_Ei mitään itsessään_ -- nuo sanat, joihin välistä sisältyy niin
vähän, käyvät merkitykseltään eläviksi Paul Nicolayhin sovitettuina.
Hänen persoonallisuuttaan katsellessa oli aina se tunne, että häntä
koko elämänajan haitanneet virheet, kaikkinainen hänen olemuksensa
epäkypsyys, kaikki ratkaisuaan vaille jäänyt, se oli hänen omaansa,
samalla kuin kaikki hänestä säteilevä hyvä, kaikki mitä hän sai
suurta aikaan, oli ylhäältä saatua. Eipä siksi, että hänet olisi
luonto varustanut kehnommin kuin muut -- olemmehan nähneet, että
hänellä oli elämän alkaessa kaikki edellytykset kelvolliseksi,
hyödylliseksi ihmiseksi: hyvä luontainen äly, syntyperäisesti
rehellinen, ylevämielinen luonne -- ja hänellä oli myös tilaisuutta
lahjojensa kehittämiseen. Mutta tämän miehen, joka ei ollut suinkaan
nero, onnistui keisarivallan Venäjällä herättää liike ja luoda
järjestö, joka näytti edellyttävän hyvinkin nerokasta alkuunpanijaa;
tämän suljetun, ujon erakon onnistui koota ihmiset joukoittain
säteilevän ihanteen ympärille ja valaa auringonpaistetta heidän
polulleen -- osa, joka harvoin on suotu muille kuin elämän valituille
sunnuntailapsille; ja vaikka hän ei ollut kaunopuhuja, tunkivat hänen
sanansa syvemmälle kuin useimpain. Nämä hänen elämänsä tosiasiat
tuntuvat käsittämättömiltä, selittämättömiltä, jollei työaseen ohi
luoda katsetta Mestariin -- ja anneta kunniaa yksin Jumalalle.
"Herran työase" -- sellainen halusi Paul Nicolay itse olla, ja
jos hän olisi tietänyt, että ihmiset tahtoisivat hänen kuoltuaan
julkaista hänen elämäntyönsä tarinan, voisi kai hänen sisimmät
ajatuksensa siitä lausua runoilijan sanoin: "Ei etsitä mennyttä
nuolta, ja vasara nurkkaan jää..." Siksi hänen sisarensakaan
eivät voineet epäröimättä suostua häntä ympäröivän äänettömyyden
särkymiseen, eikä liioin tämän kuvauksen kirjoittaja kevein mielin
käynyt käsiksi tehtäväänsä. Kun kuitenkin äänettömyys katkaistiin ja
Paul Nicolaysta kirjoitettiin kirja, selittää tämän sama seikka, mikä
sai hänet itsensä ikuistamaan sielunsa tarinan päiväkirjan lehdille:
tämä kirja haluaa ensi sijassa esittää Jumalan työtä heikossa ja
epätäydellisessä ihmisessä, joka ehtoja asettamatta uskoi elämänsä
Hänen käsiinsä.