Rovasti Lönnrot ei rippikoululapsiltaan olisi vaatinut kovinkaan suurta
lukutaitoa, kunhan nyt olisi jotakuinkin saanut sanan kirjasta. Luetun
ymmärtämiselle pani rovasti suuremman painon. Mutta kun rippikouluun
tuli joskus kahdenkymmenen vuoden vanhoja miehen jätkylöitä, jotka
eivät liioin kaikkia kirjaimia tunteneet, järjesti rovasti ne yhteen
laveriin ja lähetti lukkari Kajanderin kouluutettaviksi. Lukkarin
pirtti oli nyt näiden jätkien koulusali.
Kerrotaan eräänkin kerran olleen samalla kertaa m.m. Ville Moilanen,
"Monnin Vilikko", Aska Härkönen ja Helkiö Härkönen, kaikki partasuu
miehiä. Siellä kerran koulutunnilla esittää lukkari Ville Moilaselle,
että mahtaisitkohan sinä tuntea iitä, jos se keppikädessä tulisi
tiellä vastaan. Ville vastaa: "Satunnan se oisi vielä sinullakin."
Lukkari jatkaa: "Viululla sinä kyllä osaat pelata. Minä olen joskus
kuullut miten somasti sinä pelata kitkuttelet." Tähän myöntää Ville:
"Tarkoitukseni onkin kuta somemmasti kiikutella." Ville näet oli
viulunsoittaja.
Kullakin oppilaalla tuli olla oma evankeliumivirsikirja mukana, josta
koetettiin sisälukua aivan töikseen asti. Yhteen ääneen jorrittaminen
olisi ollut pääasia, kun olisi edes päästy niin pitkälle, että
kirjaimista sana olisi ominneuvoin sommistunut.
Sitten kerran sattuu niin, että Helkiön kirjassa yksi sana on toisin
kuin lukkarin kirjassa. Lukkari ojentaa, vaan Helkiö ei anna perään.
"Minun kirjassani on näin." Lukkari ottaa Helkiön kirjan ja katsoo.
Sehän oli niinkuin Helkiö väitti. Lukkari kuitenkin arveli: "Penkin
alle tuommoinen kirja joutaisi viskata." Helkiö vastustaa: "Ei tämä
kirja ole niin halpa; tämä on paljon vanhempi lukkaria."
Aska oli helläsydäminen poika. Hän ei koskaan vastustellut
koulumestarille. Vanhan hyvän tavan mukaan järjestää lukkari
lauantai-aamuna pirtin pesemisen. Tämän työn tehtyä saisivat pojat
sitten lähteä kotiinsa. Aska Härkönen saapi lukkarilta vanhan paidan
ruvetakseen nokitöihin. Toisten oli hommattava veden kantamista,
luutain varrehtimista y.m. Aska nousi jo katolle näresutin kanssa
nokikolariksi, vaan Helkiö sanoo toisille: "Viedäänhän me kukin
konttimine veräjänposki seipääseen valmiiksi, jotta tässä on vähän
väljempi työhellä." Kun oli tultu veräjälle, ehdottaa Helkiö
toisille: "Jatketaan vaan matkaa." Kun Aska näki kallolta, että
toiset karkasivat, joutui hänkin pian alas, viskaten lainapaidan pois
päältään. — Mukana ollut Helkiö on itse näin kertonut.
Jätkäin koulussa sanotaan samoihin aikoihin olleen Elli Tiina Tolosen
ja Reeta Moilasen, "Pirun kengän". Reeta Moilasta ei ripille laskettu
koskaan. Kuoli vanhana mummona kunnan huutolaisena. Ville Moilanen,
"Monnin Vilikko", samoin ei päättänyt rippikouluaan. Meni Ouluun
ja kerrotaan hänen siellä myöhemmin esiintyneen pienenä timperinä,
milloin pannuja tinaten, milloin taas tuulimyllyjä rakennellen. Elli
Tiina pääsi ripille ponnistettuaan 5 vuotta koulun penkillä. Ei hän
sittenkään osannut paljon muuta kuin ulkoa evankeliumista: "Siihen
aikaan." Uskollisuus ja nöyryys olivat Elli Tiinan ominaisuuksia.
Siinäpä syy, miksi kovapäisenäkin pääsi ripille.