Vaikka Ristijärvellä jo varhaisemmista ajoista asti on tervaa poltettu,
ovat sittenkin vain muutamat miehet osoittautuneet varsinaisiksi
mestareiksi tervahaudan polttamisessa. Näitä varsinaisia tervahaudan
polttajia nimitettiin sitten hautahamareiksi. Tällaisia hautahamareita
on sitten kunakin aikakautena ollut, vieläpä joka kylässäkin, niin että
pahempaa puutetta niistä ei ole ollut.
Hiisijärvellä, varsinaisella tervanpoltto-alueella, olivat isännät
kyllä polttotaidon hyvin oppineet, vaan täälläkin oli ukkoja, joita
käytettiin ulkokylissäkin mestareina. Sellaisia olivat Aapeli Tolonen,
Heikki Härkönen y.m. Pyhännällä taas olivat Lemetin miehet tervanpolton
mestareita. Lemetin Tuomasta käytettiin kylässäkin mestarina. Samoin
Putkosen tauksen Alatalon Antti on ollut parhaimpiin luettuna.
Mustavaaralla ei omantakeista mestaria ollut. Tarvittaessa oli se
muualta noudettava, ellei itse uskaltanut turauttaa.
Jokikylänsä oli hämäriksi kykeneviä useampiakin. Mainittavampia
kuitenkin Kalle Tolonen Kivimäen mökistä. Hänellä toinen jalka oli
vähän lyhempi, vaan polttamisessa ei se juuri tehnyt kiusaa.
Kirkonkylässä oli Kalle Heikkinen kuuluimpia polttomestareita.
Longin Nalleksi häntä myös sanottiin. Se kai oli niitä vanhoja
sotamieshuutonimiä. Kalle Heikkinen kulki hamarimatkoilla ulkopuolella
oman kirkon rajojenkin. M.m. Kalle poltti tervahautoja paljon
Sotkamossa. Eikä Kallen osaamattomuutta valitettu milloinkaan.
Muutoin Kallea pidettiin yleensä liian kallispalkkaisena. Sen ajan
hamaripalkat kun tavallisesti vaihtelivat yhden ja kahden markan
välillä polttovuorokaudella, Kalle taas taisi ottaa kolme ja joskus
neljäkin markkaa. Kerranpa sitten Kallen Sotkamosta hamarimatkoilta
palatessa joku Pyhännän Kainuun miehistä kysäsi miten Kalle hirviää
määrätä isännän maksettavaksi noin suuren palkan. Kalle oli vastannut,
että häntä ei ujostuta laisinkaan suuren palkan määräys, kun ensin
panee silmänsä kiini ja sitten yhtäkkiä ummessasilmin sanoa moksauttaa.
Kirkonkylän n.s. Karhulan kylällä on iänkaiken tervaa poltettu ja
siellä on aina ollut omat mestarinsa. Näyttääpä siltä että täällä asuva
Keräsen suku tähän toimeen olisi erikoisesti kiintynyt ja siis päässyt
niiden niksien perille joita tervanpoltossa tarvitaan.
Tätä ajatusta tukee sekin seikka, että Tuliniemen Lauri Keränen,
vanhempi, Karhulan Keräs-sukua, hankki heti omantakeisen tervauunin.
kuu kuuli sellaisia muuallakin olevan. Tämä sen vuoksi että tervauunin
tiedettiin tervaksista, paitsi tervaa, antavan tärpättiä ja pikiöljyä,
mitkä aineet maakuopassa polttaen menevät aivan polusta. Tämä
tervauunihomma ei kuitenkaan päässyt pitkäaikaiseksi, sillä siinä
voittaminen oli niin hidasta työtä. Ja kun itse tervauuni laitteineen
tuli kalliinlaiseksi, ei se näyttänyt vastaavan tarkoitustaan.
Muutamien vuosien perästä rakentamisen jälkeen onkin se hävitetty
olemattomaksi.