Ristijärven seurakunnan papeista puhuttaessa ansaitsee rovasti
Lönnrot oman lukunsa jo siitäkin syystä, että hän oli seurakunnan
sielunpaimenena kokonaista 47 vuotta. Vieläpä siitäkin syystä, että
rovasti Lönnrot on seurakuntalaisiin saanut oman leimansa. Näin ainakin
vakuuttavat ne, jotka Ristijärven hengenviljelykseen ovat saaneet
tutustua.
Lönnrotin sanotaan syntyneen Sammatin kappelissa 9 p. maaliskuuta 1830,
köyhistä vanhemmista. Armoleipää piti pienenä syödä. Neulan ja napin
kaupalla nähtiin poika myöhemmin.
Suomen kansan suurmies Elias Lönnrot oli pojan setä. Tämä setä johti
pojan koulutielle ja lainasi hänelle rahaa. Lainaehtona oli ollut,
että jos poika pyrkii kunnon mieheksi, ei takaisinmaksulla ole niin
kovin kiirettä. Päinvastaisessa tapauksessa taas lainaehdot tulevat
kovennettaviksi.
Edelleen kerrotaan, että kun rovasti Lönnrot oli Paltamossa pappina ja
setänsä Elias Lönnrot Kajaanissa lääkärinä, tahtoi rovasti setälleen
maksaa lainaamansa velan. Mutta setä Lönnrot ei vielä silloin taipunut
vanhain velkaerien selvitykseen, vaan edelleen otti puheeksi tuon
mieheksi tulemisen. Setä Lönnrot arveli: "Sinusta on mies tullut, mutta
minä tahdon nähdä, pysytkö sinä miehenä ja siis velka yhä edelleen
saapi olla sen panttina."
Ristijärven kappalaisen virkaan astui Lönnrot v. 1860. Hän oli silloin
vielä nuori pappi ja lienee itsekin suuresti epäillyt virkaan pääsyään,
vaikka pääsikin vaaliin. Niinpä kerrotaan, että kun hän oli matkoillaan
ja Mieslahden isäntä, tietäen vaalin tuloksen, tervehti häntä taloon
tultua: "Ristijärven pastoripa sieltä ajaa köröttää", niin oli hän
tullut niin kovasti liikutetuksi, että oli itkenyt. Tämä osoittaa, että
hän oli helläsydäminen.
Rovasti Lönnrot oli Paavo Ruotsalaisen opin tunnustajia, omaksuen n.
s. kerettiläisen (körttiläisen) ajatussuunnan, ja tällaisena pysyi hän
kuolemaansa asti. Hän oli yksityisessä keskustelussa harvapuheinen,
sanansa tarkoin harkitseva, mutta kun niiksi tuli, antoi leikin
puhumisellekin tilaa ja laski leikkiä hyvin purevasti.
Saarnamiehenä taas hän oli verraton. Ainoastaan virsikirja oli kädessä
kun pönttöön nousi. Sanat olivat selvät, ääni kuuluva, esitystapa
mukaansa tempaavaa, puhui voimalla, joka hellytti kovatkin sydämet.
Henkisesti heränneenä osasi ohjata sieluja pelastuksen tielle,
painostaen usein synnintuntoon tulemisen tarpeellisuutta.
Varsinainen seurustelupiiri omassa seurakunnassa oli Lönnrotilla
jotenkin pieni. Tästä huolimatta oli seurakuntalaisilla rajaton
luottamus Lönnrotin mielipiteiden oikeaan osumisesta melkeinpä kaikissa
asioissa. Niinpä jonkun uuden asian esille tullessa seurakuntalaisien
oli tapana kysyä itseltään: "mitähän mieltä tästä rovasti on?"
Kotonaan pappilassa viihtyi Lönnrot mielellään, milloin mitäkin
käsityötä kaperrellen. Usein oleskeli renkien parissa ja kaikkea
taloustyötä mielellään seurasi, oli talon pehtorina ihan sanan täydessä
merkityksessä. Kerran tai pari vuodessa kävi Kajaanin markkinoilla,
kinkerimatkoilla pitäjällä, tarpeen tullen sairasmatkoilla ja siinä
olivat hänen liikenteensä. Sairaan luo pyytäjältä useinkin tahtoi
tietää, onko tämä sairaan itsensä tahto, vaiko jonkin sivullisen.
