TELA. Me näimme Röytön tulevan täältä. Arvasin hänen liikkuvan taas
tonttikaupoillaan.
ULJAALA (katselee pitkään Telaa). Niinkö?
TELA (kylmästi). Toivon, ettei minua pidetä valehtelijana. — Mutta —
vaikka ette välittäisikään minun mielipiteistäni — niin kehoittaisin
teitäkin antamaan Röytön tontin olla oloillaan. Siihen ei koskaan
kannata uhrata kokonaista omaisuutta. Eikä mikään oikea liikemies sitä
tekisi.
ULJAALA (kuin ulkopuolelta — miettien jotakin).
TELA (lyhyesti). Ei!
ULJAALA (katsoo itkevää Agnesta ja raapasee neuvottomana
korvallistaan). Syytökseni olivat sitten väärät — luuletteko — (kääntyy
Telaan päin, epävarmasti) — luuletteko, että me voimme tulla toimeen
sukulaisina — vaikka kuljemmekin eri teitä?
TELA (kirkastuu). Mekö? (Lämpimästi.) Minä en ainoastaan luule — minä
olen varma siitä.
ULJAALA (katselee vuoroin Agnesta ja vuoroin Telaa — sitten hauskasti).
Kahdesta pahasta on valittava — vähin paha. (Tarjoo kätensä Telalle.)