Se oli joku arkipäivä elokuulla v. 1900 kun pastori Kerkkonen
tuli Ristijärven kirkonkylään, kutsui eräitä miehiä ympärilleen
ja jutteli siitä yhteistoiminnasta, joka heti saadaan lain kautta
turvatuksi, jolloin ihmiset vapautuvat keinottelijain holhouksen
alta, jos vaan ymmärtävät ruveta tämän lain turvaamia etuja hyväkseen
käyttämään. Ensimäisen sinnepäin nojautuvan toimenpiteen sanoi olevan
paikkakunnalle maamiesseuran perustamisessa. Tiesipä neuvoa valitsemaan
väliaikaisen toimikunnan, joka tulevalle maamiesseuralle hankkii
säännöt ja niille vahvistuksen kuvernööriltä. Opettaja A. Jussila
ja neuloja Joonas Härkönen saavat nyt tämän ensimäisen ja samalla
kunniakkaan toimen tehtäväkseen.
Lauvantaina lokak. 13 p., se oli Mikkelin lauvantai, kutsutaan
isäntiä ja emäntiä kansakoululle kokoukseen maamiesseuraan jäseniksi
kirjoittautumista varten, jossa samalla valittaisiin varsinainen
johtokunta. Nimiä sanottiin jo olevan paljon listalla, jossa Sanna
Härkösen nimi kuului olevan ensimäisenä. Niin vakuutti Joonas ja
samalla nauroi.
Kun kokous alkoi koululla, puhui Tuliniemen Lauri Keränen muutamia
sanoja tämän seuran tarpeellisuudesta. Samalla valittiin hänet seuran
esimieheksi.
Ensimäisinä johtokunnan jäseninä saivat kunnian olla opettaja A.
Jussila, neuloja Joonas Härkönen, maanviljelijä Taavetti Kinnunen ja
torppari Salomo Pulkkinen.
Seuran sääntöjä päätettiin painattaa 60 kappaletta, että jäsenet
saisivat siitä lukemalla syventyä seuran suuriarvoiseen tehtävään.
Pastori Kerkkonen oli käydessään puhunut yhteisostoista. Tätä
asiaa sitten kaiken syksyä hautoi johtokunta mielessään. Oltiinpa
varmatkin miten tullaan menettelemään. Kerran jo vakuutettiinkin
että ellei muuta saataisi aikaan, niin ostettaisiin tynnyrittäin
lamppuöljyä ja jaettaisiin tynnyrihinnan mukaan ostajille. Niinpä
eräs Kirkonkylän isäntä kerran jo naurahtikin että tänä talvena sitä
poltetaan huokeahintaista lamppuöljyä. Jopa uskallettiin suunnitella
vieläkin pitemmälle. Ajateltiin että lähetetään pari miestä Kajaanin
markkinoille ostamaan velaksi kaikenlaista tavaraa jota sitten
jäsenille rahalla jaettaisiin ja senjälkeen velka maksettaisiin.
Tuumasta toimeen. Kajaanin joulukuun markkinoin edellisen sunnuntain
illaksi ilmoitettiin seuran yleinen kokous Pyhännän Eskolaan, jossa
Pyhännän isännät itse saisivat rehellisesti määrätä mitä he tahtovat ja
tarvitsevat.
Eskolan pirtti oli silloin täynnä uteliasta väkeä. Voitonriemulla ja
naureskellen puhuttiin miten ostetaan yhteisesti, sitten itsekullekin
jaetaan pienempiin osiin ja hinta niin halpa kun paljottain ostaessa
tulee. Kirjoitettiin lista johon kymmenluvulla merkittiin mitä
ostetaan. Luetteloon tuli kahvia, sokeria, lamppuöljyä, ryyniä,
tupakkaa, saiputta, nahkaa, kaloja, suoloja y.m. y. m. Rovasti
Lönnrot oli luvannut riihensä jakelupaikaksi ja neuloja Joonas
Härkönen valittiin jakajaksi 1:75 p. päiväpalkalla. Tavaran ostajiksi
taas Tuliniemen Lauri Keränen ja Salomo Pulkkinen, josta hommasta
kumpaisellekin luvattiin maksaa seuran kassasta 1 markka. Kokouksen
pöytäkirja ja jäsenluettelo ostajille valtakirjaksi ja rahaa ei
penniäkään.
Vielä hyvin muistan miten m.m. Iisalmen Putkosen lesken valtuutettu
Lauri Kärkkäinen nauroi Ristijärven maamiesseuran valtuutettujen
pienelle palkalle. Mutta itse asiasta sanoi hyvää. Kun Kärkkäinen
viitasi jäsenluetteloon, arveli vain että kyllä kaiketi sitä
tuollaiselle joukolle uskaltaa velkaa antaa. Ja antoi myös. Kajaanin
kauppiaatkin olisivat kilvalla antaneet ja niin paljon kun vaan olisi
ottanut. Mutta Pyhännän Eskolan kokouksen pöytäkirjassa oli tarkat
määrät ja sitä oli noudatettava.
