkaus ja samalla myöskin kunnioitus
mennyt. Avioliitto on silloin onneton; kahden, ehkä useammankin
ihmisen elämä on silloin onneton, kentiesi iäksi pilattu. Ja silloin
ei ole muu kuin liiton purkaminen edessä. Sitä kai oikeastaan
tarkoittaa vaaliheimolaisuus ja Goethe tällä romaanillaan. Se kysymys
varmaankin on ollut niin vakava Laurillekin, koskapa hän sitä oikein
väitöskirjassa on ottanut käsitelläkseen.
Tämmöisiä kummallisia ajatuksia risteili Tertun päässä sen johdosta,
mitä hän oli Laurin kirjoituspöydällä nähnyt ja lukenut. Hän meni pois
huoneesta ja kun hänellä sattui olemaan asiaa kaupungille, niin hän
pukeutui ja meni ulos.