Että kova ja uupumaton työnteko on paras maamiehen turva, on kautta
aikojen tunnustettu totuus. Ja tuskinpa tämä milloinkaan tulee toiseksi
vaihtumaan.
Mutta sitäpaitsi maamiehen pitää olla jonkunlainen liikenero. Että sen
pitää osata taloustuotteensa edullisemmin myydä. Tätä seikkaa enemmän
harkitsevat isännät Ristijärvellä miettivät jo 1890-luvulla.
Oli Jokikylän Mutkalaan ostettu käsiseparaattori ja muut uudenaikaiset
voikirnut. Hyrynsalmelta Mutkalaan muuttanut isäntä Eeli Keränen oli
tämän homman esimiehenä, vaan hänellä oli vaan kaksi liikekumppania,
nekin lehmittömiä. Tarkoitus oli siis ostaa kermaa ja voittaa
voinvalmistuksella. Tämä liikeyritys ei päässyt pitkälle kehittymään,
sillä Eeli Keränen hukkui ja talo tavaroineen siirtyi vieraalle.
Kauppias E.A. Karjalainen kirkonkylässä otti senjälkeen kerman oston
ja voinvalmistuksen huostaansa. Tämä liike monia vuosia toimi sitten
hyvällä menestyksellä. Tähän meijeriin tuotiin maitoa halkaistavaksi
ulkokylistäkin. Separaattoria ei yhdelläkään talolla ollut kotonaan;
maito piti kulettaa meijerillä edestakaisin.
Mutta tämä kirkonkylän meijeri ei toisia kyliä oikein tyydyttänyt,
sillä matkat olivat pitkät, eikä älytty että maidon kulettaminen
tehtäisiin yhteiseksi, kukin kävisi vuoron mukaan. Jokikylässä
panivat toimelliset isännät tuumansa tukkuun ja hommasivat oman
meijerin separaattoreineen ja voikirnuineen. Tähänkin oli aikomus
ostaa syrjäisiltä kermaa, niin että antavat, maitonsa halkaista
separaattorilla, ja niin voitot kuin tappiot pitää meijeri omanaan.
Maitokilon kermasta maksettiin 6—7 penniä. Maidon rasvapitoisuutta
tuskin osattiin tutkia. Laihasta ja lihavasta kun maksettiin vain
painon mukaan, ei tullut oikein.
Pyhännällä muutamat isännät seurasivat Jokikyläläisten esimerkkiä.
Täälläkin oli aikomus ostaa kermaa ja rikastua. Että toiset homman
pystyttäjiä kadehtivat, oli selvä asia. Oltiin taipuvaisia uskomaan
että meijerin omistajat rikastuvat liian paljon. Silläpä moni ei
pitänyt koko hommasta.
Jokikylässä meni homma rempalleen. Kirjanpitokin oli tainnut sotkeutua.
Kermanantajat eivät saaneet säännöllisesti tiliänsä. Se isäntä joka sai
voiastian Kajaaniin viedäkseen, pääsi rahoihin käsiksi, kun möi sen.
Toiset jäivät odottamaan. Olisihan ollut ihme jos näin ollen ei kerman
antajat olisi kyllästyneet. Meijeri jäikin tyhjänä seisomaan. Hommaan
ryhtyneet isännät maksoivat yhteisesti kaluston. Omavaltaisesti ne
lienee jaettukin. Lopullista tiliä ei tule milloinkaan.
Samaa latua kulkivat asiat Pyhännälläkin. Voitto-osinkoja meijeristä ei
ole jaettu, mutta meijerinkaluston hintaan pääluvun mukaan on pitänyt
lantit lyödä.
Oli vahinko, ettei yhteistoimintaa nykyisessä muodossaan silloin
tunnettu. Ei osattu ajatella, että jokaisen pitää osansa mukaan
liikevoitosta hyötyä. Tarkoitus oli hyötyä toisten kustannuksella. Se
ei käynyt päinsä.
Yritteliäisyys ei niin pitkälle ole kehittynyt Ristijärvellä, että joku
tavallinen talonmies olisi hommautunut kauppamieheksi. Siihenhän olisi
monta kertaa ollut hyvä tilaisuus. "Suutarit pysykööt lestissään." Tämä
neuvo onkin paras elämänohje maamiehille.