[Tämä paroni Nicolayn haudalla kirjoitettu runo on liitetty hänen
omaistensa pyynnöstä elämäkertaan.]
Lainehet kuiskivat
kuuset ne huokuvat,
kukkaset tuoksuvat:
mistä -- ja minne?
Mietteissä kalliot
kumartuin katsoo
kulkijan puoleen:
mistä -- ja minne?
Moni on kulkenut
täälläkin hymyten.
Moni on saapunut
vaiennut vainaa.
Haudat ne kysyvät --
hiljaa, niin hiljaa!
Sydänkin kysyy --
vastinta puuttuu.
Pysähdy, kulkija!
Näetkö haudan,
lomassa kallion
nukkujan vuoteen?
Merkkinä särkevä,
voittava tunnus --
risti -- nyt vaivasta
täällä hän lepää.
Täälläkö? Kuule
kysymys ikuinen:
Missä on kaivattu?
Mistä -- ja minne?
Unhota hauta.
Aavoja silmää:
vesissä päilyvät
taivahan valot.
Ilta on tullut --
sammuvan päivän
kullassa kulkee
kiitävät pilvet.
Lainehen kuiske,
kuusien humu,
kysyvä sydän --
kaikki on vaiti.
Tavailet valosta
äärettömästä
vastimen miehelle
ristinleiman --
Vastimen syvän,
valtavan suuren:
_Kristuksessa.
Hänestä-Häneen._
Ludwigstein, kesäkuun 21 p:nä.