Myöskin luultiin, että rovasti ei kovinkaan tykkää vieraista, joilla
ei ole jotain nimellistä asiaa, siis ei juttusilla olon vuoksi. Olipa
tullut tavaksi, että vieras kansliaan mentyään ei puhunut asiastaan
mitään ennenkuin rovasti siitä nimenomaan kysyi. Se kuului asiaan.
Varsinkin virkavuosiansa ensimäisillä kymmenillä otti rovasti
kunnallisten asiain hoitoon tehoisasti osaa. Kaikissa pulmallisissa
kysymyksissä kysyivät seurakuntalaiset neuvoa. Postiaseman hoito oli
myöskin rovastin huostassa jonkun aikaa.
Eipä ollut harvinaista, että monet rahapulaan joutuneet
seurakuntalaiset kävivät tuontuostakin pyytämässä rahaa lainaksi,
toiset jyviä. Molempia aina auttoi, kuitenkin mieluummin niitä, jotka
tunsi erityisen kunnollisiksi. Niinpä oli kerran eräälle Jokikylän
isännälle sanonut, kun tämä pyyti 20 markkaa velaksi: "Eikö sinulla
enää itselläsi ollut rahaa viinan ostoon?"
Vaikka rovasti Lönnrot ei mielipiteitään erityisissä asioissa päästänyt
kyliä kiertämään, tiedettiin hänen uudistuksia monilla eri elämän
aloilla vastustavan.
Rivouteen ja muihin paheisiin langenneet saivat niinikään käskyn
tulla kahdenkeskiseen keskusteluun rovastin kanssa, ja tämä menettely
useinkin näyttäytyi tehoisaksi. Näin seurakunnan ulkonainen järjestys
pysyi jotenkin moitteettomana.
Mainitsin jo, että pehtorin tehtävät kuuluivat pappilassa rovastille.
Tässä hän onnistui kerrassaan loistavasti. Kerrassaan kadehdittavan
hyvä talouden järjestys oli siihen aikaan pappilassa. Työkalut olivat
aina hyvässä kunnossa ja talteen järjestettynä. Pellonhoito ja
lannoitus toimitettiin erityisellä huolella. Moni seurakuntalainen
oli halukas uskomaan, että Luojan sallimuksesta pappilassa kaikki käy
hyvin. Miehen tarmolle ei niinkään suurta painoa pantu.
Muutoin pappilan työkaluista otettiin oppia. Yksinpä reenjalaksia
ihailtiin ja paininpuusta otettiin kaavoja.
Rovastin arvonimi annettiin Lönnrotille aivan viimeisinä
elonvuosinaan. Huhuttiin että tämä suosionosoitus oli hänelle vähemmän
mieluinen. Odottamaton ja outo oli tämä itse ruustinalle ja myöskin
seurakuntalaisille. Vanhempi väki seurakuntalaisista ja ruustinna uuden
arvonimen aikanakin itsepintaisesti nimittivät rovastia "pastoriksi",
osoittaen tällä että kyllä se tämä nimi on sittenkin sopivampi.
Monta vuotta ennen kuolemaansa sairasti Lönnrot jotakin päällepäin
näkyvää jalkaruusua, joka sitten 9 kuukautta ennen kuolemaansa kaatoi
tautivuoteelle. Kyllä puhuttiin niinkin, että tämä tauti olisi ollut
aikoinaan leikkauksen kautta parannettavissa, mutta rovasti ei
tällaisiin parannusneuvoihin tahtonut turvautua. Kuolema kohtasi hänet
14 p. elokuuta 1907 77 v. 5 kk. ja 5 päivän vanhana.
Kauvan ja kaipauksella muistelee Ristijärven seurakunnan vanhempi väki
rovasti Lönnrotia, niin lujat luottamuksen siteet olivat näiden välille
kasvaneet.
Ristijärven hautausmaan korkeimmalla kukkulalla seisoo kiiltäväksi
hiottu kivinen hautapatsas, jossa, paitsi vainajan nimikirjoitusta,
syntymä- kuolinvuosilukua on kirjoitus: "Ps. 130. Seurakuntalaiset
pystyttivät kiven."