Myötätuntoisin mielin muistelee nyt vielä elossa oleva vanhempi
polvi entisiä aikoja elintapoineen. Eikä ollenkaan ihmettele tätä
se, joka vähänkään muistaa, miten viehättävän yksinkertaiset ja
koristelemattomat ne olivat. Se oli vain uupumattomalle työlle, kuin
vanha väki antoi arvoa. Vaatetus ja ruoka, ne asetettiin toiselle
sijalle.
Leivän puutetta sai maistaa useamman kun yhden kerran tuo vanha raataja
polvi. Että niin usein sai olkijauhoja ja petäjän kuoria leipätaikinaan
sekoittaa, tuli puheet selvästä leivästä oikein miellyttäviksi Rahaa ei
ollut ennen paljon, vaan sitä ei usein tarvinnutkaan. Kauppamiestä ei
ollut ja sittenkin toimeentultiin. Kasvoihan pelto hamppua ja lampaan
selkä villoja. Näistä tehtiin pukineet sekä miehille että naisille.
Tällaiset pukineet olivatkin sekä lujat että lämpimät. Myöhemmin
ostettiin loimilankoja puolivillaisen kudontaa varten.
Varakkaampien talonpoikien oli sulhasmiehenä ollessa tapana ostaa
morsiamelleen silkkihuivi, joka maksoi toista- ja kolmattakin kymmentä
markkaa. Tulipa vielä muodiksi ostaa hameeksi "oljannia" ja ”muslimia".
Vanhat ihmiset puhuivat vielä outonimisistä vaatelajeista, kuten
"salveetista" ja "tanttyykistä". Lienevätkö itsekin koettaneet näitä
kotona kutoa.
Miesten pukineisiin edelleen kuului hursti, puolivillainen ja sarka.
Jalkineina olivat tavalliset pieksut. Jos ne menivät rikki, niin ne
punontaisella ja äimällä paikattiin. Jos yksi paikka meni rikki,
pistettiin selkään toinen ja kolmas. Paikan päälle aina hivautettiin
tervaa. Punontaisen mutkat täytyi saada kestävämmäksi. Härän nahkan
poskukset ne olivat parhaita paikkanahkoja. Samoin vanhat varren
nilkat, kantonahkat ja muut sellaiset. Olihan opittu sananparsi: "jolla
on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä."
Nahkat aina itse kotona parkittiin. Karva saatiin nahkasta pois siten,
että vietiin virtaan levitettynä tankoon kiikkumaan useammaksi viikoksi.
Anturakenkä oli ennen aivan tuntematon koristus. Myöhemmin se tuli
käytäntöön. — Vanhempi väki ei suopein silmin naruanturoita katsellut.
Sellaisissa kävelemistä pitivät suurena ylpeyden syntinä. Kyllä se
olikin mokoman näköistä, kun mies anturakengistään käänti varren suut
alaspäin, jotta näkyi kämmenen leveydeltä punasta "sahvijaani"-nahkaa.
Myöhemmin tuli miesten muodiksi ylpeillä "tyylin mutkalla". Aivan
tavallisiin pieksun varsiin tekastiin mutka, sen parempi, kuta lähemmäs
nilkkaa sen sai. Olipa tapana, että sukanvarren suuhun oli kudottu
kerros punaisella langalla. Mies asetti sitten saappaansa varren suut
niin alas, että punainen sukanvarren suu jäi näkymään. Pitipä huolen
siitä, että se ei saanut piiloon laskeutua. Tämä kuului pyhätamineisiin
kirkkopaikoissa.
Letkavarsipiippu oli nuorten miesten paras ylpeys. Useammalla se oli,
sillä tupakoimattomia oli vähän. Vanhemmat miehet vetelivät savuja
luuvarsipiipuistaan ja iskivät tulen taulaan tuluksillaan. Tupakka oli
nurkantakana kasvanutta. Mällimiehet ostivat venäjänlehteä poskeensa,
vaan piipunperät löysivät tiensä aina mukaan. — Onhan tupakkamiesten
halulla hartaalla sepitetty runo: "Leikki tuli kun leipä loppui, vaan
tuska se tuli kun tupakki loppui."
Tuli jo mainituksi, että selvä leipä oli vanhain miesten paras ihanne.
Selvä leipä tehtiin siten, että taikinaan pantiin puoleksi ohria ja
toiseksi puoleksi rukiita. Leipoessa tehtiin keskelle sarvella reikä
ja pujotettiin tankoon kuivamaan. Se oli nimeltä "jokapäiväinenleipä"
eli "arkileipä". Aivan puhtaasta rukiista tehtiin hienompia ja ne
pääkammalla päältä kirjailtiin. Näitä sanottiin "kirjoleiviksi", joita
syötiin pyhinä ja matkaeväinä. Kerjuuämmät pitivätkin erittäin hyvänä
sitä emäntää, joka antoi kirjoleivän, varsinkin jos pani vielä "lujaa"
voita päälle.
Tavallisimpina arkikeittoina oli kalakeitto, lihavelli, maitovelli,
pottumaito, pottuvoi, lihapaisti, ohra-, pottu- tai naurispuuro.
Lauvantai-iltoina talvella marjavelliä. Pyhäaamuna juustoa tai
talkkunata. Puoliseksi viiliä. Viili syötiin puulusikoilla, vaan
piimä tavallisesti kauhoilla. Samalla kauhalla vuoronperään pytystä
ryypättiin, niin että kauha aina oli menossa. Toisinaan kaksikin henkeä
tavoitteli kauhan vartta yhtä aikaa, vaan harvoin siitä riita tuli.
Yksi ensin, sitten toinen ja kolmas. Kauhan pohjaa ei nuoleksittu, vaan
lusikan kyllä.
Kahvinjuonti kuului ennen harvinaisuuksiin. Viinaa maisteltiin
useammin. Vielä v. 1890 ei Ristijärven kirkonkylässä myöty kupittain
kahvia, eikä kirkkovieraat sitä kaivanneetkaan. Kyllä kotona jo
siihenkin aikaan oli pannut käytännössä. Mutta kymmentä vuotta
aikaisemmin ei sitä vielä joka mökissä ollut.
Vaikka viinan saanti ennen olikin varsin helppoa, ei kaikki miehet
olleet ehta juoppoja. Kohtuuden miehet silloinkin olivat enemmistönä.
Muutamat vaan syystä tahi toisesta olivat rietautuneet.
Sunnuntaihartaus kuului vanhoihin hyviin tapoihin. Vähäpätöinen oli
se talo, jossa ei ollut saarnakirjaa ja jossa ei saarnaa sunnuntaina
luettu. Virsiäkin veisattiin paljon sekä virsikirjasta että Siionista.
Kello 10:nestä päivällä puolisiin asti kulutettiin aikaa lukemalla ja
veisaamalla. Tämä hyvä tapa on muutamissa taloissa edelleen jatkunut ja
tulee luultavasti jatkumaan polvesta toiseen.
Pitkätukkaisuus oli vanhojen miesten erityinen muoti. Eivät millään
hinnalla olisi he luopuneet pitkästä tukastaan. Pidettiinpä
erittäin suurena häväistyksenä sitä, että Kajaanin linnassa
vesileipärangaistusta kärsiviltä oli leikattu tukka ja tehty aivan
kolipää. Niinpä arveltiinkin, kun luultiin jonkun joutuvan linnaan,
että "pää se tulee kerittäväksi." — Myöhemmin on pään keritseminen
tullut aivan tavalliseksi. Ei ole enää monta miestä, joka tahtoisi
kantaa pitkää tukkaa.