AGNES (katsoo Telaa, menee sitten hänen luokseen). Sinä tulit yht'äkkiä
niin vakavaksi. Miksi?
TELA. En tiedä. Jokin tässä painostaa — (katsoo ympärilleen) — huone
kai sen tekee — (Hymyilee.) Tunnetko, että täällä on sähköä ilmassa?
AGNES (iloisesti). Oh! Tiedäthän — isä on niin hyvä!
TELA. Luotatko sinä häneen niin rajattomasti?
AGNES (levollisesti). Luotan. Ja jokainen, joka on lukenut sinun
kirjasi, luottaa sinun asiasi oikeuteen.
TELA. Minä en sitä usko.
AGNES. Ei? Vaikka itse olet niin vakuutettu asiastasi?
TELA. Vaikka. Ihmiset eivät hevin usko vakuuttaviin todisteluihin —
eivät yksinkertaisimpiinkaan selviöihin — jos se koskee heitä itseään
ja heidän rakkaita ennakkoluulojaan. Eikä se olekaan tällä hetkellä,
eikä tässä paikassa pääasia.
AGNES (lähellä). Mikä sitten?
TELA (ottaa lämpimästi Agnesta päästä ja katsoo silmiin). Sinä — sinä
olet pääasia — ja sinun rakkautesi — että se kestää — (Suutelee Agnesta
otsalle.)
AGNES (veitikkamaisesti). Se kestää varmemmin kuin kaikki aatteet ja
uskot — rakkaus on ikuinen — tiedä se —