_Maria_. Äiti kulta, isä sanoo, että sinä... (Huomaa Hlestakovin olevan
polvillaan). Ah, minkälainen asema!
_Anna Andrejevna_. No, mitä nyt? Mitä sinä ajattelet? Mikä tuulihattu!
Yht'äkkiä hyppää, kuin hassu! No, mitä kummallista tässä sitten on?
Mitä sinä ajattelet? Aivan kuin kolmivuotinen lapsi! Et suinkaan... et
ollenkaan näytä kahdeksantoista vuotiaalta neidolta! Jumala tiesi,
koska sinäkin viisastut ja koska käyttäydyt niin, kuin hyvin kasvatetun
neiden tulee...? Milloin sinäkin opit tietämään, mitä hyvä tapa ja
sievä käytös on?
_Maria_ (Kyynelsilmin). En todellakaan, äiti kulta, tietänyt...
_Anna Andrejevna_. Päässäsi aina käy jonkinlainen ristituuli. Aina otat
esimerkkiä Liapkin-Tiapkinin tyttäristä. Mitä sinä niistä? Sinun ei
pidä heitä jäljitellä! Onhan sinulla muita esimerkkejä... esimerkiksi
äitisi. Siinä esikuva, jota sinun sopii noudattaa.
_Hlestakov_ (Tarttuu Marian käteen). Anna Andrejevna, älkää onneamme
estäkö! Suokaa uskolliselle rakkaudellemme siunauksenne!
_Anna Andrejevna_ (Hämmästyksissään). Kuinka! Häneenkö te siis...
_Hlestakov_. Lausukaa ratkaiseva sana! Elämä vai kuolema!
_Anna Andrejevna_. No, nyt huomannet, hupsu, itse. Vieras oli sinun
joutavan vuoksi polvillaan ja sinä -- sinä hyppäät sisään kuin hassu!
Sinä todellakin ansaitsisit, että kieltäisin; sinä et ansaitse
sellaista onnea.
_Maria_. En niin ikänäni enään tee, äiti kultani, en, en koskaan tästä
lähin...
Viidestoista kohtaus.
Edelliset. Kaupungin päällikkö. (Hengästyneenä).
_Päällikkö_. En milloinkaan, Teidän ylhäisyytenne, enää niin tee,
en milloinkaan! Älkää mua turmioon syöskö, armoa! armoa!
_Hlestakov_. Mikä teitä vaivaa?
_Päällikkö_. Kauppamiehet kävivät teille valittamassa. Voin kunniallani
vakuuttaa, ett'eivät puoletkaan heidän kanteistaan ole tosia. Hepä
juuri itse peijaavat ja nylkevät kansaa! Alaupseerin vaimo valehteli,
jumaliste, hän valehteli, että olen häntä ruoskittanut. -- Hän on itse
itseänsä piiskannut.
_Hlestakov_. Hiisi vieköön alaupseerin lesken! Nyt ei minulla ole
semmoiseen aikaa.
_Päällikkö_. Älkää heitä uskoko! Ilkeitä panettelijoita kaikki
tyyni!... Ei pieni lapsikaan uskoisi heitä. Koko kaupunki pitää heitä
valhettelijoina. Mitä tulee minun ryöstöihini, ovat he itse suurimpia
varkaita auringon alla.
_Anna Andrejevna_. Tiedätkö, minkä kunnian Ivan Aleksandrovitsch on
suvainnut meille osoittaa? Hän pyytää tytärtämme vaimokseen!
_Päällikkö_. Mitä sinä nyt? Et varmaankaan, akkaseni, ole aivan
täydessä järjessäsi? Älkää panko pahaksenne, Teidän ylhäisyytenne! Hän
on vähän hassahtunut... Hänen äidissään oli samaa vikaa.
_Hlestakov_. Minä todellakin kosin tytärtänne. Olen rakastunut.
_Päällikkö_. Sitä en saata uskoa, Teidän ylhäisyytenne!
_Anna Andrejevna_. Mutta etkös, jurro, kuule, mitä sinulle sanotaan...
_Hlestakov_. En laske leikkiä, puhun täyttä totta! Minä voin
rakkaudesta menettää järkeni.
_Päällikkö_. En uskalla, en rohkene sitä todeksi uskoa; en ole
semmoiseen kunniaan mahdollinen.
_Hlestakov_. Toden totta, jos kiellätte tyttärenne minulta, niin tiesi
lempo, mitä teenkään!
_Päällikkö_. En voi sitä uskoa; Teidän ylhäisyytenne, armollisesti vaan
laskette leikkiä.
_Anna Andrejevna_. Noh, mikä tukki! Kuinka monta kertaa pitää sinulle
selittää...
_Päällikkö_. Minä en saata uskoa!
_Hlestakov_. Suostukaa, suostukaa! Minä olen hurja mies... Ja kun
itseni ammun, niin kyllä teidät pahoista töistänne viedään keräjiin.
_Päällikkö_. Voi, Jumalani, syytön minä olen sekä ruumiillisesti että
henkisesti. Älkää, Teidän ylhäisyytenne, suuttuko! Tehkää nyt, niinkuin
tahdotte!... Nyt en tosiaankaan tiedä, kummoinen on pääni laita... Nyt
olen tyhmempi kuin koskaan ennen.
