Ristijärven seurakunta on jaettu kuuteen eri lukukinkeripiiriin. Näihin
jokaiseen on valittu erityinen kylänvanhin järjestämään lukukinkereitä
koskevat asiat ja tarvittaessa antamaan papistolle julki kylässä ehkä
sattuvat hairahdukset. Tätä kylänvanhinta on, merkillistä kyllä,
iankaiken kutsuttu kirkonmieheksi.
Tämä kirkonmiehen toimi oli aivan palkaton luottamustoimi. Vanhan
tavan mukaan sai kirkonmies yhden kerran kinkeritalossa syödä pappien
kanssa samasta pöydästä yhtaikaa. Toiset taas eivät ujoudesta tahtoneet
mennä rämpimään papin eväitä, kun eivät tunteneet herrain pöytätapoja.
Ylitalon kirkonmies Pyhännällä oli kuitenkin niin rohkea, että
uskalsi. Hän oli samaa Mikkos-sukua kuin vanha lukkarikin. Puhuttiin,
että Ylitalon kirkonmies kerran papinpöydässä oli käsin tempaissut
yhteisestä kupista lihapalasen, aivan kuten kotonaankin. Tämän nähtyään
oli pappi kauhistuneena huomauttanut: "Elä hyvä kirkonmies kourillasi."
Tämä papin lause on sitten Ristijärvellä tullut paljon käytetyksi
sananparreksi.
Ylitalon kirkonmies muutoinkin oli huolellinen virkatehtävissään. Hän
kantoi kirkonkirjat pirttiin ja vei pois lukkarille avuksi. Samoin piti
hyvän huolen siitä, että kaikki ne, joita pappi mainitsi nimeltään ja
jotka olivat taloon tulleet, menivät papin eteen. Jota hän ei ollut
nähnyt paikalla, sanoi, että en ole nähnyt.
Kerran papin kaivattaessa miestä, joka oli Oulun pataljoonassa
palvelemassa, vastasi Ylitalon kirkonmies: "Se on soassa."
Kerran kun Ylitalon kirkonmiehen omassa pirtissä oli lukukinkerit,
putosi väen painosta pirtin silta alas juuri silloin kun pappi
alussa, ennen muita toimituksia, oli vihkimässä erästä pariskuntaa.
Peräpuolelle pirttiä jäi pöydän ja papin jalkojen alle silta
paikalleen, mutta "seurakunta" sai loksauksen alas kuoppaan.
Niskahirret pettivät. Tätä oli itse kirkonmies moneen kertaan
johkaillut, että ei tuota olisi uskonut.
Toisella kerralla kantelee kirkonmies kyläläisten päälle, että
häijyyksissään ovat puukolla piirtäneet rumia kuvia hänen porstuansa
seinään. Siitä taas on tullut erityinen hokema: "Rumat kuvat, sano
kirkonmies".
Ylitalon kirkonmies teki sitten kerran lukukinkereillä ehdotuksen,
että kyläläisten pitäisi ruveta maksamaan hänelle palkkaa
kirkonmiestoimesta. Tämän kuultuaan ehdottaa joku viisas: "Me maksamme
palkan, jos vaan voit kuminallakin jalalla yhtä aikaa potkasta koiraa."
Kun kirkonmies tästä urakasta ei tykännyt, jäi palkkakysymys siihen.
Kim Ylitalon kirkonmies hävisi talostaan pois, muuttaen joksikin
aikaa Kajaaniin kauppias Bergh'in kartanopehtoriksi, tuli Pyhännällä
kysymys uudesta kirkonmiehestä. Ja kun entisen kirkonmiehen
kustannuksella oli monta hassunkurista juttua kylän kesken juuri
kiertämässä, ei kirkonmiehen paikka kelvannut kenellekään. Siihen ei
saatu miestä houkutuksilla, ei uhkauksilla. Papitkin jo ihmettelivät
tätä "ministeripulaa". Kysyivätpä usein syytäkin siihen. Vastattiin:
"Entiselläkin kirkonmiehellä kovasti on naurettu, niin kuka siihen
enää." Pappi murahti tähän: "Itse se naurut päälleen veti."
Kun muutamia vuosia oli oltu ilman kirkonmiestä ja kun entinen
kirkonmies oli passitettu Ristijärvelle vaivaishoidon turviin,
asetettiin hänet vielä vanhaan virkaansa, jossa oli kuolemaansa asti.
Vanhemmalla iällään ei Ylitalon kirkonmies enää pyrkinyt pappien kanssa
yhteen pöytään syömään.
Toisten kylien kirkonmiehiä ei ole pidetty tavallista ihmistä
pahempana, ei ainakaan kovin naurun alaisena. Kuljun kirkonmies
Mustavaaralla tosin oli niin pelkuri, että ei tohtinut Pyhäntäjärven
kahden kilometrin pituista vesimatkaa veneen pohjalla istua, peläten
hukkuvansa. Muuten oli tolkku äijä.
Rohkeutta ennenkaikkea kysyttiin kirkonmieheltä niissä kylissä,
joissa ihmiset niskottelivat tulla lukemaan. Joku poikaviikari joskus
juoksenteli kinoksilla kirkonmiestä pakosalla. Mainittiin ennen, että
kirkonmiehen tulee olla niin väkevän, että jaksaa niskoittelijat kantaa
selässään papin eteen. Ylipäätään ne niin olivatkin.
Hiisijärven Kilpelänvaarassa 60—70 luvulla oli valkiatukkainen
talonvanhus Antti Mikkonen, jolla omassa kylässä ja ulkopuolellakin
oli suuri merkitys. Oliko hän n.s. kirkonmies, ei ole mainittu,
mutta muuten oli hyvälukuinen ja sen lisäksi osasi kirjoittaa.
Vanhusta käytettiin hätätilassa lasten kastajana. Kävi tässä toimessa
naapurikylissä Pyhännällä ja Mustavaaralla. Vanhusta pidettiin siis
varsin suuressa arvossa. Oli kylässä hyvien tapojen suhteen hyvänä
esikuvana.
Samaan aikaan eli Pihlajavaaran Juholassa Jörö Pyykkönen. Hänkin
oli raamatun moneen kertaan lukenut kannesta kanteen ja osasi
kirjoittaakin. Miten se lienee sitten ollut, että Jörö ei moneen
vuoteen käynyt herran-ehtoollisella. Ei vielä kuolintautivuoteellakaan
halunnut, vaikka pappi kävi häntä puhuttelemassa. Tämän laiminlyöntinsä
sanoi Jörö johtuvan siitä, että oli lukenut raamatusta, miten
kelvottomat ehtoollisen nauttijat vetävät, suuremman tuomion päällensä.
Että Jörö Pyykkönen kuoli ilman että monena edellisenä vuotena ei
nauttinut ehtoollista, seurakunnan papin toivomuksen mukaan haudattiin
ilman kellonsoittoa ja lukkarin laulua. Samasta syystä samallaiset
hautausmenot sai eräs Heikki Tampin, joka äkkiä kuoli Pihlajavaaralla.
Seurakunnan pappina oli silloin Lönnrot.