Paltamossa oli, Lönnrotin ollessa siellä apulaispappina, eräs mies,
joka määrätyllä ehdolla oli myönyt itsensä sielun-viholliselle. Ja
sitten kun määräpäivä tuli, ilmestyi rietas noutamaan omaansa. Mies
kuitenkin rupesi katumaan entistä kauppaansa ja toivoi papin avulla
saavansa sen rikotuksi. Lähetti niin noutamaan pappia manaamaan
rietasta pois. Varsinainen virkapappi tuli ja riiteli miehen puolesta
parhaansa mukaan. Rietas oli vain itsepäinen, eikä totellut. Arvelipa
vielä: "Sinä et ole minua parempi." Niin käytiin paikalle apulaispappi
Lönnrot. Tämä teki saman vaatimuksen, perustellen raamatun totuuksilla.
Kotvan kuunteli rietas tuppisuuna Lönnrotia, vähän niinkuin
hölmistyneenä, mutta jopa oli keksivinään puolustusaseen, sanoi: "Et
ole sinäkään aivan viaton, kouluvuosinasi löit painia, revit takkisi ja
varastit sitten neulaa ja lankaa, joilla ompelit kiinni." Tähän vastasi
Lönnrot: "Tämä kyllä on totta, mutta ne kaikki olen rukoillut ja saanut
Jumalalta anteeksi." Peli oli nyt sielunviholliselle selvä: hän oli
hävinnyt. Kaikkein nähden pisti nyt rietas päänsä seinähirressä olevaan
vääntiönreikään ja siitä mennä vornisti ulos. Mies oli pelastettu.
* * * * *
Kajaanin markkinoilla taas kerrotaan Lönnrotin saaneen useamman
kuin kerran nolata puotipalvelijoita siitä että nämä pitivät häntä
ulkomuotoon katsoen mustilaisena. Kerrankin olivat puotipalvelijat
ruotsinkielellä toisilleen huomauttaneet, että tuota miestä täytyy
pitää silmällä, jos se varastaa. Lönnrot silloin oli asettanut papin
merkin kaulaansa, jolloin palvelijat huomasivat mustilaisena pidetyn
vieraan ymmärtäneen heidän arvelunsa.
* * * * *
Kerran tultiin Lönnrotia noutamaan sairaan luo Hyrynsalmelle. Täällä
oli sairastunut 25 vuoden vanha papinpoika tautiin, joka näytti
päättyvän kuolemalla. Poika kuoleman kynnyksellä valitti rovastille
tuota kovaa iskua, että paljon koulua käyneenä täytyy jättää tämä elämä
saamatta nauttia koulunkäynnin hedelmistä. Tähän oli Lönnrot vastannut:
"Jos sinä eläisit sadan vuoden vanhaksi ja sitten menisit helvettiin,
mitä hyötyä olisi silloin elämästäsi?"
* * * * *
Pyhäntäjärven rannalla Niemelän torpassa asui Esko Kemppainen,
kotoisin kirkonkylän Pohjalasta. Lönnrot oli merkille pannut että
Esko ei milloinkaan käy lukukinkereillä. Niinpä kerran pappilan
pirtissä rippikirjoituksessa Eskon esillä ollessa kutsuu Lönnrot Eskon
kammariinsa kahdenkesken neuvotteluunsa. Esko meni. Täällä kysyy
Lönnrot: "Minkä vuoksi sinä et milloinkaan tule lukukinkereille?" Esko
vastaa: "Minä kun en ollenkaan saata lukea, niin minä on tule ihmisten
eteen naurettavaksi." Rovasti Lönnrot huomauttaa tähän, että pitääpähän
kerran viimeisenä päivänä kaikkien astua tuomarin eteen, oli asiat
miten tahansa. Esko vastaa: "Se on sitte." Esko sai mennä.
* * * * *
Toisen kerran joutui Esko nuhteiden alle silloin kun leskimiehenä
ollessaan meni vihille. Kun Lönnrot näki että Esko oli vihkiessä
kovasti juovuksissa, käski hän hänet vihkimisen jälkeen kammariinsa
kahden kesken ja kysyi: "Minkävuoksi se Esko tuli humalassa vihille,
kun vihkiminen on kuitenkin pyhä toimitus?" Esko vastaa rauhallisena:
"Joka kerran tämmöiseen reissuun joutuu toisen kerran, ei- se ilkeä
olla selvällä päällä". Esko sai nytkin mennä.
* * * * *
Kivikylän Helkiö Mäkäräinen oli monta kertaa Lönnrotin kanssa
parrastaan kiinni. Helkiö oli paljopuheinen. Lönnrot kyllä ymmärsi,
että Helkiö on laisensa, eikä ojentuen parane; vain sanoi kuitenkin
kerran Helkiön porutessa: "Kiven saisit panna Helkiö tuohon suuhusi,
jotta eikö vähänkään aikaa olisi vaiti." Helkiö vastaa: "Kaksikin sinne
saisi panna, vaan siellä ei pysy. Vaan jos me pastorin kanssa yhdessä
mentäisiin kaikkivaltiaan Jumalan eteen, niin eipä tietäisi kummanko
suuhun siellä kivi pantaisiin."