_Anna Andrejevna_. Noh, hyvä, hyvä, mutta siunaa nyt vaan!
(Hlestakov ottaa Mariaa kädestä ja lähestyy.)
_Päällikkö_. Jumala teitä siunatkoon -- mutta syytön minä tässä asiassa
olen! (Hlestakov suutelee Mariaa. Päällikkö katsoa ällistelee.) No
tuhat tulimmaista, aivan toden totta! (Hieroo silmiänsä.) Suutelevathan
toisiansa, niin todella suutelevat toisiansa! Vallan kuin sulho ja
morsian! Kylläpä nyt Jumala onnella siunasi. Kukapa olisi luullut!
Kuudestoista kohtaus.
Edelliset. Ossip.
_Ossip_. Hevoset ovat valjaissa.
_Hlestakov_. Hyvä... tulen kohta.
_Päällikkö_. Aiotteko lähteä?
_Hlestakov_. Aion.
_Päällikkö_. Ja milloin sitten?... Ellen erehdy, suvaitsitte itse
mainita jotakin häistä...
_Hlestakov_. Se tapahtuu aivan äkkiä... Lähden päiväksi vaan enoni --
summattoman rikkaan ukon luoksi. Huomenna olen jälleen täällä.
_Päällikkö_. En rohkene pidättää teitä; -- toivon teidän pian ja
onnellisesti palaavan.
_Hlestakov_. Kuinkas sitten, kuinkas sitten! Se tapahtuu aivan äkkiä!
Jää hyvästi, sydänkäpyni!... En voi, tosiaan en voi lausua, kuinka
syvästi... Hyvästi, kyyhkyseni!
(Suutelee Marian kättä.)
_Päällikkö_. Ettekö mitään tarvitse matkalle? Jollen muista väärin, oli
kassanne vähän heikolla kannalla?
_Hlestakov_. Oh, ei ensinkään! (Miettii.) Noh, vaikkapa vaan...
_Päällikkö_. Paljonko suvaitsette?
_Hlestakov_. Te annoitte jo minulle kaksisataa ruplaa -- tahi oikeammin
neljäsataa! En tahdo erehdystänne käyttää väärin... No... jos saan
saman summan vielä lisäksi, niin kaikki tekee tasan kahdeksansataa.
_Päällikkö_. Heti paikalla! (Noukkii setelejä taskukirjastaan). Tehkää
hyvin, kaikki ovat ihan uusia setelejä.
_Hlestakov_. Kas todellakin! (Katselee setelejä). Sitä parempi!
Sanotaanhan, että uudet setelit merkitsevät uutta onnea.
_Päällikkö_. Aivan niin, ihan oikein -- uutta onnea!
_Hlestakov_. Herran haltuun, Anton Antonovitsch! Sulimmat kiitokset
vierasvaraisuudestanne. Minua ei ole missään niin erinomaisesti
kohdeltu kuin teillä. Jääkää hyvästi, Anna Andrejevna! Ja hyvästi,
rakas Mariani, näkemään asti, kultaseni!
Näyttämön takana.
_Hlestakovin ääni_. Voi hyvin, Maria Antonovna, sinä lempeni tähti!
_Päällikön ääni_. Mitä tämä on? Tuollaisillako rattailla lähdette?
_Hlestakovin ääni_. Niin aion, olen niihin jo tottunut. Linjaalista
rupee päätäni kivistämään.
_Ajurin ääni_. Ptrruu.
_Päällikön ääni_. Pankaa kumminkin jotain allenne... joku matto
esimerkiksi... Sallitteko minun panna jonkun maton?
_Hlestakovin ääni_. Sitä ei ole tarvis. Se on turhaa... Ehkäpä se olisi
hyväkin?
_Päällikön ääni_. Kuule Avdotja! Juokse heti aittaan ja nouda sieltä
paras matto -- tuo turkkilainen, pohja sininen!
_Ajurin ääni_. Ptrruu!
_Päällikön ääni_. Koska meidän sopii odottaa teitä taas tänne?
_Hlestakovin ääni_. Huomenna -- viimeistään ylihuomenna.
_Ossipin ääni_. Kas tässä on matto! Levittäkää se sinne! No niin; mutta
ensin heiniä tänne näin!
_Ajurin ääni_. Ptruu!
_Ossipin ääni_. Tänne näin, tänne näin! Nyt vaan pikkuisen lisää!... No
niin, nyt on kaikki hyvin! (Lyöpi kädellä mattoa). Armollinen herra,
tehkää hyvin ja istukaa!
_Hlestakovin ääni_. Hyvästi Anton Antonovitsch!
_Päällikön ääni_. Hyvästi, Teidän ylhäisyytenne!
_Naisten äänet_. Hyvästi, Ivan Aleksandrovitsch!
_Hlestakovin ääni_. Jääkää hyvästi, äiti kulta! Hyvästi, kyyhkyseni!
_Ajurin ääni_. Hei heposeni, lintuseni! Lentäkää täyttä laukkaa!
(Kellojen kilinää kuuluu).
Esirippu laskee.