AGNES (hauskasti). Ja minä olen osa käsitteestä — no! Istu nyt —
äläkä tuossa kummituksia manaile! (Työntää Telan sohvalle istumaan ja
ottaa itselleen lähimmän tuolin.) Minä en pelkää isää — hän on niin
hyvä — enkä minä pelkää tulevaisuuttammekaan — sinä olet niin viisas
ja taitava — ja me olemme nuoria — ja meistä tulee yksinkertaisesti
onnellisia ihmisiä — eikä yhtään mitään muuta — (Nauraa.)
TELA (sulkee Agneksen molemmat kädet käsiinsä, hymyilee). Eikä yhtään
mitään muuta — se on kaikkein korkein toivo — ja kaikkein korkein
ihmisen saavutus —
AGNES. Ja sinä olet siitä kirjoittanut kirjan — ja me elämme sen
merkeissä — ja olemme iloisia — olemmeko?
TELA (nauraa). Olemme.
AGNES (nousee reippaasti ja työntää tuolin syrjään). No, ole sitten
kuten ennen — ja pyyhi pois tuo mietteen ryppy otsaltasi! (Silittää hänen
otsaansa.)
TELA (suutelee hänen kättään). Tämä käsi kyllä silittää pois kaikki
synkkyyden kurtut.
AGNES (iloisesti). Ja nyt me juomme marjamehua — (nipistää Telaa
korvasta) — muuten tulee liian kuuma — (juoksee naureskellen oik.
peräovelle.)
ROUVA (tulee vastaan). Johan te olette täällä — isä on kovin kaivannut.
AGNES. Onko?
ROUVA (ojentaa kätensä Telalle). Ja Teuvo! Sinut minä näen vasta ensi
kerran tänään.