Kun tavarakuormat tulivat pappilan riiheen, oli ensimäinen työ saada
selville miten tavara hinnotetaan, jotta vähittäin myytäessä saadaan
justiin se hinta mitä se rahtipalkkoineen tuli maksamaan. Siinä ei
auttanut muu kuin tupakkarulla- ja saippualaatikot täytyi purkaa
tyhjäksi, lukea montako kappaletta ne sisältävät sekä jakolaskun avulla
etsiä yhden kappaleen hinta. Samoin painotavaroissa.
Nyt jo tiedettiin sekin että kylän kauppamiehet ovat kovasti suuttuneet
maamiesseuralaisiin ja erityisesti sen johtohenkilöihin. Tiedettiin
lisäksi että jo markkina-aikana olivat pitäneet salaisia kokouksia
seuralaisten homman vuoksi, mutta ei vielä tiedetty, mitä oli päätetty.
Täyty tyytyä siihen tietoon, että ovat vihassa.
Kim sitten riihestä lauvantaisin ruvettiin tavaraa jakelemaan,
oli riihessä ja sen edustalla ääretön ahdinko. Seuraan liittyi
yhä uusia jäseniä, että riihessä olisi vieläkin suurempi ahdinko.
Kaikki tunnustivat että riihessä on tavara paljon halvempaa kuin
kauppamiehillä. Ja tämä taas toi uusia jäseniä.
Jopa tuli ilmi sekin, mitä kauppiaat salaisessa kokouksessaan
olivat päättäneet. Vallesmanni näet eräänä päivänä tulee pitämään
poliisikuulustelua tämän ennen kuulumattoman menettelyn johdosta.
Kauppamiehet olivat niin vaatineet. Vallesmannin eteen levitetään nyt
koko komento sääntöineen, kirjanpitoineen ja tavaroineen ja kun tämä
tarkastus oli mennyt ohi, luultiin että yhteisostot ovat pelastuneet
uhkaavasta selkäsaunasta, mutta myöhemmin tulee lautamies ja haastaa
kaikki johtokunnan jäsenet käräjille luvattomasta kaupasta. Sanottiin
vielä että vallesmanni ei koko jutusta enää perustaisi, vaan päälle
painaa kaupanhoitaja Tuomas Härkönen. Kuten arvata sopii, yleinen
mielipide oli tätä Tuomas Härkösen menettelyä vastaan, mutta hän oli
siksi itsepäinen, että piti lujasti kiini siitä minkä itselleen oli
oikeaksi omaksunut. Käsityksensä hän nähtävästi nojasi voimassa oleviin
lakeihin, m.m. kaupan harjoittamisesta maalla, mutta samalla jätti
huomioonottamatta sen tosiasian, että yhteisostopuuhan puolella oli
myös vasta vahvistettu osuustoimintalaki. Asiasta käytiin Hyrynsalmella
käräjiä. Koko johtokunta ja esimies oli yhteisostohommastaan
vastaamassa. Tuomas Härkönen vallesmannin kanssa olivat kaatujan
puolella. Kanne kokonaan kumottiin ja Härkönen tuomittiin vastaajille
maksamaan yhteensä 100 mk kuluja.
Sanomattakin ymmärtää, miten tämä voitollinen taistelu antoi
johtokunnalle uutta intoa työskentelemään yhteiseksi hyväksi.
Kesän tullen siirrettiin tavaravarasto pappilan riihestä Mikkolan
rantamakasiiniin ja talven tullen taas Mikkolaan, entiseen Karjalaisen
kauppapuotiin. Joonas Härkösen jälkeen jakeli tavaraa Antti
Junkkari, senjälkeen muurari Kusti Kemppainen. Opettaja Jussila piti
kassanhoidosta hyvän huolen.
Vaikka yhteisostot menestyivätkin kiitettävän loistavasti, oli
maamiesseuran johtokunta kuitenkin sitä mieltä, että yhteisostot ovat
muutettavat tavalliseksi osuuskaupaksi. Tämä sillä että kun lain mukaan
ei tavaran hinnassa saisi periä edes tavaran jakajan palkkaa ja että
kaiken varovaisuuden ohella tahtoi kassaan pyrkiä tulemaan ylijäämää,
jota ei olisi saanut tulla. Myöskin siksi, että johtokunta on yksinään
kaikesta vastuunalainen. Niin että pahimassa tapauksessa voisi tämä
yhteishomma viedä johtokunnan jäsenet taloudelliseen perikatoon. Niinpä
osuuskauppa päätettiin perustaa ja avattiin se 1 p. tammik. 1904,
nimellä Ristijärven osto- ja myyntiosuuskunta. Maamiesseuran koko
tavaravarasto siirrettiin osuuskunnalle. Hinnasta sovittiin hyvin, kun
samat henkilöt olivat ostajina ja myyjinä. Ensimäisen vuoden hoiti
osuuskauppaa Salomo Pulkkinen, toisen Reeta Mäkäräinen Mieslahdelta,
siitä lähtien Aatu Juntunen.