* * * * *
Kerran taas Lönnrotilla on kaksi pappia vieraana. He istuvat kansliassa
kolmikannassa keskustellen, kun Helkiö tulee sisään ja kysyy: "Mitä
ne miehet nyt niin kolmikannassa tuumailevat?" Lönnrot selittää:
"Tuumailemme sitä, että Helkiön on ensi kesänä tuotava minulle voinaula
kumpaisestakin tammasta." Tämän piti Helkiö pilantekona ja painoi
mieleensä.
* * * * *
Hän kutsuu Lönnrotia monta monituista kertaa käymään kotonaan kylässä,
mutta Lönnrot ei totellut. Sitten eräänä päivänä lähettää Helkiö
suksimiehen noutamaan Lönnrotia, sanoen olevansa sairas. Lönnrot ei
aavistanut petosta, vaan suksilla tulee rippilaukun kanssa Helkiöön,
hevostietä sinne kun ei ollut. Helkiö täydessä pukineissaan tervehtii
pappia ja sanoo: "Tässä minä jo ikävällä odottelin, ja kun ei alkanut
näkyä, niin joutessani kävin tietä polkemassa tuonne lehtisuovalle."
Nyt hoksasi Lönnrot, että Helkiö on vetänyt nenästä, ja sanoo totisesta
naamasta: "Olisit sinä ollut paljon joutilaampi hiihtämään sinne
pappilaan, kuin että minun piti tulla tänne."
* * * * *
Rovasti Lönnrot ei uskonut vähääkään taikatemppujen mahtiin.
Päinvastoin inhosi kovasti sellaisia, etenkin niitä, jotka aikoessaan
käyttivät loitsuja.
Tuskinpa kirkkoherra Castrénkaan suosi loitsuja, mutta näyttää siltä,
että pienien temppujen tekemiseen olisi hän vähän hiottanut. Olipahan
näet kornin vakuuttanut Lönnrotille, että jos ammuksissa olevan hevosen
ristiluiden päälle tehdään tervaristi, noin vain tervaan pistetyllä
jäniksen käpälällä vetäen, niin se auttaa.
Castrén tietysti puhui kokemuksesta. Tähän ei sanota Lönnrotin
vastanneen mitään. Kai ajatteli, että uskokoon vain tervaristiin
ketä huvittaa. Sattui sitten samana iltana, että kirkkoherra Castrén
tuskitteli, että kaapin lukko oli joutunut epäkuntoon. Silloin oli
rovasti Lönnrot taitavasti huomauttanut: "Tervaristin kun vetää lukon
päälle, niin kyllä se auttaa."
* * * * *
Rovasti Lönnrotilla oli vain yksi poika, Eljas. Hänestä pitivät
seurakuntalaiset paljon. Eikä vähemmän isä ja äiti. Monta isän ja äidin
arvelua pojastaan kierteli satuna ympäri seurakuntaa. Arvelut olivat
erittäin mielenkiintoiset Eljaan kosimavuodelta. Niinpä kerrotaan
rovastin kysyneen Eljaalta silloin kun hän oli aikeessa lähteä
Kannuksesta morsiantaan noutamaan: "Aiotko sinä ajaa Helkiön Paavon
tavoin rekiketaralta morsiamen ollessa rekiperällä?" Helkiön Paavo
nimittäin oli siten ajanut Ristijärvellä vihille. Eljas oli vastannut:
"Kyllä minä meinaan rinnalle istua."
* * * * *
Niistä monista ihmisten liikanimistä, joita Lönnrotin aikaan
Ristijärvellä oli, joutui Lönnrot tahtomattaan yhden tällaisen
keksijäksi. Lauri Härkönen Helsingissä kertoo asiasta tähän tapaan: Oli
kerran keväällä Lönnrot keittänyt karjan keittiössä verkkojen ja rysien
värivettä. Silloin oli sattunut olemaan pappilassa eräs kuleksija,
köyhä nainen. Kun tämä sai tietää, että karjan keittiössä paraaltaan
kiehuu verkkojen värivesi, meni hän sinne ja pisti väripataan hamppusen
alushameensa. Samassa tulee keittiöön Lönnrot, ja kun näkee, että
nainen on jo väriveden sotkenut hameellaan, sanoo suuttuneena: "Katohan
reämetätiä minkä teit!" Tämän sitten sattui kuulemaan eräs rengeistä
ja siitä alettiin kutsua tätä naista "Reämetätiksi." Reäme-nimi johtui
siitä, että tällä naisella oli heikot silmät, silmät, jotka tekivät
aina "reämettä".
* * * * *
Kerran Lönnrot yllätti renkinsä ja piikansa heinähäkin purennan ohella
asennosta, jota nämä kaikkein vähimmin olisivat toivoneet toisten
näkevän. Nähdessään tämän arveli Lönnrot: "Näin vähällä väelläkö te
häitä pidätte?" Samalla kehoitti hän heitä tulemaan kansliaan ja
ilmoittamaan itsensä aviokuulutuksille. He menivät, ja Lönnrot teki
heistä aviopuolisot.
* * * * *
Kerran taas pappilan renki ulkoaskareillaan vastoinkäymisten ohella
tuli ääneen päästäneeksi karkean kirosanan. Tämän kuultuaan Lönnrot oli
huomauttanut: "Mitä se nyt sillä parani?"
Muuten on huomattava, että Lönnrotin palvelijat olivat tavallisesti
monivuotisia. Jörö Partanen ja Lauri Juntunen, kumpikin palvelivat
toistakymmentä vuotta. Sisäkkö Kaisa Liisa Mäkäräinen taas koko ikänsä,
ensin ruotilaisena, sitten piikana.