* * * * *
Se oli muutamana heinäkuun arkipäivänä v. 1905 kun istuttiin monissa
miehin Mikkolassa osuuskaupan rappusilla. Siinä valitettiin yleensä
huonoja raha-aikoja, mutta myöskin sitä että karjanviljalla saapi vain
mitättömän pieniä hintoja.
Tässä pienessä joukossa sattui tällä kertaa kuitenkin istumaan mies,
joka oli "päätään pitempi" toisia. Hän tiesi suoraan sanoen syyn
miksi olemme rahassa köyhiä, miksi voillamme saamme huonoja hintoja,
vieläpä senkin miksi meillä on niin vähän tuota karjanviljaa. Tämä
viisaampi mies oli J.G. Lagus, nyk. Hirvensalo Iisalmelta. Tiesi
esimerkkejä luetella paljonkin, miten tämän asian kanssa on muualla
ennen ollut ja miten taas sen jälkeen kun meijerinkomento on lyöty
pystyyn. Miesten mielet hytkähtivät ilostu. Olipa joukossa mies, joka
toi selvän esimerkin esille aivan kotoisista kokemuksista. Silloin kun
Kirkonkylässä oli ostomeijeri, oli aina tarverahat isännän taskussa,
mutta kun se lakkasi toimimasta, on kukkarokin asunut tyhjänä.
Tässä pienessä seurassa keskustellen ei ollut puheenjohtajaa, ei
kirjanpitäjää, mutta tästä se meijerijuoni alkuun lähti. Tällöin
päätettiin, että oikein kunnan esimiehen nimessä kutsutaan kuntalaiset
kirkkokuulutuksella pappilan pirttiin 2 p. elokuuta, jossa
keskustellaan meijeriasiasta ja jos tarpeelliseksi katsotaan, ryhdytään
tuumasta toimeen. Iisalmen mies lupasi tulla mukaan.
Ja sanansa piti Iisalmen mies. Elokuun 2 p:nä ilmestyi pappilan
pirttiin silloin kun kokouksen piti alkaa. Ensimäiseksi heitti
takkinsa pirtin naulaan ja puseroisillaan sitten kierti pöydän päähän,
josta sanottavansa saneli. Samalla luetaan sääntöehdotus tulevalle
meijerille, kirjoitetaan väliaikainen hallinto, myöskin nimien
keräyslistat. Kaikista tuntui noin erinomaisen hyvältä, mutta moni
mahtoi ajatella, että varovaisuuden vuoksi on parasta pitää nimensä
näistä kirjoista ensin erillään.
Seuraavan vuoden helmikuun 24. p. on jo meijerirakennuksen omien
seinien sisällä meijerin yhteinen juhla. Siitä huolimatta, että kaiken
talvea on rakennuksella tehty töitä, ei ole vieläkään valmis. Tämä
ei ole kuitenkaan saanut estää juhlimasta, kun sellaisesta kerran on
päätelty.
Kun meijerillä juhlaohjelma on alkanut, ilmestyy joukkoon taas Iisalmen
mies antamaan rohkeutta ja toivoa meijeriasian esitaistelijoille.
Otti taskustaan painetun kirjasen ja luki siitä, miten eräälläkin
paikkakunnalla oli ollut yksi mies, joka aatteen lippua oli
pitänyt korkealla niin kauvan, että jokainen meijerin jäsen tuli
velvollisuutensa meijeriä kohtaan tuntemaan. Ennen kuin tämä oli
toteutunut, sai tämä esitaistelija osakseen tunnustustakin. Niinpä
eräänkin kerran, kun isännät huomasivat, että meijerialalla oli astuttu
onnellinen askel, tarjottiin miehelle käteen 5:den pennin sikaari.
Opettaja A. Jussila oli meijerihomman alkuunpanemisessa koko ajan
uskollisesti mukana. Moneen epäilevään isäntään ja emäntään sai hän
teroittaa luottamusta ja uskoa homman vastaiseen menestymiseen.
Mari Nikula oli sen meijerskan nimi, joka Ristijärven osuusmeijerillä
ensimäiset voit valmisti.